maanantai 1. maaliskuuta 2021

Helmikuun elokuvat 2021

Ma Rainey's Black Bottom
Ohjannut George C. Wolfe
USA 2020, 94 min.
Draama
Pääosissa: Chadwick Boseman, Viola Davis, Colman Domingo


Yhdenpäivänfilmi sijoittuu chicagolaiseen äänitysstudioon eräänä hellepäivänä vuonna 1927. Laulajadiiva Ma Rainey (Davis) on levy-yhtiön ykkösnimi, mutta rouvan yhtyeessä soittava itsevarma trumpetisti Levee (Boseman) uskoo pian nousevansa valokeilaan. Hikinen päivä kuumentaa tunteita ja Leveen tähti sammuu ennen aikojaan. Pieni tarina kunnioittaa blues-perinteitä ja kommentoi rasismia. Ahtaissa tiloissa kuvattu filmi luottaa teatterilavan tyyliin ja on ennen kaikkea näyttelijöiden elokuva. Teos jäi Chadwick Bosemanin (1976─2020) viimeiseksi roolityöksi.

Pisteytys: 7/10
 
Sinivalkoinen valhe
Ohjannut Arto Halonen
Suomi 2012, 119 min.
Dokumentti

 
 
 

Lahden dopingskandaalia (2001) tarkasteleva dokumentti ei väistele kipeitä kysymyksiä vaan menee röyhkeästi tulta päin. Kerronta rönsyää ajallisesti kauas ja ylittää maarajat, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin taitavasti kasassa. Fokus on silti kansallisessa surussa, eikä tarina laajene tarkastelemaan urheilun ja dopingin merkitystä laajemmin. Tätä kuitenkin päästään maistamaan yhdysvaltalaisessa Oscar-palkitussa dokumentissa Käry (2017).

Pisteytys: 6/10

Isänmaallinen mies
Ohjannut Arto Halonen
Suomi & Kroatia 2012, 97 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Martti Suosalo, Pamela Tola, Janne Reinikainen




Sinivalkoisen valheen (2012) ohjanneen Arto Halosen fiktio täydentää dokumenttia huumorilla. Kuvitteellinen tarina sijoittuu 1980-luvulle, jolloin mies nimeltä Toivo (Suosalo) päätyy luovuttamaan erinomaista vertaan Suomen hiihtomaajoukkueen käyttöön. Farssihan siitä tulee. Hirtehinen huumori hymähdyttää, mutta aiheessa olisi ollut varaa rohkeammallekin retostelulle.

Pisteytys: 6/10

Poika ja ilves
Ohjannut Raimo O. Niemi & Ville Suhonen
Suomi, Tanska & Luxemburg 1998, 102 min.
Draama, Seikkailu
Pääosissa: Konsta Hietanen, Antti Virmavirta, Risto Tuorila




Tomi-poika (Hietanen) yrittää pelastaa puolikesyn Leevi-ilveksen julmalta kohtalolta, mutta eläimen vapauttaminenkin johtaa ongelmiin. Lastenelokuvaksi filmissä on paljon hyvää, vaikka aikuiskatsojaa mahtipontinen sävy pauhaavine sinfonioineen lähinnä huvittaa. Tarina on silti ihan taitavasti kerrottu, vaikka se onkin melko stereotyyppinen. Elokuva oli aikanaan Suomessa iso hitti ja se nousi peräti ilmestymisvuotensa toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi.

Pisteytys: 5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti