LUUKKU 9 ─ 70 vuotta sitten (Idiootti, 1951)

In this world, goodness and idiocy are often equated.

Sota-aika jää taakse ja matka jatkuu vuoteen 1951. Ellei lähipiirissä ole ketään seitsemänkymppisiään viettävää, voi vuotta 1951 muistella vaikka liikennevaloissa seisoskellen: tuleviin olympalaisiin valmistautuva Helsinki nimittäin sai ensimmäiset valonsa syksyllä 1951. Samana vuonna Suomessa julkaistiin ensimmäinen Aku Ankka -lehti ja Jenkki-purkka löysi tiensä kauppojen hyllyille. Sivuun jääkööt silti Paasikiven ja Kekkosen Suomi rillumarei-sävelineen, sillä päivän elokuva sijoittuu sodasta toipuvaan Japaniin.

Hakuchi - Idiootti

Ohjannut Akira Kurosawa

Japani 1951, 166 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Masayuki Mori, Setsuko Hara, Toshirô Mifune

 

Hokkaidon luminen talvi kätkee kinostensa keskelle lämpimiä tunteita ja räiskyvää draamaa. Sotatraumoista kärsivä naiivi mies Kinji Kameda (Mori) tapaa karkealuontoisen Denkichi Akaman (Mifune), joka on rakastunut Taeko Nasuun (Hara). Tilanne synnyttää erikoisen kolmiodraaman, joka pohtii puhdassieluisten, aidosti hyvien ihmisten karua kohtaloa julmassa maailmassa.

Fjodor Dostojevskin klassikkoromaani Idiootti (1868) on filmatisoitu useita kertoja, vaikka monimutkainen, ihmisyyttä käsittelevä tarina ei ole helpoin kuvattava. Akira Kurosawan tavoitteena oli taltioida romaani yksityiskohtaisesti valkokankaalle, mutta hän siirsi kertomuksen ajankohtaisesti sodanjälkeiseen Japaniin. Talvisessa tarinassa on kiehtovat puitteet ja muutama komea kohtaus, mutta kokonaisuus on sekava ─ samaan aikaan hidastempoinen ja hätäinen. Mestaritkin kompuroivat joskus.

Idiootti (engl. The Idiot) syntyi kahden mestariteoksen väliin, Rashomonin (1950) jälkeen ja ennen Ikirua (1952). Dostojevski-projekti oli muhinut Kurosawan mielessä jo pitkään, mutta edes idean huolellinen hauduttelu ei tehnyt työstä helppoa. Studio puuttui peliin kesken kaiken ja elokuvasta saksittiin julmasti miltei puolet pois. Koskaan tuskin saadaan tietää, olisiko lähes viisituntinen kokonaisuus ollut tasapainoisempi, mutta tämäkin versio tuntuu pahasti ylipitkältä. Elokuva pitäisi nähdä joko täydessä mitassaan tai siitä olisi alun perinkin pitänyt tehdä lyhyempi. Aikalaisarvostelut eivät olleet Idiootille suopeita, vaikka ajan saatossa teos on saanut osakseen myös arvostusta.

Pisteytys: 5/10

LUUKKU 8 ─ 80 vuotta sitten (Vaarallisia valheita, 1941)

I know I've been naughty, but it's all for you.

Elokuvavuosi 1941 on piirtynyt elokuvahistoriaan eritoten ikonisen Citizen Kanen ansiosta, mutta osatta ihailusta eivät ole jääneet myöskään film noir -klassikko Maltan haukka saati Disneyn sympaattinen Dumbo-animaatio. Vuoden suurin Oscar-magneetti oli John Fordin nostalgiadraama Vihreä oli laaksoni, joka kuvaa osuvasti sota-ajan mielenmaisemia. Hollywoodin unelmatehdas jatkoi pyörimistään muun maailman sotiessa, mutta kun Yhdysvallat yhtyi sotaan joulukuussa 1941, myös elokuvateollisuus sai sodasta osansa: pian moni elokuvantekijä lähti taisteluun, jos ei sotisovassa, niin tarvittiinpa propagandafilmien tekijöitäkin (ks. Toinen maailmansota ja Hollywood, 2017). Päivän filmissä painavat kuitenkin vielä aivan muut huolet!

Suspicion - Vaarallisia valheita

Ohjannut Alfred Hitchcock

USA 1941, 99 min.

Trilleri

Pääosissa: Cary Grant, Joan Fontaine

Lina McLaidlaw (Fontaine) suree vanhaksipiiaksi jäämistään, mutta salamaromanssi playboy Johnnie Aysgarthin (Grant) kanssa johtaakin tuota pikaa avioliittoon. Vaimo alkaa kuitenkin pian epäillä huithapelia miestään, johon on vaikea luottaa. Jos ukko on myynyt Linan korvaamattomia perhekalleuksia uhkapelejään rahoittaakseen, eikö hän voisi syyllistyä vakavampaankin rikokseen?

Epäilyksen tematiikkaa käsittelevä Vaarallisia valheita tuo mieleen pari muutakin elokuvaa Alfred Hitchcockin 1940-luvun tuotannosta. Perheenjäsentä uumoillaan murhaajaksi myös elokuvassa Epäilyksen varjo (1943) ja romanssi muuttuu epäluottamukseksi filmissä Notorius (1946). Kiehtovin verrokki kuitenkin on Rebecca (1940), jonka kääntöpuoleksi Vaarallisia valheita on toisinaan luonnehdittu.  Tälläkin kertaa nuori rakastunut nainen on ahdingossa, mutta aivan toisella tapaa ─ ja molempia rooleja tulkitsee taitavasti Joan Fontaine. Kumpikin rooli tuotti Fontainelle Oscar-ehdokkuuden ja tästä elokuvasta tuli myös voitto kotiin.

 

Vaarallisia valheita on tasapainoinen yhdistelmä pientä komediaa, hentoista romantiikkaa ja kylmääviä epäilyksiä, mutta kokonaisuutta ei voi kehua jännityksen mestarin parhaimmistoon kuuluvaksi. Taika puuttuu, ja varsinkin elokuvan loppuratkaisu on vaisu. Syynä oli studion vaatimus: alun perin ratkaisun oli määrä olla synkempi. Syynä muutokselle oli Cary Grantin sankari-imago, jota ei ollut syytä ravistella liialti. Vaarallisia valheita ei jäänyt Grantin ainoaksi Hitchcock-elokuvaksi vaan yhteistyö jatkui erilaisissa rooleissa vielä kolmen elokuvan verran.

Pisteytys: 6/10

LUUKKU 7 ─ 80 vuotta sitten (Jään tänne yöksi, 1941)

I'm going to show you what yum-yum is.

 

Aikamatka saavuttaa vuoden 1941, jolloin toisen maailmansodan pauhu kajahtelee maailman joka kolkkaan. Saksalaiset vyöryivät kohti Moskovaa ja pommittivat Lontoota, Suomen pojat marssivat syvälle Karjalaan ja kotirintamilla kärvisteltiin. Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 80 vuotta Pearl Harborin yllätyshyökkäyksestä, joka sysäsi Yhdysvallat mukaan sotatapahtumiin. Sotavuoden 1941 tapahtumiin voi matkata useiden elokuvien voimin: Täältä ikuisuuteen (1953) sijoittuu Pearl Harboriin, Sukellusvene U-96 (1981) vie keskelle merisotaa ja Casablancan (1942) puolueettomalla maaperällä jännitteet tiivistyvät. Suomalaisfilmeistä vuoden tapahtumia kertaa menestyselokuva Rukajärven tie (1999). Vaan murheet pois, sillä tämän päivän luukku keinuttaa katsojansa kauas sota-ajan huolista!

 

Ball of Fire - Jään tänne yöksi
Ohjannut Howard Hawks

USA 1941, 111 min.

Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Gary Cooper, Barbara Stanwyck, Henry Travers, Oskar Homolka

 

 

 

Joukko eri alojen professoreja on muuttanut saman katon alle, sillä he kokoavat yhdessä ennenkuulumattoman täsmällistä tietosanakirjaa. Kielitieteilijä Bertram Potts (Cooper) päättää täydentää slangi-tuntemustaan lähtemällä kenttätöihin, jossa hän tutustuu slangi- ja tanssitaituri Katherine "Sugarpuss" O'Sheaan (Stanwyck). Gangstereita pakoileva Sugarpuss majoittautuu professorien tiedon pesään, sekoittaa työnteon ja saa akatemian kuihduttamat sydämet läpättämään kongan tahtiin!

Jään tänne yöksi kommentoi hilpeästi norsunluutornien suhdetta tyyten erilaiseen arkeen: tutkimus on vaikeaa, jos tutkimuskohdettaan ei ymmärrä alkuunkaan. Yliopistolaisena minulla on toki hieman oma lehmä ojassa, mutta väitän, ettei tiedemaailma (enää) ole aivan näin poteroitunutta. Väärinkäsitykset ja vierauden kohtaaminen on toteutettu hauskalla tavalla, sillä hahmot ovat tavattoman sympaattisia. Professorit ovat kuin seitsemän (tai tässä tapauksessa kahdeksan) kääpiötä ja Sugarpuss on Lumikki pahat mielessään!

 

Screwball-elokuvan asetelma on herkullinen jo itsessään, ja lisää hupia saadaan matkan varrella vastaan tulevista mehevistä väärinkäsityksistä. Lajityypin pieni ennalta-arvattavuus romantiikan suunnanmuutosten osalta ei haittaa, vaan helpottaa heittäytymistä kevyen tarinan vietäväksi. Jään tänne yöksi oli ilmestyessään iso hitti, joka takoi messevät lipputulot. Yhdysvalloissa elokuva oli ilmestymisvuotensa viidenneksi katsotuin ja Oscar-ehdokkuuksiakin tuli neljä kappaletta (mm. käsikirjoitus), vaikka voitot jäivät lunastamatta.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 6 ─ Suomifilmejä tasavuosilta

Tarina meistä alkaa maasta.

Itsenäisyyspäivän iloksi ja riemuksi päivän luukusta löytyy suomalaisia elokuvia sadan vuoden ajalta. Vanhin teos on satavuotias, tuorein sai ensi-iltansa alkuvuodesta 2021. Kuinka kauas onkaan elokuvateollisuus vuosisadassa matkannut! Joukosta löytyy monenlaista aikansa merkkiteosta tai menestysfilmiä, paljon musiikkia, helliä ja väkeviä tunteita, aikansa kuvia jokainen. Erityisen kiinnostava on vanhimman ja uusimman teoksen välinen yhteys: miten eri tavalla kulttuuriperintöön, kansoihin ja suomalaisuuteen suhtaudummekaan, vai onko mikään muuttunut?

Häiden vietto Karjalan runomailla

Ohjannut A.O. Väisänen

Suomi 1921, 65 min.

Mykkäelokuva, Dokumentti

Kalevalaseuran dokumentti esittelee karjalaisia hääperinteitä ja yhdistää kerrontaan kansallisromanttisia säkeitä Kalevalasta. Suojärvellä kuvattu dokumentti ei ole rytmiltään paras mahdollinen eikä elokuvallisesti järin oivaltava. Sinällään sen ymmärtää, koska tekijät olivat kansantieteilijöitä eivätkä elokuva-alan asiantuntijoita. On myös huomattava, ettei elokuva dokumentoi oikeita häitä vaan tilanne on rekonstruktio. Kansanmusiikkitutkija ja säveltäjä Armas Launiksen oopperamukaelmat soivat taustaraitana niin kepeinä kuin vain kesähäihin sopii.

Pisteytys: 6/10

 

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin
Ohjannut Jaakko Korhonen

Suomi 1931, 104 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Joel Rinne, Yrjö Tuominen, Elsa Sederberg

Yrjö "Agapetus" Soinin samannimiseen romaanin (1928) ensifilmatisointi vie kesäloman autuaille laitumille. Komediassa ukkopolojen lomanvietto saa erikoisia käänteitä: ensin katoaa ajantaju, sitten kulkuvälineet ja lopulta vaatteet! Elokuva on paikoin ihan hauska, eritoten hirtehisten välitekstien osalta, mutta turha vetkuttelu tuskastuttaa. Vaikka teos ei olekaan järin mieleenpainuva, voidaan se sentään laskea ensimmäiseksi kotimaiseksi äänielokuvaksi. Mykkäelokuvana kuvattuun filmiin tosin vain jälkiäänitettiin hieman musiikkia ja huudahduksia.

Pisteytys: 5/10

Kulkurin valssi

Ohjannut Toivo Särkkä

Suomi 1941, 104 min.

Romantiikka, Seikkailu, Musikaali

Pääosissa: Tauno Palo, Ansa Ikonen, Regina Linnanheimo

Suomi-filmien klassikossa Tauno Palo ja Ansa Ikonen kohtaavat lemmekkäissä tunnelmissa. Mika Waltarin käsikirjoittama elokuva kertoo Arnold-paronista (Palo), joka on pakomatkalla köyhäksi kulkuriksi naamioituneena. Villien lemmenseikkailuiden päätteeksi Arnold valloittaa kartanon siveän tyttären Helenan (Ikonen) sydämen. Viehättävässä elokuvassa on kaunis miljöö ja ikimuistoisia musiikkiesityksiä, joista ikivihrein on Tauno Palon laulaa luikauttama nimikkosävel.

Pisteytys: 7/10

Radio tekee murron

Ohjannut Matti Kassila

Suomi 1951, 91 min.

Rikos, Komedia

Pääosissa: Hannes Häyrinen, Ritva Arvelo, Kullervo Kalske

Vauhdikkaista radiojutuista tunnettu toimittaja Toivo Teräsvuori (Häyrinen) keksii tehdä valemurron taidemuseoon. Harmillisesti todelliset rikolliset iskevät museoon samaan syssyyn ja sekasotku on valmis! Film noir -vaikutteinen komedia on edelleen menevä ja hauska filmi, plussaa myös tutuista helsinkiläismaisemista, joissa Teräsvuori ravaa kieli vyön alla. Tositapahtumiin pohjautuva elokuva palkittiin kolmella Jussilla ja vastaanotto oli kaikkinensa myönteinen. Teräsvuoren seikkailuille tehtiin tuota pikaa jatko-osa Radio tulee hulluksi (1952).

Pisteytys: 8/10

Kultainen vasikka

Ohjannut Ritva Arvelo

Suomi 1961, 91 min.

Komedia, Romantiikka, Draama

Pääosissa: Aino Mantsas, Helge Herala, Elina Salo, Irma Seikkula

Pula-aikana raha voittaa rakkauden, eikä keinottelulta vältytä edes lemmenleikeissä. Maria Jotunin samannimiseen näytelmään (1918) perustuva elokuva on Ritva Arvelon (1921─2013) ainoaksi jäänyt ohjaustyö. Elokuva on hyvin teatraalisesti toteutettu, mutta harvinaisen tyylikkäällä tavalla. Kultainen vasikka menestyi oivasti ja palkittiin peräti vasta perustetulla Valtion elokuvapalkinnolla. Hauska filmi, jonka railakkaat cembalo-sävelet jäävät päähän jylisemään.

Pisteytys: 7/10

Kreivi

Ohjannut Peter von Bagh

Suomi 1971, 92 min.

Biografia, Komedia

Pääosissa: Pertti Ylermi Lindgren, Irma Martinkauppi, Elina Salo

Peter von Baghin (1943─2014) ainoa kokopitkä fiktioelokuva yhdistelee totta ja tarua. Pääroolissa itseään esittää Pertti Ylermi Lindgren (1936─2015) eli "kreivi", joka tuli 1960─1970-lukujen taitteessa tunnetuksi naisseikkailuistaan. Kreivi on älyttömyydessään valtavan hilpeä elokuva ja purevaa ajankuvaa; omana aikanaan aivan kaikki katsojat eivät tosin lämmenneet Kreivin roisille huumorille. Loistomusiikkiakin elokuvassa kuullaan totta kai.

Pisteytys: 7/10

Saimaa-ilmiö

Ohjannut Aki Kaurismäki & Mika Kaurismäki

Suomi 1981, 128 min.

Dokumentti

Kesällä 1981 kolme kovaa suomalaista artistia lähti yhteiselle Tuuliajolla-kiertueelle Saimaan rannoille. Juice Leskinen Slamin, Eppu Normaalin ja Hassisen koneen rentturetkueesta syntyi rento ja railakas dokumentti, joka koostuu keikkataltioinneista, S/S Heinävesi -höyrylaivalla vietetyn vapaa-ajan kuvauksesta sekä haastatteluista. Hilpeä elokuva toimii edelleen mainiona sohvafestarina.

Pisteytys: 8/10

Zombie ja kummitusjuna

Ohjannut Mika Kaurismäki

Suomi 1991, 88 min.

Draama

Pääosissa: Silu Seppälä, Matti Pellonpää, Marjo Leinonen

Ulkopuolisuutta tunteva Zombie (Seppälä) ajelehtii elämässään kaljaa juoden ja bassoa näppäillen. Kun ei tunnu kuuluvan mihinkään eikä elämänsyrjästä saa otetta, mitä tehdä? Vielä kun maailmakin on synkkä kuin ikuinen marraskuu, ei toivonkipinää löydy edes unelmaduunista tai rakkaudesta. Horisontissa orastavan lama-ajan tunnelmia taltioiva elokuva soi kaihoisana. Kolminkertaisesti Jussi-palkittu elokuva ei vedonnut ainoastaan suomalaisiin, vaan filmi menestyi ulkomaisillakin elokuvafestivaaleilla.

Pisteytys: 8/10

Rentun ruusu

Ohjannut Timo Koivusalo

Suomi 2001, 102 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Martti Suosalo, Ilkka Koivula, Vexi Salmi

Irwin Goodmanin (1948─1991) kuolemasta tuli vuonna 2001 kuluneeksi kymmenen vuotta. Tapausta muisteltiin elämäkertafilmillä, josta tulikin vuoden katsotuin kotimainen elokuva. Ihka oikean Vexi Salmen kertojaäänellä ryyditetty dramatisointi hyppää mukaan nuoren Vexin (Koivula) ja uraansa aloittelevan Irwinin (Suosalo) völjyyn 60-luvulla. Lopulta tarina päättyy renttulaulajan traagiseen menehtymiseen. Näyttelijät ovat hyviä, mutta elokuva rakentuu liiaksi pelkkien kaskujen varaan. Sen vuoksi tarinasta puuttuu kunnon komppi ja selkeä suunta.

Pisteytys: 4/10

Hiljaisuus

Ohjannut Sakari Kirjavainen

Suomi 2011, 110 min.

Sota, Draama

Pääosissa: Joonas Saartamo, Lauri Tilkanen, Joanna Haartti

Jatkosodan alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta, joten tokihan yhden katsotun elokuvan on syytä sijoittua sotavuosiin. Hiljaisuus seuraa muutamaa sotilasta ja lottaa, joiden tehtäväksi on langennut saattaa sodassa kuolleet arkkuihin ja kotiseudun multiin. Raskas urakka jatkuu loputtomana ja raatajien moraali punnitaan matkan varrella monella tapaa. Virkistävän erilainen sotakuvaus, vaikka draamana elokuva jääkin keskitien kulkijaksi.

Pisteytys: 6/10

Eatnameamet - Hiljainen taistelumme

Ohjannut Suvi West

Suomi 2021, 74 min.

Dokumentti

Suvi Westin tulenkatkuisessa ja tärkeässä dokumentissa seurataan nuorten saamelaisten taistelua oikeuksiensa puolesta. Materiaalia ja eri näkökulmia on paljon, mutta kokonaiskuva säilyy eheänä ja rauhallinen kuvaus tasapainottaa kiivautta. Jos aihe on täysin vieras, Hiljainen taistelumme ei välttämättä avaudu täysin, mutta herättää varmasti tärkeitä kysymyksiä. Millainen voisi olla suomalaisuuden kuva, jos se rakennettaisiin ilman saamelaisten sortoa?

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 5 ─ 90 vuotta sitten (Mata Hari, 1931)

I love you as one adores sacred things.

90 vuotta sitten ensi-iltansa saivat ajattoman hurmaavat klassikot Kaupungin valot (1913), M - kaupunki etsii murhaajaa (1931) sekä Frankenstein (1931). Näin jälkeen päin arvioiden vuoden 1931 merkkihetkiin luettakoot lisäksi Bette Davisin (1908─1989) valkokangasdebyytti sekä myöhemmin nimekkäiksi näyttelijöiksi varttuneiden James Deanin (1931─1955), Leonard Nimoyn (1931─2015) ja Ian Holmin (1931─2020) syntymät. Surullisempi tapahtuma sen sijaan oli maineikkaan mykkäohjaaja F.W. Murnaun (1888─1931) traaginen menehtyminen auto-onnettomuudessa. Päivän luukusta paljastuvan elokuvan merkkipäivä on vielä edessä, sillä Mata Hari sai maailmanensi-iltansa vasta tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

Mata Hari

Ohjannut George Fitzmaurice

USA 1931, 89 min.

Rikos, Draama, Romantiikka, Biografia

Pääosissa: Greta Garbo, Ramon Novarro, Lionel Barrymore

Osa ensimmäisen maailmansodan taisteluista käytiin kaukana sotakenttien mudasta. Sotaherrojen ja vakoojien Pariisi kuhisee lemmekkäitä juonia, kun eksoottinen tanssija Mata Hari (Garbo) pyörittää luutnantteja pikkusormensa ympärille. Toisille Mata Harin kavaluus alkaa valjeta, mutta kuinka saada hyväuskoisimmat miekkoset huomaamaan kurtisaanin petollisuus?

Mata Hari perustuu löyhästi tositapahtumiin, vaikka Saksan hyväksi toimineesta vakoojasta kertova elokuva onkin maustettu runsaalla mielikuvituksella. Elokuva keskittyy pitkälti lemmenleikkeihin, eikä niinkään suurvaltapolitiikkaan, joka on suljettu taustalle miehisiin kabinetteihin. Mata Hari oli aikanaan sen lajin romantiikkaa, että eroottisimpia kohtauksia oli leikeltävä pois uusien sensuurisääntöjen mukaisesti. Sääli, että dvd-versioissa on nähtävästi edelleen tarjolla vain tuota saksittua versiota, vaikka alkuperäinenkin on 2000-luvulla palautettu valkokankaille.

Kabineteissa kuhisevat skandaalit todella vetosivat aikalaisyleisöön, sillä Mata Hari keräsi muhevat tuotot lippuluukuilla. Elokuva on myös Greta Garbon isoin taloudellinen menestys kautta aikain, mutta Garbon paras teos tämä ei sentään ole. Upean näyttelijän suoritus on toki erinomainen ja muissakin rooleissa on mukavaa charmia, vaikka tarina itsessään on hieman kuivakka ja yhdentekevä.

Pisteytys: 6/10

LUUKKU 4 ─ 90 vuotta sitten (Marius, 1931)

Le mandarin-citron de César!

 

Vuosi 1931 on jouluisesti katsoen merkkivuosi, sillä tuolloin Coca-Colan Joulupukki sai nykyisen punanuttunsa. Täällä pohjoisessa maailmankolkassa moisesta humpuukista ei tiedetty vielä mitään, vaikka Korvatunturin sijainti sentään oli käynyt ilmi jo muutamaa vuotta aiemmin. Uuteen asuun pukeuduttiin silti meilläkin: Helsinki vastaanotti maailmankaupungin ilmeen, kun eduskuntatalo ja pilvenpiirtäjänä matalien kattojen ylle kohoava hotelli Torni valmistuivat. Koto-Suomi jääköön kuitenkin nyt taakse, sillä matka vie vuoteen 1931 ja ankkuroidumme toviksi seuraamaan ranskalaiseen satamakuppilan elämänmenoa.

Marius

Ohjannut Alexander Korda

Ranska 1931, 130 min.

Draama, Romantiikka, Komedia

Pääosissa: Pierre Fresnay, Raimu, Orane Demazis

Marseillesin satamassa on pieni kuppila, jota pyörittävät isä César (Raimu) ja poika Marius (Fresnay). Nuori Marius haikailee palavasti merille, mutta kuinka kertoa haaveesta isäpapalle? Kaiken lisäksi naapurin tyttö Fanny (Demazis) on Mariuksen lemmen kohde, mutta avioituminen ja merielämä eivät sovi yhteen. Kuinka vauras kilpakosija vaikuttaa Mariuksen lopulliseen päätökseen?

Ihastuttavan eläväinen elokuva herättää lähes sadan vuoden takaisen maailman henkiin kiehtovalla tavalla. Tuntuupa filmi ripauksen verran ajankohtaiseltakin, sillä kaukokaipuun poteminen on nykypäivänä taas polttavan ajankohtainen teema: Marius tarjoaa siihen myös lääkettä, sillä sievät satamamaisemat käyvät verrattomasta nojatuolimatkasta kadonneeseen aikaan.

 

Kauniiksi melodraamaksi virittyvässä elokuvassa on hurmaava ripaus komediaa, jota kuppilan pappakööri tarjoilee korttipelien ja elämänfilosofian muodossa. Ranskalaisten moottoriturpien sanan säilä viuhuu melkoista kyytiä! Eipä ole ihmekään, että hupia ja draamaa tasapainoisesti yhdistävä filmi on muodostunut kotimaassaan suureksi klassikoksi. Marcel Pagnolin näytelmäkäsikirjoitukseen perustuva tarina sai pikaisesti jatkoa kahden elokuvan voimin: Fanny (1932) ja César (1936) ovat suoraa jatkoa tämän elokuvan tapahtumille. En kerro Mariuksen tekemää päätöstä, mutta loppu on kyllä melkoisen kutkuttava cliffhanger.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 3 ─ 100 vuotta sitten (Vuorikissa, 1921)

Do you hear my heart flutter?

Tänä vuonna suurta 100-vuotisjuhlaa viettäisivät muun muassa näyttelijät Deborah Kerr (1921─2007), Peter Ustinov (1921─2004) ja yksi oma ikisuosikkini Giulietta Masina (1921─1994). Tulevien vuosikymmenten tähdet syntyivät maailmaan, jossa valkokankaat ja katsojien sydämet valloitti Rudolph Valentino. Suursuosittu Valentino teki lopullisen läpimurtonsa elokuvillaan Sheikki (1921) ja Neljä ratsastajaa (1921), jotka takoivat ilmestymisvuonnaan kovia lipputuloja. Päivän luukusta ei kuitenkaan pölähdä latinohurmuria, vaan hieman vieraammaksi jäänyt hupsu saksalaisluutnantti...

Die Bergkatze - Vuorikissa

Ohjannut Ernst Lubitsch

Saksa 1921, 79 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Pola Negri, Paul Heidemann, Victor Janson

 

Erään saksalaisen rajalinnoituksen rauhanomaista elämää häiritsee vuoristossa asuva rosvojoukko, jonka johtajana toimii vallaton ja hurmaava Rischa (Negri). Rosvojen ja sotilaiden yhteenoton seurauksena sotaväen ei auta muu kuin hyökätä roistojen kimppuun ja tehdä häiriköinnistä loppu. Yritys menee mönkään ja kaiken lisäksi luutnantti Alexis (Heidemann) rakastuu villiin Rischaan.

Armeijan kustannuksella pilaileva Vuorikissa (engl. The Wildcat) floppasi pahasti, eikä elokuvalla ollut asiaa maailmanlaajuiseen levitykseen. Sinänsä nihkeän suhtautumisen ymmärtää: suursodan tappio kirveli edelleen tuoreeltaan, eikä herjaava huumori ollut varsinaisesti balsamia haavoille. Kaiken lisäksi elokuvan villit kokeilut menivät katsojilta yli ymmärryksen: outouksista mainittakoot joka kuvaan liitetyt kokeelliset kehykset, jotka saavat mitä hullunkurisempia muotoja.

Vuorikissa on hauska ja parhaimmillaan oivaltava elokuva, joka vie yhteiskuntasatiirin vielä pidemmälle kuin moni muu Ernst Lubitschin elokuva. Filmissä kukoistaa Lubitschin tyypillinen huumori, jossa valtarakenteet saavat osakseen kujeilevaa pöllytystä (ks. esim. Osteriprinsessa, 1919). Koreilunhaluisten, mutta taistelutaidoiltaan sangen epäpätevien sotilaiden toilailu naurattaa, vaikka elokuva ei tunnu ihan yhtä ikimuistoiselta kuin moni muu ohjaajansa teos.

Pisteytys: 7/10