Neuvostoliitto 1957, 95 min.
Sota, Romantiikka, Draama
Pääosissa: Tatyana Samoylova, Aleksey Batalov
 |
| Cranes like ships, sailing up in the sky... |
Maailmansota katkaisee nuoren pariskunnan Veronikan (Samoylova) ja Boriksen (Batalov) huolettomat onnen päivät. Boris lähtee taisteluun vapaaehtoisena ja Veronika jää kotirintamalle suremaan. Epätietoisuus sulhasen kohtalosta ja kodin tuhoutuminen sodan melskeessä johtavat Veronikan lopulta toinen toistaan epätoivoisempiin tekoihin. Toivoaan Boriksen kotiinpaluusta hän ei kuitenkaan menetä, vaikka muut uskovat Boriksen saaneen surmansa.
Boriksen ja Veronikan mollivoittoinen kertomus on vain yksi sodan kohtaloista, kuten useammassakin kohtauksessa koskettavasti osoitetaan. Sotilaiden lähtiessä rintamalle nähdään saattojoukkojen väentungoksessa toinen toistaan liikuttavampia väläyksiä perheiden ja ystävien hyvästijätöistä. On helppo uskoa, että elokuva on puhutellut sodat kokeneita ikäpolvia. Länsimaissa jatkuneen pitkän rauhan ajan jälkeen on mahdotonta täysin käsittää, millaiselta tuntuisi lähettää oma lapsensa taistelutantereelle tai olla itse astumassa taisteluun. Lisäksi nykyteknologian mahdollistamien, ehkä liiankin hyvien viestintämahdollisuuksien aikana on jo suorastaan vaivalloista kuvitella, miten ihmiset ovat koskaan onnistuneet tapaamaan toisensa uudelleen kerran erottuaan.
Aihepiiriltään universaali elokuva menestyi maailmalla hyvin: Kurjet lentävät (Letyat zhuravli) sai kunnian olla toinen Kultaisella palmulla palkittu neuvostoliittolainen teos. Tunteikas rakkauskuvaelma on perin kiinnostava neuvostoelokuvana, jossa sodan kuvaus ei ole ensisijaisesti uljasta marssia voitosta voittoon. Aivan täysin propagandalta ei vältytä, mutta volyymi on käännetty lähes minimiin. Syytä voi etsiä Josif Stalinin kuoleman (1953) jälkeisestä liennytyksen ajasta, jolloin elokuvataide sai hieman vapaampia muotoja. Taiteellinen vapautuminen saattoi vaikuttaa myös elokuvan upean luovaan visuaalisuuteen. Kekseliäine kuvakulmineen ja kamera-ajoineen Kurjet lentävät on näyttävä elämys.
Boriksen ja Veronikan mollivoittoinen kertomus on vain yksi sodan kohtaloista, kuten useammassakin kohtauksessa koskettavasti osoitetaan. Sotilaiden lähtiessä rintamalle nähdään saattojoukkojen väentungoksessa toinen toistaan liikuttavampia väläyksiä perheiden ja ystävien hyvästijätöistä. On helppo uskoa, että elokuva on puhutellut sodat kokeneita ikäpolvia. Länsimaissa jatkuneen pitkän rauhan ajan jälkeen on mahdotonta täysin käsittää, millaiselta tuntuisi lähettää oma lapsensa taistelutantereelle tai olla itse astumassa taisteluun. Lisäksi nykyteknologian mahdollistamien, ehkä liiankin hyvien viestintämahdollisuuksien aikana on jo suorastaan vaivalloista kuvitella, miten ihmiset ovat koskaan onnistuneet tapaamaan toisensa uudelleen kerran erottuaan.
Aihepiiriltään universaali elokuva menestyi maailmalla hyvin: Kurjet lentävät (Letyat zhuravli) sai kunnian olla toinen Kultaisella palmulla palkittu neuvostoliittolainen teos. Tunteikas rakkauskuvaelma on perin kiinnostava neuvostoelokuvana, jossa sodan kuvaus ei ole ensisijaisesti uljasta marssia voitosta voittoon. Aivan täysin propagandalta ei vältytä, mutta volyymi on käännetty lähes minimiin. Syytä voi etsiä Josif Stalinin kuoleman (1953) jälkeisestä liennytyksen ajasta, jolloin elokuvataide sai hieman vapaampia muotoja. Taiteellinen vapautuminen saattoi vaikuttaa myös elokuvan upean luovaan visuaalisuuteen. Kekseliäine kuvakulmineen ja kamera-ajoineen Kurjet lentävät on näyttävä elämys.
Pisteytys:
10/10
10/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti