Le scaphandre et le papillon ─ Perhonen lasikuvussa (2007)

Ohjannut Julian Schnabel

Ranska & USA 2007, 112 min. 

Biografia, Draama

Pääosissa: Mathieu Amalric, Emmanuelle Seigner, Anne Consigny, Max von Sydow

 

We're all children, we all need approval.

 

Perhonen lasikuvussa (engl. The Diving Bell and the Butterfly) perustuu Jean-Dominique Baubyn samannimiseen omaelämäkertaan (1997). Vaikeasti halvaantunut Bauby (1952─1997) kykeni kommunikoimaan ainoastaan vasemman silmänsä avulla, mutta kirjoitti silti kokemuksistaan bestselleriksi kohonneen kirjan. Elokuvaversiossa tarinaan tuodaan ripaus fiktiota.

 

Tarina alkaa Baubyn (Amalric) havahtumisesta sairaalassa: jotain hirveää on tapahtunut, sillä mies huomaa puheensa ja kaikkien liikkeidensä kadonneen. Tiukasti Baubyn näkökulmasta alkava kertomus avautuu vähitellen ja saa tilaa hengittää. Bauby pysyy kertojana, joskin alun shokin jälkeen maailma lavenee. Halvaantuneen arki on hidasta, toisteista ja paikallaan junnaavaa, mutta muistojen ja unelmien kaikkivoipaisesta maailmasta löytyy vastapaino sairaalan pysähtyneisyydelle.

 

Perhonen lasikuvussa menestyi erinomaisesti, kuten kirjakin aikanaan. Julian Schnabel (s. 1951) huomioitiin taitavasta työstään Cannesissa parhaan ohjaajan palkinnolla. Neljän Oscarin ehdokasta kehuttiin, ohjauksen ohella, käsikirjoituksestaan ja kuvauksestaan. Varsinkin kuvaus on kiistatta kekseliästä ja monipuolista, sillä se ottaa matkan varrella uusia muotoja. Käsikirjoitusta puolestaan on kehuttava siitä, ettei surullinen ja hieman pelottavakin aihe sorru sentimentaaliseksi voimalausekerronnaksi. Kaunis ja rehellinen teos.

 

Pisteytys: 8/10

Das Leben der Anderen ─ Muiden elämä (2006)

Ohjannut Florian Hencken von Donnersmarck

Saksa & Ranska 2006, 137 min.

Draama, Trilleri, Historia

Pääosissa: Ulrich Mühe, Sebastian Koch

Do you even know what the Stasi is?

 

Eletään vuotta 1984 ja DDR on voimissaan. Itä-Saksan salainen poliisi eli Stasi kuuntelee, valvoo ja vakoilee, eikä yksikään kätyri tai länsimielinen aate jää huomaamatta. Kapteeni Gerd Wiesler (Mühe) on yksi salakuuntelun rautaisia ammattilaisia, ja hän saa tehtäväkseen vakoilla epäilyksiä herättänyttä näytelmäkirjailijaa Georg Dreymania (Koch). Salakuuntelun paljastamat seikat herättävät Wieslerin inhimillisyyden ja voimakkaan halun suojella Dreymania Stasin kovilta otteilta.

Tarkasti Stasia kuvaava vakoiluelokuva vie syvälle DDR:n harmaimpaan puoleen. Kuvattu aikakausi oli kuitenkin jo kahtiajakautuneen Saksan lopun aikoja: elokuvan hahmot eivät sitä tiedä, mutta katsojaa tieto voi helpottaa. Ajojahti kiihtyy ─ ehtiikö muuri murtua ajoissa? Tarina rakentuu tyylikkäästi hiljaisuudelle ja sille, mitä ei saa lausua ääneen, ei oikeastaan edes ajatella. Ulrich Mühe tulkitsee hienosti harmaata, kivikasvoista Wiesleriä, jonka sisällä kamppailevat moraali ja lojaalius.

Erinomaisesti menestynyt Muiden elämä (engl. The Lives of Others) on kerännyt komean liudan kunnianosoituksia. Elokuva palkittiin parhaana eurooppalaisfilminä European Film Awardseissa ja valtameren toisella puolen Oscareissa parhaana vieraskielisenä elokuvana. Muiden elämä kohosi useille TOP-listoille, joilla rankattiin vuosikymmenensä laadukkaimpia elokuvia. Teos on säilyttänyt terävyytensä erinomaisesti, mutta 1001-listalta se on poistettu uutuuksien tieltä vuonna 2014.

Pisteytys: 8/10

Babel (2006)

Ohjannut Alejandro G. Iñárritu

USA, Meksiko & Ranska 2006, 143 min.

Draama

Pääosissa: Brad Pitt, Cate Blanchett, Rinko Kikuchi, Adriana Barraza

 

They look at us like we're monsters.

 

Alejandro G. Iñárritun kuolema-elokuvien trilogia päättyy sattumalta ammuttuun luotiin, joka yllättäen vaikuttaa ihmiskohtaloihin ympäri maailmaa. Trilogian elokuvissa kuolema tai ainakin sen pelko on läsnä, mutta vielä terävämmin niissä kohoavat esille syy- ja seuraussuhteet sekä perhosvaikutus. Sarjan aloittaa Amores Perros (2000) ja toisena osana jatkaa 21 grammaa (2003). Massiivinen päätösosa Babel ulottaa kiemuransa kaikkein laajimmalle.

 

Babel aloittaa kerrontansa lasten ampumasta harhaluodista Marokon syrjäseuduilla: samainen luoti on kuitenkin yhtä aikaa tarinan alku, keskikohta ja loppu. Turistibussin ikkunasta sujahtava ammus osuu amerikkalaisnaiseen, ja tapahtumaketju ulottuu Japaniin, Meksikoon ja Yhdysvaltoihin saakka. Kaikkialla tavalliset ihmiset joutuvat lopulta kärsimään, eikä filmi erityisemmin imartele poliisien toimintaa kriisin hetkellä. Kärsimyksen juurisyynä ovat kommunikaatio-ongelmat.

 

Babelin kohtaukset ovat paikoin pitkiä ja tunnelmoivia. Se tuntuu välillä turhan alleviivaavalta, mutta toisaalta rauhallisuus jättää aikaa katsojan omalle ajatusprosessille ja tulkinnoille. Kerronnan kanssa ei kiirehditä, vaikka kyse olisi elämästä ja kuolemasta. Kaikki kolme tarinaa sulautuvat erinomaisesti toisiinsa, ehkä juuri siksi, että niiden annetaan rauhassa kasvaa kokonaisuudeksi. Elokuva todella on melkoinen Baabelin torni, jossa riittää kerroksia! Oivasti menestynyt Babel sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, joista se nappasi lopulta vain pystin parhaasta sävellyksestä. Sama kohtalo oli Baftoissa, mutta sentään Cannesissa Iñárritu voitti parhaan ohjaajan palkinnon.

Pisteytys: 8/10

The Queen (2006)

Ohjannut Stephen Frears

Iso-Britannia & Ranska 2006, 103 min. 

Biografia, Historia, Draama

Pääosissa: Helen Mirren, Michael Sheen, James Cromwell

 

Have we shown you how to start a nuclear war yet?

 

Tositapahtumiin perustuva The Queen palaa vuoteen 1997. Prinsessa Diana kuolee yllättäen auto-onnettomuudessa ja tapaus nousee koko kansan tragediaksi: Lontoo tulvii kukkia ja vuolaasti surevia ihmisiä. Hovin keskinäiset kahinat, Dianan ja prinssi Charlesin avioero, nostetaan jälleen tapetille ja Dianalle vaaditaan kunnioitusta. Tuore pääministeri Tony Blair (Sheen) ja kokenut kuningatar Elisabet II (Mirren) kohtaavat kriisin täysin eri tavoin, mutta asettavat lopulta askeleensa yksiin.
 

The Queen on kuningashuonetta ja brittihallintoa tyylikkäästi tutkiva draama. Tarina on napakka ja sen fokus on kiinnostavasti kuningattaressa, joka nähdään lähes yhtä pidättyvän eleganttina niin edustustehtävissä kuin ylhäisessä yksinäisyydessäänkin. Helen Mirren näyttelee pääroolia niin suvereenisti, että itse oikea kuningatarkin mieltyi tulkintaan. Mirren palkittiin roolistaan muun muassa Venetsian elokuvajuhlilla ja Oscar-gaalassa. Elokuvan vastaanotto oli muutenkin varsin positiivinen; ei yllätä, että The Queen aateloitiin kotimaassaan parhaan elokuvan Baftalla.

