Hereditary - Pahan perintö (2018)

Ohjannut Ari Aster

USA 2018, 127 min.

Kauhu, Draama, Mysteeri

Pääosissa: Toni Collette, Milly Shapiro, Alex Wolff, Gabriel Byrne

Is there something on your mind?

 

Kaksi peräkkäistä kuolintapausta on liikaa mille tahansa perheelle. Grahamin perheen tapauksessa karmeiden menetysten takaa kuitenkin paljastuu outoja salaisuuksia, jotka vaikuttavat liian kieroutuneilta ollakseen totta. Perheen äiti Annie (Collette) uppoutuu tutkimaan yliluonnollisia jälkiä, vaikka muu perhe kärsii. Ari Asterin (s. 1986) esikoisohjaus kierrättää kauhukonventoita ja luo niistä riemastuttavalla tavalla jotain aivan uutta.

Hereditary ei turhia selittele, mutta varsinkin toisella katselukerralla noituusriittien salat käyvät ilmi ja kaoottinen loppu selittyy helpommin. Toisaalta elokuva tarjoaa yliluonnollisille tapahtumille muitakin selitysmalleja: onko kyseessä mielenterveyden horjuminen, liiallinen päihteidenkäyttö vai pelkkä kuvitteellinen miniatyyrileikki? Mukana on hienoinen mustan huumorin vivahde, joka toimii eritoten kauhukliseitä hentoisesti toisintavissa kohtauksissa. Ahdistava tunnelma säilyy silti kautta linjan.

Katsoin Hereditaryn ensi kerran aivan tuoreeltaan (ks. teksti täältä), kun filmiä ei vielä oltu lisätty 1001-listalle. Ensikatselu miellytti, mutta vielä enemmän hämmensi. Tällä kertaa viihdyin mainiosti ─ tälle filmille kannattaa näemmä antaa hieman aikaa ja pari katselukertaa. Erinomaisen tarinan lisäksi varsinkin Toni Colletten roolisuoritus romahtavana perheenäitinä on loistava. Kriitikot ovat jo ehtineet tituleerata filmin ja Asterin uuden ajan kauhun airueiksi, vaikka toistaiseksi esikoisfilmi saattaakin olla uran paras tähän saakka. Monet ovat riemuinneet folkpastissi Midsommarista (2019), mutta viimeisin ohjaus Beau is Afraid (2023) on herättänyt ylistyksen lisäksi myös häkellystä. Seuraava elokuva on jo työn alla, mutta vielä visusti salattu sisällöltään.
 

Pisteytys: 9/10

The Look of Silence (2014)

Ohjannut Joshua Oppenheimer

Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Indonesia, Israel, Alankomaat, Norja, Iso-Britannia & USA 2014, 103 min.

Dokumentti, Historia

 

Human blood is salty and sweet.

 

Joshua Oppenheimerin dokumentti käsittelee Indonesian joukkomurhien (1965─1966) raskasta perintöä. Elokuva on temaattista jatkoa Oppenheimerin edellisdokumentille He tappoivat öisin (2012), jossa entiset murhaajat muistelevat surmatöitään ylpeillen. Tässä elokuvassa kuva tarkentuu keski-ikäiseen mieheen, Adi Rukuniin, jonka veli sai joukkolahtauksessa surmansa. Rukun kohtaa murhiin osallistuneita sekä heidän perheitään. Menneisyyden tekojen taakka on raskas kaikille.

The Look of Silence on edeltäjäänsä napakampi ja selkeämpi, ja sen voi katsoa aivan täysin omana teoksenaan. Toki filmi syvenee, jos katsoo teosparin molemmat osat. Dokumentti käsittelee taitavasti lähihistorian vaiettuja tekoja ja vaikeita tunteita, joiden purkautumista on riipaisevaa seurata. Menneisyyden kipeät haavat on kuitenkin paras aukaista, jotta seuraavilla sukupolvilla olisi helpompaa. Monien vuosikymmenten takaiset teot kuitenkin luovat edelleen pelkoa. Siitä kertoo sekin, että molempien Oppenheimerin dokumenttien tekijöissä on monia henkilöitä, jotka eivät ole halunneet nimeään julkisuuteen. Valta on edelleen heillä, jotka katsovat surmatyöt oikeutetuiksi.

Kansainvälisenä yhteistyönä tuotettu elokuva on saanut suosiota maailmanlaajuisesti ja elokuva oli ehdolla muun muassa parhaan dokumentin Oscarin saajaksi. Kansanmurha-aihio on valitettavasti edelleen ajankohtainen teema, samoin menneisyyden hirmutekojen vähättely. Kahden Indonesia-dokumentin jälkeen Joshua Oppenheimerilta ei ole tullut uusia elokuvia, mutta tiettävästi seuraava filmi on aivan toista lajia ─ maailmanloppumusikaali The End saanee ensi-iltansa vuonna 2024. Kenties siinäkin käsitellään kriisien herättämiä vaikeita tunteita ja ylisukupolvisia traumoja.

Pisteytys: 8/10

Black Panther (2018)

Ohjannut Ryan Coogler

USA 2018, 134 min.

Scifi, Toiminta, Seikkailu

Pääosissa: Chadwick Boseman, Lupita Nyong'o, Danai Gurira

 

Wakanda forever!

Wakanda on ulkoisesti köyhä ja sulkeutunut afrikkalaisvaltio, mutta todellisuudessa maa kukoistaa salaperäisen vibraniumin ansiosta. Maan tuore kuningas T'Challa (Boseman) on yllättäen vaikeiden valintojen edessä: tulisiko Wakandan edistys paljastaa ja valjastaa vibranium maailman kärsivien hyväksi? Vai olisiko turvallisinta jatkaa sulkeutumisen tiellä, vain omaa kansaa suojellen?

Black Panther on Marvel-universumin 18. elokuva, joka on saanut toistaiseksi yhden jatko-osan (Black Panther: Wakanda Forever, 2022). Sen lisäksi elokuvan hahmot seikkailevat jokusissa muissa Marvel-filmeissä, kuten koko Marvel-sarjan tyyliin kuuluu. Tämän elokuvan voi kuitenkin mainiosti katsoa ilman muuta Marvel-tuntemusta, vaikka toki kaikkien filmien katsominen sitoo kertomuksen osaksi laajempaa supersankarimaailmaa. Black Panther on muuten hyvin tavanomaista Marvel-toimintaviihdettä, josta kuitenkin kiinnostavan tekee tarinan voimakas afrofuturismi ja tarinan ajankohtainen sävy. Vastakkainasetteluiden aika näkyy kerronnassa.

Kuten Marvel-leffoille tavallista on, myös Black Panther oli valtaisa kassamagneetti. Vuoden 2018 ensi-illoista sen edelle kiri ainoastaan toinen Marvel-filmi, Avengers: Infinity War (2018), joka tosin ei saanut osakseen aivan yhtä ylistävää vastaanottoa. Sen sijaan Black Panther menestyi esimerkiksi Oscareissa, josta kotiinviemisinä tuli muun muassa ansaittu palkinto parhaista sävellyksistä. Elokuva muistettaneen myös pääosaa näytelleestä Chadwick Bosemanista (1976─2020), jonka menehtyminen langetti varjon pantterisarjan jatkolle. Seuraavassa osassa kuningas onkin kuollut, mutta supersankarisarja ei vielä hyydy.

Pisteytys: 7/10

The Act of Killing - He tappoivat öisin (2012)

Ohjannut Joshua Oppenheimer

Iso-Britannia, Tanska & Norja 2012, 167 min.

Dokumentti, Historia, Biografia

Did the people I tortured feel the way I do here?

 

Seitsemänkymppinen Anwar Congo on arvostettu gangsteri, jonka kontolla on satojen ihmisten väkivaltainen surmaaminen. Silti Congoa ja hänen kaltaisiaan juhlitaan Indonesiassa kansallissankareina, jotka 1960-luvulla nitistivät maassa orastavan kommunismin. Joshua Oppenheimerin (s. 1974) dokumentissa Congo muistelee menneisyyttään ja osallistuu elokuvantekoon, jossa hän näyttelee itseään ja myös entisiä uhrejaan.

 

He tappoivat öisin kuvaa ällistyttävällä tavalla pahuuden arkisuutta. Tavalliset, lupsakan oloiset miehet muistelevat entisiä hirmutekojaan naureskellen kuin mitä tahansa nuoruuden hurvittelua. Surmien dramatisointi kuitenkin vähitellen herättää sielussa uinuvan tuskan, vaikka pidätelty katumus ei pääsekään täysin valloilleen. Samalla filmi sivuaa maassa rehottavaa korruptiota ja menneisyyden raskaita painolasteja. Aihe on kiinnostava, mutta elokuva on turhan hidastempoinen ja jankkaava ─ kenties lyhennetty versio (122 min.) on terävämpi.

Kyseenalaisesta käsittelytavastaan huolimatta He tappoivat öisin on ollut arvostelumenestys. Dokkari-Baftalla palkittu elokuva oli myös ehdolla parhaan dokumentin Oscarin saajaksi. Elokuva on tehty taitavasti, sillä se ei retostele gangstereiden "urotöillä", vaikka antaakin heille valokeilan. Spottivalo kuitenkin tutkii, paljastaa ja lisää ymmärrystä. Elokuva sai pian jatkoa: Indonesian massamurhia eri näkökulmasta tutkiva The Look of Silence (2014) oli niin ikään arvostelumenestys.

Pisteytys: 7/10

Crazy Rich Asians (2018)

Ohjannut Jon M. Chu

USA & Kiina 2018, 120 min.

Romantiikka, Komedia

Pääosissa: Constance Wu, Henry Golding, Michelle Yeoh

So your family is, like, rich?

Rachel (Wu) ja Nick (Golding) ovat nuoria, menestyneitä ja rakastuneita. Kun Rachel lähtee ensi kertaa Nickin mukaan tämän synnyinseuduille Singaporeen, yhteiselo joutuu koetukselle. Nick tulee äärettömän vauraasta perheestä, joka ei kelpuuta perijänsä puolisoksi aivan ketä tahansa. Spektaakkelimaisten juhlien kulisseissa tunteet kuohuvat ja kaikki ovat vaikeiden valintojen edessä.

Kevin Kwanin samannimiseen bestselleriin (2013) perustuva elokuva on peruskaavaltaan kliseinen romanttinen komedia nousuineen ja laskuineen. Pientä raikkautta tarinaan kuitenkin tuovat sen kuvaamat ihmiset. Aasialaistaustaisten romanssit, bileet ja vauraus ovat ihan hyvää vaihtelua jenkkikeskeiseen meininkiin, vaikka aika amerikkalainen tämäkin elokuva on; kielikin on tutusti englanti, muutamia näytösluontoisia repliikkejä lukuunottamatta. On silti hyvä, ettei elokuva rällää kulttuurikliseillä tai tee aasialaisuudesta pelkkää eksoottista kuriositeettia.

 

Crazy Rich Asians kasvoi nopeasti hittielokuvaksi. Vaikka romcom on sinänsä ihan laadukkaasti tehty, hulppeiden juhlien kulutushysteriasta on vaikea intoutua, eikä yllätyksetön tarinakaan saa biletunnelmaa kohoamaan. Luksuselämä ja tarinallisesti tutut hempeilyt ovat silti olleet monien katsojien mieleen, siitä kertovat filmin osakseen saamat kovat lipputulot ja myönteiset kritiikit. Kirjan ja elokuvan faneille lienee luvassa herkkua, sillä jatko-osaa työstetään paraikaa.

Pisteytys: 5/10

Los olvidados - säälikää heitä (1950)

Ohjannut Luis Buñuel

Meksiko 1950, 80 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Alfonso Mejía, Roberto Cobo, Estela Inda

I hope they'll kill every one of them before they born!

Méxicon slummeissa lorvitaan, työskennellään ja kaivataan alati jotain parempaa. Nuori Pedro (Mejía) kaipaisi vain äitinsä rakkautta ja hyväksyntää, mutta päätyy jatkuvasti ongelmiin. Muutamaa vuotta vanhempi nuorukainen Jaibo (Cobo) sysää Pedron valheiden kierteeseen, josta ei lopulta ole paluuta. Katkeruus ja epäluulo ovat slummin asukkaiden tutuimpia tunteita, joista Pedrokaan ei voi vapautua.

Luis Buñuelin draama kaltoinkohdelluista nuorukaisista on riipivän realistinen. Ohjaaja tunnetaan surrealismistaan, eikä tässäkään elokuvassa jäädä täysin siitä paitsi. Yhdessä upeassa unikohtauksessa paljastuvat Pedron suurimmat toiveet ja pelot, joista kummastakaan hän ei pääse eroon. Los olvidados (engl. The Young and  the Damned) alleviivaa sitä, että köyhyydessä ponnistelu johtaa rakkauden puutteeseen, julmuuteen ja rikoskierteeseen. Siten on mahdollista ymmärtää jopa Jaiboa, joka muuten on piinallisen ilkeä antagonistihahmo. Silti hänkin on olosuhteiden uhri.

Los olvidados sai ensi alkuun kehnon vastaanoton Meksikossa, jossa elokuvan yhteiskuntakritiikki koettiin liian osoittelevana. Cannesissa filmiä jo ylistettiin ja sittemmin filmi on muotoutunut arvostetuksi klassikoksi, joka löytyy useilta elokuvien mestariteokset -listoilta. Los Olvidadosin vaikutus näkyy esimerkiksi brasilialaisessa slummielokuvassa City of God (2002), jossa tutkitaan niin ikään rikoskierteeseen ajautumista ja huono-osaisuutta. Väkevä, raadollisen surullinen ja silti hetkittäin kaunis Los olvidados koskettaa edelleen.

Pisteytys: 8/10

Roma (2018)

Ohjannut Alfonso Cuarón

Meksiko & USA 2018, 135 min.

Draama

Pääosissa: Yalitza Aparicio, Marina de Tavira

 

Why is Cleo crying?

Nuori kotiapulainen Cleo (Aparicio) työskentelee keskiluokkaisen méxicolaisperheen taloudessa. Eletään 1970-luvun alkua ja maassa mellakoidaan. Kodin seinien sisällä on silti turvallista, eikä perhe hylkää Cleoa edes tämän tultua raskaaksi ja lapsen isän lähdettyä lätkimään. Kaunis ja haikea Roma seuraa Cleon elämää noin vuoden ajan. Arjen taustalla välähtelee polarisoitunut maa, mutta keskipisteenä on kuitenkin Cleo ja monet muut hänen kaltaisensa naiset.

 

Roma kuvaa kahden kerroksen väkeä toisiinsa kietoutuneina. Elokuvan aihepiiri ja tarina kumpuavat Alfonso Cuarónin omista nuoruuskokemuksista. Siksi kerronnassa on väkevä muiston tuntu, hetkellisyyden tarkka kuvaus. Tarina on hidas ja rauhallinen, mutta välillä kouraiseva. Rytmikin tuntuu realistiselta, eletyltä elämältä. Kuvaus on upeaa ja Roma ansaitsisi tulla nähdyksi valkokankaalta, vaikka elokuva onkin saanut näkyvyyttä lähinnä Netflixissä ─ siinäpä vasta aikamme kuvaa.

Erinomaisen vastaanoton saanut Roma on saanut useita parhaan elokuvan tunnustuksia kuten Venetsian Kultaisen leijonan. Oscar-gaalassa filmi palkittiin ansaitusti muun muassa kuvauksestaan. Koskettava draamaelokuva on kannuksensa ansainnut, sillä sen kerronta on kaunista ja ajatonta. Perheen merkitys ja muodostuminen ovat aiheita, jotka koskettavat yli ajan ja kulttuurierojen. Samoin yhteiskuntaluokkien välinen kuilu tuntuu teemana alati ajankohtaiselta.

Pisteytys: 8/10

Kesäkuun elokuvat 2024

Lapua 1976
Ohjannut Toni Kurkimäki

Suomi 2023, 112 min.

Draama, Romantiikka, Historia

Pääosissa: Konsta Laakso, Linnea Leino, Hannu-Pekka Björkman

 

 

 

Nuorta rakkautta koetellaan 1970-luvun Lapualla. Fiktiivinen romanssi kietoutuu hiljalleen tositapahtumiin eli Lapuan patruunatehtaan tuhoisaan onnettomuuteen. Kolmiodraama on aika kaavamainen ja hieman jäykkä, mutta päähenkilöiden näyttelijät kannattelevat kerrontaa. Pilkahteleva ajankuva on sinänsä hyvää, mutta voi kun sitä olisi enemmän!

Pisteytys: 6/10

 

Poor Things

Ohjannut Yorgos Lanthimos

Irlanti, Iso-Britannia, USA & Unkari 2023, 141 min.

Draama, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Emma Stone, Mark Ruffalo, Willem Dafoe

 

 

 

Oudon aallon ykkösnimi Yorgos Lanthimos kummailee tällä kertaa mukaviktoriaanisessa maailmassa. Oudon tieteilijän (Dafoe) ihmiskoe, Bella (Stone),  on tyyten tietämätön maailmamme kulttuurisista säännöistä ja niistä rajoitteista, joita naisille on asetettu. Siitä seuraa villiä ja vapaata löytämisen riemua! Peräti yhdentoista Oscarin ehdokas voitti yhteensä kolme pystiä: kaksi visuaalisista ansioista ja yhden palkinnon nappasi mainio Emma Stone. Venetsiassa Poor Things palkittiin Kultaisella leijonalla.

 

Pisteytys: 8/10

 

Boiling Point
Ohjannut Philip Barantini

Iso-Britannia 2021, 92 min.

Draama

Pääosissa: Stephen Graham, Vinette Robinson, Alice Feetham

Hikoiluttavan stressaavassa ravintoladraamassa kiehuu. Vuoden kiireisin ilta on alkamassa, mutta ravintolan pääkokin (Graham) ote horjuu. Niin sanotun yhden oton taktiikalla tehty elokuva nostattaa jännitteitä taitavasti. Vaivalloisesti etenevän illan edetessä katsojankin verenpaine tuntuu kohoavan monta pykälää. Elokuvan tarina jatkuu samannimisessä tv-sarjassa (2023).

Pisteytys: 7/10

 

Annie

Ohjannut John Huston

USA 1982, 127 min.

Musikaali, Komedia, Draama

Pääosissa: Aileen Quinn, Carol Burnett, Ann Reinking, Albert Finney

Broadwayn hittimusikaaliin perustuva elokuva kertoo orpotyttö Anniesta (Quinn), joka pääsee maistamaan leveää elämää miljonäärin lukaalissa. Keskelle 1930-luvun lamakurjuutta sijoittuva musikaali on melkoinen ryysyistä rikkauksiin -klassikotarina. Annie on herttainen koko perheen musikaali, vaikkei sentään ole ohjaaja John Hustonin tasapainoisin (saati tyypillisin) elokuva.

Pisteytys: 7/10

Lucifer Rising

Ohjannut Kenneth Anger

USA 1972, 29 min.

Lyhytelokuva, Underground

Pääosissa: Bobby Beausoleil, Marianne Faithfull, Donald Cammell

Kenneth Anger (1927─2023) tunnetaan kokeellisista lyhytelokuvistaan. Tässä filmissä egyptiläiset jumalat herättävät valon kantajan Luciferin. Uuden ajan airut tuo mukanaan Vesimiehen ajan, "New Agen". Lucifer Rising on hypnoottinen sukellus okkultismiin ja hippiaikaan, elokuva nimittäin sai alkunsa San Franciscon rakkauden ja vapauden huumassa jo vuonna 1966.

Pisteytys: 8/10

 

Le Roman de Renard - The Tale of the Fox

Ohjannut Irene Starewicz & Wladyslaw Starewicz

Ranska 1937, 63 min.
Animaatio, Komedia, Seikkailu

Pääosissa: Romain Bouquet, Sylvain Itkine, Jaime Plama

Kujeileva kettu (Bouquet) järjestää hämminkiä, kunnes eläinten valtakunnan valtias leijona yrittää pistää koijarin aisoihin. Varhainen stop motion -animaatio on ällistyttävän yksityiskohtainen ja eläväinen. Valloittavan viehättävä animaatiosatu! Teoksella on tiettävästi, ja varsin ilmiselvästi, ollut vaikutuksensa Wes Andersonin stop motion  -animaatioon Kekseliäs kettu (2009).

Pisteytys: 8/10