Italia 1960, 87 min.
Kauhu
Pääosissa: Barbara Steele, John Richardson, Andrea Checchi
 |
| You too can feel the joy and happiness of hating! |
1630-luvun Moldaviassa, nykyisen Romanian seuduilla, noita Asa Vajda (Steele) kidutetaan hengiltä. Viime hetkillään Vadja kiroaa murhaajansa Saatanan nimeen, eikä uhkaus lopulta jää täysin toteutumatta... Kaksi vuosisataa myöhemmin tohtori Thomas Kruvajan (Checchi) matkustaa läpi Moldavian assistenttinsa Andre Gorobecin (Richardson) kanssa. Kaksikko löytää sattumalta Vajdan kuolinnaamion, jonka tutkimisella on kohtalokkaat seuraukset ─ noitajahti alkaa jälleen.
Monilla nimillä tunnettu Paholaisen naamio (La maschera del demonio, engl. myös The Mask of Satan, Revenge of the Vampire) on italokauhun jyhkeä klassikko. Elokuva on saanut vaikutteita Nosferatun (1922) ja Draculan (1931) goottitunnelmista: matkan varrella nähdään suunnilleen kaikki mahdolliset lajityypin kliseet aina huojuvista haarniskoista hautausmaihin ja synkän metsän läpi kiitäviin kärryihin. Jopa hellyyttävän kliseiseltä tuntuva Paholaisen naamio näyttäytyy osin tahattoman koomisena, mutta aidosti kauniita ja puistattaviakin elementtejä on mukana. Maininnan arvoinen on eritoten Barbara Steelen ikoninen kaksoisrooli, joka tuo jo hieman mieleen Manaajan (1973). Ilmestyessään elokuva oli suorastaan poikkeuksellisen groteski, mikä arvatenkin johti jokusiin esityskieltoihin. Sensuuriyrityksistä huolimatta Paholaisen naamio oli yleisömenestys ja myöhempi maine oli taattu.
Paholaisen naamio ilmestyi kiinnostavaan aikaan, sillä samana vuonna ensi-iltaan tuli myös kauhugenren mullistanut Psyko (1960). Kun massamurhaajaleffoista ja slasherista tuli valtavirtaa, väräjävien kynttilänliekkien varjossa lausutut vanhat kiroukset jäivät auttamatta toiseksi. Toki goottikauhua on tehty sittemminkin, eritoten lajin parissa on puuhastellut Tim Burton ─ joskin ainakin allekirjoittaneen mielestä sangen laihoin tuloksin. Tämä kauhun alalaji tosin ei varsinaisesti ole suosikkityylini, joten edes Paholaisen naamion kaltainen genreklassikko ei innosta suunnattomasti. Mutta mikäli esimerkiksi Burtonin Päätön ratsumies (1999) kolahtaa, Paholaisen naamiosta nauttii taatusti.
Pisteytys:
7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti