lauantai 9. syyskuuta 2023

Inception (2010)

Ohjannut Christopher Nolan
USA & Iso-Britannia 2010, 148 min.
Scifi, Toiminta
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Elliot Page, Joseph Gordon-Levitt
 
Why is it so important to dream?
 
Dom Cobb (DiCaprio) tiimeineen tahkoo rahaa erikoisilla kyvyillä. Alitajunnan kaivajat istuttavat ideoita ja onkivat esiin salaisuuksia tunkeutumalla ihmisten uniin. Vaaralliseksi äityvät ajatusvarkaudet ovat miltei tulleet tiensä päähän, mutta vielä tarvitaan yksi suuri, viimeinen keikka. Maalin lähestyessä Cobbin oma mieli murenee ja entisten unisukellusten painajaiset palaavat.

Yhdeksi vuotensa suurimmista hittielokuvista ampaissut Inception kohotti Christopher Nolanin nousujohteista profiilia entisestään. Efekteistään, kuvauksestaan ja äänimaailmastaan Oscar-palkittu elokuva keräsi teknisiä pystejä, mutta myös käsikirjoitus toi elokuvalle menestystä. Myönnettäkööt, ettei tarinan kaari ole niin nokkela ja aivosoluja kutkutteleva kuin vaikkapa varhaisteos Mementossa (2000), vaikka uni-idea sinänsä onkin mainio ja hauskasti toteutettu.
 
Inception on Nolanin aikaa ja todellisuuden tasoja pyörittelevien elokuvien parhaimmistoa, sillä sen idea pysyy eheänä loppuun asti. Eri unitasoihin uppoutuminen on lopulta ideana sen verran yksinkertainen, ettei turhalle selittelylle onneksi ole tarvetta. Filmiä on toki hieman moitittu geneerisestä toimintarymistelystä ─ tottahan se on ja paukuttelua olisi voitu tiivistää, mutta ei elokuva silti ehdi pitkästyttää. Ei tämä mitään Buñuelia ole, mutta näyttävänä viihde-elokuvana Inception on erinomainen.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti