8 x Halloween: osa II (Kissa ja kanarialintu, 1927)

I don't need the living ones.

Halloween-sarjan toisessa osassa matkataan tarkalleen 90 vuoden päähän. Vuonna 1927 tuli ensi-iltaan useita kiinnostavia kauhuelokuvia, kuten 1001-listalta löytyvä Kädetön Alfonso. Sirkukseen sijoittuvan kolmiodraaman ohjasi Tod Browning ja pääosassa taituroi Lon Chaney kädettömänä veitsenheittäjänä. Kaksikolta ilmestyi samana vuonna myös toinen kauhuelokuva, Laukaus yössä, joka kertoo Lontoossa tapahtuvista mysteerimurhista. Laukaus yössä tosin on myös eräs kuuluisimmista kadonneista elokuvista. Filmistä on säilynyt ainoastaan valokuvia, joiden avulla elokuva on jotenkuten rekonstruoitu. Tietenkään lopputulos ei ole sama, mutta yllyttää haaveilemaan siitä, josko kadonneet tai tulipalossa tuhoutuneet kelat sittenkin löytyisivät... Koska Laukaus yössä kuitenkin taitaa pysyä saavuttamattomana helmenä, katsoin erään toisen kiehtovan ja varsin merkittävänkin kauhuelokuvan samalta vuodelta.

The Cat and the Canary - Kissa ja kanarialintu
Ohjannut Paul Leni
USA 1927, 82 min.
Mykkäelokuva, Kauhu, Komedia
Pääosissa: Laura La Plante, Creighton Hale, Forrest Stanley




Muuan miljonääri kuolee yksin hulppeassa kartanossaan, ahneiden sukulaisten vaaniessa jättiperintöä kuin kissa kanarialintua. Sukulaisiaan näpäyttääkseen miljonääri on määrännyt perinnönjaon tapahtuvaksi vasta kahden vuosikymmenen kuluttua. Kun aika lopulta koittaa, kokoontuvat serkut ja tädit vainajan kolkkoon kotiin. Perinnönsaajan on määrä yöpyä tuossa kummittelevassa kartanossa ja sen jälkeen osoittaa olevansa täysissä järjissään. Talossa tietenkin tapahtuu kummia ─ onko asialla miljonäärin tyytymätön haamu vaiko kenties läheisestä mielisairaalasta karannut potilas?

Kissa ja kanarialintu (tai myös Keskiyöllä) on saksalaista ekspressionismia huokuva kummitustaloklassikko, jonka tunnelma syntyy mainioista kuvakulmista ja karmivasta miljööstä. Samannimiseen näytelmään (1922) perustuva juoni on muutoin mitä mainioin, mutta harmillisesti hyvään tarinaan on ujutettu liialti komediaa. Muutama pikkuvitsi vielä toimisikin, mutta niitä on venytetty vaivaannuttavan pitkiksi ja viljelty turhan runsaalla kädellä. Nykypäivästä katsoen tönköltä tuntuva huumori ei kaiketi liioin vaivannut aikalaisia, sillä Kissa ja kanarialintu oli ilmestyessään iso menestys. Kuten arvata saattaa, elokuva on myös antanut vaikuttimia tuleviin kummitustalotarinoihin.

Kummittelevista tai muuten vain karmivista kartanoista ─ ja niissä yöpymisestä perinnön toivossa ─ on tehty niin monta elokuvaa, sarjakuvaa ja ties mitä populaarikulttuurin tuotosta, että koko konsepti on muodostunut suoranaiseksi kliseeksi. Tämän elokuvan ilmestyessä aihe ei ollut vielä yhtä käytetty, vaikkei idea ollutkaan ennenkuulumaton. On kuitenkin arvioitu, että Kissa ja kanarialintu muokkasi osaltaan tulevia kummitustaloihin sijoittuvia tarinoita voimakkaasti. Jo pelkästään tästä elokuvasta on tehty myöhemmin viisi muuta versiota (1930, 1930, 1939, 1961, 1979), joista kaksi varhaisinta tosin on kadonnut. Säilyneisiin uusintaversioihinkin tutustuisi mielellään, vetävätköhän ne vertoja tälle genren kivijalalle?

Pisteytys: 8/10