 |
| There's life in these old hands still. |
Ysärikauhujen aika koittaa verevän vampyyrifilmin myötä. Ennen kuin kynttilät syttyvät ja hampaat uppoavat kaulasuoniin, muistellaan tovi muuta vuoden 1994 kauhutarjontaa: vuoden hittifilmeihin lukeutuvat eritoten kulttimaineinen synkistelytoiminta The Crow (1994) ja latteahko klassikkofilmatisointi Frankenstein (1994). Hieman vieraammista b-tason järjettömyyksistä nauttiville sopii värisyttävän kiusallinen Plankton (1994). Kolmikymppisten kavalkadin kruunaa Lars von Trierin synkkä legenda, minisarja Valtakunta (1994), joka jatkui yllättäen vuonna 2022. Päivän vampyyritarinakin uudistettiin sarjamuotoon vuonna 2022 ja jatkoa on jo luvassa.
Ohjannut Neil Jordan
USA 1994, 123 min.
Kauhu, Fantasia, Draama
Pääosissa: Brad Pitt, Tom Cruise, Kirsten Dunst, Antonio Banderas
Vampyyri Louis de Ponte du Lac (Pitt) päätyy kertomaan toimittajalle elämäntarinaansa ─ tai oikeastaan kertomusta ajoista hänen kuolemansa jälkeen. Muuan voimakas vampyyri Lestat (Cruise) antoi Louisille uuden elämän yön valtiaana 1700-luvulla ja siitä lähtien kaksikko oli pitkään erottamaton. Verenimijöiden yhteiseloon kuitenkin tuli särö, julma petos, jonka haava on yhä tuore.
Anne Ricen samannimiseen romaaniin (1976) perustuva Veren vangit on tyylikästä goottitunnelmointia. Tarina on nimensä mukaisesti verinen ja myös melko väkivaltainen, mutta ei liioitellulla tavalla. Osa aikalaiskatsojista oli toista mieltä, mutta kyllähän vampyyritarinassa punaväri saakin roiskua. Mukana sitä paitsi on hieman moraalitarinaakin. Osalle kriitikoista elokuva oli vuoden 1994 inhokkeja, toisille taas kärkikastia. Avoimesti pilkistelevä homoerotiikka, esteettinen näyttävyys ja mainio pohjatarina tekevät filmistä viehättävän, mikäli ei liikaa kammoksu vampyyrien luontaista tappoviettiä.
Anne Ricen samannimiseen romaaniin (1976) perustuva Veren vangit on tyylikästä goottitunnelmointia. Tarina on nimensä mukaisesti verinen ja myös melko väkivaltainen, mutta ei liioitellulla tavalla. Osa aikalaiskatsojista oli toista mieltä, mutta kyllähän vampyyritarinassa punaväri saakin roiskua. Mukana sitä paitsi on hieman moraalitarinaakin. Osalle kriitikoista elokuva oli vuoden 1994 inhokkeja, toisille taas kärkikastia. Avoimesti pilkistelevä homoerotiikka, esteettinen näyttävyys ja mainio pohjatarina tekevät filmistä viehättävän, mikäli ei liikaa kammoksu vampyyrien luontaista tappoviettiä.
Muutamista kriittisistä äänenpainoista huolimatta Veren vangit ei sentään ole saanut osakseen täyttä lyttäystä. Erityisesti tyylikästä miljöötä ja tunnelmaa on kehuttu: elokuva oli jopa ehdolla lavastus- ja musiikki-Oscareiden saajaksi. Synkeään tunnelmointiin inspiraatiota on kenties tuonut Bram Stokerin Dracula (1992), jossa goottimiljöö on niin ikään täydellisesti kohdillaan. Vampyyriaiheet olivat ylipäätään nousseet suosioon jo 1980-luvulla ja into jatkui halki 1990-luvun. Tunnelmallinen Veren vangit kuuluu omaperäisyydessään kirkkaasti aikakautensa vampyyriparhaimmistoon, vaikka Anne Ricen suositulle vampyyrisaagalle se tuskin vetääkään vertoja.
Pisteytys: 7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti