 |
| Roll that motherfucking camera, Wolfie! |
Kolmekymmentä vuotta sitten saivat ensi-iltansa megahitit Toy Story (1995) ja Seitsemän (1995) sekä Oscar-menestyjät Braveheart (1995) ja Apollo 13 (1995). Suomessa katsotuimpien joukossa olivat muun muassa haikean romanttinen Hiljaiset sillat (1995) ja maaseutunostalgiaa hehkuva Kivenpyörittäjän kylä (1995). Näiden tunnettujen teosten rinnalle voisi nostaa esimerkiksi Kultaisella palmulla palkitun Balkan-tarinan Underground (1995) tai kulttimainetta nauttivan animen Ghost in the Shell (1995). Päivän indie-elokuva ei ole vuotensa tunnetuimpia, mutta sen matkassa pääsee kiehtovalle matkalle aikakautensa filmikulisseihin.
Ohjannut Tom DiCillo
USA 1995, 90 min.
Komedia
Pääosissa: Steve Buscemi, Dermot Mulroney, Catherine Keener
Ohjaaja Nick Reve (Buscemi) on pulassa. Pienen budjetin indietuotannossa kaikki mahdollinen tuntuu menevän pieleen: tekniikka reistailee, näyttelijät töpeksivät ja kaikkien hermot ovat kireällä. Kuinka hemmetin vaikeaa on saada purkkiin yksi ainoa onnistunut kohtaus?
Tom DiCillon musta komedia on saanut inspiraatiota tosielämästä. Vastoinkäymisiin on helppo samaistua, vaikka elokuva-alalla ei työskentelisikään. Silloin, kun asiat lähtevät raiteiltaan, ne menevät pieleen kitkerään loppuun asti! Mokailuasetelma on yksinkertainen: siitä tuskin tulisi sketsiä pidempää kokonaisuutta, ellei filmissä leikiteltäisi monipuolisesti painajaisteemalla. Ratkaisu on suorastaan typerän nerokas ja se sopii teemaan näppärästi.
Tuskaisen hauska komedia sai ensi-iltansa Sundancessa, jossa DiCillo palkittiin näppärästä käsikirjoituksestaan. Aikalaismenestystä ropisi monilla filmifestareilla, joskaan Suomessa elokuva ei päässyt edes valkokankaille ja on sittemminkin tainnut jäädä melko vähän tunnetuksi. Vaan tässäpä olisi aivan kelpoa metatason huumoria epäonnistumisista, epätoivosta ja elokuvanteosta!
Pisteytys: 7/10
Tom DiCillon musta komedia on saanut inspiraatiota tosielämästä. Vastoinkäymisiin on helppo samaistua, vaikka elokuva-alalla ei työskentelisikään. Silloin, kun asiat lähtevät raiteiltaan, ne menevät pieleen kitkerään loppuun asti! Mokailuasetelma on yksinkertainen: siitä tuskin tulisi sketsiä pidempää kokonaisuutta, ellei filmissä leikiteltäisi monipuolisesti painajaisteemalla. Ratkaisu on suorastaan typerän nerokas ja se sopii teemaan näppärästi.
Tuskaisen hauska komedia sai ensi-iltansa Sundancessa, jossa DiCillo palkittiin näppärästä käsikirjoituksestaan. Aikalaismenestystä ropisi monilla filmifestareilla, joskaan Suomessa elokuva ei päässyt edes valkokankaille ja on sittemminkin tainnut jäädä melko vähän tunnetuksi. Vaan tässäpä olisi aivan kelpoa metatason huumoria epäonnistumisista, epätoivosta ja elokuvanteosta!
Pisteytys: 7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti