Olympia 1: Kansojen juhla & Olympia 2: Kauneuden juhla (1938)

Ohjannut Leni Riefenstahl
Saksa 1938, 217 min.
Dokumentti

Kansojen kauneus?

Leni Riefenstahlin kaksiosainen elokuva Berliinin vuoden 1936 olympialaisista on urheilukisoja esittävien dokumenttien parhaimmistoa. Olympia on visuaalisten oivallusten riemujuhlaa, mutta myös täynnä urheilukisoihin kuuluvaa jännitystä, ikimuistoisia ennätyksiä ja äärimmäisyyksiä. Esteettisten nautintojen lisäksi dokumentti tarjoaa varsin kiehtovaa katseltavaa kenelle tahansa kesäolympialajeja seuraavalle. Dokumentin ensimmäinen osa Kansojen juhla keskittyy seuraamaan olympiastadionin tapahtumia, jälkimmäisessä filmissä puolestaan keskitytään stadionin ulkopuolisiin lajeihin, kuten uintiin tai jalkapalloon. Toki mukana on myös runsas kattaus suomalaisia. Vuonna 1936 maamme urheilumenestys oli toista kuin nykyään: olympialaisista mukaan tarttui 19 mitalia, joista peräti seitsemän oli kultaa. Nykykatsojaa ilahduttavat myös pienet kuriositeetit aina vanhasta korkeushyppytekniikasta erikoisiin urheiluasuihin.

Pienistä kuriositeeteista ja muutoksen tuulista huolimatta kokonaisuudessa on paljon tuttua, esimerkiksi useat antiikin aikaan viittaavat olympia-traditiot ovat vahvasti esillä. Tämä toki johtuu siitä, että useat näistä perinteistä nähtiin ensimmäistä kertaa juurikin näissä Berliinin kisoissa. Saksan tavoitteena oli vahvojen symbolien avulla yrittää antaa itsestään kuva antiikin Kreikan ja Rooman kaltaisena maailmanmahtina, mutta sittemmin olympialiike on ottanut symboliikan omakseen. Esimerkiksi olympiatulen viesti ja  olympiarenkaat nähtiin ensimmäistä kertaa Berliinin olympialaisissa. Vuoden 1936 pelottavana erikoisuutena ovat myös natsitervehdyksiin kohoavat kädet, joka toki sekin on alunperin kierrätystavaraa Roomasta.

Kohoilevista käsimeristä, natsilipuista ja kuvassa ajoittain vilahtavasta Adolf Hitleristä huolimatta elokuvan propaganda on varsin maltillista verraten Riefenstahlin edelliseen dokumenttiin Tahdon riemuvoitto (1934). Pikemminkin elokuva tuntuu ylistävän ihmisen kykyä venyä äärimmilleen, kansojen välistä yhteistyötä ja toverihenkeä. On silti huomattava, että propagandan lajejakin on useita. Kun Tahdon riemuvoitto korosti Saksan mahtia ja voimaa, Olympia on lähestymistavaltaan tarkoituksella pehmeämpi. Saksa halutaan esitettää positiivisessa valossa - mahtavana maana, mutta ei uhkana. Elokuvan ensi-illan aikaan Itävalta oli kuitenkin jo miehitetty ja tulevat hirmuteot olivat vain muutamien kuukausien päässä. Kylmäävää uljautta.

Angels with Dirty Faces - Likakasvoiset enkelit (1938)

Ohjannut Michael Curtiz
USA 1938, 97 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: James Cagney, Pat O'Brien, Humphrey Bogart, Ann Sheridan

Always remember, don't be a sucker.

Vanhat lapsuudenystävät, köyhistä oloista ponnistavat Rocky Sullivan (Cagney) ja Jerry Connolly (O'Brien) kohtaavat vuosien jälkeen. Siinä missä Rocky on viettänyt nuoruutensa mitä moninaisimpien rikosten parissa, Jerry on kääntynyt kaidalle tielle ja ryhtynyt papiksi. Vähäosaisten nuorten parissa uurastava Jerry yrittää tehdä kaikkensa suojellakseen katulapsia rikolliselta elämältä, mutta Rockyn korruptoiva vaikutus uppoaa teinilaumaan puhtoisen papin puheita paremmin.

Tunnepitoisen elokuvan vahvuus piilee eritoten upean roolityön tekevässä päätähdessä: James Cagneyn karismaattinen gangsteritulkinta on hipoo täydellisyyttä. Sivuroolissa loistaa kieroa asianajajaa näyttelevä Humphrey Bogart, jonka varsinainen läpimurto tosin tapahtui vasta muutaman vuoden kuluttua. Likakasvoiset enkelit on ensimmäinen mestareiden yhteisistä elokuvista, joita tosin lopulta syntyi vain kolme kappaletta.

Ajan tapaan hyvän ja pahan vahva kontrasti on Likakasvoisten enkeleiden ydin, eikä moraalisanomaa voi olla huomaamatta. Aiempiin vuosikymmenen gangsterifilmeihin verraten elokuva kielii kuitenkin jo vaikeiden lamavuosien selättämisestä ja mentaliteettien muutoksesta. Tämä näkyy amerikkalaisen unelman sävyttämänä optimismina: heikoistakin lähtökohdista on mahdollista ponnistaa parempaan elämään - mutta jokainen on lopulta oman onnensa seppä.

Pisteytys:

8/10

The Adventures of Robin Hood - Robin Hoodin seikkailut (1938)

Ohjannut Michael Curtiz & William Keighley
USA 1938, 102 min.
Seikkailu, Toiminta, Romantiikka
Pääosissa: Errol Flynn, Olivia de Havilland, Basil Rathbone, Claude Rains

Fight for our people!

Englantilainen legenda, lainsuojaton Robin Hood on ollut kymmenien elokuva- ja televisiosovituksien tähtenä. Tässä varsin tunnetussa ja ikimuistoisessa versiossa seikkailuun suunnataan päätä pahkaa, henkilötarinoita tai hahmojen motiiveja suuremmin märehtimättä. Errol Flynn on Robin Hood, taitava jousimies ja hyväsydäminen sankari. Sherwoodin metsässä sukkahousu-urho kokoaa joukkionsa vastustaakseen väärää hallitsijaa, ja siinä samassa valloittaa omakseen Mariam-neidon (de  Havilland) sydämen.

Technicolor-tekniikalla kuvattu elokuva on silmiähivelevän upea: runsas värimaailma ja huikeat lavasteet hämmästyttävät aina elokuvan loppuminuuteille saakka. Visuaalisuus on elokuvan vahvimpia valtteja, mutta myös muita ansioita teoksella toki on. Robin Hoodin seikkailut on seikkailuelokuvien klassikko, ja sen päätähti lukeutuu seikkailusankarien kuninkaallisten joukkoon. Flynn tulkitsee oikeamielistä roistoa mestarin elkein! Runsasta aikalaissuosiota nauttinut elokuva kahmi palkintoja Oscar-gaalassa niin parhaasta musiikista, leikkauksesta kuin lavastuksestakin.

Historiakuvauksena elokuvassa ollaan lähinnä romanttisen patsastelun äärellä, mutta fantasiafilmiin tyyli toki sopii - tarkoituksena tuskin onkaan tavoittaa 1100-luvun autenttista olemusta. Kulkueet liehuvine viireineen ja kimaltavine vaakunineen nostavat hymyn huulille, unohtumattomista sukkahousuista puhumattakaan. Hilpeän valloittava kokonaisuus.

Pisteytys:

8/10

Jezebel (1938)

Ohjannut William Wyler
USA 1938, 104 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Bette Davis, Henry Fonda, George Brent, Margaret Lindsay, Donald Crisp

You never saw an unmarried girl in anything but white!

1850-luvun yläluokkaista elämää seuraavassa elokuvassa Bette Davis näyttelee Julie Madsenia, piloille hemmoteltua, räväkkää nuorta naista. Hölmöyksissään Julie onnistuu karkottamaan kihlattunsa, säädyllisen pankkiirin Prestonin (Fonda) rinnaltaan. Katkeruus ja juonittelu ottavat Juliesta vallan, kun Preston menee naimisiin toisen neitosen kanssa.

Vaikka elokuva kertookin monimutkaisista ihmissuhteista, draaman toteutus jää hieman puolitiehen. Tähtinäyttelijä Bette Davis on toki erittäin hyvä, eivätkä muutkaan näyttelijät ole huonoja - kenties vika on latteassa käsikirjoituksessa. Romanttisen vanhan maailman fiilistelyyn Jezebel on kuitenkin oiva valinta. Elokuvan parhain ansio on lopulta Ernest Hallerin kaunis kuvaus, myös Max Steinerin musiikki tehostaa kohtauksia onnistuneesti.

En oikein löytänyt elokuvasta tarttumapintaa, vaikkei varsinaisia moitteita irtoakaan. Jezebel sisältää hyviä kohtauksia, mutta kokonaisuudesta puuttuu tunnetta. Palkittu ja aikanaan suosittu elokuva jääkin vain keskiverroksi pukudraamaksi, jota ei välttämättä jaksaisi katsoa toista kertaa.

Pisteytys:

6/10

The Awful Truth - Rouvani sulhanen (1937)

Ohjannut Leo McCarey
USA 1937, 91 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Cary Grant, Irene Dunne, Ralph Bellamy, Alexander D'Arcy

I've just seen a three-ring circus!

Rikas newyorkilainen Warrinerin pariskunta on avioeron partaalla. Mies Jerry (Grant) epäilee vaimoaan Lucya (Dunne) kevytkenkäisyydestä, vaikka ei itsekään ole aivan viaton. Ennen avioeron virallista voimaantuloa kumpikin osapuoli ehtii etsiä itselleen uudet, toinen toistaan epäsopivammat puolisokandidaatit - vain huomatakseen rakastavansa edelleen aviopuolisoaan. Paljon melua tyhjästä!

Rouvani sulhanen on suoranainen screwball-genren malliesimerkki. Runsaan verbaalikomiikan ohella aikalaisyleisö on saanut hyvät naurut rikkaan yläluokan hölmöilyiden kustannuksella, mutta toki samalla myös ihastellen tirkistellyt tähtinäyttelijöiden esittämää loistokasta vaihtoehtotodellisuutta. Karismaattiset Cary Grant ja Irene Dunne ovat täynnä 1930-luvun charmia, eikä kaksikon sujuvassa yhteispelissä ole moitittavaa. Taitavasti tehdyn dialogin ja nokkelien vitsien ohella elokuvassa ilahduttavat myös aikansa koiratähti Skippyn temput.

Menestystä niittänyt elokuva voitti parhaan ohjauksen Oscarin, joskin ohjaaja itse oli palkinnosta jopa hieman harmissaan. Samana vuonna ilmestynyt draama Make Way for Tomorrow olisi Leo McCareyn mielestä ollut pikemminkin palkinnon arvoinen. Olen kieltämättä samaa mieltä, vaikka Rouvani sulhanen onkin kaikin puolin mainio komediaklassikko.

Pisteytys:

8/10

Snow White and the Seven Dwarfs - Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937)

Ohjannut David Hand
USA 1937, 83 min.
Animaatio, Fantasia, Romantiikka
Pääosissa: Adriana Caselotti, Lucille La Verne, Harry Stockwell

Once there was a princess, and she fell in love...

Disneyn ensimmäinen kokopitkä animaatio Lumikki ja seitsemän kääpiötä perustuu löyhästi Grimmin veljesten Lumikki-tarinan mukaelmaan. Jo aikanaan valtavan suosion saavuttanut elokuva lienee nykypäivänä suurelle yleisölle Lumikin tarinan eri versioista tutuin: äitipuoltaan (La Verne) pakeneva kaunis Lumikki (Caselotti) törmää metsässä seitsemän kääpiön taloon. Iloisen idyllisen metsämökkielämän kuitenkin keskeyttää paha noita-kuningatar-äitipuoli, joka saapuu valeasussa tarjoilemaan myrkkyomenaa... Mutta kuten kaikissa kunnon saduissa, hyvyys ja rakkaus voittavat lopulta, ja kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä on viehättävä kertomus, jossa on myös huumoria ja sopivasti jännitystä. Lisäksi elokuva on täynnä upeita visuaalisia oivalluksia sekä ikimuistoisia lauluja. Kokonaisuudessaan tämä valloittavan kaunis animaatio on todellinen klassikoiden klassikko, täydellistä saturomantiikkaa, johon ei voi kyllästyä.

Kaikkein huikeinta on kuitenkin se valtaisa vaikutus, mikä tällä elokuvalla on ollut eritoten animaatiofilmien kehitykseen. Elokuva on muodostanut kivijalan sen jälkeen syntyneille Disney-klassikoille: tuleva kruununperijä, komea prinssi, kateelliset viholliset, suloiset eläinhahmot, musiikkinumerot... Kaikki löytyvät niin Tuhkimosta (1950), Pienestä merenneidosta (1989) kuin Leijonakuninkaastakin (1994).

Pisteytys:

10/10

Make Way for Tomorrow (1937)

Ohjannut Leo McCarey
USA 1937, 91 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Victor Moore, Beulah Bondi, Thomas Mitchell, Fay Bainter

Fifty years go by pretty fast.

Viisikymmentä vuotta naimisissa ollut pariskunta Lucy (Bondi) ja Barkley (Moore) menettävät talonsa, mutta kukaan pariskunnan lapsista ei tahtoisi ottaa molempia vanhuksia vaivoikseen. Vanhemmat joutuvatkin eroon toisistaan, kenties loppuiäkseen. Orson Welles on tiettävästi sanonut filmin saavan kivetkin kyynelehtimään - väitteen täytyy pitää paikkansa. Elokuvan dramatisointi on hetkittäin hieman turhan alleviivaava ja sanomaa korostava, mutta sekin on toki vain 1930-luvun elokuvien viehättävä ominaispiirre. Kokonaisuus on joka tapauksessa valtavan koskettava: varsinkin viimeisen sydämiä särkevän puolituntisen aikana nenäliinapaketit kannattaa haalia lähistölle.

Erityismaininta liikuttavasta roolisuorituksesta täytyy myöntää Beulah Bondille, jonka tulkitsema Lucy-mummo on loputtoman sympaattinen hahmo. Toki myös Victor Mooren Barkley-pappa on loistava. Kumpikin päähenkilö onnistuu täydellisesti saamaan katsojan sympatiat puolelleen. Sivurooleista huomion arvoinen on Louise Beaversin esittämä Mamie-sisäkkö. Beavers esiintyi vastaavanlaisissa rooleissa lukuisissa elokuvissa 1920-1960 -luvuilla, yhtäältä luoden mamie-roolien arkkityyppiä, mutta myös raivaten valkokankailta tilaa mustille näyttelijöille.

Elokuvan kiehtovin piirre on ehdottomasti sen suhde moderniin maailmaan. Lucylle ja Barkleylle viisi vuosikymmentä on vierinyt nopeasti, mutta tuossa ajassa on myös tapahtunut paljon muutoksia. 1930-luvun nuoriso on villiä, lapsenlapsikin tapailee useita miehiä ja tanssii käsittämättömien rytmien tahdissa. Myös häämatkalta tutut paikat näyttävät erilaiselta ja orkesteri soittaa kummallisia sävelmiä. Ja mikä parasta - nykypäivän katsojalle elokuvan kuvaama miljöö onkin tuo nostalginen vanha maailma! Muutoksen teeman ja sukupolvien välisen kuilun kuvaamisen lisäksi toinen edelleen ajankohtainen aihepiiri on vanhusten kohtelu. Nykyisin asiat vaikuttavat olevan vieläkin surkeammassa tilassa, kuin elokuvan kuvaamassa todellisuudessa, jossa vanhainkoteja vielä häveten vältellään viimeiseen asti.

Pisteytys:

9/10