lauantai 1. heinäkuuta 2023

Kesäkuun elokuvat 2023

Night of the Living Dicks
Ohjannut Ilja Rautsi
Suomi & Tanska 2021, 19 min.
Lyhytelokuva, Komedia, Kauhu
Pääosissa: Sonja Kuittinen, Tommi Korpela, Santeri Helinheimo Mäntylä



Ilja Rautsin lyhytelokuvassa erotellaan mulkut muista. Dickpick-elokuvan idea on hauskan vallaton, mutta ei sisällöllisesti ihan yhtä terävä kuin ohjaajan toinen vastaavan teeman lyhytteos Helsinki Mansplaining Massacre (2018). Filmi on kuitenkin menestynyt lyhärifestareilla mukavasti ja estetiikka on kohdillaan. Näkemykselliseltä ohjaajalta jää ilolla odottelemaan tulevia tuotoksia.

Pisteytys: 6/10

Love Records: Anna mulle Lovee
Ohjannut Aleksi Mäkelä
Suomi 2016, 110 min.
Historia, Biografia, Draama
Pääosissa: Jarkko Niemi, Tomi Alatalo, Riku Nieminen




Levy-yhtiö Love Records on kiehtova osa suomalaista musiikkihistoriaa. Love on jättänyt jälkipolville valtavan laadukkaan eri musiikkityylien aarreaitan ja yhtiön vaiheista riittäisi monta tarinaa kerrottavaksi. Anna mulle Lovee on valinnut näkökulmakseen Loven perustajakolmikon, mutta  fokusta ei löydetä millään. Harmillisen lattea elokuva, vaikka aiheesta olisi moneksi. Ehkä runsaudenpula on syy hajanaisuuteen. Vaan sentään soundtrack on täyttä kultaa!

Pisteytys: 3/10

Love Is Strange
Ohjannut Ira Sachs
USA & Kreikka 2014, 94 min. 
Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: Alfred Molina, John Lithgow
 
 
 
 
George (Molina) ja Ben (Lithgow) menevät naimisiin, mutta avioon astuminen aiheuttaa yllättäviä muutoksia pariskunnan asumisjärjestelyihin. Elokuva on hieman woodyallenmaista, monien ihmissuhteiden draamakomediaa New Yorkista. Kuitenkin filmissä on omanlaistaan lämpöä ja raikkautta. Kaunis tarina rakkaudesta, joka välillä on aika sietämätöntä!

Pisteytys: 8/10
 
Terminator 3: Rise of the Machines - 
Terminator 3: Koneiden kapina
Ohjannut Jonathan Mostow
USA, Saksa & Iso-Britannia 2003, 109 min.
Toiminta, Scifi
Pääosissa: Nick Stahl, Arnold Schwarzenegger, Claire Danes
 
 
Terminator 2 (1991) esti maailmanlopun, mutta silti jostain aikapoimusta pölähtää tappajarobotti jahtaamaan kohtaloonsa kyllästynyttä John Connoria (Stahl). Elokuva on juoneltaan väsähtänyttä kakkososan uudelleenlämmittelyä, täynnä aukkoja ja kiusallista huumoria. Toimintakohtaukset sentään ovat näyttäviä ja parhaimmillaan ihan viihdyttäviäkin. Terminator 3 keräsi kovat lipputulot, vaikka ei muuten saanutkaan osakseen yhtä mairittelevaa vastaanottoa kuin edellisosat. Se ei silti ole hillinnyt jatko-osien tehtailua, joita on tähän mennessä tullut kolme lisää (2009, 2015, 2019).

Pisteytys: 3/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti