lauantai 12. elokuuta 2023

Precious: Based on the Novel 'Push' by Sapphire (2009)

Ohjannut Lee Daniels
USA 2009, 110 min.
Draama
Pääosissa: Gabourey Sidibe, Mo'Nique, Paula Patton

Love ain't done nothing for me.

Harlemissa varttunut Precious (Sidibe) on 16-vuotias ja raskaana jo toista kertaa. Lapsen on laittanut aluille Preciousin oma isä, taas, eikä omien ongelmiensa kanssa painivasta äidistä (Mo'Nique) ole estämään hyväksikäyttöä. Karmeiden kotiolojen johdosta koulunkäynnistä ei tule mitään, kunnes Precious pääsee siirtymään pieneen erikoiskouluun. Uuden opettajansa (Patton) johdolla Precious saa pienen otteen elämästään ja tulevaisuudessa siintää toivonkipinä.
 
Kuten elokuvan nimikin kertoo, se perustuu Sapphiren romaaniin Ponnista! (1996). Tarina pohjautuu lukuisiin nuoriin naisiin, joita Sapphire on opettajana kohdannut. En ole lukenut alkuperäisteosta, mutta ainakin elokuvakerronta tavoittaa päähenkilönsä sisäisen ja ulkoisen maailman ristiriidat. Mielen fantasioissa on tilaa hymyillä ja säkenöidä, mutta ulospäin ei kannata juuri näyttää tunteita. Oikea rakkaus tuo aina pettymyksen. Onneksi riipaiseva kertomus ei pääty aivan lohduttomasti, mutta ei kuitenkaan muutu epäuskottavaksi, satumaiseksi hyvien tuurien lopuksi.

Sundancessa ensi-iltansa saanut Precious vastaanotettiin positiivisesti. Erityisesti kehuja ovat, varsin ansaitusti, saaneet Gabourey Sidiben ja Mo'Niquen roolityöt. Molemmat ansaitsivat Oscar-ehdokkuudet ja Mo'Niquen osaksi tuli voitto. Toinen Oscar elokuvalle tuli käsikirjoituksesta. Toki on myönnettävä, että tarinassa on paljon melko tuttuja elementtejä ja fantasiakerronta on aavistuksen irrallista ja tönkköä. Precious ei keksi pyörää uudelleen, mutta realistisena (ja välillä fantasiaan pakenevana) draamana se on silti pätevä ja koskettava.

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti