torstai 12. maaliskuuta 2020

One Flew Over the Cuckoo's Nest - Yksi lensi yli käenpesän (1975)

Ohjannut Milos Forman
USA 1975, 133 min.
Draama
Pääosissa: Jack Nicholson, Louise Fletcher, Will Sampson, Brad Dourif

Which one of you nuts has got any guts?
Randle Patrick McMurphy (Nicholson) toimitetaan mielisairaalaan suoraan vankilasta. Viranomaiset haluavat selvittää, onko miehen päässä vikaa vai kapinoiko hän yhteiskuntajärjestystä vastaan pelkkää laiskuuttaan. Kaltereiden takana McMurphy ystävystyy toisiin potilaisiin ja yllyttää heidät nousemaan mielisairaalan tympeitä metodeita vastaan. Lopulta vapauden kutsu käy liian voimakkaaksi, ja sairaalan seinien sisällä suunnitellaan yhtä jos toistakin pakoreissua.

Dale Wassermanin samannimiseen romaaniin (1962) perustuva kertomus nähtiin jo Broadway-näytelmänä vuonna 1963. Teatterilavalla McMurphyn roolissa oli Kirk Douglas, joka yritti pitkään saada tarinan myös valkokankaalle. Lopulta elokuvaversion ohjasi yhteiskunnallisia teemoja aiemminkin käsitellyt Milos Forman. Valtaa sekä ihmismielen mysteereitä tarkasteleva elokuva on ennen kaikkea draama, mutta hetkittäin mielisairaalan meininki häivähtää komedian suuntaan. Nämä surun ja huumorin rajapinnat tuovat mieleen Formanin menestysteoksen Palaa, palaa! (1967).

Yksi lensi yli käenpesän on sittemmin muodostunut Milos Formanin arvostetuimmaksi elokuvaksi. Teos menestyi jo ilmestyessään vallan erinomaisesti ja palkittiin muun muassa parhaan elokuvan Oscarilla. Elokuvan suosion salaisuus perustuu sen käsinkosketeltavaan aitouteen ja hahmojen väliseen kemiaan. Jack Nicholson tekee yhden ikimuistoisimmista roolitöistään McMurphyna, ja hyytävä vihanpito hirmuhoitaja Ratchedin (Fletcher) kanssa väreilee ilmassa jatkuvasti. Mielisairaalan epäoikeudenmukainen maailma imaisee mukaansa ja vankeuden teema jää mietityttämään vielä elokuvan päätyttyäkin. Mitä oikeastaan on vapaus?

Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti