Brasilia 1967, 111 min.
Draama
Pääosissa: Jardel Filho, Paulo Autran, José Lewgoy
 |
| The streets belong to the people, like the sky belongs to the condors. |
Kylmän sodan aika Latinalaisessa Amerikassa tarkoitti ankaria sotilasdiktatuureja ja näitä vastaan taistelevia sissiliikkeitä. Brasilialaiseen uuteen aaltoon eli cinema novoon lukeutuva teos Valta ja kumous (engl. Entranced Earth) sijoittuu kuvitteelliseen Eldoradon valtioon, jossa toimittaja ja runoilija Paolo Martins (Filho) käy henkistä kamppailua yrittäessään valita kahden naisen ja kahden korruptoituneen poliitikon väliltä.
Glauber Rochan vaikutteet elokuvantekoon tulevat ranskalaisen uuden aallon lisäksi Hollywoodista ja kaiken nivoo yhteen brasilialainen yhteiskunta ja kulttuuri. Tässä elokuvassa osa tunnelmasta tuntuu myös löytyneen Italiasta, eritoten Michelangelo Antonionin synkästä maailmasta. Elokuva on aikansa kuva tyylillisesti, mutta myös sanomansa puolesta. Nyt 1960-luvun mellakoiden pöly on laskeutunut, mutta uusia kapinoita tulee ja huonojen poliitikkojen teema taitaa olla aina ajankohtainen.
Valta ja kumous muistuttaa yhteiskuntakritiikkinsä osalta Rochan edellistä kokopitää elokuvaa Musta jumala, valkea paholainen (1964). Molempien teosten suurin rasite on liiallinen hidastempoisuus, joka tekee katselusta hieman turhan raskasta. Erojakin teosten välillä toki on: Valta ja kumous sijoittuu kaupunkeihin ja selkeämmin elokuvan ilmestymisajan nykyhetkeen, kun taas Musta jumala, valkoinen paholainen on ajattomampi maaseutukuvaus. Juuri tämän vuoksi Valta ja kumous tuntuu olevan hitusen pisteliäämpi kritiikissään, eikä kitkeriä sanoja juuri yritetä peitellä. Hämmästyttävää, että näin tiukkasävyinen filmi onnistuttiin ylipäätään tekemään sotilasdiktatuurin vuosina!
Pisteytys:
7/10
Valta ja kumous muistuttaa yhteiskuntakritiikkinsä osalta Rochan edellistä kokopitää elokuvaa Musta jumala, valkea paholainen (1964). Molempien teosten suurin rasite on liiallinen hidastempoisuus, joka tekee katselusta hieman turhan raskasta. Erojakin teosten välillä toki on: Valta ja kumous sijoittuu kaupunkeihin ja selkeämmin elokuvan ilmestymisajan nykyhetkeen, kun taas Musta jumala, valkoinen paholainen on ajattomampi maaseutukuvaus. Juuri tämän vuoksi Valta ja kumous tuntuu olevan hitusen pisteliäämpi kritiikissään, eikä kitkeriä sanoja juuri yritetä peitellä. Hämmästyttävää, että näin tiukkasävyinen filmi onnistuttiin ylipäätään tekemään sotilasdiktatuurin vuosina!
Pisteytys:
7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti