Ohjannut Rob Marshall
USA 2005, 145 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Ziyi Zhang, Ken Watanabe, Michelle Yeoh
 |
| The heart dies a slow death. |
Nuori Chiyo Sakamoto (Zhang) myydään geishataloon orjaksi. Lapsuutta värittävät epätoivoiset karkumatkat ja vastoinkäymiset, kunnes Chiyo lopulta otetaan geishaoppilaaksi. Rakkaus vaurasta Puheenjohtajaa (Watanabe) kohtaan ohjaa Chiyon ponnisteluja: aherrus ei mene hukkaan, mutta uusia vaikeuksia on aina vain edessä. Dramaattisten käänteiden sävyttämä tarina perustuu Arthur Goldenin samannimiseen romaaniin (1997) ja lienee jopa pohjateostaan tunnetumpi.
En ole lukenut kirjaa, joten vertailu sikseen. Elokuva on tunnelmallisen kaunis mutta muuten nihkeää seurattavaa. Kerrontaa vaivaa Hollywood-katse, joka ei tavoita todellista Japania. Suurimmat riesat ovat miljööseen täysin sopimaton aksentti-englanti, eksotisoinnin sivumaku ja tarinassa välähtävät groomaus-elementit. Geishan muistelmia on lisäksi kritisoitu muun muassa kiinalaisnäyttelijöistä (eikö japanilaisia löytynyt?) sekä monista aikakauteen sopimattomista yksityiskohdista. Vääränlaiset kampaukset eivät haittaa katselua, ellei ole erityisen perehtynyt geishakulttuuriin. Sinne päin -toteutus kuitenkin tuntuu jo ajatuksena valjulta.
En ole lukenut kirjaa, joten vertailu sikseen. Elokuva on tunnelmallisen kaunis mutta muuten nihkeää seurattavaa. Kerrontaa vaivaa Hollywood-katse, joka ei tavoita todellista Japania. Suurimmat riesat ovat miljööseen täysin sopimaton aksentti-englanti, eksotisoinnin sivumaku ja tarinassa välähtävät groomaus-elementit. Geishan muistelmia on lisäksi kritisoitu muun muassa kiinalaisnäyttelijöistä (eikö japanilaisia löytynyt?) sekä monista aikakauteen sopimattomista yksityiskohdista. Vääränlaiset kampaukset eivät haittaa katselua, ellei ole erityisen perehtynyt geishakulttuuriin. Sinne päin -toteutus kuitenkin tuntuu jo ajatuksena valjulta.
Parasta Geishan muistelmissa ovat upeat lavasteet ja puvustus, vaikka ehkäpä nekin ovat hieman romantisoituja ja toistavat länsimaisia mielikuvia Japanista. Juuri näistä esteettisistä ansioistaan elokuva voitti kolme Oscaria (kuvaus, lavastus, puvustus). Ehdokkuuksia oli kokonaisuudessaan hulppeat kuusi, mutta musiikki- ja äänipalkinnot jäivät saamatta. Sentään parhaan elokuvan kisailuun Geishan muistelmia ei otettu, vaikka eipä vuoden voittajakaan ollut kaksinen: himotuimman pystin vei lattea rasismidraama Crash (2004). Akatemiaehdokkuuksien tai -voittojen määrä ei tosiaankaan aina ole laadun tae.
Pisteytys: 4/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti