keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Field of Dreams ─ Unelmien kenttä (1989)

Ohjannut Phil Alden Robinson
USA 1989, 107 min.
Fantasia, Draama
Pääosissa: Kevin Costner, Amy Madigan, James Earl Jones, Ray Liotta

If you build it, he will come.

Maissifarmari Ray Kinsella (Costner) elelee leppoista arkea perheensä kanssa Iowassa, kunnes eräänä päivänä hän kuulee outoja ääniä. Koska kuiskaukset eivät jätä miestä rauhaan, Ray päättää totella salaperäisiä ehdotuksia ja rakentaa pellolleen baseball-kentän. Puuha on järjetön, mutta se kannattaa: pian mahdottomatkin unelmat käyvät kentällä todeksi mitä ihmeellisimmillä tavoilla.
 
Unelmien kenttä perustuu maagista realismia edustavaan W. P. Kinsellan Shoeless Joe -romaaniin (1982). Unelmien toteutumista käsittelevä tarina muistuttaa haaveilun ihmeellisestä voimasta ja päämäärien taiasta kun tarpeeksi jaksaa yrittää, kaikki voi kääntyä hyväksi, on yksi elokuvan sanomista. Ainakaan unelmiaan ei kannata unohtaa! Toisaalta Rayn kentällä käy ilmi, etteivät kaikki haaveet saa tilaa toteutua, mutta ne voivat aina tehdä tilaa jollekin uudelle. Unelmien kenttä ei onneksi ole pelkkää amerikkalaisen unelman siirappista fantasiaa, vaan sivujuoniksi on punottu tärkeitä tarinoita jokaisen ihmisen vastuusta paremman maailman puolesta. 
 
Mukavasti menestynyt Unelmien kenttä oli ehdolla muutamaan Oscariin ja sai aikanaan kehuja pehmeästä lähestymistavastaan. Kiistämättä elokuva on lämminhenkisen lupsakkaa draamaviihdettä, mutta omaan makuuni kerronta on hieman turhan sentimentaalista. Ainakin Unelmien kenttä on tietystä valtavirtaisuudestaan huolimatta omaperäinen teos. Ihan vastaavia elokuvia ei nimittäin juuri tule mieleen, ellei sitten Tim Burtonin reaalimaailman fantasiaseikkailu Big Fish (2003).

Pisteytys: 6/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti