Italia 1969, 129 min.
Draama, Historia, Fantasia
Pääosissa: Martin Potter, Hiram Keller
 |
| Each moment presented may be your last, so fill it up until you vomit! |
Rooman keisarikunnan ylimystö sikailee autuaasti pidoissaan, joissa sekoittuvat jalo ylhäisyys ja estoton karkeus. Keisari Neron hovissa vaikuttaneen Titus Petroniuksen Satyricon-romaaniin (n. 60 jaa.) pohjautuva Fellinin Satyricon koostuu alkuperäisteoksen tapaan hieman katkonaisista fragmenteista, joiden aikana sukelletaan syvälle entisaikain roomalaisten orgioihin. Petroniuksen kertomus on onnistuneesti täydennetty fantasiaan ja surrealismiin vivahtavalla mielikuvituksella.
Fellinin Satyricon on räikeä ja huumaava, mitään häpeilemätön irstailu. Omalaatuisissa väreissä kylpevä miljöö täyttyy hahmojen hurmiosta, jota kiihkeä musiikki ainoastaan yllyttää. Näyttelijöiden raju fyysinen ilmaisu korostaa sekin pitojen lihallisuutta ja dialogi uhkuu dekadenssia, jos toki myös hieman yletöntä dramaattisuutta. Kaunopuheiden alta paljastuva eläimellisyys korostaa yhteiskunnan ja kulttuurin rapistumista. Alkuperäisteos on tyyliltään satiiri, ja Federico Fellini kohdistaa sen kärjen moderniin maailmaan: estoton mielihyvän tavoittelu johtaa lopulta kaaokseen ja turmioon.
Elokuvien lopullinen sensuurisäännöksistä vapautuminen näkyy Satyriconissa railakkaana revittelynä, jossa alastomuutta ei häpeillä eikä sanoja säästellä. Aiemmin hankalasti kuvattavia aiheita, kuten homoutta, ei ole tarpeen kätkeä pelkkiin vihjauksiin. Elokuva edustaa taiteen uudenlaista vapautumista, mutta myös Fellinin itsensä uutta vaihetta ohjaajana. Yhtäältä teos nivoutuu vielä Fellinin 1960-luvun unimaailmoihin ja fantasioihin, ja varsinkin väreiltään se on samankaltainen kuin edellisteos Giulietta ja viettelykset (1965). Mutta siinä missä Giulietta ja moni muu Fellinin teos tarkkaili maailmaa yhden ihmisen silmin, Satyricon kiinnittää huomionsa koko yhteiskuntaan. Seksuaalisuuden kuvaus ja monien hahmojen tarinat toistuivat myös seuraavan vuosikymmenen elokuvissa, kuten elokuvissa Fellinin Rooma (1972) ja Amarcord (1973).
Pisteytys:
8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti