Ruotsi 1972, 91 min.
Draama
Pääosissa: Harriet Andersson, Ingrid Thulin, Liv Ullmann, Kari Sylwan
 |
| No one wept or grew hysterical. |
Kolme sisarta ovat palanneet lapsuutensa kotikartanoon. Yksi heistä, Agnes (Andersson), tekee kuolemaa. Karin (Thulin) ja Maria (Ullmann) valvovat Agnesin vuoteen vierellä, mutta ovat liian käpertyneitä omaan tuskaansa ollakseen hyödyksi. Suurimman lohdun Agnes saa lopulta palvelijaltaan Annalta (Sylwan), joka on kartanon ainoa äidillinen ja lempeä hahmo
Kuiskauksia ja huutoja (engl. Cries and Whispers) käsittelee jo nimenkin ennustamalla tavalla vastapareja, ja räikeiden värierojen kulisseissa tapahtuva draama on täynnä symboliikkaa. Sisarukset ovat kuin saman henkilön eri puolia: yhden tuskan alle kätkeytyy elämänilo ja onni, toinen on ailahtelevainen ja kolmannen tunteet ovat jäätä. Elokuva on kuoleman talossa hiiviskelyä ja vain puoliksi ääneen lausuttuja kuiskauksia, mutta hiljaisuuden katkaisevat kiusallisella ja kivuliaalla tavalla lamaannuttavat huudot, ainoat peittelemättömät tunteenpurkaukset.
Kuolevan tuska ujuttautuu luihin ja ytimiin, eikä kahden terveenkään sisaren elämä järjestettyjen avioliittojen vankilassa vaikuta erityisen kahdehdittavalta. Ahdistava ilmapiiri on tuttu jokusesta muustakin Ingmar Bergmanin elokuvasta, esimerkiksi uskonto-trilogiasta (ks. avausosa Kuin kuvastimessa, 1961). Tämä elokuva vie kyllä piinaavuudessaan voiton kaikista muista! Unenomainen ja epätodellinen tunnelma puolestaan vie ajatukset Bergman-erikoisuuteen Suden hetki (1968). Painostavan elokuvan katselu ei ole erityinen ilo tai nautinto, mutta luomus on joka tapauksessa vangitseva eritoten Oscar-palkitun kuvauksen ansiosta. Bergmanin luottonäyttelijät ovat tapansa mukaan erinomaisia.
Pisteytys:
8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti