Kesäkuun elokuvat 2015

Tracks
Ohjannut John Curran
USA 2013, 112 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Mia Wasikowska, Adam Driver

On vuosi 1977 ja Robyn Davidson (Wasikowska) päättää vaeltaa 3000 kilometriä Australian polttavilla aavikoilla vain kamelit ja koira seuranaan. Tracks on matka sukupuoli- ja luokkarajojen tuolle puolen, meditatiivisen kauniiden maisemien keskellä. Elokuva ei ole matkantekogenressään tarinallisesti kovin omaperäinen, mutta kelpo, ja upeasti kuvattu Australian luonto pitää kiinnostusta yllä.

Pisteytys: 7/10

Cops - Buster ja poliisiparaati
Ohjannut Edward F. Cline & Buster Keaton
USA 1922, 22 min.
Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Buster Keaton

Buster Keatonin lyhärissä päähenkilö on Keatonin itsensä esittämä nuorukainen, joka väärinkäsitysten ja erinäisten kommellusten myötä joutuu koko kaupungin poliisivoimien jahtaamaksi. Takaa-ajon idea on tuttu monesta muustakin kivikasvon klassikosta, ja se toimii joka kerta. Upeita stuntteja ja hauskaa slapstickia!

Pisteytys: 8/10

Spider-Man
Ohjannut Sam Raimi
USA 2002, 121 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, Willem Dafoe, James Franco

Ensimmäisen Spider-Man-trilogian avausosassa nössöstä Peter Parkerista (Maguire) kuoriutuu tunnettuun tapaan naapuruston kiltti sankari, kun hämähäkki antaa hänelle supervoimat. Naiivi sarjistulkinta on kevyen kivaa ja toimivan näköistä viihdettä, mutta eipä juuri sen enempää. Tobey Maguiren hahmosta puuttuu särmää.

Pisteytys: 6/10

Spider-Man 2
Ohjannut Sam Raimi
USA 2004, 127 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco, Alfred Molina

Spider-Manin (Maguire) ja pääpahiksen Doc Ockin (Molina) identiteetit ovat koetuksella, sillä sankarius on taakka ja samaten nerous. Kun nerosta kehkeytyy pahis, on sankariuttaan pohdiskelevan Peterin kiireesti ryhdistäydyttävä. Tarinan rakenne on riittävän sujuva ja toiminta efekteineen on näyttävää, mutta ikimuistoiseksi sarjisfilmatisoinniksi ei tästäkään osasta ole.

Pisteytys: 6/10

Spider-Man 3
Ohjannut Sam Raimi
USA 2007, 139 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco

Trilogian väkinäinen ja turha päätösosa vie Spider-Parkerin (Maguire) identiteettikriisin todella outoihin sfääreihin. Tosissaan tehdyt, mutta väkisin väännetyt vitsit eivät naurata. Silti koomiseen angstiin ei osaa reagoida oikein muuten kuin kiusaantuneesti nauramalla. Elokuvan juoni koostuu hatarin seitein yhteenkudotuista säikeistä, joista ei muodostu minkäänlaista toimivaa kokonaisuutta. Ainoastaan visuaalisuuden puolesta elokuva on näyttävä ja ylettyy kahden aiemman filmin tasolle, ellei jopa pistä hivenen paremmaksi.

Pisteytys: 2/10

Sharknado - Haihurrikaani
Ohjannut Anthony C. Ferrante
USA 2013, 86 min
Kauhu, Komedia
Pääosissa: Ian Ziering, Tara Reid, John Heard

Los Angelesissa elämä vierähtää raiteiltaan, kun hurrikaani lennättää kaupungin täyteen verenhimoisia haita. Haihurrikaanin tarkoituksena on leikitellä ennakko-arvattavuudella ja kliseillä siten, että tahallinen kehnous muuttuisi nokkelaksi huumoriksi. Tavoite ei ihan täyty, mutta kyllä tämän juuri ja juuri viitsii katsoa todella tylsän sadepäivän ratoksi. Kulttihehkutusta en ihan ymmärrä. Leffa toiminee parhaiten kaveriporukan ja kaljan kera nautittuna.

Pisteytys: 3/10

Her
Ohjannut Spike Jonze
USA 2013, 126 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Joaquin Phoenix, Scarlett Johansson

Ajatuksia herättävässä draamassa Theodore Twombly (Phoenix) rakastuu yllättävän inhimilliseen käyttöjärjestelmään, Samanthaan (Johansson). Theodoren ja Samanthan romanssi tuntuu hämmentävän aidolta, eikä sitä tulevaisuuden maailmassa pidetä lainkaan arveluttavana. Futuristinen maailma on luotu onnistuneesti: perinteisen teknologiapainotuksen ohella myös arvomaailma, kielenkäyttö ja ihmisten väliset kontaktit vihjaavat, että aika ja paikka on jossain meille vielä hieman tuntemattomassa ympäristössä. Kuitenkin elokuvan teema, ihmiskontaktin kaipuu, on tuttu ja ikiaikainen. Tulevaisuus vaikuttaa osin jo olevan läsnä meillekin: väentungoksestaan huolimatta kaupunkeihin on helppo eristyä, eivätkä tietokoneet pysty korvaamaan ihmissuhteita. Elokuva arvannee suunnan, johon olemme huomaamattamme ajautumassa.

Pisteytys: 8/10

Boys Don't Cry
Ohjannut Kimberly Peirce
USA 1999, 118 min.
Draama, Romantiikka, Biografia
Pääosissa: Hilary Swank, Chloë Sevigny, Peter Sarsgaard

Järkyttäviin tositapahtumiin perustuvassa draamassa nuorukainen Brandon (Swank) yrittää saada elämäänsä järjestykseen. Brandon on syntymässä määritelty naiseksi, ja takapajuisissa tuppukylissä ahtaista sukupuolinormeista poikkeaminen on mahdottomuus. Elokuva on samaan aikaan hyvä ja hirveä: Brandonin tarina on koskettava, ahdistava ja karu, mutta se on tärkeää kertoa. Boys Don't Cry on hyvä esimerkki siitä, että transsukupuolisuus ei aiheuta ongelmia, mutta transfobia aiheuttaa. Leffan ainoa räikeä ongelma on se, että (trans)mies kuvataan jonkinlaisena hämmentyneenä butch-lesbona, eli "oikeasti naisena", mutta elokuvan tekoaikana sävy tuskin oli vielä tahallinen.

Pisteytys: 7/10

To Be or Not to Be - Ollako vai eikö olla (1942)

Ohjannut Ernst Lubitsch
USA 1942, 99 min.
Komedia, Sota
Pääosissa: Carole Lombard, Jack Benny, Robert Stack, Stanley Ridges

Just a man with a little mustache.

Puolalainen teatteriseurue valmistelee natsikriittistä näytelmää, jonka esittäminen kuitenkin kielletään kireän poliittisen ilmapiirin vuoksi. Pian natsit valtaavat Puolan, ja esiintymistaitoinen joukko päättää rooliasuineen vetää valloittajia nenästä. Ernst Lubitsch esittää mestarillisesti hienovaraisen rohkeita vihjauksia niin seksuaalisuudesta kuin ajankohtaisesta poliittisesta tilanteestakin. Vaikka suursodasta ja elokuvasensuurin kultakaudesta on jo kulunut kauan aikaa, tämä elokuva tuntuu edelleen tuoreelta.

Hollywoodin sotaponnistus oli levittää propagandaa elokuvien muodossa ja viihdyttää kansaa kurjuuden keskellä. Ollako vai eikö olla on ajan myötä saanut maineen niin Lubitschin, Carole Lombardin kuin Jack Bennynkin parhaimmistona, mutta ilmestyessään sen voimakas satiiri koettiin turhankin pisteliäänä - vakavalla asialla leikittely ei tuntunut soveliaalta ja elokuva häilyi hyvän maun rajoilla.

Vaikka Ollako vai eikö olla on ensisijaisesti komediaa, se tavoittaa myös hetkittäin koskettavan draaman sävyjä ja osoittaa nerokkain keinoin juutalaisvainojen sekä rotupuhtausvaatimusten järjettömyyden. Vihollinen oli todellinen ja pelottava, ja monien olemassaolo todella oli uhattuna - kuten elokuvan nimikin toteaa. Kuuluisat Shakespeare-sitaatit osuvat moderniin kontekstiin terävästi. Nimensä lisäksi elokuva hyödyntää Shakespearen luoman juutalaisen Shylockin (Juutalainen kauppias, 1596-1598) kuuluisaa monologia useaan otteeseen: "Jos meitä pistetään, emmekö vuoda verta? Jos meitä kutitetaan, emmekö naura? Jos meidät myrkytetään, emmekö kuole?"

Pisteytys:

9/10

The Magnificent Ambersons - Mahtavat Ambersonit (1942)

Ohjannut Orson Welles
USA 1942, 88 min.
Draama, Romantiikka, Historia
Pääosissa: Tim Holt, Joseph Cotten, Dolores Costello, Orson Welles

The magnificence of the Ambersons.

Esikoisohjauksensa Citizen Kanen (1941) jälkeen Orson Welles ryhtyi ohjaamaan Booth Tarkingtonin Pulitzer-palkittuun romaaniin (Mahtavat Ambersonit, 1918) pohjautuvaa tarinaa. Niin kirja kuin elokuvakin kertoo 1800-luvun mahtisuvusta, sen sopeutumisvaikeuksista ja lopullisesta romahduksesta uuden ajan kynnyksellä.

Elokuva kuulostaa lupaavalta, mutta mahtava eepos jäi kuitenkin syntymättä. Studio oli menettänyt liikaa rahaa Wellesin edellisen elokuvan parissa, ja toiseen floppiin ei ollut varaa. Kassamenestystä tavoitteleva RKO leikkeli elokuvaa rajulla kädellä ja laittoi jopa lopun uusiksi: elokuvasta katosi tunnin verran materiaalia ja leikepöydälle jääneet kohtaukset poltettiin. Ja kuinka kävi? 

Mahtavat Ambersonit menestyi, mutta ei tarpeeksi. Vuosien myötä se on saanut maineen turmeltuna mestariteoksena, joka tosin on raadeltunakin erittäin hyvä - joidenkin mielestä jopa Wellesin esikoisohjausta parempi. Citizen Kanesta  näkee, että Orson Welles on loistava ja omaperäinen tarinankertoja, elokuvakerronnan tehokeinojen edelläkävijä ja tarkkanäköinen yhteiskuntakriitikko. Mahtavat Ambersonit osoittaa tuon kaiken todeksi, sillä siinä Wellesin nerokkuus tuntuu jopa hiotummalta ja harkitummalta. Studion ratkaisuista ei valitettavasti voi sanoa samaa. Leikelty kokonaisuus on epätasapainossa, eivätkä henkilösuhteet avaudu riittävästi. Mestariteoksen karu editointikin tosin on mielenkiintoista elokuvahistoriaa, joka kertoo jotain aikansa arvoista. Mutta olisipa vaan aika huikea juttu, jos Wellesin versio joskus sattuisikin löytymään...

Pisteytys:

8/10

Casablanca (1942)

Ohjannut Michael Curtiz
USA 1942,102 min.
Draama, Romantiikka, Sota
Pääosissa: Humphrey Bogart, Ingrid Bergman, Paul Heinreid, Sydney Greenstreet, Peter Lorre

As Time Goes By

Suursota vyöryy uhkaavasti Euroopan rajojen ylitse, mutta Casablancan satamakaupungissa Marokossa juhlat jatkuvat keskeytymättä. Jokseenkin puolueettomalla maaperällä kohtaavat natsit, vastarintapakolaiset ja rahaa tai onnea etsivät seikkailijat. Rick's Café Americain on yksi kaupungin kuhisevista kohtaamispaikoista. Sen omistaja, kyyninen Rick Blaine (Bogart), joutuu valitsemaan puolensa, kun hänen entinen rakastettunsa Ilsa Lund (Bergman) saapuu kaupunkiin miehensä Victor Lazlon (Henreid) kanssa.

Casablanca heijastaa sota-ajan epävarmuutta ja huolettomien aikojen kaipuuta. Vaikka tapahtumapaikka onkin näennäisen puolueeton, elokuva julistaa lopulta kantaansa vapaan Ranskan puolesta. Sotakonfliktit ja puolueellisuuden tai puolueettomuuden aiheuttama päänvaiva rinnastuu tuskalliseen kolmiodraamaan. Nimekäs elokuvaklassikko myös pohtii, mitä rakkaus todella on: suuri rakkaus johtaa uhrautuvaisiin tekoihin, vaikka maailma ympärillä hajoaisi kaaokseen.

Unohtumattomat dialogit, tunnuskappale As Time Goes By sekä Ingrid Bergmanin ja Humphrey Bogartin karismaattiset roolisuoritukset tekevät elokuvasta ikimuistoisen. Samoin hämyisen savun täyttämä Rickin kahvila erikoisine asiakkaineen on tunnelmaltaan ainutlaatuinen. Casablanca lukeutuu ehdottomasti Hollywoodin upeimpien taidonnäytteiden joukkoon, ja jo ilmestyessään se nautti suurta suosiota. Edelleen tätä uniikkia romanssia pidetään yhtenä maailman parhaista elokuvista.

Pisteytys:
9/10

Toukokuun elokuvat 2015

Whiplash
Ohjannut Damien Chazelle
USA 2014, 107 min.
Draama
Pääosissa: Miles Teller, J.K. Simmons

Loistava. Häiritsevä. Vangitsee ensisekunneista viimeisiin vimmaisiin iskuihin saakka. Kolmen Oscarin ja ties minkä muun pystin voittaja Whiplash on intensiivinen elokuva kunnianhimosta ja periksiantamattomuudesta. Nuori rumpali Andrew (Teller) ja sadistinen opettaja Fletcher (Simmons) haastavat toisiaan äärimmäisyyksiin. Finaali on huikea.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 9/10

How to Train Your Dragon - Näin koulutat lohikäärmeesi
Ohjannut Dean DeBlois & Chris Sanders
USA 2010, 98 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Jay Baruchel, Gerad Butler, America Ferrera

Nuori hintelä Hiccup (Baruchel) haluaisi kovasti lohikäärmeenmetsästäjäksi isänsä ja muun heimonsa tapaan. Päähenkilölle käy kuitenkin hassusti, kun hän puolivahingossa kesyttää lohikäärmeen ja tulevaisuudensuunnitelmat menevät uusiksi. Elokuvan hahmot ja henkilösuhteet ovat kliseisiä, mutta muutoin lohikäärmeseikkailussa on ideaa. Mielikuvitukselliset, hieman kissamaiset lohikäärmeet ovat valloittavia, ja niiden matkassa on hauska lennellä ympäri kuvitteellista viikinkimaailmaa.

Pisteytys: 7/10

How to Train Your Dragon 2 - 
Näin koulutat lohikäärmeesi 2
Ohjannut Dean DeBlois
USA 2014, 102 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Jay Baruchel, Cate Blanchett, Djimon Hounsou

Kivan animaation ihan yhtä kivassa jatko-osassa lohikäärmeet ovat viikinkien kavereita, mutta noita söpöjä petoja kurittava paha Dragon (Hounsou) uhkaa rauhanomaista eloa. Näyttävät puitteet on luotu edeltäjäänsä tarkemmin ja lohikäärmeiden kyyti miltei huimaa! Nykyanimaatioille tyypilliseen tapaan ja edeltävälle osalle uskollisesti hahmojen kehittely on taas jätetty puolitiehen ja tarinan ainekset ammennettu kliseelaarista. Erityisesti Hiccupin (Baruchel) yllättäen löytyvä äiti (Blanchett) on typerän häilyvä hahmo, eikä pääpahiksessakaan ole kehumista. Riemukas lohikäärmeidea kuitenkin kannattelee ja ekan osan tapaan tämäkin pätkä on mukavaa viihdettä.

Pisteytys: 7/10

Noah
Ohjannut Darren Aronofsky
USA 2014, 138 min.
Fantasia, Draama, Toiminta
Pääosissa: Russel Crowe, Jennifer Connelly, Anthony Hopkins

Noah on sovitus kuuluisasta myytistä, jossa tulva hukuttaa pahat ihmiset ja yksi hyvä mies pelastaa eläimiä isoon arkkiin. Darren Aranofsky jatkaa Noahissa tyylilleen ominaisen painostavan tunnelman parissa ja onnistuu luotsaamaan elokuvansa jotakuinkin kiinnostaville vesille (pun intended): tarinaa etäännytetään tunnetuimmasta Raamattu-versiosta kiitettävästi niin sanoman kuin paikankin puolesta. Alkuasetelma siis toimii, mutta mikään muu ei. Syvällisiä ajatuksia piisaa tulvaksi asti (another pun) ja kaikki hukkuu (...) pitkäveteiseen fantasia-toiminta-ympäristöaate-wtf -häröilyyn. Tiedeselitysten upottaminen vertauskuvalliseen myyttiin tuntuu niin kömpelöltä, että edes fiktiivisessä maailmassa tarina ei ole uskottava. Elokuvan todellisuus muistuttaa unta, jonka katselu tuntuu kymmenen vuoden koomalta. Puolet lyhempänä tämä ehkä vielä menettelisi.

Pisteytys: 3/10

Guardians of the Galaxy
Ohjannut James Gunn
USA 2014, 121 min.
Scifi, Seikkailu
Pääosissa: Chris Pratt, Zoe Saldana, Bradley Cooper, Lee Pace, Dave Bautista

Vähemmän tunnetut Marvel-hahmot, Galaksin vartijat, seikkailevat avaruudessa mainion soundtrackin siivittämänä. Maailmankaikkeuden pelastava sankarijoukko on sekalainen jengi pienempiä ja suurempia rikollisia, jotka päätyvät sattumien ja keskinäisten kahnausten jälkeen tekemään yhteistyötä. Sankarit ovat kaikki kiinnostavia, mutta pääpahis Ronanilla (Pace) ei oikein vaikuta olevan mitään järkeviä motiiveja. Pikkuvioista huolimatta Guardians of the Galaxy on oikein kiva kesäleffa eli sopivan aivotonta ilottelua jossain kaukaisessa galaksissa.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 7/10

Edge of Tomorrow
Ohjannut Doug Liman
USA 2014, 113 min.
Scifi, Sota, Toiminta
Pääosissa: Tom Cruise, Emily Blunt

Edge of Tomorrow on elokuva, jossa Päiväni murmelina (1993) kohtaa videopelit. Maailma taistelee voitolla olevia avaruusolioita vastaan, ja rintamalle passitetaan myös taisteluita kokematon upseeri Cage (Cruise), joka delaa heti taistelutantereen nähtyään. Kuoltuaan Cage kuitenkin herää saman päivän aamuun - kerta toisensa jälkeen. Harjoituksen myötä säikystä luuserisotilaasta kehittyy päivä päivältä tehokkaampi tappokone. Idea on hyvä, ja se erottaa elokuvan tutuksi tulleesta alienit & militarismi -kuviosta. Tarina pysyy hyvillä raiteilla, eikä Tom Cruisekaan ole niin huono, kuin yleensä. Loppujen lopuksi tämä on kuitenkin vain yksi peruskaavalla etenevä toimintaleffa natsiviittauksilla ryyditettynä, mutta ihan kivaa kertakatsottavaa.

Pisteytys: 6/10

Nightcrawler
Ohjannut Dan Gilroy
USA 2014, 117 min.
Rikos, Trilleri
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Rene Russo, Riz Ahmed

Pikkurikoksia tekevä Lou Bloom (Gyllenhaal) sattuu vahingossa onnettomuuspaikalle, jossa hän keksii uuden tavan ansaita tuohta. Lou hankkii videokameran, ryhtyy kuvaamaan onnettomuuksia ja myy filminsä eniten tarjoavalle tv-yhtiölle. Alalla on toki kova kilpailu, joka edellyttää luovia ratkaisuja. Jake Gyllenhaal näyttelee loistavasti yön pimeydestä ryömivää hyypiötä, joka on valmis venyttämään moraalia äärimmilleen suurten tulojen toivossa. Onnettomuuskuvaajien sijaan elokuvan kohdistama kritiikki kärjistyy kuitenkin mediayhtiöihin, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa katsojalukujen vuoksi. Karmivaa mediakritiikkiä.

Pisteytys: 8/10

Ida
Ohjannut Pawel Pawlikowski
Puola, Tanska, Ranska & Iso-Britannia 2013, 82 min.
Draama
Pääosissa: Agata Trzebuchowska, Agata Kulesza

Katsoin Idan itse asiassa jo ajat sitten, ehkä joskus joululomalla, mutta näemmä olen unohtanut listata sen. Elokuva kuitenkin palasi mieleeni jonkin nopean häivähdyksen myötä. Kenties Ida onkin juuri sellainen kertomus, joka voi painua taka-alalle, mutta muistuu silti mieleen. Eletään 1960-lukua. Nunnanoviisi Anna (Trzebuchowska) saa yllättäen tietää järkyttäviä asioita perheestään, jota hän ei koskaan saanut tuntea. Lyhyessä ajassa tapahtuu vähäeleisesti suuria asioita, ja yksilön kautta kerrotaan kokonaisen kansan tarinaa. Puolan lähihistoria on jättänyt syvät arvet, mutta toiveikkuutta se ei ole nujertanut.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 9/10

Sullivan's Travels - Nauru kahleitten talossa (1941)

Ohjannut Preston Sturges
USA 1941, 90 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Joel McCrea, Veronica Lake, Robert Warwick

How can I be alone if you're with me?

Menestynyt Hollywood-ohjaaja John L. Sullivan (McCrea) on kyllästynyt tekemään pinnallisia komedioita, joten hän kauhistuttaa studiopomoja uudella yhteiskuntakriittisellä elokuvaideallaan. Sullivan lähtee kiertämään maata kulkuriksi sonnustautuneena saadakseen köyhyyttä kuvaavaan filmiinsä todentuntuista materiaalia. Matkalle mukaan lyöttäytyy myös muuan epäonninen näytteljänalku (Lake). Kaksikko kiertelee köyhien parissa kurjissa ja surkuhupaisissa tunnelmissa, kunnes Sullivan ymmärtää, miten hän voi auttaa vähäosaisia: tekemällä heille hauskoja elokuvia!

Preston Sturgesin nokkela draamakomedia hupailee Hollywoodin kustannuksella ja esittelee liudan erilaisia elokuvagenrejä. Yhdessä kohtauksessa elokuva on fyysistä slapstickia tai screwball-sanailua, välillä melodraama ottaa ylivallan, toisessa hetkessä taas edetään mykkäelokuvan kielellä. Animaatiota ja musikaaliakin vilahtaa mukana, vankilaelokuvaa ja romantiikkaa unohtamatta. Kokonaisuus tuntuu myös paikoin suurelta satiirilta. Yhdistelmä on nerokas, sillä se sopii täydellisesti monisävyiseen tarinaan, jossa päähenkilö yrittää löytää aidon koskettavan tavan kuvata yhteiskunnassa vallitsevaa kurjuutta.

Nauru kahleitten talossa (tai myös Nauru kahleitten takana) on menestyneen komediaohjaaja Sturgesin kuuluisimpia töitä, samoin Veronica Lake muistettaneen parhaiten juurikin tästä elokuvasta nimettömäksi jäävän, "räväkän tytön" roolista. Veronica Laken ja Joel McCrean yhteispeli on toimivaa, ja Laken ikoninen olemus on säväyttävä. Elokuva on kuitenkin merkittävä eritoten sen tavan vuoksi, jolla se tarkastelee huumoria ja sen merkitystä yhteiskunnassa. Tästä elokuvasta irronneekin iloa vielä monelle katselukerralle. Ensi-iltavuonnaan 1941 Nauru kahleitten talossa ei onnistunut saavuttamaan kummoistakaan menestystä, vaan suuren komediaklassikon maine on kasvanut vasta vuosien varrella.

Pistetys:
9/10

The Wolf Man - Ihmissusi (1941)

Ohjannut George Waggner
USA 1941, 70 min.
Kauhu, Draama
Pääosissa: Lon Chaney Jr., Claude Rains, Evelyn Ankers

It isn't a wolf... it's a werewolf!

Vanha taru kertoo, että ukonhatun kukkiessa täysikuun aikaan voi hyväkin mies muuttua hirviöksi... Tarina osoittautuu todeksi, kun huikentelevainen Larry Talbot (Chaney) seikkailee metsässä väärään aikaan ja kohtaa kummallisen suden, joka ehättää purra Larrya. Muistinmenetykset, oudot surmat ja mystiset jalkakarvat antavat Larrylle aihetta pelätä pahinta. Asiaa pahentaa se, että Larry on tavannut ihastuttavan, joskin jo kihloissa olevan neidon (Ankers) - jonka hän nyt pelkää surmaavansa.

Universalin kauhufilmien sarjassa Ihmissusi oli jo toinen ihmissusia käsittelevä elokuva, mutta vuonna 1935 ilmestynyt Werewolf of London ei ollut kummoinenkaan menestys. Itse asiassa myös Ihmissusi ilmestyi maailman kuohujen kannalta kehnoon aikaan, koska suursota ulotti lonkeronsa Yhdysvaltoihin Pearl Harborin iskun myötä vain muutamia päiviä ennen elokuvan ensi-iltaa. Todellisen maailman kauhujen keskellä elokuvahirvitykset tuskin toimivat erityisen hyvänä todellisuuspakona. Filmi vakiinnutti silti nopeasti paikkansa Universalin monsterikavalkadissa ja sille tehtiin liuta jatko-osia jo 1940-luvulla. Viimeisin Universalin ihmissusiviritys on  The Wolfman (2010), joka tosin taisi olla melkoinen floppi.

Ihmissusi on merkittävä teos, koska sen näkemys ihmissudesta on juurtunut vahvasti populaarikulttuuriin: kahdella jalalla kulkeva, tavallista sutta suurempi karvakasa on tullut tutuksi vuosien varrella useammistakin elokuvista. Samalla ihmissuteen liitetään Jekyll & Hyde -dikotomia, eli hyvän ja pahan kaksinkamppailu yhdessä ihmisessä. Karmean (koomisen) hirviön esittelyn sijaan tarinan keskipisteenä on Larry, joka muuttuu iloisesta tirkistelijä-flirttailijasta traagiseksi varjoksi entisestä itseästään. Näin ihmissuden tematiikan kautta kuvataan (hieman rautalangasta vääntäen) myös seksuaalisuutta, kun Larry-polo joutuu kamppailemaan viettien ja tapakulttuurin välillä, peläten villejä himojaan. Harmi, että turhan yksinkertaisiksi jäävät sivuhenkilöt ja hölmöt juonikuviot vesittävät mielenkiintoisia teemoja.

Pisteytys:

7/10