Ohjannut Ross McElwee
USA 1986, 157 min.
Dokumentti, Romantiikka
 |
| This is not art! This is life! |
Dokumentaristi Ross McElween postmoderni elokuva vaikuttaa vielä avauskuvassaan historiadokumentilta, jonka aiheena pitäisi olla sisällissodan kuuluisa kenraali William Thecumseh Sherman. Itse dokumentti kuitenkin ajautuu käsittelemään ohjaajan odysseiaa parisuhteiden ja -suhteettomuuksien maailmassa. Entä miten McElween näkemät ydinsotaunet vaikuttavat hänen elämäänsä? Ja miten Burt Reynolds liittyy tähän kaikkeen?
Elokuvan polveilevasta erikoislaatuisuudesta kertoo jo sen kokonainen nimi Sherman's March: A Meditation on the Possibility of Romantic Love In the South During an Era of Nuclear Weapons Proliferation. Teos tyrkkää katsojan kärryiltä heti alkuun, mutta loppua kohden tarina alkaa tuntumaan jo hieman jankkaavalta harhailulta, pakkomielteisen kiusalliselta mieskatseelta. Kehän kiertäminen tuntuu silti tarkoitukselliselta. Mielenkiinto pysyy hyvin yllä, koska ihmisten kohtaamiset ovat välittömän aitoja. Tämmöisiä hahmoja ja liki surrealistisia arjen hetkiä tuskin voisi käsikirjoittaa!
Liittyikö Sherman's March lopulta mitenkään kenraali Shermaniin ja hänen käyttämäänsä poltetun maan taktiikkaan? Totaalista sotaa käyneen Shermanin perintö herää kyllä henkiin, mutta hyvin eriskummallisella, suorastaan hauskalla tavalla. Ydinpommin jälkeensä jättämä tuho on muuttanut kaiken, ainakin ohjaajan mielestä. Rakkaudenkaipuinen itsereflektio kytkeytyy myös kiinnostavasti elokuvanteon prosessiin. McElween henkilökohtainen elämä ottaa kerronnasta niin vahvasti vallan, ettei perinteisen historiadokumentin teko yksinkertaisesti onnistu. Tietenkin mieleen nousee klassikkokysymys dokumenttien objektiivisuudesta tai subjektiivisuudesta ─ McElwee päästää kameran vapaaksi ja antaa fokuksen karata. Marssiiko hän ympyrää vai viekö tie lopulta jonnekin?
Pisteytys: 8/10
Elokuvan polveilevasta erikoislaatuisuudesta kertoo jo sen kokonainen nimi Sherman's March: A Meditation on the Possibility of Romantic Love In the South During an Era of Nuclear Weapons Proliferation. Teos tyrkkää katsojan kärryiltä heti alkuun, mutta loppua kohden tarina alkaa tuntumaan jo hieman jankkaavalta harhailulta, pakkomielteisen kiusalliselta mieskatseelta. Kehän kiertäminen tuntuu silti tarkoitukselliselta. Mielenkiinto pysyy hyvin yllä, koska ihmisten kohtaamiset ovat välittömän aitoja. Tämmöisiä hahmoja ja liki surrealistisia arjen hetkiä tuskin voisi käsikirjoittaa!
Liittyikö Sherman's March lopulta mitenkään kenraali Shermaniin ja hänen käyttämäänsä poltetun maan taktiikkaan? Totaalista sotaa käyneen Shermanin perintö herää kyllä henkiin, mutta hyvin eriskummallisella, suorastaan hauskalla tavalla. Ydinpommin jälkeensä jättämä tuho on muuttanut kaiken, ainakin ohjaajan mielestä. Rakkaudenkaipuinen itsereflektio kytkeytyy myös kiinnostavasti elokuvanteon prosessiin. McElween henkilökohtainen elämä ottaa kerronnasta niin vahvasti vallan, ettei perinteisen historiadokumentin teko yksinkertaisesti onnistu. Tietenkin mieleen nousee klassikkokysymys dokumenttien objektiivisuudesta tai subjektiivisuudesta ─ McElwee päästää kameran vapaaksi ja antaa fokuksen karata. Marssiiko hän ympyrää vai viekö tie lopulta jonnekin?
Pisteytys: 8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti