Italia 1952, 89 min.
Draama
Pääosissa: Carlo Battisti, Maria Pia Casilio
 |
| Sono stanco, stanco di tutto. ─ Tired of everything. |
Umberto Dominico Ferrari (Battisti) on pienituloinen ja eläköitynyt valtion virkamies. Perheettömän miehen ainoa todellinen ystävä on uskollinen lemmikkikoira, jonka vuoksi Umberto jaksaa vielä sinnitellä maailman asettamien vastusten keskellä. Toisinaan yksinäinen vanhus saa myös juttuseuraa palvelustyttö Mariasta (Casilio), jonka tulevaisuus ei vaikuta hiventäkään Umberton elämää valoisammalta. Nyt Umbertoa uhkaa kaiken kurjuuden lisäksi häätö kodistaan, sillä hänen vuokraemäntänsä on sydämetön kitupiikki. Joko elämä kaikkine murheineen pian päättyisi?
Vittorio De Sican isälleen omistamaa mestariteosta pidetään viimeisenä neorealistisena elokuvana. Genrelleen tyypillisesti elokuva on voimakkaan yhteiskuntakriittinen. Poikkeavaa sen sijaan on esimerkiksi se, että joitakin kohtauksia on kuvattu studiossa. Ikuisen Rooman kaduille ja kurjiin vuokra-asuntoihin sijoittuva kertomus tuntuu joka tapauksessa realistiselta ja inhimilliseltä kuvaukselta sodanjälkeisestä ajasta, eikä sentimentaaliselta vaikuttava tarina sorru melodramaattisuuteen. Umberto D menestyi maailmalla, mutta arvatenkaan elokuvan surkeus ei miellyttänyt kaikkia: Italiassa vallan kahvaan päässeet kristillisdemokraatit tuohtuivat kyynisestä kuvauksesta siinä määrin, ettei vastaavien elokuvien teko pyrittiin kieltämään. Siinäpä myös yksi syy neorealismin hiipumiselle.
Kuten on arvattavissa, Umberto D on saavuttanut ansaitsemansa arvostuksen myös Italiassa ajan kuluessa. Elokuva kuvaa aikaansa, mutta teemojensa puolesta se on ajaton. Jo mainittu realistisuus herättelee yhtäältä yhteiskunnallisten ongelmien äärelle, mutta tietyt kohtaukset ovat pikemminkin kiehtovia pyrkimyksiä tallentaa filmille jotain mahdollisimman pelkistettyä, mutta silti dramatisoitua. Tällainen on erityisesti pitkä kohtaus, jossa seurataan Marian arkiaskareita keittiössä. Mitä taas tulee yhteiskuntakritiikkiin, elokuvan lopullinen kannanotto ei ainakaan yhdellä katselukerralla täysin avaudu, mutta ainakin filmi herättää ajattelemaan. Kyyninen Umberto on olosuhteiden uhri, mutta hän ei juuri kamppaile sortoa vastaan. Umberton toiminta on sikäli mahtavasti käsikirjoitettu, että se vastaa jossain määrin todellisuutta ja puhuttelee katsojaa kiinnostavin tavoin. "Oikeat" ratkaisut ongelmiin on helppo nähdä ulkopuolelta tai varsinkin etuoikeutetusta asemasta käsin. Siksi tämä elokuva on tärkeä; se auttaa näkemään ja ymmärtämään.
Pisteytys:
10/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti