Ranska & Italia 1958, 117 min.
Komedia
Pääosissa: Jacques Tati, Jean-Pierre Zola, Adrienne Servantie
 |
| Bravo! |
Herra Hulot (Tati) ei ymmärrä sisarensa äärettömän edustuksellista, viimeisen päälle modernia kotia laisinkaan. Koko asunto on suunniteltu vieraiden miellyttämistä varten ─ tai pikemminkin se on luotu asujiensa sosiaalisen aseman symboliksi ja ylläpitäjäksi. Toisessa elokuvassaan Hulot seikkailee kaikkialla siellä, missä ihmisten kummalliset sosiaaliset vinkeet muuttuvat hullunkuriseksi teatteriksi!
Jacques Tatin rauhallisen leppoisa kerrontatyyli vivahtaa hetkittäin slapstickin suuntaan, mutta on vielä hienovaraisempaa ja vaatii katsojalta hieman uteliaisuutta. Enoni on toista maata onnistuu täydellisesti saamaan katsojan tarkkailemaan kotiplaneettamme elämänmenoa ikään kuin ulkopuolisen silmin. Hieman kärjistetyt tapahtumasarjat ovat pohjimmiltaan tunnistettavia, mutta näyttäytyvät täysin hupsussa valossa. Kaikki huipentuu elokuvan viimeisessä kohtauksessa, jossa elämä näyttäytyy säännönmukaisena tanssina! Kerronta ei sentään missään vaiheessa ole pilkallista, vaan läpikotaisin lämminhenkistä havainnointia elämämme hauskasta rytmistä.
Tietenkin Enoni on toista maata tarkastelee myös aina vieraalta tuntuvaa nykyaikaa, joka ei koskaan tunnu yhtä tutulta ja kotoisalta kuin miljöö, jossa "kaikki on kuin ennenkin". On hauskaa, miten 1950-luvun jälkipuolen moderni näyttäytyy yhä jossain määrin ajankohtaisena, ahdistavan kliinisenä ja epäkäytännöllisenä futurismina. Tulevaisuutta ei kuitenkaan välttämättä kritisoida, pikemminkin satiirin kärki kohdistuu oman egon pönkittämiseen. Tarkkanäköinen elokuva menestyi ilmestyessään niin mainiosti, että se palkittiin muun muassa vieraskielisen elokuvan Oscar-pystillä, olipa filmi myös ehdokkaana Kultaisen palmun saajaksi.
Pisteytys:
9/10
Jacques Tatin rauhallisen leppoisa kerrontatyyli vivahtaa hetkittäin slapstickin suuntaan, mutta on vielä hienovaraisempaa ja vaatii katsojalta hieman uteliaisuutta. Enoni on toista maata onnistuu täydellisesti saamaan katsojan tarkkailemaan kotiplaneettamme elämänmenoa ikään kuin ulkopuolisen silmin. Hieman kärjistetyt tapahtumasarjat ovat pohjimmiltaan tunnistettavia, mutta näyttäytyvät täysin hupsussa valossa. Kaikki huipentuu elokuvan viimeisessä kohtauksessa, jossa elämä näyttäytyy säännönmukaisena tanssina! Kerronta ei sentään missään vaiheessa ole pilkallista, vaan läpikotaisin lämminhenkistä havainnointia elämämme hauskasta rytmistä.
Tietenkin Enoni on toista maata tarkastelee myös aina vieraalta tuntuvaa nykyaikaa, joka ei koskaan tunnu yhtä tutulta ja kotoisalta kuin miljöö, jossa "kaikki on kuin ennenkin". On hauskaa, miten 1950-luvun jälkipuolen moderni näyttäytyy yhä jossain määrin ajankohtaisena, ahdistavan kliinisenä ja epäkäytännöllisenä futurismina. Tulevaisuutta ei kuitenkaan välttämättä kritisoida, pikemminkin satiirin kärki kohdistuu oman egon pönkittämiseen. Tarkkanäköinen elokuva menestyi ilmestyessään niin mainiosti, että se palkittiin muun muassa vieraskielisen elokuvan Oscar-pystillä, olipa filmi myös ehdokkaana Kultaisen palmun saajaksi.
Pisteytys:
9/10
Mukava analyysi!
VastaaPoistaKatselen Tatin leffat aika ajoin uudestaan, mm. loppuvuodesta, kun niitä näkyi Yle Areenala. Tämä on parhaita, tavallaan vähäeleinen mutta kuitenkin niin osuva.
Kiitos! :) Tykkään myös palata Tatin pariin aika ajoin. Oli mainio kulttuuriteko Yleltä näyttää näitä, aiemmin nähtyjen isojen klassikoiden lisäksi pääsi tutustumaan myös hieman vähemmän tunnettuihin helmiin.
Poista