Seven Brides for Seven Brothers - Seitsemän veljeksen morsiamet (1954)

Ohjannut Stanley Donen
USA 1954, 103 min.
Musikaali, Romantiikka, Komedia
Pääosissa: Howard Keel, Jane Powell, Russ Tamblyn

Well, it wouldn't hurt you to learn some manners, too!

Tapahtuipa Oregonissa 1850-luvulla sellainen tapaus, että salskea miekkonen nimeltään Adam (Keel) löysi itselleen niin mieluisan vaimon (Powell), että jopa myös hänen kuusi veljeään päättävät hankkia itselleen samanlaiset. Koska porsasteleville urhoille ei meinannut muuten löytyä morsmaikkuja, turvautui joukko kuulemaansa legendaan: elleivät naikkoset tule miekkosten luo, täytyy miekkosten turvautua naisenryöstöön! Adamin vaimo Milly tosin olisi suosinut pikemminkin tapakasvatusta...

Katsoin elokuvan neljä vuotta sitten, jolloin katselun jälkitunnelmat olivat yhtä ristiriitaiset kuin nytkin. Linkki aiempaan arvioon on tässä. Värikäs musikaali on tunnelmaltaan niin hilpeä ja kornin rajamailla uskaliaasti tasapainotteleva, että jopa tarinan seksismi on kuin hupsua hattaraa. Erikoinen tunnelma syntynee juuri tämän kaltaisista ristiriidoista. Elokuvassa roomalaisen mytologian kertomus sabiinitarten ryöstöstä kohtaa Lumikin (1937) viattoman tunnelman. Kaiken lisäksi raittiiseen ulkoilmaan ja jylhiin metsiin sijoittuva elokuva on kuvattu lähes kauttaaltaan studiossa muovikukkien keskellä. Mikäli hassuja kombinaatioita ryhtyy etsimään, saattaa karskien metsämiesten sekä solakan voimistelun ja tanssin yhdistelmä tuntua yllättävältä. Tämän vuoksi myös koreografi Michael Kidd oli alkuun elokuvan suhteen epäileväinen, mutta toteutti lopulta mitä mainioimmat tanssinumerot. Ja miksipä uroot eivät voisi olla myös siroja ja kevyitä!

Vuosi 1954 toi mukanaan Elviksen, Rock Around the Clockin sekä jälleen jokusen sienipilven Tyynellämerellä. Seitsemän veljeksen morsiamet ei voisi olla kauempana vallinneesta todellisuudesta, mutta kuitenkin se on kiinni ajassaan; ehkä osin todellisuuspakona, mutta myös räikeän muovisena ajankuvana. Elokuva menestyi ilmestyessään hyvin ja se kilpaili peräti parhaan Oscarin palkinnosta. Voiton kisassa tosin vei Elia Kazanin Alaston satama (1954). Musiikki-Oscarin elokuva kuitenkin sai, ja sen kyllä aivan ansaitusti. Sittemmin Seitsemän veljeksen morsiamet on päässyt peräti AFI:n 25 parhaan musikaalin listalle, mutta taas 1001-listalta elokuva on tätä nykyä poistettu. Vaikka filmi onkin täysin omaa luokkaansa, se ei aivan yllä Stanley Donenin suurimpien musikaalien tasolle (esim. Laulavat sadepisarat, 1952). Seitsemän veljeksen morsiamet kalauttaa paksulla plastiikkahalolla päähän ja jättää (nyky)katsojan hieman äimistyneeseen tunnelmaan, mutta siinä samassa myös viihdyttää ylitsetursuavalla naiiviudellaan. Aikamoinen elämys!

Pisteytys:
7/10

Heinäkuun elokuvat 2017

Kakushi toride no san akunin - Kätketty linnake
Ohjannut Akira Kurosawa
Japani 1958, 126 min.
Seikkailu, Draama, Komedia
Pääosissa: Toshirô Mifune, Minoru Chiaki, Katamari Fujiwara, Misa Uehara

Kenraali Makabe (Mifune) pyrkii viemään prinsessa Yukin (Uehara) turvaan vainoajiltaan, ja saa avukseen tai haitakseen kaksi ahnetta talonpoikaa, Tahein (Chiaki) ja Matashichin (Fujiwara). Kurosawa-klassikko on merkittävä paristakin syystä. Ensinnäkin se on ohjaajansa ensimmäinen pitkä laajakangasfilmi ja visuaalisesti varsin hieno. Toisekseen hilpeällä seikkailukertomuksella on ollut vaikutuksensa ainakin George Lucasiin: Kätketty linnake on nimittäin pitkälti Star Warsin (1977) tiennäyttäjä. Yhtäläisyydet elokuvien välillä ovat siinä määrin ilmeisiä, että historialliseen Japaniin sijoittuvaa elokuvaa voi lämpöisesti suositella myös kaukaisista galakseista viehättyneille.

Pisteytys: 9/10

Yojimbo - onnensoturi

Ohjannut Akira Kurosawa

Japani 1961, 110 min.

Toiminta, Draama

Pääosissa: Toshirô Mifune, Tatsuya Nakadai, Yôko Tsukasa

Muuan tuntematon samurai (Mifune) saapuu kylään, jota terrorisoi kaksi keskenään kilpailevaa rikollisjoukkoa. Taitavasti katanaa ja älyään käyttävä vieras yllyttää ryhmittymien jännitteet äärimmilleen, jotta räjähdysherkkä tilanne lopulta ratkeaisi. Aina huikea Toshirô Mifune loistaa roolissaan siinä määrin, että jättää varjoonsa muut varsin erinomaiset näyttelijät. Akira Kurosawan samuraiklassikko on saanut innoitusta esimerkiksi John Fordin westerneistä. Tämän elokuvan pohjalta on sittemmin syntynyt yhä uusia elokuvahelmiä, tunnetuimpana Sergio Leonen spagettiwestern Kourallinen dollareita (1964).

Pisteytys: 8/10

Sanjuro - Samuraimiekka

Ohjannut Akira Kurosawa

Japani 1962, 96 min.

Toiminta, Draama

Pääosissa: Toshirô Mifune, Tatsuya Nakadai, Takashi Shimura

Yojimbon (1961) itsenäinen jatko-osa Samuraimiekka marssittaa Toshiro Mifunen jälleen salaperäisen samurain roolissa uusien haasteiden eteen. Tällä kertaa olemukseltaan hieman repsahtanut katanasankari auttaa yhdeksää nuorta samuraita, jotka vastustavat korruptoitunutta klaanijohtajaa. Elokuva on tunnelmaltaan edeltäjäänsä hollywoodmaisempi ja kevyempi, eikä se ole väreiltäänkään yhtä mustanpuhuva. Samuraimiekka on kyllä kelpo kokonaisuus, mutta tuntuu hieman lattealta ainakin Yojimboon verrattuna.

Pisteytys: 7/10

Hardcore Henry

Ohjannut Ilya Naishuller

Venäjä, USA & Kiina 2015, 96 min.

Toiminta, Seikkailu, Scifi

Pääosissa: Sharlto Copley, Danila Kozlovsky, Haley Bennett

Hardcore Henryn tarina alkaa heräämisestä. Silmänsä avannut päähenkilö on menettänyt muistinsa, mutta joutuu tuossa tuokiossa keskelle räjähtävää toimintaa. Erikoisesta kulmasta GoPro-kameroilla kuvattu leffa on alusta loppuun kuin first person shooteria pelaisi, joskin sillä erotuksella, ettei tapahtumiin voi itse vaikuttaa. Tämän vuoksi poukkoilevaa kuvaa on hieman rasittavaa seurata, vaikka muutoin näkökulma onkin hauska. Toiminnantäyteisen elokuvan roiskuva ja läiskyvä splatteri on niin ylitsevuotavaista, että sen tarkoitus on tietenkin vain naurattaa. Hauska erikoisuus, jonka parissa viihtyy kyllä yhden kerran.

Pisteytys: 6/10

The Conjuring 2 - Kirottu 2

Ohjannut James Wan

Kanada & USA 2016, 134 min.

Kauhu, Mysteeri

Pääosissa: Patrick Wilson, Vera Farmiga, Madison Wolfe

Kauhukliseillä hauskasti leikittelevän Kirotun (2013) kakkososa jatkaa tarinaa suunnilleen siitä, mihin viimeksi jäätiin. Pääosassa ovat paranormaaleita ilmiöitä tutkivat Ed (Wilson) ja Lorraine (Farmiga) Warren, joita vainoaa nunnalta näyttävä demoni. Elokuvan visvaisin kirous on tietenkin se, että jatko-osa ei yllä ekan osan tasolle. Tusinakauhusta pöö-hetkiä etsiville elokuva kyllä tarjoaa hieman keskivertoa parempaa säikyttelyä.

Pisteytys: 5/10

Bodom
Ohjannut Taneli Mustonen
Suomi & Viro 2016, 85 min.
Kauhu
Pääosissa: Nelly Hirst-Gee, Mimosa Willamo, Mikael Gabriel, Santeri Helinheimo Mäntylä

Bodom on nimensä mukaisesti Bodomin murhamysteerin löyhästi innoittama kotimainen kauhuleffa.  Elokuvassa seurataan telttailevia nuoria, joiden retkellä teini-iän ongelmat räjähtävät yli äyräidensä ja pian ollaan puukkohippasilla. Kovin pelottavaksi elokuvaa ei voi sanoa, mutta säikyttely tuskin on kauhuelokuvien olemassaolon ainoa tarkoitus. Tämän leffan ideana on hassutella tahallisen överillä ja ylikorostetulla teinidraamalla sekä slasher-kauhun kliseillä. Varsinkin ennakko-odotuksiin nähden Bodom on positiivinen yllätys: odotin parhaimmillaankin jotain Salkkari-kauhua, mutta yllättäen leffa onkin kiva genrensä edustaja. Nuorisonelikko vetää osansa kohtuullisesti, lisäksi filmissä on hienoja visuaalisia ideoita ja äänimaailma toimii. Kasarisyntikat tykittelevät paikoin kuin loistavassa Stranger Things -sarjassa.

Pisteytys: 6/10

Land of the Dead - Kuolleiden valtakunta
Ohjannut George A. Romero
Kanada, Ranska & USA 2005, 93 min.
Kauhu, Trilleri
Pääosissa: Simon Baker, John Leguizamo, Dennis Hopper

Zombikauhun mestarin George A. Romeron (1940─2017) muistoa kunnioittaen päätin sivistää itseäni Romeron leffalla, jota en ollut aiemmin nähnyt. Kuolleiden valtakunnan myötä Romero palasi pitkästä aikaa zombien pariin, ja elokuva myös jatkaa Romeron vuonna 1968 alkanutta Living Dead -sarjaa. Sarja jatkui sittemmin vielä kahdella osalla (2007, 2009) ja kaksi osaa on parhaillaan vielä työn alla. Tässä elokuvassa zombi-invaasiosta on jo kulunut hyvän aikaa ja eläville kuolleille on jopa kehkeytynyt pieniä älynlahjoja. Ihmiset joutuvat zombien kanssa sotasille ja samaan aikaan myös selviytyneiden kaupungissa käydään valtataisteluita. Elokuva ei vedä vertoja Romeron ekoille klassikoille, mutta on kuitenkin hauska!

Pisteytys: 6/10

Pride and Prejudice - Ylpeys ja ennakkoluulo

Ohjannut Joe Wright

Ranska, Iso-Britannia & USA 2005, 129 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Keira Knightley, Matthew McFadye

Kaksisataa vuotta sitten kuolleen Jane Austenin (1775─1817) kuuluisin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo (1813) on taltioitu lukuisat kerrat valkokankaalle ja televisioon. 1700-luvun luokkayhteiskuntaa tarkasteleva romaani kertoo Bennetien perheestä, jossa tyttärien naittaminen miehille aiheuttaa tunnemyrskyjä. Kertomukselle uskollisia adaptaatioita löytyy useita, mutta myös löyhiä mukaelmia on runsaasti (esim. Bridget Jones, 2001). Joe Wrightin viehättävästi rytmitetyssä versiossa noudatetaan klassista linjaa. Pääpari ei ole paras mahdollinen, jos nyt toki aivan kelvollinen.

Pisteytys: 7/10

The Band Wagon - Iskelmäkaruselli (1953)

Ohjannut Vincente Minnelli
USA 1953, 102 min.
Musikaali, Komedia
Pääosissa: Fred Astaire, Cyd Charisse, Oscar Levant, Nanette Fabray

We hate each other very much!

Vincente Minnellin värikäs backstage-musikaali kertoo showtähdistä, jotka tekevät uutta musikaalia  Broadwaylle. Päähenkilö Tony Hunter (Astaire) on kuuluisa tanssija, jonka ura on jo kääntynyt laskusuuntaan. Ystäviensä kera hän ryhtyy työstämään uudenlaista musikaalia, joka kuitenkin osoittautuu mahtipontisuudessaan melkoiseksi haasteeksi: vastanäyttelijän Gabriellen (Charisse) kanssa tulee kränää, tanssijoiden askeleet eivät meinaa osua yhteen ja koko käsikirjoitus tuntuu kummalta sekasotkulta.

Iskelmäkaruselli todistelee osaltaan amerikkalaisen steppiviihteen elinvoimaisuutta, mutta huomioi myös muutoksen tuulet. Tuloksena on tarinaltaan ja rakenteeltaan klassinen musikaali, joka kuitenkin onnistuu poikkeamaan valtavirrasta. Tutut ja turvalliset musikaalielementit solahtavat kauniisti uuden vuosikymmenen vauhtiin ja räikeisiin värisävyihin. Fred Astairen charmi liitetään usein tanssitaiturin tyylikkäisiin 1930-luvun musikaaleihin (esim. Top Hat, 1935), mutta aivan yhtä sutjakkaalta meno vaikuttaa vielä viisikymppisenäkin! Erityisen loistava on elokuvan alkupuolella nähtävä "Shine On Your Shoes" -tanssinumero.

Koska elokuvan tarina on suorastaan ennalta-arvattava (näytös tietenkin floppaa aluksi ja toraisa pääpari muuttuu ajan kanssa sydänkäpysiksi), musikaalikohtaukset nousevat tärkeään osaan. Tanssinumerot ovatkin varsin oivaltavia. Mukana menossa nähdään niin riitaisa vauvakolmikko kuin myös yksityisetsivän blues, vitsikäs ja jazzahtava film noir -tanssinumero. Vaikka vuotta aiemmin ilmestynyt tanssi-ilottelu Laulavat sadepisarat (1952) onkin rutkasti tunnetumpi ja ehkä myös aavistuksen omaperäisempi, sukkelasti pyörivä Iskelmäkaruselli vetää sille vertoja. Elokuvan loppulaulua mukaillen, it's en-ter-tain-ment!

Pisteytys:
8/10

Shane - Etäisten laaksojen mies (1953)

Ohjannut George Stevens
USA 1953, 118 min.
Lännenelokuva, Draama
Pääosissa: Alan Ladd, Van Heflin, Jean Arthur, Brandon De Wilde

A man has to be what he is.

Eräässä syrjäisessä laaksossa rikkaat maanomistajat kyykyttävät tilallisia. Muutoksen tuuli puhaltaa preerialta ja tuo mukanaan vaatimattoman, mutta salaperäisen yksinäisen ratsastajan, Shanen (Ladd). Rauhanomaisten keinojen puolesta puhuva mies paljastuu taitavaksi aseenkäyttäjäksi ja lopulta hän päätyy auttamaan paikallisia asukkaita.

Etäisten laaksojen mies on yksi suurista lännenelokuvista ja se tuntuu juurikin sellaiselta genrensä kivijalalta, josta kumpuavat lukuisat kliseet. Jo tarinan perusasetelma on varsinaista klassikkokamaa ja sen yksittäiset kohtaukset täyttäisivät mainiosti länkkäriaiheisen bingoruudukon (ja suora tulisi taatusti!). Pyssysankari Shanen merkitys genrelle on kiinnostava, sillä jotain tuon rauhallisen miehen hahmosta on tuntunut siirtyneen ainakin Clint Eastwoodin tiettyihin länkkärirooleihin.

Vaikka lännenelokuvat kertovat pitkälti kuvitteellisesta maailmasta, on niissä usein mukana myös ripaus tositapahtumia tai vähintäänkin kommentaaria aikalaismaailman ajankohtaisista tapahtumista. Etäisten laaksojen miestä on tulkittu viittauksena Yhdysvaltain asuttamisen alkuaikoihin, jolloin lain koura ei ole ulottunut jokaiseen niemeen ja notkelmaan, vaan onni on ollut ihmisten omissa käsissä. Teema on verrattoman perusamerikkalainen näkemys individualismista ja myös Shanen hahmo edustaa samaa itsenäisyyttä. Amerikkalaisen unelman teemaan pureutuvat myös muut George Stevensin Amerikka-trilogian osat, joista edellinen Paikka auringossa (1951) käsitteli teemaansa ryysyistä rikkauksiin -tarinana. Etäisten laaksojen miehestä täytyy vielä mainita sen komeat maisemat. Visuaalisesti onnistunut elokuva palkittiin parhaan kuvauksen Oscarilla ja huomioitiin lisäksi viidellä muulla ehdokkuudella.

Pisteytys:

8/10

Mr. Deeds Goes to Town - Mr. Deeds tulee kaupunkiin (1936)

Ohjannut Frank Capra
USA 1936, 115 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Gary Cooper, Jean Arthur, George Bancroft

People here are funny!

Maailma kärvistelee laman kourissa, mutta herra Longfellow Deedsiä (Cooper) potkaisee onni. Deeds perii yllättäen valtavan omaisuuden ja lähtee selvittelemään perintöasioitaan New Yorkiin, jossa juoruja janoava lehdistö nappaa Deedsin hampaisiinsa. Tähtireportteri Louise "Babe" Bennett (Arthur) soluttautuu Deedsin läheisyyteen kirjoittaakseen tästä mehukkaita paljastuksia, mutta huomaakin yllättäen rakastuneensa aitoon ja maanläheiseen mieheen. Lehdistön lisäksi Deedsin kimpussa ovat tämän omat asianajajat, jotka tietenkin himoitsevat osuuttaan muhkeasta perinnöstä. Kun Deeds yrittää lahjoittaa ylimääräiset rahansa hyväntekeväisyyteen, pidetään häntä tietenkin aivan tärähtäneenä.

Frank Capran kepeätunnelmainen klassikkodraama haluaa sanoa, ettei vauraus ole tie onneen. Lisäksi elokuva kritisoi juorulehdistöä ja oikeuslaitosta sekä toisaalta taas ylistää yksinkertaisuutta ja "tervettä järkeä". Teema on ajattomuudessaan iskevä! Oikeudentunnosta ja omatunnosta muistutteleva elokuva vetosi sekä kriitikoihin että yleisöön, ja Capra voitti ohjauksestaan Oscarin. Myös herra Deedsiä vakaasti tulkitseva Gary Cooper oli ehdolla, mutta palkinto jäi saamatta.

Mr. Deeds tulee kaupunkiin on todella ohjaajansa näköinen elokuva. Sen screwball-henkinen romanssi muistuttaa uran alkupuolen komedioista. Elokuva lähes toisintaa Capran edellisen suurmenestyksen Tapahtuipa eräänä yönä (1934) asetelmaa, jossa kauas kotoaan joutunut päähenkilö lyöttäytyy yhteen kieron toimittajan kanssa. Kuitenkin loppukohtauksen oikeussalidraama viittaa jo tuleviin, syvällisempiin elokuviin. Erityisesti mieleen tulee tietenkin Mr. Smith lähtee Washingtoniin (1939). Selkeistä yhtäläisyyksistä huolimatta Mr. Deeds on täysin omannäköisensä elokuva, ilahduttavan hyväntuulinen ja hauska seikkailu rikkaiden kummallisessa maailmassa. Pakahduttavat epäoikeudenmukaisuudet purkautuvat mahtavassa katharsiksessa ja hyvyys sekä inhimillisyys voittavat jälleen. Capran elokuvat ovat todella omiaan herättelemään joskus naiiviltakin tuntuvaa toiveikkuutta!

Pisteytys:

8/10

Monsieur Hulot's Holiday - Riemuloma Rivieralla (1953)

Ohjannut Jacques Tati
Ranska 1953, 83 min.
Komedia
Pääosissa: Jacques Tati, Nathalie Pascaud, Micheline Rolla

A marvelous view!

Ranskan tunnetuin koomikko Jacques Tati (1907─1982) aloitti elokuvauransa toisen maailmansodan jälkeen. Tatin tunnetuimmaksi hahmoksi muodostui herra Hulot, sydämellinen koheltaja, jonka ympärillä vaikuttaa leijuvan tahattoman kaaoksen aura. Tatin slapstickiin ja väärinkäsityksiin nojaava komiikka tuo hetkittäin mieleen vanhat mykkäelokuvaklassikot, varsinkin Buster Keatonin. Tunnelmansa ja miljöönsä vuoksi assosioin Tatin elokuvat aina myös ranskalaisiin, 1950-luvulle sijoittuviin Pikku Nikke -kirjoihin, joita minäkin luin innokkaasti lapsena.

Riemuloma Rivieralla (Les Vacances de M. Hulot) ei ole Tatin ensimmäinen elokuva, mutta se on kuitenkin herra Hulotin ensimmäinen seikkailu. Myöhemmin Hulot-elokuvia tuli neljä lisää, joskin tämä esikoisteos lienee se arvostetuin. Komedia menestyi hyvin ilmestyessään ja sai osakseen arvostusta Cannesissa sekä Oscareissa, missä elokuva huomioitiin käsikirjoitusehdokkuudella. Käsikirjoitus on kieltämättä ilahduttava, sillä perinteisen draaman kaaren sijaan yksittäiset kohtaukset muodostavat onnistuneesti elokuvan selkärangan.

Elokuvassa pitkänhuiskea Hulot toilailee rantamaisemissa, joskaan ei kuitenkaan Rivieralla vaan Bretonissa. Jo elokuvan alkutekstit kehoittavat katsojaa heittäytymään lomatunnelmaan, jossa turhaa juonta ei tarvita. Ajatus on mainio, sillä vapaa-ajan suorittamispaineiden vuoksi pelkkä rento oleilu on suorastaan aliarvostettua. Riemuloma Rivieralla esittelee leppoisaan tahtiin sarjan hupaisia tilanteita, joihin lomakohteen asukkaat joutuvat osallisiksi ─ pitkälti päähenkilömme myötävaikutuksesta. Täydellinen kesäleffa!

Pisteytys:

9/10

Kesäkuun elokuvat 2017

Son of Saul
Ohjannut Lázló Nemes
Unkari 2015, 107 min.
Draama, Historia, Sota
Pääosissa: Geza Röhrig, Levente Molnár, Urs Rechn

Son of Saul sijoittuu toisen maailmansodan aikaiselle keskitysleirille. Kamera seuraa hellittämättömän tiiviisti päähenkilö Saulia (Röhrig), jonka tehtävänä on johdattaa muita vankeja kaasukammioon. Ruumiit ja raa'at teot näkyvät sumeina kuorensa kovettaneen Saulin näkökentän laitamilla. Epäinhimillisyyttä ja karmeutta syventää se, että Saul uskoo löytäneensä tuhottavien vankien joukosta oman poikansa. Son of Saul on ahdistavan lohduton elokuva, joskin erinomaisesti toteutettu ja tärkeä. Arvostettu draama on voittanut melkoisen kasan palkintoja, muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

Batman v Superman: Dawn of Justice
Ohjannut Zack Snyder
USA 2016, 151 min.
Toiminta, Scifi
Pääosissa: Ben Affleck, Henry Cavill, Amy Adams, Jesse Eisenberg

Painajaisista kärsivä Batman (Affleck) uhittelee Supermiehelle (Cavill), joka taas paheksuu lepakkomiehen toimintatapoja. Elokuvassa häivähtää pieni, surullinen muisto Zack Snyderin loistavasta Watchmenista (2009), mutta kokonaisuus muistuttaa lähinnä elokuvan masentavaa esiosaa Man of Steeliä (2013). Visuaalisesti Batman v Superman on hivenen edeltäjäänsä hienompi, mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Hahmojen moralisointi on ideana hyvä, mutta ei skulaa tällä toteutuksella. Niinpä elokuvan tuskallinen vakavuus tuntuu ainoastaan tyhmältä. Kaiken lisäksi keskinkertaisenkin elokuvan kohdalla kaksi ja puoli tuntia on pitkä aika, mutta tämän synkistelyn tapauksessa kesto on jo piinallinen.

Pisteytys: 3/10

Suicide Squad

Ohjannut David Ayer

USA 2016, 123 min.

Toiminta

Pääosissa: Will Smith, Margot Robbie, Viola Davis, Jared Leto

Yllä arvioidun Batmanin ja Supermiehen keskinäisen moukaroinnin jälkeen maailma on entistäkin turvattomampi paikka. Niinpä vangitut superpahikset valjastetaan maailmanlopun kesyttäjiksi. Ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla ja ehkä hyvä niin, sillä eipähän ainakaan tarvinnut pettyä kovin rajusti! Suicide Squad sai Oscarin puvustuksesta ja maskeerauksesta, ja sillä saralla se toki on omannäköisensä. Myös soundtrack on mainio. Sekava tarina ei kuitenkaan toimi oikein millään mittarilla, vaikka muutama yksittäinen kohtaus saattaakin hieman hymähdyttää. Yksiulotteisista hahmoistakaan ei saa mitään irti. Elokuvasta paistaa armottomasti tuotantovaiheen hätäisyys ja epätoivo. Sääli, sillä potentiaalia olisi ollut parempaankin.

Pisteytys: 4/10

Sensuela
Ohjannut Teuvo Tulio
Suomi 1973, 109 min.
Romantiikka, Draama
Pääosissa: Marianne Mardi, Mauritz Åkerman, Ismo Saario, Ossi Elstelä

Suomalaisessa camp-klassikossa seurataan "saamelaista" Lailaa (Mardi), joka muuttaa Helsinkiin rakastuttuaan saksalaissotilas Hansiin (Åkerman). Sota-aikana alkaneet tapahtumat hyppäävät silmänräpäyksessä ainakin kaksi vuosikymmentä eteenpäin. Uusi synnin aika tuo mukanaan kolmiodraaman ja kaikenlaista turmellusta. Arvata saattaa, että saamelaiskuvaus on Pulttibois-tasoa. Räikeä muovikuvasto (ämpäripornoa suomalaisille?) ja Agapio-tasoa lähentelevä dubbaus sen sijaan naurattavat. Ja mikäpä tämän outouden kruunaisi paremmin kuin Tsaikovskin klassikkoteokset...

Pisteytys: 3/10

The Gift
Ohjannut Joel Edgerton
USA, Australia & Kiina 2015, 108 min.
Trilleri, Draama
Pääosissa: Jason Bateman, Rebecca Hall, Joel Edgerton

Psykologisessa trillerissä vanha koulukaveri (Edgerton) ahdistelee pariskuntaa (Bateman & Hall). Elokuva on näyttelijänä paremmin tunnetun Joel Edgertonin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö, jonka hän on myös käsikirjoittanut ja näyttelee vieläpä yhdessä päärooleista. Hienoisesta kliseisyydestään huolimatta henkilöasetelmat eivät ole täysin ennalta-arvattavia. Rooleja rakennetaan varsin hienovaraisesti ja moni pieni, vähäpätöiseltä vaikuttanut ele muuttaa merkitystään jahka tarinan juju valkenee. Toinen katselukerta varmasti olisi uudella tavalla avartava. Kuitenkaan The Gift ei ole niin kiehtova kokonaisuus, että sen viitsisi katsoa uudelleen.

Pisteytys: 6/10