Ohjannut Robert Eggers
USA & Kanada 2019, 109 min.
Draama, Mysteeri, Kauhu
Pääosissa: Robert Pattinson, Willem Dafoe
Kaksi miestä rantautuu syrjäiselle, säänpieksämälle majakkasaarelle avomerellä Uuden-Englannin edustalla. Yksinäisen saaren asukkaiksi saapuvat konkari, merimiestarinoiden kertoja Thomas Wake (Dafoe) sekä ensikertalainen Ephraim Winslow (Pattinson), jolla on synkkä menneisyyden salaisuus taakkanaan. Saaren jylhässä yksinäisyydessä mielen mustimmat syöverit avautuvat, armoton meri syöksyy sisään, ja taruolennot muuttuvat lihaksi ja vereksi.
Robert Eggersin (s. 1983) hykerryttävä kertomus on täynnä salaperäisiä myyttejä. Selkeimmin havaittava on Prometheus-taru, johon on rakennettu selkeitä yhtymäkohtia elokuvan loppupuolella. Tarina sukeltaa hienovaraisesti kauhun puolelle, vaikka hetkittäin kerronnassa on jopa koomisia sävyjä. Kaiken monimuotoisuuden solmii yhteen elokuvan tyylikäs visuaalinen ilme: näyttävä mustavalkokuvaus ja mykkäkaudelta tuttu, nykyisin harvinainen kuvasuhde. Ne sopivat elokuvan tapahtuma-aikaan 1890-luvulle, jolloin filmit olivat jo aivan lähitulevaisuutta. The Lighthouse on mystistä, hieman pelottavaa kauneutta.
The Lighthouse on Eggersin toinen kokopitkä ohjaustyö. Esikoinen The VVitch (2016) on 2010-luvun parhaita kauhuelokuvia ja samaa sarjaa jatkaa tämäkin teos. Kolmas elokuva The Northman (2022) on hienoinen notkahdus laadukkaasti alkaneella uralla, liiallinen sukellus Hollywood-suurkoneiston persoonattomuuteen. Toivottavasti pian ensi-iltansa saava Nosferatu nostaa Eggersin jälleen omalle tasolleen. Jokainen tähän saakka ilmestyneistä elokuvista on kuitenkin menestynyt hyvin: The Lighthouse huomioitiin esimerkiksi Cannesissa FIPRESCI-palkinnolla. Oscareissa ehdolle pääsi vain kuvaus ─ ällistyttävää, etteivät Robert Pattinsonin ja Willem Dafoen ilmiömäiset roolityöt saaneet edes ehdokkuutta. Onko Eggersin majakka liian kaukana valtavirrasta?
Ehdin katsoa The Lighthousen aikanaan tuoreeltaan ja naputtaa siitä tuolloin pitkän tekstin, mutta helpostipa syntyi näemmä toinenkin. Edellisarvio täällä.
Pisteytys: 8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti