keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Requiem for a Dream ─ Unelmien sielunmessu (2000)

Ohjannut Darren Aronofsky
USA 2000, 102 min.
Draama
Pääosissa: Ellen Burstyn, Jared Leto, Jennifer Connelly

Millions of people will see me and they'll all like me.
 
Yksinäisen leskirouva Sara Goldfarbin (Burstyn) päivät kuluvat television äärellä. Saran poika Harry (Leto) pistäytyy vain rahan tarpeessa, sillä hän on vaikeassa huumekoukussa. Taivaanrannassa välähtää toivonpilkahdus, kun Saralle lupaillaan puhelimitse paikkaa television visailuohjelmassa. On ryhdyttävä laihduttamaan välittömästi ja mahduttava siihen punaiseen mekkoon, joka istui Saran päälle viimeksi kun kaikki vielä oli hyvin. 
 
Unelmien sielunmessu on surua tihkuva kertomus yksinäisyydestä ja addiktioista, jotka täyttävät muutoin niin tyhjän ja kipeän arjen. Huumeet ovat elämän viimeinen kauneus, mutta sekin on katoavaista. Elokuvan todellisuus taipuu haavemaailmaksi, painajaisiksi ja houreiksi, jotka sekottuvat lopulta toisiinsa yhä enemmän. Näiden eri todellisuuksien välillä vuorotellaan taitavasti leikkausten, kamerakikkojen ja erikoistehosteiden avulla. Ellen Burstynin roolisuoritus on huikea.

Omalaatuinen huumetrippi on järisyttävän ahdistavaa katsottavaa. Kukapa nauttisi yksinäisyyden musertavasta painosta ja siitä tiedosta, etteivät haaveet koskaan saa toteutua? Sinänsä osuvasti filmi on toisinaan tituleerattu kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi, jota ei haluaisi katsoa uudelleen. Unelmien sielunmessu on saanut paljon kehuja onnistuneesta tunnelmastaan ja teos menestyi lukuisissa pienemmissä palkintogaaloissa. Cannesissa ensi-iltansa saanut filmi ei ollut ilmestymisvuotensa suuria rahallisia hittejä, mutta se on vakiinnuttanut sijansa yhtenä vuoden 2000 ikimuistoisimmista teoksista.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti