 |
| Wouldst thou like to live deliciously? |
On perjantai 13. päivä, joten taikauskoisia hirvityksiä kuvaava kauhuleffa sopii mainiosti päivän teemaan. Neljännessä osassa Halloween-haaste pysyttelee yhä 2010-luvulla, joskin tällä kertaa mukana on myös elementtejä vuosisatoja vanhoista kansantaruista. Kehuttu elokuva yhdistelee oivasti mennyttä maailmaa uudistuvaan kauhuleffagenreen, jossa jumpscare-tylsäilyn sijaan maalaillaan piruja seinille pureutumalla ihmismielen todellisiin painajaisiin.
The VVitch: A New-England Folktale
Ohjannut Robert Eggers
USA, Iso-Britannia, Kanada, Brasilia 2016, 92 min.
Kauhu, Mysteeri, Historia
Pääosissa: Anya Taylor-Joy, Ralph Ineson, Harvey Scrimshaw, Kate Dickie
Meren takaa uuteen maailmaan matkustanut puritaaniperhe karkoitetaan yhteisöstään vääräuskoisuuden vuoksi. Seitsenhenkinen perhe joutuu aloittamaan elämänsä jälleen alusta raivaamattomilla korpimailla, tällä kertaa kuitenkin ypöyksin. Lapsista vanhin Thomasin (Taylor-Joy) aiheuttaa päänvaivaa vanhemmilleen, sillä hän on varttumassa nuoreksi naiseksi eikä elämä korvessa kiehdo. Perhe-elämä järkkyy lisää, kun Thomasinin vahtima kuopus katoaa kehdostaan. Hiljalleen vastoinkäymiset ajavat perheenjäsenet kääntymään toisiaan vastaan.
The VVitch on syntynyt historiallisten lähteiden inspiroimana, joskin toki se on noituustulkintana monella tapaa aika mielikuvituksellinen. Elokuvassa kuitenkin kuvataan onnistuneesti 1600-luvun uudisraivaajien todellisuutta, sillä temaattisesti se osuu käsittelemään niitä tunteita, joiden parissa aikalaiset taatusti painiskelivat. Kodin kaipuu, vierauden tunne ja yhteisöstä ulossulkeminen olivat karmeita asioita tapahtuvaksi, ja toki ovat yhä nykypäivänäkin. Siksi elokuvaan voi myös samaistua. Tietenkään fiktiivisen elokuvan ei tarvitse näyttää menneisyyttä juuri sellaisena kuin se on ollut, johan se on mahdotontakin. The VVitch kuitenkin välttää kiusalliset, illuusion särkevät anakronismit onnistuneesti.
The VVitch on syntynyt historiallisten lähteiden inspiroimana, joskin toki se on noituustulkintana monella tapaa aika mielikuvituksellinen. Elokuvassa kuitenkin kuvataan onnistuneesti 1600-luvun uudisraivaajien todellisuutta, sillä temaattisesti se osuu käsittelemään niitä tunteita, joiden parissa aikalaiset taatusti painiskelivat. Kodin kaipuu, vierauden tunne ja yhteisöstä ulossulkeminen olivat karmeita asioita tapahtuvaksi, ja toki ovat yhä nykypäivänäkin. Siksi elokuvaan voi myös samaistua. Tietenkään fiktiivisen elokuvan ei tarvitse näyttää menneisyyttä juuri sellaisena kuin se on ollut, johan se on mahdotontakin. The VVitch kuitenkin välttää kiusalliset, illuusion särkevät anakronismit onnistuneesti.
Aikakauden miljöö on rakennettu hemmetin taitavasti. Lisäksi kolea tunnelma on jatkuvasti läsnä harmaiden, toivottomien
maisemien ansiosta. Painostavaa virettä ei onneksi pilata typerillä säpsäytyksillä, sillä jo vain hellittämätön ankeuden tuntu yksin riittää vaivaannuttamaan ja luomaan ahdistusta. Muutamat karmivat hetket pikemminkin hiipivät esille omia aikojaan. Lopulta on katsojasta kiinni, pitääkö paholaisia ja
noitia todellisena vai mielensisäisinä ja symbolisina. Kiehtovan elokuvan jälkeen uskaltaa hieman iloita uutisesta, jonka mukaan Robert Eggers on ohjaamassa Nosferatun (1922) uusintaversiota, johon The VVitchin tuore tähti Anya Taylor-Joy on niin ikään kiinnitetty.
Pisteytys: 8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti