USA 1968, 88 min.
Komedia
Pääosissa: Zero Mostel, Gene Wilder
 |
| I don't like people touching my blue blanket. |
Max Bialystockin (Mostel) menestyksekäs Broadway-ura on kuihtunut aikapäiviä sitten. Onneksi Maxin arka kirjanpitäjä Leo Bloom (Wilder) keksii, kuinka floppaavan näytelmän avulla voidaan tahkota rahaa. Tekstiksi valikoidaan tärähtäneen natsin käsikirjoittama iloinen musikaali Hitleristä, ja taiteelliseen tiimiinkin yritetään palkata mahdollisimman erikoisia persoonia. Nyt ainoana tehtävänä on vain saada surkea näytelmä menestymään huonosti, mikäpä olisi sen helpompaa!
Kevät koittaa Hitlerille on koomikko Mel Brooksin (1926─) esikoisohjaus ja enteilee mainiosti sitä sekoilevaa tyyliä, jota Brooks on ylläpitänyt muissakin ohjaustöissään. Elokuva sai Oscarin käsikirjoituksestaan, mutta ei muuten ollut kovin suuri hitti ilmestyessään. Maine on kasvanut vuosien varrella, ehkäpä Brooksin myöhempien ohjaustöiden ja roolien myötävaikutuksella. Tätä nykyä räävitön komedia saa kehuja osakseen arvostelussa kuin arvostelussa, joskaan en täysin ymmärrä, minkä vuoksi.
Elokuvan huumori syntyy heteromiehen katseen kautta: on mekkoon pukeutuva mies, ruotsalaisblondi eroottisena leluna ja vanhempia naisia, joiden kanssa leperrellään kärsivinä vain rahan vuoksi. Huumori on näiltä osin auttamattoman vanhentunutta, mutta on elokuvassa mukana hauskojakin oivalluksia. Erityisesti hippi-Hitler hymyilyttää ja toki koko näytelmä on aivan onnistunutta mustaa komediaa. Myös elokuvan hahmoja on kehuttu hupaisiksi ja sitä ne varmasti ovatkin, jos nauttii karikatyyreistä ja huutamisesta. Omalta osaltani naurut jäivät vähiin, mutta aikansa kuvaa tämäkin. Ovatkohan elokuvasta tehty musikaali (2001) ja sen pohjalta syntynyt uusintafilmatisointi (2005) parempia vai laimeampia?
Pisteytys:
6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti