USA 1958, 111 min.
Musikaali, Romantiikka, Komedia
Pääosissa: Leslie Caron, Louis Jourdan, Maurice Chevalier
 |
| Fly to the sky on champagne! |
Vuosituhannen vaihteen Pariisissa tapaamme Gigin (Caron), nuoren tytön, joka on saavuttamassa neidon iän. Vallaton Gigi ei ole erityisen innostunut fiineistä tavoista, mutta joutuu silti isoäitinsä ja isotätinsä kovaan kouluun opiskelemaan oikeaoppista kahvin kaatamista ja hienoimpien helyjen tunnistamista. Samaan aikaan perheystävä Gaston (Jourdan) heilastelee neitojen kanssa minkä kerkeää, kunnes huomaa rakastuneensa hieman varttuneeseen Gigiin.
Broadway-näytelmään perustuva Oscar-magneetti Gigi sai ennätykselliset yhdeksän akatemiapystiä ja joukossa oli tietenkin myös parhaan elokuvan palkinto. Aikansa hittifilmi kuvaa verrattoman kauniisti Fin de sièclen varakkaiden auvoisaa onnea ihanan väriloiston keskellä. Lavasteiden ohella myös puvut ovat upeita. Musikaalina Gigi muistuttaa hieman My Fair Ladya (1964), jonka Broadway-ensi-ilta tosin olikin jo 1956. Molempien musikaalien laulut ovat Frederick Loewen ja Alan Jay Lernerin käsialaa. Gigin tapauksessa laulut ovat meneviä, joskaan eivät erityisen ikimuistoisia. Tyylillisesti Gigi osuu musikaalien taitekohtaan: kaikki musiikkinumerot eivät ole selvärajaisesti omia kohtauksiaan, vaan toisinaan sulautuvat tarinaan puoliksi puhuttuina.
Visuaalisena kuvaelmana Gigi nostaa hymyn huulille ja ansaitsee kehuja, mutta vanhaa misogyniaa tursuava tarina ei juuri ilahduta. Miesten rooliksi vakiintuu hämmästyttävän nuorten tyttöjen vikittely, kun taas naiset pyrkivät suojelemaan nuoria tyttöjä maineensa menetykseltä. Paitsi Gigin äiti, joka paheksutusti on luonut uraa oopperalaulajana! Kaikki tämä toki sopii vallan hyvin kuvattuun aikakauteen, mutta tietenkin teemaa käsitellään 1950-luvun tuhnuisin ajatusmallein. Esimerkiksi Gastonin setä Honoré (Chevalier), joka toimii myös elokuvan kertojana, kuvataan suorastaan sympaattisena vanhana pukkina. Thank Heaven for Little Girls laulaa vanha kunnon Honoré ─ mutta pojasta polvi paranee, sillä miesvauva Gaston on vielä Honoréakin ellottavampi hahmo. Patriarkaalisuus tosin on tuotu esille niin räikeästi, että sen erinomaisena kuvauksena Gigi on ehdottomasti näkemisen arvoinen.
Visuaalisena kuvaelmana Gigi nostaa hymyn huulille ja ansaitsee kehuja, mutta vanhaa misogyniaa tursuava tarina ei juuri ilahduta. Miesten rooliksi vakiintuu hämmästyttävän nuorten tyttöjen vikittely, kun taas naiset pyrkivät suojelemaan nuoria tyttöjä maineensa menetykseltä. Paitsi Gigin äiti, joka paheksutusti on luonut uraa oopperalaulajana! Kaikki tämä toki sopii vallan hyvin kuvattuun aikakauteen, mutta tietenkin teemaa käsitellään 1950-luvun tuhnuisin ajatusmallein. Esimerkiksi Gastonin setä Honoré (Chevalier), joka toimii myös elokuvan kertojana, kuvataan suorastaan sympaattisena vanhana pukkina. Thank Heaven for Little Girls laulaa vanha kunnon Honoré ─ mutta pojasta polvi paranee, sillä miesvauva Gaston on vielä Honoréakin ellottavampi hahmo. Patriarkaalisuus tosin on tuotu esille niin räikeästi, että sen erinomaisena kuvauksena Gigi on ehdottomasti näkemisen arvoinen.
Pisteytys:
5/10
Minulta jäi siis elokuva kesken, kun ihan silmät päässä pyörällään ja suu ammosen auki tuijotin juuri tuota "Thank Heaven for Little Girls" -numeroa. En voi uskoa, että tuo on joskus ollut ok esittää elokuvassa. Irstasta.
VastaaPoistaNo niinpä! Ainakin tuo alun laulunumero hyvin pohjustaa kaiken, mitä elokuvassa vielä sen jälkeen on luvassa...
Poista