Chinatown (1974)

Ohjannut Roman Polanski
USA 1974, 130 min.
Draama, Rikos, Mysteeri
Pääosissa: Jack Nicholson, Faye Dunaway, John Huston

- Are you alone? - Isn't everybody?

Yksityisetsivä J.J. Gittes (Nicholson) saa asiakkaakseen rouva Mulwrayn, joka epäilee miestään pettämisestä. Gittes tarttuu juttuun ja kuvittelee tapauksen ratkenneen nopeasti ─ vaan eipä aikaakaan, kun oikea rouva Evelyn Mulwray (Dunaway) saapuu Gittesin pakeille. Häkellyttävä tapaus saa pian uuden käänteen, kun herra Mulwray löytyy hukkuneena. Etsivä Gittes uppoaa salaperäiseen tapaukseen kuin juoksuhiekkaan, ja huomaa vähitellen olevansa ansassa.

Roman Polanskin neo-noir herättää henkiin klassisten film noirien maailman upeissa väreissä, mutta lisää tuttuun yksityisetsivätarinaan roiman annoksen epätoivoa ja politiikkaa. Yksityisetsivä Gittes vaikuttaa aluksi pätevältä ammattilaiselta, jolle Mulwrayn murhamysteeri on kuitenkin lopulta miltei liikaa. Henki on vaarassa ja jutun taustalta vähitellen paljastuvasta korruptiosta on vaikea saada otetta. J.J. Gittes tuo mieleen vuotta aiemmin ilmestyneen neo-noirin Pitkät jäähyväiset (1973) Philip Marlowen, joka myös painii liian kovassa liigassa.

Chinatown on paitsi tyylikäs, myös onnistuneesti käsikirjoitettu rikosmysteeri. Gittesin ratkoman jutun lonkerot tuntuvat ulottuvan joka sopukkaan, ja ainakin ensinäkemällä tapauksen loppu sävähdytti. Näin toisellakin katselukerralla kertomus teki vaikutuksen, vaikka ei omalla listallani nousekaan Roman Polanskin parhaiden tarinoiden joukkoon. Chinatown menestyi aikanaan mainiosti ja aivan ansaitusti palkittiin Oscarilla käsikirjoituksensa ansioista. Jack Nicholson ohjasi sittemmin elokuvalle jatko-osan Chinatown II (1990), joka ei ole yltänyt likimainkaan alkuperäisteoksen maineen tasolle.

Pisteytys:

8/10

Bring Me the Head of Alfredo Garcia - Tuokaa Alfredo Garcian pää (1974)

Ohjannut Sam Peckinpah
Meksiko & USA 1974, 112 min.
Toiminta, Rikos
Pääosissa: Warren Oates, Isela Vega

You guys are definitely on my shit list!

Yhdysvaltain armeijasta eläköitynyt Bennie (Oates) elättää itsensä niukin naukin baarimikkona Meksikossa. Pääsylippu pois nuhjuisesta kuppilasta tarjoutuu, kun Bennie saa tietää äveriään rikospomon El Jefen asettamasta etsintäkuulutuksesta. El Jefe tarjoaa miljoonan sille, joka tuo hänelle Alfredo Garcian pään, sillä miespolo on saattanut hänen tyttärensä raskaaksi. Bennie tarttuu tilaisuuteen ─ näin alkaa pölyinen, verinen ja janoinen matka halki Meksikon.

Väkivaltaelokuvat olivat 1970-luvulla muodissa, mutta Tuokaa Alfredo Garcian pää ei siltikään menestynyt vaan floppasi täysin. Hollywoodiin kyllästynyt Sam Peckinpah pääsi elokuvaa tehdessään irroittelemaan toden teolla ja näyttämään peittelemättömät visionsa, mutta aikalaiskatsojia teos ei miellyttänyt. Tämän voi kyllä hyvin ymmärtää: yhtäältä filmi on täynnä silmitöntä ja järjetöntä väkivaltaa, mutta toisaalta veri ei lennä ja eri henkilöiden toiminta ei tunnu muutenkaan noudattavan aivan tavallista rikosrainan kaavaa. Mikä tämä elokuva oikeastaan on?

Tuokaa Alfredo Garcian pää on pintapuolisesti halpaa, yksinkertaista ja siten aivan hauskan viihdyttävää toimintaa, mutta ulkokuoren alla piilee paljon muutakin. Elokuvalle leimallinen rosoisuus on vain kova kuori, jonka takaa löytyy ihmisiä unelmineen, toiveineen ja rakkaudenkohteineen. Päähenkilö Benniekin on kovakourainen antisankari, joka kuitenkin osoittaa haavoittuvaisuutta juuri rakkauden edessä. On aika sympaattista, miten karskit äijät ryyppäävät, kaahaavat ja ammuskelevat toisiaan hengiltä, mutta jokainen kai taitaa lopulta vain kaivata hieman hellyyttä.

Pisteytys:

8/10

The Godfather: Part II - Kummisetä osa II (1974)

Ohjannut Francis Ford Coppola
USA 1974, 202 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Al Pacino, Robert Duvall, Diane Keaton, Robert De Niro

My father's name was Antonio Andolini...

New Yorkin mafiasta kertova Kummisetä (1972) sai osakseen niin suuren suosion, että elokuvalle kiirehdittiin tuota pikaa tekemään jatko-osa. Kummisetä osa II jatkaa Corleonen perheen tarinaa siitä, mihin edellinen osa päättyi. Perheen nuorin poika Michael (Pacino) on perinyt edesmenneen isänsä aseman ja pyrkii laajentamaan perheen bisneksiä Las Vegasiin ja Kuubaan. Tulevaisuuteen tähyävän tarinan lisäksi elokuvassa seurataan nuoren Vito Corleonen (De Niro) nousua ryysyistä rikkauksiin 1910-luvun New Yorkin nuhjuisissa kortteleissa.

Jatko-osien tekeminen on riskipeliä, mutta toisinaan kaikki menee nappiin suurista paineista huolimatta. Näin kävi myös Kummisetä-elokuvien tapauksessa, joskaan sarjan kolmatta osaa ei pidetä kahden ensimmäisen veroisena. Sarjan kakkososa keräsi vähintään yhtä suuret aplodit kuin edeltäjänsäkin, mutta menestyi palkintogaaloissa vielä paremmin. Kuudesta Oscar-palkinnosta yksi oli tietenkin parhaan elokuvan pysti, jota ei oltu koskaan aiemmin myönnetty jatko-osalle. Samaan saavutukseen on sittemmin yltänyt vain LOTR-sarjan päätös Kuninkaan paluu (2003).

Kummisetä osa II on hyvän maineensa ansainnut. Edellisosan tapaan miljöö on upea, näyttelijät valtavan lahjakkaita ja tarina kulkee eteenpäin intensiivisesti. Kahden aikatason yhdistäminen on toteutettu tyylikkäästi, eikä liian alleviivaavasti. Isän ja pojan suhde on vain yksi elokuvan teemoista, mutta ehdottomasti yksi aiheista keskeisimpiä. Tarinaa ei ole tarpeen vääntää rautalangasta, sillä kaiken keskipisteenä on inhimillisyys: raa'asta väkivallasta ja helposti sujuvista rikoksista huolimatta tekojen takana ovat tuntevat ihmiset, virheineen ja vajavaisuuksineen. Saman inhimillisyyden kautta päähenkilöiden kokemaan menettämisen tuskaan on helppo samaistua. Mestariteos!

Pisteytys:

10/10

Young Frankenstein - Frankenstein Junior (1974)

Ohjannut Mel Brooks
USA 1974, 106 min.
Komedia, Kauhu
Pääosissa: Gene Wilder, Peter Boyle, Marty Feldman, Teri Garr

Abby Normal?

Kuuluisan tiedemiehen Victor Frankensteinin pojanpoika Frederick (Wilder) saa kuulla perineensä perheensä kartanon Transylvaniassa. Isoisänsä perintöön nuivasti suhtautuva Frederick joutuu muuttamaan mielensä, kun vanhasta kartanosta paljastuu isoisän salainen laboratorio yksityiskohtaisine päiväkirjoineen. Eriskummalliset palvelijat pääsevät töihin, kun Frederick ryhtyy herättämään kuolleita henkiin isoisänsä perintöä kunnioittaen.

Mel Brooksin kauhukomedia ammentaa tyylinsä eritoten Universalin kauhuklassikoista 1930-luvulta. Pääasiallisena inspiraationa on tietenkin Frankenstein (1931) sekä sen jatko-osat Frankensteinin morsian (1935) ja Frankensteinin poika (1939). Maailma on luotu viimeistä piirtoa myöten tyylikkäästi ja miljöön stereotypioista revitään aimo annos hupia. Lisäksi huumoria irtoaa karikatyyreistä, sanaleikeistä ja ylipäätään Brooksille tutusta koheltamisesta.

Frankenstein Junior on visuaalisesti tyylikäs komedia, joka ei kuitenkaan kirvoita röhönauruja. Mel Brooks on itse nostanut elokuvan yhdeksi parhaimmista ohjaustöistään, joskaan hän ei välttämänä nähnyt elokuvaa hauskimpana tekeleenään. Tämä arvio on kyllä aivan osuva. Joka tapauksessa Frankenstein Junior menestyi ilmestyttyään sangen hyvin, vaikka ei tehnytkään aivan yhtä isoa tiliä lippuluukuilla kuin samana vuonna ilmestynyt, kontroversiaalimpi Villiä hurjempi länsi (1974). Brooks on palannut kauhuklassikoiden pariin toistaiseksi viimeiseksi jääneessä ohjaustyössään Dracula: Verevä vainaja (1995).

Pisteytys:
7/10

The Texas Chain Saw Massacre - Teksasin moottorisahamurhat (1974)

Ohjannut Tobe Hooper
USA 1974, 83 min.
Kauhu
Pääosissa: Marilyn Burns, Allen Danziger, Gunnar Hansen

You like this face?

Viisi nuorta ystävystä on road tripillä Teksasissa etsimässä muuatta vanhaa maatilaa. Hilpeä reissu saa ikävän käänteen, kun mukaan otettu liftari paljastuu väkivaltaiseksi. Kaveri heitetään pois kyydistä, mutta kumma enteellisyys jää piinaamaan pelokkaimpien mieliä. Matkan edetessä bensa käy vähiin, eikä harvaanasutulta seudulta löydy ristin sielua. Autiolla maaseudulla harhailevat toverit löytävät kuitenkin yksi kerrallaan tiensä asutulta vaikuttavaan taloon, joka on täynnä ihmisen luita.

Teksasin moottorisahamurhien kauhu on pikemminkin psykologista kuin graafista. Mielikuvitus on elokuvaa tehdessä päästetty vapaaksi kahleista ja viety ihmismielen pimeälle puolelle. Ruumiiden avulla koristeltu kauhujen talo on tehty pikkutarkasti ja hyytävä musiikki antaa painajaistodellisuudelle oman oudon sävynsä: murhatalon väki tuntuu elävän täysin vieraassa ja siten pelottavassa maailmassa. B-elokuvalle tyypillinen ylinäyttely on oikeastaan paikallaan, sillä se etäännyttää sopivasti karmivasta aiheesta. Raakalaismaisuuksia nimittäin piisaa yllin kyllin, vaikka harva asia läväytetään suoraan katsojan silmille.

Elokuvan väkivalta sävähdyttää ja painostava tunnelma saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä, mutta verenvuodatuksen määrä ei nykypäivänä tunnu enää poikkeuksellisen suurelta. Vielä 1970-luvulla aika oli kuitenkin toinen, ja elokuva sai osakseen suoranaisen viharyöpyn ─ äänekkäimmät kriitikot eivät toki itse olleet edes nähneet koko filmiä. Suomessakin elokuva pysyi sensuroituna aina vuoteen 1996 saakka. Kritisoijien moraalipaniikki taisi kuitenkin vain lietsoa elokuvan mainetta ja suosio oli taattu. Slasher-filmien suurena innoittajana tunnettu elokuva on saanut peräti viisi jatko-osaa 1980─2010-luvuilla ja vielä pari uudelleenlämmittelyä 2000-luvulla.

Pisteytys:
8/10

Zerkalo - Peili (1975)

Ohjannut Andrei Tarkovski
Neuvostoliitto 1974, 107 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Margarita Terekhova, Oleg Yankovskiy, Nikolay Grinko

The soul is sick and tired.

Andrei Tarkovskin omaelämäkerrallinen Peili (engl. The Mirror) sukeltaa menneisyyteen ja syvälle muistojen uumeniin. Elokuva yhdistää näyteltyihin kohtauksiin ohjaajan isän Arseny Tarkovskin runoja sekä otoksia vanhoista sotaa käsittelevistä uutisfilmeistä. Peili ei ole perinteisen juonellinen teos, mutta tarinanrippeistä voi kertoa ainakin sen verran, että keskeisessä roolissa on kuolinvuoteellaan menneisyyttään muisteleva mies. Nämä muistot kuljettavat inhimillisten tunteiden äärelle, jotka johdattavat elokuvan sisimpään paremmin kuin mikään tarina.

Tarkovskin elokuvat ovat ylipäätään hyvin subjektiivisia, mutta Peili lienee miehen koko tuotannon henkilökohtaisin teos. Kerronnan tajunnanvirtaisuus ja aiheiden omakohtaisuus tekevät elokuvan katselusta toki omalla tavallaan haastavaa, mutta elämys on upea. Vaikka juuri nämä elokuvassa esitetyt maisemat ja ihmiset eivät ole oman elämäni muistoja, on koko ihmisenä olemisen ja ihmisyyden kokemisen teema silti puhutteleva. Mitkä hetket, henkilöt ja paikat ovat muovanneet Tarkovskia, entä mitkä juuri minua? Mikä kokemusmaailma meitä ihmisinä yhdistää?

Peili sai valmistuttuaan ristiriitaisen vastaanoton, mutta tämä teos taitaakin tarvita aikaa tullakseen paremmin ymmärretyksi. Sama pätee elokuvan ensikatseluun: kaikkia Peilin heijastamia ajatuksia tuskin yhdellä kerralla tavoittaa, mutta intensiivisen teoksen äärelle tekee varmasti mieli palata. Vaikka elokuva johdattelee pohtimaan ja tutkiskelemaan sisintään, sen voi katsoa ihan vain estetiikankin vuoksi. Kauniisti kuvattu elokuva kulkee sulavasti kiehtovissa asunnoissa ja rauhallisessa luonnon helmassa, jotka nekin huokuvat unien ja muistojen tunnelmaa.

Pisteytys:

9/10

Blazing Saddles - Villiä hurjempi länsi (1974)

Ohjannut Mel Brooks

USA 1974, 93 min.

Komedia, Lännenelokuva

Pääosissa: Cleavon Little, Gene Wilder, Slim Pickens

He's just crazy enough to do it!

Rock Ridgen pikkukaupunkia uhkaavat ilkeät korstot. Umpirasistista pikkukylää suojelemaan saapuu entinen orja ja nykyinen seriffi Bart (Little). Ennakkoluulot saavat kyytiä, kun Bart pistää tuulemaan uuden ystävänsä, alkoholisoituneen pyssysankari Jimin (Wilder) kanssa. Räiskähtelevä sekoilu huipentuu täyteen kaaokseen elokuvan loppumetreillä, mutta sen sisältö on sitä purevampi, mitä vähemmän lopputuloksesta tietää!

Mel Brooksin lännenparodia ammentaa huumorinsa hulvattomasta anarkiasta, joka tuo mieleen Marx-veljesten revittelyn. Stereotypioilla leikitellään, tahallisille anakronismeille on helppo tyrskähdellä ja neljättä seinää rikotaan ihailtavan vallattomasti. Leffa naureskelee rasisteille, mutta ei kuitenkaan pyri voimakkaaseen sanomanjulistukseen. Kaikki elokuvan vitsit eivät kyllä enää ole tätä päivää, mutta onneksi moni juttu on kuitenkin säilyttänyt tenhonsa.

Villiä hurjempi länsi oli vuoden 1974 tuottoisin elokuva ja kolmen Oscarin ehdokas, vaikka sai myös osakseen kovaa kritiikkiä. Elokuvan huumori ei ehkä nykypäivänä tunnu verrattoman radikaalilta, mutta aikaansa suhteutettuna tilanne näyttää toiselta. Pieruvitsit ja kepeä rotustereotypioilla retostelu tuskin olivat arkipäivää vielä viisikymmentä vuotta sitten ─ ja tämä rajoja rikkova elokuva oli vielä vuoden isoin hitti! Komediaelokuvien historiassa filmi on kiinnostava pieni vallankumous, vaikka huumoriarvo onkin vuosien varrella saanut pieniä kolhuja.

Pisteytys:
7/10