Me and My Gal (1932)

Ohjannut Raoul Walsh
USA 1932, 79 min.
Komedia, Romantiikka, Rikos
Pääosissa: Spencer Tracy, Joan Bennett, Marion Burns, George Walsh

I'm so thrilled, but I'll pretend I'm mad...

Lempeämielinen poliisi Danny (Tracy) on iskenyt silmänsä satamakahvilan myyjään Heleniin (Bennett). Hukkuvan juopon pelastamalla Danny tienaa itselleen ylennyksen ja lemmen portit avautuvat vähitellen. Hääkellojen sointia saadaan kuitenkin tovi odotella, sillä Helenin sisko Kate (Burns) heilastelee vankikarkuri Duken (Walsh) kanssa ja piilottelee tätä sisarusten kodin vintillä.

Viattoman romanssin ja gangsterirainan yhdistävä Me and My Gal on notkea komediaklassikko, johon kovaksikeitetty rikosjuttu tuo sopivan ripauksen särmää. Elokuvassa on muutamat hieman epätasaiset kohtauksensa, mutta pääosin erikoista käsikirjoitusta voi pitää onnistuneena. Huumoria riivitään humalaisten toilailuista; samoin hauskoihin hetkiin lukeutuvat lukuisat nokkelat sutkautukset: yksikään hahmo ei jää kertaakaan sanattomaksi, ei edes mykkä appiukko!

Vaikka vauhdikasta viihdettä riittää, elokuva oli ilmestymisaikanaan valtava floppi. Kenties teoksen arvo on helpompi ymmärtää jälkikäteen: ensinnäkin filmi heijastelee kiinnostavasti lama-ajan tunnelmia sekä kommentoi hilpeästi vielä voimassa ollutta kieltolakia, ja toisekseen elokuva tuntuu jo ennakoivan screwball-filmien orastavaa aikakautta. Tässä tarinassa pääparin romanssi kuitenkin vielä syntyy ilman sen suurempaa kissa-hiiri -leikkiä. Spencer Tracy ja Joan Bennett näyttelivät sittemmin hieman vanhempaa pariskuntaa elokuvassa Morsiamen isä (1950), jonka esiosaksi Me and My Gal on toisinaan hauskasti kuviteltu.

Pisteytys:
7/10

Cléo de 5 à 7 - Cleo viidestä seitsemään (1962)

Ohjannut Agnès Varda
Ranska & Italia 1962,  90 min.
Draama
Pääosissa: Corinne Marchand, Dominique Davray, Michel Legrand, Antoine Bourseiller

Everybody spoils me. Nobody loves me.

Suosittu laulaja Cleo (Marchand) pelkää sairastuneensa vakavasti. Lääkärin tuomiota odottaessaan Cleo yrittää piristää itseään shoppailemalla ja yrittää nähdä tulevaisuuteen ennustajan avulla, mutta mikään ei vie ajatuksia pois sairauden pelosta. Lopulta lohtua tarjoaa toinen kuolemanpelon kanssa painiva kohtalotoveri, Algerian sotaan lähdössä oleva sotilas Antoine (Bourseiller).

Cleo viidestä seitsemään (engl. Cleo from 5 to 7) on Agnès Vardan (1928─2019) läpimurtoteos. Elokuva luetaan osaksi ranskalaista uutta aaltoa, vaikka Varda varsinaisesti ei kuulunutkaan suuntauksen ydinryhmään. Auteur-elokuva vaeltelee uudelle aallolle tyypillisellä tavalla kaupungin kaduilla ja tuntuu siten jopa aikamatkalta 1960-luvun Pariisiin. Elokuvassa, kuten muissakin Vardan teoksissa, näkyy myös ohjaajan aiempi ura valokuvaajana. Esteettiset sommitelmat on huomioitu viehättävän tarkkasilmäisesti.

Visuaalisesti tyylikäs elokuva huokuu aikakautensa tunnelmaa myös musiikin osalta. Cleon luottosäveltäjä Bobia näyttelee Michel Legrand (1932─2019), joka hieman myöhemmin tuli tunnetuksi maailmalla Cherbourgin sateenvarjojen (1964) säveltäjänä ─ tuon musikaaliklassikon muuten ohjasi Vardan puoliso Jacques Demy. Cleo viidestä seitsemään on paitsi hurmaava aikamatka, myös kiehtova tutkielma ajan kulumisesta, naiseudesta ja itsensä etsimisestä. Lopuksi mainittakoon myös valloittava lyhytelokuva, joka nähdään kesken varsinaisen filmin: pienen mykkäkomedian pääosissa nähdään silloinen aviopari Jean-Luc Godard ja Anna Karina!

Pisteytys:

10/10

Maaliskuun elokuvat 2020

Uncut Gems - Hiomattomat timantit
Ohjannut Benny Safdie & Josh Safdie
USA 2019, 135 min.
Rikos, Trilleri, Draama
Pääosissa: Adam Sandler, Julia Fox, LaKeith Stanfield

Laittomia bisneksia pyörittävä jalokivikauppias (Sandler) pelaa isoilla riskeillä ja vähitellen verkko ympärillä kiristyy. Adam Sandler tunnetaan luokattoman huonoista komedialeffoistaan, mutta näemmä mieheltä löytyy taitoa tehdä laadukkaitakin rooleja. Kehuttu leffa on jännittävä ja taitavasti tehty, joskin hetkeksikään hellittämätön kiihkeätempoinen syke tuntuu vähän turhankin hengästyttävältä.

Pisteytys: 7/10

Sense and Sensibility - Järki ja tunteet

Ohjannut Ang Lee
USA & Iso-Britannia 1995,  136 min.

Draama, Romantiikka, Historia

Pääosissa: Emma Thompson, Kate Winslet, Alan Rickman, Hugh Grant

Parhaimmaksi Jane Austen -filmatisoinniksi kehuttu Järki ja tunteet liihottelee Englannin nummimaisemissa. Austenin samannimiseen romaaniin (1812) perustuva filmi kuvaa tyylikkäästi ja tunnelmallisesti eliitin rooleja ja säädynmukaisen käytöksen koomisuutta 1790-luvun Briteissä, unohtamatta myöskään lemmen oikkujen tuomaa jännitystä! Filmi keräsi aikanaan liudan Oscar-ehdokkuuksia ja palkittiin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta.

Pisteytys: 8/10

4 luni, 3 săptămîni și 2 zile - 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää

Ohjannut Cristian Mungiu

Romania & Belgia 2007,  113 min.

Draama, Historia

Pääosissa: Anamaria Marinca, Laura Vasiliu, Vlad Ivanov

Kultaisella palmulla palkittu draama sijoittuu 1980-luvun Romaniaan ja tarkastelee aikansa nuorisosukupolven kokemusmaailmaa. Päähenkilö Otilia (Marinca) on nuori opiskelija, jonka ystävä on sattumalta tullut raskaaksi. Abortin tekeminen on laitonta, mutta kontaktien avulla epämääräinen raskaudenkeskeytys lopulta järjestyy. Ahdistavan diktatuurin ajan kuvaus on epäilemättä sangen aitoa. Nuorten naisten määrätietoinen selviytymistaistelu herättää kunnioitusta!

Pisteytys: 8/10

Honeyland - Hunajan maa

Ohjannut Tamara Kotevska & Ljubomir Stefanov
Pohjois-Makedonia 2019,  89 min.

Dokumentti

Pohjois-Makedonian karulla maaseudulla asuva Hatidze Muratova elättää itsensä ja äitinsä keräämällä ja myymällä villihunajaa. Symbioottinen elo luonnon kanssa säröilee, kun naapuriin muuttaa metelöivä perhe karjalaumansa kanssa. Elokuva on upea ja puhutteleva kunnianosoitus luonnolle ja katoamassa olevalle elintavalle. Hunajan maa on ensimmäinen teos, joka on saanut Oscar-ehdokkuuden sekä parhaana dokumenttina että kansainvälisenä elokuvana.

Pisteytys: 8/10

Okja

Ohjannut Bong Joon-ho

Etelä-Korea & USA 2017, 120 min.

Toiminta, Seikkailu, Draama, Scifi

Pääosissa: Seo-hyun Ahn, Tilda Swinton, Paul Dano

Bong Joon-hon satiirinen genresekoitus Okja kertoo vuoristossa asuvasta tytöstä Mijasta (Ahn), jonka jättimäistä eläinystävä Okjaa uhkaa suuryhtiön ahneus. Lapsisankarissa on ilahduttavaa voimaa, kun taas muutama sivuhahmo luisuu vahvasti ylisuorittamisen puolelle. Erityisesti sivuosassa hädissään riehuva Jake Gyllenhaal tekee todennäköisesti uransa karmeimman roolisuorituksen. Okjan empaattinen sanoma toki lämmittää sydäntä, vaikka välillä nyyhky-yritelmät lyövät yli. Edes tarina ei loppujen lopuksi ole kovin ainutlaatuinen. Erikoisuutta siihen tuo lähinnä eri tyylilajien innokas ja paikoin ihan hauska sekoittelu.

Pisteytys: 6/10

Majo no takkyûbin - Kikin lähettipalvelu

Ohjannut Hayao Miyazaki

Japani 1989, 103 min.

Animaatio, Fantasia, Draama

Pääosissa: Minami Takayama, Rei Sakuma, Kappei Yamaguchi

Keskinkertaisessa, mutta silti aivan sympaattisessa Ghibli-animaatiossa 13-vuotias noitatyttö Kiki (Takayama) muuttaa kotoaan uuteen kaupunkiin noitakokelaaksi. Joukkoon sopeutuminen ja ystävyyssuhteiden solmiminen kuitenkin tuottavat sen verran vaikeuksia, että Kikin noitavoimatkin meinaavat ehtyä. Eritoten Tukholman ja Visbyn kaupunkikuvasta inspiraationsa saaneet maisemat ovat perin herttaisia!

Pisteytys: 7/10

India Song (1975)

Ohjannut Marguerite Duras
Ranska 1975, 120 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Delphine Seyrig, Michael Lonsdale, Mathieu Carrière

They would dance in the evening...

Marguerite Duras (1914─1996) oli ranskalainen kulttuurivaikuttaja ja kirjailija, joka työskenteli myös elokuvien parissa. Durasin tunnetuin elokuvakäsikirjoitus on ranskalaisen uuden aallon alkua henkivä Hiroshima, rakastettuni (1959), kun taas India Song lienee hänen maineikkain ohjaustyönsä. Myös elokuvan poeettinen käsikirjoitus on Durasin laatima ja perustuu näytelmään, joka ei koskaan valmistunut. Teemat ja hahmot ovat nekin tuttuja Durasin muusta kirjallisesta tuotannosta.

India Song sijoittuu 1930-luvun Intiaan, jossa ranskalaisen suurlähettilään vaimo (Seyrig) lorvii rakastajiensa kanssa suuressa kartanossa. Kuvattu vuorokausi tuntuu olevan vain yksi loputtomassa jatkumossa kuumia öitä ja vielä tukahduttavampia päiviä ─ tässä talossa syntiset tanssit toistuvat yö toisensa jälkeen. Hekumalliset yöt huokuvat intohimoa ja rakkautta, mutta myös kaiken tyhjyyttä ja kuoleman odotusta. Vaikka tapahtumat vaikuttavat sijoittuvan Intiaan, elokuva on kuvattu Ranskassa. Paikkaan liittyvä mystiikka on osa India Songin salaperäisyyttä ja tavoittamattomuutta.

Hidastempoinen elokuva ei muistuta hiventäkään tavallista kerronnallista elokuvaa, vaan on pikemminkin kauniilla liikkuvalla kuvalla rytmitetty runoteos. Rakenteeltaan poikkeavaa teosta moitittiin aikanaan sisällöltään ontoksi, mutta vähitellen Durasin hypnoottinen kerronta on lumonnut kriitikotkin. Kertomuksen sulkeutuneisuus voi ymmärrettävästi tuntua turhauttavalta, ja myönnän itsekin kurtistelleeni kulmiani pariin otteeseen sangen hämmentyneenä. Kuitenkin filmi oli lopulta yllättävän nautinnollinen! Vaikka elokuvan ideaa ei tavoittaisikaan, on tunnelmallinen teos silti kiehtova matka toiseen todellisuuteen, kenties jonkin muinaisen unen kadonneeseen maailmaan.

Pisteytys:

8/10

Picnic at Hanging Rock - Huviretki hirttopaikalle (1975)

Ohjannut Peter Weir
Australia 1975, 115 min.
Mysteeri, Draama
Pääosissa: Rachel Roberts, Helen Morse, Dominic Guard

All that we see or seem is but a dream within a dream.

Valentinuksen päivä koittaa vuonna 1900. Erään tyttökoulun nuoret neidot lähtevät viettämään iloista juhlapäivää luonnon helmaan ja idyllisessä retkipaikassa aika tuntuu pysähtyvän aloilleen. Lopulta auvoisinkin päivä hämärtyy ja iloinen huviretki päättyy järkytykseen: kolme oppilasta ja yksi opettaja ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Lähikylän asukkaat ja poliisivoimat etsivät kadonneita kaikkialta, mutta jälkeäkään ei löydy. Ainoat johtolangat syventävät mysteeriä entisestään.

Huviretki hirttopaikalle perustuu Joan Lindsayn suosittuun samannimiseen romaaniin (1967). Mystisessä kertomuksessa britti-imperiumin lapset kohtaavat alkuperäiskansojen pyhät paikat. Unenomainen tunnelma nyrjäyttää viktoriaanisen ajan kurin ja järjestyksen sijoiltaan, ja säädynmukaisuus murenee epävarmuuden kasvaessa. Sama tunne valtaa katsojankin: katoaminen jää todelliseksi mysteeriksi, eikä edes elokuvan loppu paljasta mitään. Avoimet loput voivat toisinaan olla ärsyttäviä, mutta tässä tapauksessa selittely pilaisi koko elokuvan idean.

Peter Weirin (1944─) läpimurtoteos Huviretki hirttopaikalle edustaa Australian uutta aaltoa ja oli aikanaan myös maan ensimmäisiä kansainvälisiä hittielokuvia. Kiintoisa vertailukohta elokuvalle on Weirin myöhempi menestysfilmi Kuolleiden runoilijoiden seura (1989), joka sekin sijoittuu sisäoppilaitokseen ─ tosin 1950-luvulle ja tällä kertaa poikakouluun. Molemmat elokuvat käsittelevät nuoruutta, tukahdutettua seksuaalisuutta sekä luonnon ja tapakulttuurin suhdetta. Huviretki hirttopaikalle tosin on ainutlaatuisen tunnelmansa ansiosta kaksikosta onnistuneempi.

Pisteytys:

10/10

Dersu Uzala (1975)

Ohjannut Akira Kurosawa
Neuvostoliitto & Japani 1975, 142 min.
Seikkailu, Biografia, Draama
Pääosissa: Yuriy Solomin, Maksim Munzuk

Fire, water, wind. Three mighty men.

Upseeri Vladimir Arsenjev oli venäläinen tutkimusmatkailija ja kirjailija, jonka tunnetuin teos Dersu Uzala (1923) kertoo Arsenjevin matkoista Kaukoidässä. Tuohon seikkailuromaaniin perustuva elokuva sukeltaa Siperian loppumattomien erämaiden syvyyksiin, jossa Arsenjev (Solomin) tutustuu metsästäjä Dersu Uzalaan (Munzuk). Kahden maailman kohtaaminen tapahtuu molemminpuolisen arvostuksen myötä ja yhdessä seikkailevien miesten välille kasvaa arvokas ystävyys.

Akira Kurosawan komea luontokuvaus syntyi syvän masennuksen riivaamana: edellinen elokuva ei ollut menestynyt odotetusti ja usko ihmiskuntaan sekä omaan taiteilijuuteen oli kovalla koitoksella. Luonnon ja kulttuurin suhdetta tarkasteleva Dersu Uzala palaa kaihoten aikaan, jolloin ihminen vielä oli yhtä luonnon kanssa. Kaupunkilaisena Arsenjev on erämaassa usein melko avuton, mutta vanha kunnon Dersu ei koskaan jää neuvottomaksi. Miesten pyyteetön ystävyys valaa toivoa vaikeinakin aikoina. Kaunis ja lämminhenkinen Dersu Uzala saavutti ilmestyttyään suuren suosion ja se palkittiin muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla.

Niin kaunis luontokuvaus kuin Dersu Uzala onkin, on todella harmi, että siitä on vaikea löytää kunnollista tallennetta. Blu-raysta minulla tosin ei ole kokemusta, mutta ainakaan dvd-muodossa rakeista kuvanlaatua ei parane kehua. Finnkinon julkaisema laatu tuntuu tyydyttävältä vain, jos ensin on erehdyksessä mennyt katsomaan Venäläiset klassikot -sarjan ahdistavaa kuvaa! Kuten mikä tahansa muukin elokuva, myös Dersu Uzala pääsisi parhaiten oikeuksiinsa, jos sen vain saisi katsoa ihan oikealta filmiltä. Tähän on toistaiseksi tyydyttävä!

Pisteytys:

8/10

Maynila, sa mga kuko ng liwanag - Manila in the Claws of Light (1975)

Ohjannut Lino Brocka
Filippiinit 1975, 125 min.
Draama
Pääosissa: Bembol Roco, Hilda Koronel

A feisty one!

Nuori kalastaja Julio (Roco) muuttaa maalta kaupunkiin tyttöystävänsä Ligayan (Koronel) perässä. Heila on kadonnut suurkaupungin vilinään, eikä vähävaraisen Julion auta muu kuin hankkia töitä ja jatkaa etsintöjä vapaa-ajallaan. Elämä rakennustyömailla on raskaampaa ja raadollisempaa kuin taakse jäänyt kalastajakylän arki, eivätkä muut uravaihtoehdot ole sen hohdokkaimpia. Lopulta Ligaya löytyy, mutta kaupunkilaiselämä ei ole kohdellut häntäkään silkkihansikkain.

Manila in the Claws of Light perustuu sanomalehdissä julkaistuun jatkokertomukseen, joka koottiin lopulta romaaniksi (engl. Manila in the Claws of Brightness) vuonna 1986. Kertomuksen teemat käsittelevät työväestön ja köyhien kurjaa asemaa. Filmi kuvaa aidon tuntuisesti Manilan köyhien kortteleiden arkea, joissa varattomuus ja nälkä ajavat ihmisiä toinen toistaan epätoivoisempiin tekoihin. Kurjalisto-realismi tuo mieleen vastaavaa tyyliä ja draaman kaarta edustavan jamaikalaiselokuvan Kingstonin kovanaama (1973), vaikka tämä filmi ei olekaan yhtä letkeä!

Kansainvälisesti tunnettujen filippiiniläiselokuvien joukko on sangen harvalukuinen, eikä sikäli liene yllätys, että tämä teos on maan ainoa edustus 1001-listalla. Lino Brocka (1939─1991) on niin ikään kansanvälisesti tunnetuimpia filippiiniläisohjaajia ja arvostettu elokuvataiteen uranuurtaja kotimaassaan. Manila in the Claws of Light heijastaa osuvasti Brockan taitoa ja intohimoa käsitellä yhteiskunnallisia teemoja. Elokuva on leikattu dynaamisesti ja päähenkilön takaumat sekä muistot välähtelevät oivasti tarinan sopivissa kohdissa. Dramaattinen loppu lähestyy rytmikkäästi ja vääjäämättä, mutta filmin puolimaissa tuntuu, että olisi tarinaa voinut vähän vauhdittaakin. Kaikella saattaa toki olla paikkansa ─ ehkä tässä tapauksessa katsoja vain oli turhan levoton.

Pisteytys:
7/10