Kanada & USA 1967, 45 min.
Avantgarde
Pääosissa: Hollis Frampton, Lyne Grossman
 |
| Living is easy with eyes closed, misunderstand all you see. |
Ensimmäiset kokeelliset, taiteen konventioita ravistelevat avantgarde-elokuvat syntyivät 1920-luvulla tuhoisan suursodan jälkeensä jättämän kauhun myötä. Tunnetuin varhainen avantgarde-elokuva on Andalusialainen koira (1929), jonka perintö ilmenee seuraavan suursodan aikana syntyneessä lajityypin klassikossa Meshes of the Afternoon (1943). Vireä ja kapinallinen 1960-luku oli avantgarde-elokuville mitä parhain kasvualusta: vuosikymmenen aikana syntyi liuta elokuvakerrontaa venyttäviä teoksia, joiden joukkoon lukeutuu myös lajityyppinsä merkkiteos Wavelength.
Avantgarde-elokuvistaan ja monesta muustakin taiteestaan tunnettu
Michael Snow (1929─) pyrkii elokuvassaan käsittelemään maailman
kokemisen tapaa. Elokuvakokemuksen kannalta keskeisimmät aistit ovat
tietenkin näkö ja kuulo, joille elokuva tarjoaa elämyksiä. Kuitenkin nuo
elämykset ovat vain illuusioita, toden ja epätoden rajalla liikkuvia
kuvia ja ääniä. Wavelength korostaa ideaansa toimimalla
julmana illuusion tirehtöörinä: kuva kulkee jopa kuolevan miehen ohitse
järkähtämättömällä varmuudella, ja kimeäksi nouseva ääniraita ylittää
inhimillisen toiminnan äänet.
Teknisesti ottaen Wavelenght on 45 minuutin mittainen zoomaus yhden huoneen laidalta sen vastapäiseen seinään. Ikkunoiden takana vilahtelee liikennettä, vuorokaudenajat vaihtuvat ja huoneessakin käväisee muutama ihminen ─ yksi kuolemassa ja toinen hälyttämässä apua. Katse kiinnittyy kuitenkin aivan muualle kuin ympäröivän maailman tapahtumiin. Kaiken taustalla surisee häiritsevä ääniaalto, joka johdattaa katsojan kohti yllättäviä laineita. Elokuva on raskasta ja kiistämättä hetkittäin myös aika tylsää katsottavaa, mutta sen idea on silti kiinnostava ja ajatuksiaherättävä.
Pisteytys:
7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti