All That Heaven Allows - Kaikki minkä taivas sallii (1955)

Ohjannut Douglas Sirk
USA 1955, 89 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Jane Wyman, Rock Hudson, Gloria Talbott

You were ready for a love affair, but not for love.

Douglas Sirk (1897─1987) tunnetaan mehukkaan yltäkylläisistä melodraamoistaan, joita voidaan pitää television saippuasarjojen esikuvina. Kaikki minkä taivas sallii on suoranainen oppikirjaesimerkki täyteläisestä romanssista: keski-ikäinen leski Cary Scott (Wyman) rakastuu nuoreen puutarhuriin Ron Kirbyyn (Hudson), mutta mitä asiasta tuumaavat Caryn teini-ikäiset lapset saati seurapiireissä juoruilevat ystävättäret?

Sirkin viehättävä kerronta saa rinnalleen maalailevan musiikin, kuvien herkulliset värit ja hetkittäin lähes lumikkimaisen siirappiset maisemat. Valojen ja lavasteiden maailma huokuu aikansa Hollywoodia ja tuo valkokankaalle saavuttamattoman haavemaailman, jonka tapahtumiin on silti helppo löytää vastine tosielämästä. Riipaiseva hetki on esimerkiksi Caryn surullinen joulunvietto, jolloin katkera menetyksien sarja täydentyy yksinäisellä tulevaisuudella. Kotoa muuttavat lapset jättävät jälkeensä vain television, nykyaikaisen lesken siveän seuralaisen.

Kaikki minkä taivas sallii on armottoman hurmaava korostetussa kohtalokkuudessaan, mutta tarina ei silti lässähdä ylilyönteihin. Vaikka juonen kulku on kliseisyydessään helppo arvata ennakkoon, on kertomuksen etenemistä silti nautinnollista seurata. Kuvaelmaa syventää dramaattinen vastakkainasettelu rikkaiden tekopyhimysten sekä maanläheisten, aitojen ihmisten välillä. Vaakalaudalla on myös tietyn yhteiskunnallisen aseman saavuttaneen lesken maine, jota kielletty romanssi nyt uhkaa. Mutta elokuva muistuttaa, että omaa sydäntään kannattaa kuunnella.

Pisteytys:
8/10

Viy - Velho (1967)

Ohjannut Konstantin Ershov & Georgiy Kropachyov

Neuvostoliitto 1967, 77 min.

Fantasia, Kauhu

Pääosissa: Leonid Kuravlyov, Natalya Varley

A curse upon you! With the wings of a bat!

Neuvostoliittolainen kauhufantasia kertoo tarinan nuoresta munkista Khomasta (Kuravlyov), joka joutuu kohtalon johdattamana karmeiden yliluonnollisten tapahtumien äärelle. Khoma määrätään noidaksi epäillyn nuoren naisen (Varley) ruumiinvalvojaisiin, ja tehtävä on kauhistuneelle nuorukaiselle syystäkin epämieluisa: Khoma kun on jo taannoin joutunut noita-akan narriksi.

Nikolai Gogolin tarinaan Viy (1835) perustuva elokuva on saanut useita tulkintoja, joista tämän filmin lisäksi tunnetuin on Mario Bavan goottikauhu Paholaisen naamio (1960). Mainitsematta ei malta jättää myöskään Gogolin tarinaa hyvin löyhästi hyödyntävää hömppää Viy 3D (2014), joka oli ilmestyessään melkoinen hitti sekä Venäjällä että Ukrainassa, josta Gogolkin on kotoisin. Tämä vuoden 1967 adaptaatio erottuu joukosta edukseen kansanperinteeseen voimakkaasti vivahtavalla fantasiakuvastollaan ja myös siksi, että Velho on ensimmäinen neuvostoliittolainen kauhuelokuva.

Systemaattisen sensuurin Neuvostoliitossa kauhu oli käärittävä tuhtiin folkoristiikkaan, jotta teos saatiin siirrettyä valkokankaalle. Lopputulos tuntuu hieman vanhahtavalta ainakin Hollywoodin aikajanalla, jolla mitattaen Velho osuu aika tasaisesti  Psykon (1960) ja Manaajan (1973) puoliväliin. Sympaattisuus ei kuitenkaan ole lainkaan pahitteeksi, sillä painajaismateriaalin ei täydykään olla kauhun itseisarvo. Velhon mielikuvituksellinen toteutus ja kivat efektit viehättävät, ja onnistuvatpa moninaiset pahuuden ilmentymät aiheuttamaan muutamaan otteeseen myös kylmiä väreitä.

Pisteytys:

8/10

In the Heat of the Night - Yön kuumuudessa (1967)

Ohjannut Norman Jewison
USA 1967, 110 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Sidney Poitier, Rod Steiger, Warren Oates

Just once in my life, I'm gonna own my temper.

Missisippin osavaltiossa eletään vuoden kuuminta aikaa, ja tukahduttava lämpötila kiristää rasismin ja köyhyyden kyllästämää ilmapiiriä entisestään. Eräänä yönä muuan pikkukaupungin poliisi Sam Wood (Oates) löytää kujalta murhatun pohatan ja pidättää läheiseltä rautatieasemalta löytämänsä epäilyttävän mustan miehen, Virgil Tibbsin (Poitier). Lopulta selviää, ettei Tibbs suinkaan ole rikollinen vaan murhatutkija Philadelphiasta. Paikallisten poliisivoimien kyvyttömyyden paljastuessa Tibbs joutuu osallistumaan murhan selvittämiseen, eikä hän saa kaupunkilaisten sympatioita puolelleen.

Yön kuumuudessa on intensiivinen rikosdraama, mutta tunnelman tiheys ei niinkään johdu tapahtuneesta murhasta, vaikka toki senkin selvittelyyn liittyy oma jännityksensä. Painostavan ilmapiirin syynä on ennen kaikkea junttilassa kukoistava rasismi ja rotuerottelun aiheuttamat jännitteet. Asetelmaa korostetaan kuvaamalla Tibbs perin täsmällisenä, siistinä ja alansa huippuna, kun taas paikalliset kytät ovat pelkkiä ylimielisiä toheloita. Asetelman on tarkoitus murskata ennakkoluuloja ja toki myös yllättää: vuonna 1967 hahmojen suhteet olivat vielä elokuvissa ennenkuulumattomia, varsinkin, kun Poitierin hahmo pistää tolloille terävästi kampoihin.

Vaikka Yön kuumuudessa onkin perin onnistunut antirasistinen draama ja hyvä rikoselokuva, sen Oscar-menestys tuli hienoisena yllätyksenä. Elokuva kahmi viisi pystiä, mukaan luettuna parhaan elokuvan palkinnon ─ rannalle jäivät soittelemaan ennakkosuosikit Bonnie ja Clyde (1967) ja Miehuuskoe (1967). Vuoden nimekkäimmät Hollywood-filmit kuvaavat kukin aikaansa omasta kulmastaan. Yön kuumuudessa asettuu kansalaisoikeusliikkeen taisteluiden puolelle, ja pyrkii selittämään rasismia luutuneilla asenteilla ja tietämättömyydellä. Hieman kehitystä on tapahtunut sitten Sidney Poitierin tähdittämän Kahleen (1958), mutta valitettavasti Yön kuumuudessa on ajankohtainen edelleenkin. Tällä vuosikymmenellä ongelma on ollut taas näkyvästi esillä, ja eriarvoisuudesta kertovat niin dokumentti 13. lisäys (2016) kuin myös tunnelman vakavaksi vetävät komediat Get Out (2017) ja BlacKkKlansman (2018).

Pisteytys:
8/10

Report (1967)

Ohjannut Bruce Conner
USA 1967, 13 min.
Lyhytelokuva, Underground, Avantgarde, Dokumentti

Something is terribly wrong!

Taiteilija Bruce Conner (1933─2008) tutkii avantgarde-dokumentissaan presidentti John F. Kennedyn murhan (1963) riepottelua tiedotusvälineissä. Lyhytfilmi koostuu Kennedyn murhaa käsitelleistä uutispätkistä ja jokusista muistakin arkisto-otteista. Kaikki klipit on leikattu ja liimattu shokeeraavaksi kollaasiksi, joka kertoo sekä presidentin murhan herättämistä tunteista että median kerrontakeinoista.

Puistatuksia ja pelkoa herättävää taidetta luonut Conner ohjasi elämänsä aikana lähes kolmekymmentä lyhytelokuvaa, joista Report on parhaiten tunnettu. Se ei ole ihme, sillä Kennedyn salamurhan tapaus on näihin päiviin saakka herättänyt kiinnostusta, ja murhaa on prosessoitu eri taidelajien kautta hämmästyttävän paljon. Kaikista näistä kulttuurituotteista Report on perin kiehtova siksi, että murhamysteerin sijaan se kiinnittää huomion Kennedy-tragedian kerronnan tapaan.

Reportin idea on valtavan nerokas, eikä filmiä ymmärtääkseen tarvitse matkata 1960-luvulle asti. Elokuvan kritiikki kohdistuu siihen, kuinka media kaupallistaa tunteita nostattavat tapahtumat ja lypsää niistä irti kaiken mahdollisen ja mahdottoman sammuttaakseen uteliaan yleisön kyltymättömän janon. Nykypäivästä katsoen Reportia tekee mieli tulkita pisteliäänä kuvauksena varsinkin Yhdysvaltojen pelkoa lietsovista uutisista, ja onpa julkisuuden henkilöitä riepotteleva tyyli Suomessakin tunnistettava eritoten iltapäivälehtien osalta. Unohtaa ei sovi myöskään Reportin pyrkimystä herättää katsojassaan uteliaan shokin tuntemuksia keinolla millä hyvänsä: elokuvan alkupuolella silmät sulkeutuvat väkisinkin, mutta kuuntelua ei silti malta lopettaa...

Pisteytys:
8/10

The Jungle Book - Viidakkokirja (1967)

Ohjannut Wolfgang Reitherman
USA 1967, 78 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia, Musikaali
Pääosissa: Bruce Reitherman, Sebastian Cabot, Phil Harris

Sleep tight little man-cub, rest in peace.

Rudyard Kiplingin Viidakkokirjaan (1894) pohjautuva animaatioseikkailu matkaa intialaiseen viidakkoon, jossa mitä persoonallisimmat uudet tuttavuudet odottavat seikkailunnälkäistä kulkijaa. Tarinan päähenkilö on susien kasvattama Mowgli-poika (Reitherman), joka eläinystäviensä auttamana pakenee ilkeää tiikeriä. Elokuvan on ohjannut animaattori Wolfgang Reitherman, jonka lupsakan jazzahtaviin ohjaustöihin lukeutuvat muun muassa 101 dalmatialaista (1961), Aristokatit (1970) sekä Robin Hood (1973).

Tyyliltään Viidakkokirja on uuden aikakauden Disney-animaatio: rentous huokuu luonnosmaisesta animointitavasta, musiikin hyvästä svengistä ja eritoten juonesta, jota ei olla liiaksi strukturoitu. Pääosaan nousevat mainiot hahmot, joista jokainen on kekseliäällä tavalla persoonallinen. Äänininäyttelyynkin on panostettu, ja esimerkiksi apinakuningas Louien sanat lurittelee jazztaituri Louis Prima. Sympaattisen Viidakkokirjan teossa tuntuu olleen enemmän sydäntä kuin kaikissa tämän vuosituhannen Disney-animaatioissa yhteensä. Ironisesti muutos ilmenee turhauttavan hyvin Viidakkokirjan remakessa (2016).

Viidakkokirja edustaa Disney-yhtiön murroskautta myös siksi, että elokuva oli viimeinen teos, jonka luomiseen Walt Disney ehti osallistua ennen kuolemaansa. Ensi-ilta jäi vuonna 1966 menehtyneeltä Disneyltä kuitenkin näkemättä. Walt osallistui Viidakkokirjan tekoon huolestuttuaan yhtiön edellisfilmin Miekka kivessä (1963) heikosta menestyksestä lippuluukuilla. Viidakkokirja muistuttaa tyylillisesti edeltäjäänsä, mutta tarina ei missään vaiheessa pääse täysin tuuliajolle Mowglin levottomasta vaeltelusta huolimatta. Viidakkokirja ei liene Disney-animaatioiden ykkösteos, mutta edustaa kiinnostavasti aikakauttaan ja tartuttaa katsojaansa iloisen svengaavan huolettomuuden tunteen.

Pisteytys:

7/10

The Graduate - Miehuuskoe (1967)

Ohjannut Mike Nichols
USA 1967, 106 min.
Draama, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Dustin Hoffman, Anne Bancroft, Katharine Ross

Mrs. Robinson, you're trying to seduce me!

Miehuuskoe kertoo Benistä (Hoffman), vastavalmistuneesta nuorukaisesta, joka ei tiedä mitä elämällään tekisi. Tulevaisuudesta ahdistuneelle Benille sataa neuvoja ja apua, mutta erikoisin kaikista kädenojennuksista on tuttavaperheen rouva Robinsonin tarjoama mahdollisuus seksisuhteeseen. Vaivaannuttava ja hieman surumielinenkin huumori kuvaa loistavasti hukassa olevan Benin kautta sukupolvien välistä kuilua sekä aikakaudelle tyypillistä vieraantumista. Samaten ajalleen vielä radikaali seksuaalisuuden kuvaus kertoo, että häpeilyn aika on vähitellen ohitse.

Euroopassa kuohahtaneiden uusien aaltojen rantautuminen kaupalliseen Hollywoodiin otti oman aikansa. Niin kutsutun uuden Hollywoodin voidaan katsoa alkaneen viimeistään vuonna 1967, jolloin ensi-iltansa saivat Bonnie ja Clyde sekä Miehuuskoe ─ molemmat uutta aaltoa esteettisesti ja sisällöllisesti henkiviä auteur-elokuvia. Ulkoisten vaikutteiden lisäksi uuden Hollywoodin synty oli reaktio Haysin sensurointiohjeistukselle, jota hädin tuskin noudatettiin enää 1950-luvun lopullakaan. Muutoksen aika oli tullut, ja uusi ikärajoihin perustuva järjestelmä astui voimaan vuonna 1968.

Uuden Hollywoodin läpimurron lisäksi Miehuuskoe oli merkittävä virstanpylväs uraansa aloittelevalle Dustin Hoffmanille, jonka roolityö eksyneenä nuorukaisena on loistava. Puhtia uralleen sai myös folkduo Simon & Garfunkel. Edelleen ikivihreänä 1960-luvun hittinä muistettava Mrs. Robinson on sävelletty Miehuuskoetta varten, ja monia muitakin menestyssävelmiä kuullaan elokuvassa jo alkuteksteistä lähtien. Miehuuskoe on toiminut ponnahduslautana ja aikansa peilinä, mutta filmin teemoilla on merkitystä nykypäivänäkin. Oman sukupolveni harhailu ei tunnu olevan kovin kaukana Benin apatiasta. Teini-ikäiselle itsellenikin elokuva olisi saattanut olla hieno oivallus: ei ollut helppoa vanhempienikaan sukupolvella.

Pisteytys:

10/10

Bonnie and Clyde - Bonnie ja Clyde (1967)

Ohjannut Arthur Penn
USA 1967, 111 min.
Rikos, Biografia, Draama
Pääosissa: Warren Beatty, Faye Dunaway, Michael J. Pollard, Gene Hackman, Estelle Parsons

We rob banks!

Rikospari Bonnie ja Clyde kohosivat kuuluisuuteen 1930-luvun Yhdysvalloissa sanomalehtiotsikoiden ansiosta. Kaksikon ura huoltoasemien ja muiden pikkuliikkeiden ryöstäjinä katkesi lopulta väijytykseen ja kuolemaan, mutta legenda oli jo syntynyt. Bonnie ja Clyde aloittaa tarinan siitä, kun pikkurikollinen Clyde (Beatty) on juuri vapautunut vankilasta ja lyöttäytyy yhteen jännitystä etsivän Bonnien (Dunaway) kanssa. Totuutta paranteleva kertomus on romantisoitu menneen kuva: vaikka elokuva onkin 1960-luvun rikosleffaksi raaka, todellisuus oli karumpaa ja verisempää.

Bonnie ja Clyde on rikosseikkailu, mutta käsittelee myös traumaattisen vuosikymmenen kohtaloita. Millaisia toiveita ja mahdollisuuksia köyhillä oli tulevaisuutensa suhteen? Parhaiten tilinteko menneen kanssa kirkastuu sumean unenomaisessa kohtauksessa, jossa Bonnie vierailee perheensä luona. Suursotien välisen aikakauden ja laman runteleman Yhdysvaltain miljöö ja tunnelma on taltioitu niin kiehtovasti, että katsoja lähes hämääntyy; onko kyseessä pyrkimys piiruntarkkaan ajankuvaan vai tietoisesti paksulla nostalgialla väritetty muisto?

Ranskalaisesta uudesta aallosta vaikutteita ottanut filmi on Hollywood-elokuvaksi poikkeavan häpeilemätön. Väkivaltaa ja seksiä ei säästellä, jos toki molempien määrä Hollywoodissa onkin sittemmin lisääntynyt tasaista tahtia. Bonnie ja Clyde muodostaa omanlaisensa virstanpylvään amerikkalaisviihteen kehityksessä, sillä tällaista ei taatusti oltu tehty aiemmin, eikä paluuta entiseen ollut. Uusien tuulien elokuva oli aikanaan menestys, joskin kymmenestä Oscar-ehdokkuudesta haaviin tarttui lopulta vain kaksi pystiä.

Pisteytys:
8/10