Kuningashuoneen edesottamukset ovat kansaa suuresti kiinnostava aihe. The Queen onnistuu tasapainoilemaan hyvin erilaisten näkemysten välillä: koko monarkia tuntuu älyttömältä koneistolta, mutta sitä pyritään kuvaamaan arvostaen. Sittemmin samaa Diana-episodia on puitu suositussa sarjassa The Crown (2016─2023). En ole itse järin innokas seuraamaan monarkkien elämänmenoa tai edes katsomaan juuri mitään sarjoja, mutta olen silti vastikään ajautunut aloittamaan The Crownin. Tämän elokuvan myötä odotan oikeastaan jo aika suurella mielenkiinnolla, millaisen käsittelyn loppuvuosi 1997 sarjassa saa, varsinkin, kun ajallista etäisyyttä tapahtumiin on tullut lisää.

Pisteytys: 8/10

Paranormal Activity (2007)

Ohjannut Oren Peli

USA 2007, 86 min.

Kauhu

Pääosissa: Katie Featherston, Micah Sloat

 

I feel it breathing on me.

Outojen yöllisten kolahdusten piinaama nuoripari hankkii kameran taltioidakseen makuuhuoneenssaan tapahtuvaa liikehdintää. Katie (Featherston) epäilee jonkin pahuuden vainonneen häntä lapsuudesta saakka, mutta vaimonsa säikkymiselle naureskeleva Micah (Sloat) ei jaksa uskoa kummituksiin. Huvittunut alkuasetelma muuttuu vakavaksi, kun mekkala kasvaa ja videopätkät osoittavat, että kyseessä on jotain yliluonnollista ja hallitsematonta.

Paranormal Activity on kömpelöä b-kauhua, mutta se kestää silti varsin hyvin kertakatselun. Blair Witch Projectin (1999) jalanjäljissä kummittelevassa elokuvassa nimittäin näytetään onnistuneen piinaavalla tavalla outoja tapahtumia ja maltetaan säästellä turhia säpsäytyksiä. Hämärä kamerakuva keskittyy varjoihin, joissa liikkujaa ei näe: ratkaisu on omiaan lisäämään mehevää jännitettä. Onko siellä joku? Tunnelma vieläpä kasvaa asteittain elokuvan edetessä. Lopputulema ei silti pääse yllättämään, vaikka päätöskohtauksia on tehty peräti kolme kappaletta.

Pienellä budjetilla tuotettu elokuva herätti ilmestyessään kiinnostusta ja niinpä se napattiin Paramountin talliin. Elokuvaa markkinoitiin ovelalla trailereilla, joissa kuvattiin lähinnä kauhistunutta teatteriyleisöä. Poikkeuksellinen markkinointi vetosi, sillä elokuva keräsi mukavat lipputulot ja innoitti jälleen found footage -lajityyppiä. Paranormal Activity kasvoi arvatenkin elokuvasarjaksi, johon on toistaiseksi liittynyt jo kuusi jatko-osaa (2010─2021). Jatkoa seuraa varmasti.

Pisteytys: 6/10

The Last King of Scotland (2006)

Ohjannut Kevin Macdonald

Iso-Britannia & Saksa 2006, 123 min.

Biografia, Draama, Historia

Pääosissa: James McAvoy, Forest Whitaker

I am the father of this nation, Nicholas.

Nuori skottilääkäri Nicholas Garrigan (McAvoy) kaipaa seikkailua, jota hän lähtee etsimään Ugandasta. Eletään 1970-luvun alkua ja maassa valtaan on nousemassa upseerismies Idi Amin (Whitaker). Sattuman oikusta Garrigan päätyy tulevan presidentin henkilääkäriksi ja uskotuksi mieheksi. Aluksi makea elämä ja Aminin kansansuosio hivelevät Garriganin mieltä, mutta ajan saatossa presidentin julkisuuskuva rapistuu jopa Garriganin silmissä.

Tositapahtumiin pohjautuva The Last King of Scotland pureutuu Afrikan maiden kaoottiseen itsenäistymisaikaan. Kolonialismin perintöjä jatkaen tarkastelukulma on valkoisen miehen ihmettely, vaikka muitakin ratkaisuja olisi kenties voinut keksiä.  Forest Whitakerin näyttelemä diktaattori oli aivan todellinen hirmuhallitsija, mutta hänen lääkärinsä on fiktion tuotetta. Tohtori Garrigan on kuitenkin tarinan päähenkilö ja välttämätön tarkkailija, mutta jokseenkin yksiulotteisena ja yksinkertaisena hahmona hän on samalla elokuvan suurin heikkous.

The Last King of Scotland toi Whitakerille ansaittuja palkintoja paneutuneesta roolityöstä: Oscarin, Baftan, Golden Globen ja monta muutakin. Whitakerin roolin ohella filmiä on kehuttu käsikirjoituksestaan. Tämä hieman kummeksuttaa, sillä Garriganin ohuehkon hahmon ohella koko Afrikka-kuvaus on todella yksiulotteista. Vaikka fokus on ja saakin olla diktaattorissa, olisi tarinaan ollut tärkeää saada muitakin sävyjä. Afrikan moninaisuutta ja afrikkalaisten omaa toimijuutta olisi tavoittanut helposti, jos skotlantilaisen nuorukaisen sijaan tarkkailijaroolissa olisi kuka tahansa ugandalainen. Jännitteensä puolesta tarina silti etenee jouhevasti ja siksi pöljänkin päähenkilön puolesta jännittää. Diktatuurin syventyessä pelko kasvaa.

Pisteytys: 5/10

Children of Men ─ Ihmisen pojat (2006)

Ohjannut Alfonso Cuarón

USA, Iso-Britannia & Japani 2006, 109 min.

Draama, Trilleri, Toiminta, Scifi

Pääosissa: Clive Owen, Michael Caine, Julianne Moore, Chiwetel Ejiofor

What do the police know about justice?

Eletään vuotta 2027 ja yhteiskunnat ovat romahduspisteessä. Sotien ja laman ikeessä ihmisoikeudet unohtuvat, koska toivoa tulevasta ei ole. Ihmiskuntaa vaivaa hedelmättömyys, eikä lapsia ole syntynyt kohta kahteenkymmeneen vuoteen. Kyynistynyt byrokraatti Theo Faron (Owen) tempaistaan mukaan aktivistiryhmän salaiseen projektiin: eräs pakolaisnainen on raskaana, ja hänet on saatava turvaan.

Ihmisen pojat on synkkä dystopia, joka perustuu P. D. Jamesin samannimiseen romaaniin (1992). Elokuva on raadollinen, ja vasta lopussa pilkahtaa toivo. Se onkin koko elokuvan teema, sillä ilman lapsia ei ole tulevaisuutta, ainakaan ihmisrodulla ja kulttuureillamme. Loppukohtaus on hieman sentimentaalinen, mutta se tuo  koskettavasti mieleen nykypäivän pakolaisvirrat ja -veneet, joissa lapsiaan suojelevat vanhemmat riutuvat henkensä uhalla. Tulevaisuuskuvassa on ripaus jotain tuttua.

Vaikka Ihmisen pojat ei ollut kummoinenkaan kassamagneetti, se sai aikanaan roimasti kehuja kriitikoilta. Varsinkin kuvaus ja lavasteet ovat tyylikkäitä, ja tarina etenee sopivalla tempolla. Michael Cainen hieno hippirooli on mieleenjäävä! Elokuvan pääpaino on armotta etenevässä toiminnassa, mutta mukana kulkee jatkuvasti syvempiäkin ajatusvirtoja. Kuten kunnon scifielokuvassa kuuluukin, Ihmisen pojat tutkii nykypäivää ja tulevaisuuskuvia. Teemoja voisi vielä syventääkin, vaan jo tällaisenaankin elokuva on varsin miellyttävää katsottavaa ─ tai karmaisevaa, mutta hyvällä tavalla.

Pisteytys: 8/10