Ohjannut Nick Broomfield & Joan Churchill
Iso-Britannia & USA 2003, 93 min.
Dokumentti, Rikos
 |
| I'm so fuckin' mad I can't see straight. |
Dokumentaristi Nick Broomfield teki ensimmäisen Aileen Wuornos -dokumenttinsa 1990-luvun alussa, kun Wuornoksen tekemiä murhia tutkittiin ja hänelle langetettiin kuolemantuomio. Aileen Wuornos eli miten murhaaja markkinoidaan (1992) tarkastelee Wuornoksen surmatöiden motiivia ja valtavaa mediamyllerrystä kauhutekojen ympärillä. Broomfield palasi aiheen pariin vuosikymmentä myöhemmin, yhdessä kuvaaja Joan Churchillin kanssa. Tämä dokumentti jatkaa edellisfilmin teemoja, mutta pohtii aiempaa enemmän kuolemanrangaistuksen eettisyyttä ja vankien kohtelua.
Aileen Wuornos teloitettiin pitkän, vuosikymmenen kestäneen odotuksen jälkeen lokakuussa 2002. Aileen: Life and Death of a Serial Killer asettuu voimakkaasti vastustamaan kuolemanrangaistusta ja vankien kiduttamista, oli rikos sitten mikä tahansa. Broomfield toteaa selväsanaisesti, että Wuornoksen mielenterveys pitäisi tutkia perusteellisesti ja se olisi täytynyt ymmärtää tehdä jo vuonna 1990. Filmi jättää tosin itsessäänkin välillä arveluttavan olon eettisyydestä: Wuornoksen puhetta äänitetään tarkoituksella, kun hän luulee kameroiden olevan suljettuina.
Aileen Wuornos teloitettiin pitkän, vuosikymmenen kestäneen odotuksen jälkeen lokakuussa 2002. Aileen: Life and Death of a Serial Killer asettuu voimakkaasti vastustamaan kuolemanrangaistusta ja vankien kiduttamista, oli rikos sitten mikä tahansa. Broomfield toteaa selväsanaisesti, että Wuornoksen mielenterveys pitäisi tutkia perusteellisesti ja se olisi täytynyt ymmärtää tehdä jo vuonna 1990. Filmi jättää tosin itsessäänkin välillä arveluttavan olon eettisyydestä: Wuornoksen puhetta äänitetään tarkoituksella, kun hän luulee kameroiden olevan suljettuina.
Ohjaajien, eritoten Broomfieldin, panos on voimakkaan
subjektiivista ja suorastaan tunteellista. Se ei toki ole huono
asia, vaan tekee elokuvasta kerronnallisesti kiinnostavan, erityisesti, kun dokumenttia peilaa edeltäjäänsä. Elokuva ei väitäkään pyrkivänsä objektiivisuuteen, vaikka onkin edelleen kiinnostunut Wuornoksen murhien todellisista motiiveista ja tapahtumien kulusta. Filmi on teknisesti laadukkaampi kuin Broomfieldin aiempi Aileen-elokuva, mutta rytmiltään samalla tavalla intensiivinen. Elokuva sai ensi-iltansa keväällä 2003, mutta pääsi kunnolliselle teatterikierrokselleen vasta samoihin aikoihin, kun Aileen-biografia Monster (2003) valtasi valkokankaat. Dokumentti jäi parivaljakosta pienemmälle huomiolle, vaikka kirvoittikin positiivisia arvioita. Yhdysvaltain yhteiskuntaa tarkastelevana filminä teos lienee edelleen hätkähdyttävän ajankohtainen.
Pisteytys: 6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti