torstai 12. elokuuta 2021

The Thin Blue Line ─ Johtolanka (1988)

Ohjannut Errol Morris
USA 1988, 101 min.
Dokumentti, Rikos
 
It takes a great prosecutor to convict an innocent man.
 
Vuonna 1976 poliisi ammutaan Dallasissa. Alkaa erikoinen oikeudenkäynti, jossa mies nimeltä Randal Adams tuomitaan ensin kuolemanrangaistukseen, joka muutetaan myöhemmin elinkautiseksi. Vuonna 1989 Adams lopulta vapautetaan syyttömänä, sillä oikeudenkäynnissä vilisi vääriä valoja ja harhaan vieviä johtolankoja. Mitä todella tapahtui?

Johtolanka yhdistelee murhatapaukseen liittyvien ihmisten haastatteluja ja niiden dramatisointeja. Varsinaista kertojaääntä ei kuulla, vaan tapauksen lukuisat osalliset aina silminnäkijöistä syytetyihin pääsevät ääneen näkemyksineen. Pikkutarkasti aihettaan tutkiva dokumentti tempaa helposti mukaansa ja Philip Glassin musiikit viimeistelevät hypnoottisen vaikutelman.
 
Errol Morrisin uraauurtava dokumentti ei välttämättä ensin tunnu rakenteeltaan kummoiselta, sillä vaikkapa Netflixistä löytyy liuta samalla kaavalla tehtyjä true crime -elokuvia ja sarjoja. Johtolanka on kuitenkin selvästi lajinsa ensimmäinen. Filmi sai aikanaan sekä kehuja että moitteita erikoisesta tavastaan kertoa tarinaa: fiktiiviset otokset johtivat siihen, ettei elokuva päässyt dokumenttisarjan Oscar-ehdokkaaksi. Ansiokasta Johtolangassa on sekin, että dokumentti lopulta vaikutti mystiseksi jääneen rikosjutun totuuden paljastumiseen vielä yli vuosikymmen oikeudenkäynnin jälkeen.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti