Ariel (1988)

Ohjannut Aki Kaurismäki

Suomi 1988, 73 min.

Draama, Komedia, Rikos

Pääosissa: Turo Pajala, Susanna Haavisto, Matti Pellonpää

 

Haudatkaa sydämeni kaatopaikalle.

 

Kaivosmies Taisto Kasurinen (Pajala) joutuu työttömäksi. Pieneltä pohjoissuomalaiselta paikkakunnalta ei auta kuin häipyä kohti suurkaupungin sykettä. Kaupungista Kasurinen löytää ihanan Irmelin (Haavisto), mutta kohtalo myös kolhii. Kasurinen ryöstetään ja hän joutuu vankilaan, jossa mies saa sellitoverikseen murhamies-Mikkosen (Pellonpää). Kolkossa sellissä miekkosten mielessä heräävät haaveet paosta jonnekin kauas.

Yhteiskuntakriittinen kertomus on osa Aki Kaurismäen (1957─) työläistrilogiaa, jonka muiksi osiksi lasketaan Varjoja paratiisissa (1986) ja Tulitikkutehtaan tyttö (1990). Tämän elokuvan keskeinen teema on työttömyys, aihe, joka tuli Suomessakin arvaamattoman ajankohtaiseksi vain muutamia vuosia elokuvan ilmestyttyä. Synkkyydestä huolimatta tarinassa on lempeyttä ja haave paremmasta tulevaisuudesta jää elämään lopputekstien käynnistyessä. Kepeyttä tarinaan tuo myös lakoninen musta huumori: nähdäänkö Arielissa rikoselokuvahistorian kömpelöin pankkiryöstö?

 

Arielin tapahtumapaikkoja ovat tyhjenevä maaseutu, armoton kaupunki ja haaveiden maa jossain kaukana. Nykypäivästä katsoen kameran taltioimat miljööt tuntuvat kadonneelta kansallismaisemalta puhelinkoppeineen ja kaljabaareineen. Maisema on ankea ja lohduton, mutta silti lämpimän hyväksyvä, inhimillinen. Sama tunnelma on tarinassakin: elämä kolhii, mutta ainakin tietyistä ihmisistä löytyy lämpöä ja ymmärrystä. Arielin elämänkolhimia ihmisriepuja tulkitsevat taitavasti oivat näyttelijät, jotka välittävät hahmojensa tunteita lakonisen puheenparren lävitse.

 

Pisteytys: 8/10