tiistai 17. elokuuta 2021

A Fish Called Wanda ─ Kala nimeltä Wanda (1988)

Ohjannut Charles Crichton
Iso-Britannia & USA 1988, 108 min.
Komedia, Rikos
Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Kevin Kline, John Cleese, Michael Palin

Will you leave immediately, please?

Rikollispariskunta Wanda Gershwitz (Curtis) ja Otto West (Kline) matkaa Yhdysvalloista Lontooseen timanttikeikalle. Ryöstö menee nappiin brittiläisten kollegoiden avustuksella, mutta saaliin jakaminen muuttuu täydeksi hulinaksi. Juonikas Gershwitz ja äkkipikainen West yrittävät kaapata koko potin itselleen, mutta mokomat engelsmannit ovat tehneet varalleen vastaavia suunnitelmia. Minne saalis on piilotettu ja kuinka saadaan ryöstön ainoa silminnäkijä hengiltä?

Kala nimeltä Wanda on komediaklassikoksi kohonnut teos, jonka huumori pohjautuu jo itsessään klassikoihin: elokuvan muikein ansio on yhdistellä kerronnassaan brittikomedian tyylejä usealta vuosikymmeneltä. Tekijätiimissä on Monty Python -komediaryhmän jäseniä, joiden pirskahtelevat hulluttelut saavat tarinan kulkemaan sulavasti aivan mihin suuntaan tahansa. Elokuvan ohjaaja Charles Crichton (1910─1999) puolestaan loi uransa komedioistaan maineikkaassa Ealing-studiossa. Uransa helmet Crichton loi 1950-luvulla (esim. rikoskomedia Varastin miljoonan, 1951).
 
Suureen menestykseen kohonnut Kala nimeltä Wanda vetosi mainiosti myös 1980-lukulaiseen yleisöön. Vaikka kerronnassa luotetaankin perinteisiin, elokuva ei silti ole mikään muinaisjäänne. Nykypäivästä katsoen muutamat pikkuvitsit tai hahmojen ominaispiirteet eivät enää naurata, mutta kokonaisuutena elokuva on yhä varsin hilpeä. Kala nimeltä Wanda luottaa huumorissaan sopivan yllätyksellisiin hahmoihin ja tarinan vallattomiin käänteisiin. Vitsit syntyvät hahmojen ominaisuuksista ja sattuvasta sanailusta, eikä slapstick-henkistä toilailuakaan tyyten vieroksuta. Toimiva resepti edelleen.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti