USA 1948, 78 min.
Dokumentti, Draama, Seikkailu
Pääosissa: Joseph Bourdeaux, Lionel Le Blanc
 |
| Alexander Napoleon Ulysses Le Tour, or The Boy. |
Erikoiseen dokufiktio-genreen lukeutuva Louisiana Story (joka on suomennettu ihan hupsusti) yhdistelee dokumentaarista kuvausta fiktiiviseen tarinaan. Elokuvassa seurataan Louisianan cajun-väestöön kuuluvan pojan (Bourdeaux) seikkailuja. Tarinaan syntyy jännitteitä, kun lemmikkipesukarhua vaanii pullea alligaattori ja takapihalle saapuu öljy-yhtiö. Dokumentti kuvattiin Louisianassa ja näyttelijöinä käytettiin paikallista väestöä, mutta siihenpä tarinan aitoudet loppuvatkin. Fiktiivinen, romantisoitu tarina ei erityisesti tavoita öljynporauksen todellisuutta ja cajunien elämän kuvaustakin on kritisoitu. Lupsakka tarina sisältää pienet kriisinsä, mutta kaikki selviää parhain päin.
Ohjaaja Robert Flaherty muistetaan erityisesti "maailman ensimmäisestä" dokumentista Nanook, pakkasen poika (1922), joka osui merkittävällä tavalla dokumentti-genren kehitysvaiheeseen. Todellisuuden ja realismin suhdeluku on eri aikoina vaihdellut ja nykypäivänä dokumentti käsitteenä ymmärretään joltaisenkin toisin, kuin vaikkapa 80 tai 60 vuotta sitten. 1001-listan tähänastisesta dokumenttilistasta löytyy aika kiinnostava katsaus genren kehitykseen. Esimerkiksi Nanookin kanssa samana vuonna ilmestynyt Noita (1922) on kiinnostava yhdistelmä tutkivaa näytelmää ja aikansa faktatietoa, joka välillä esitetään suorastaan luennoiden. Saman vuosikymmenen lopulla Dziga Vertov teki kaupunkikuvaelmansa Mies ja elokuvakamera (1929), jossa aspekti totuuden tarkasteluun on jälleen toinen. Vertov ei puhunut dokumenteista, mutta kino-pravdasta, elokuvan totuudesta, jossa draamalla ja näyttelemisellä ei ole sijaa. Herää toki kysymys, missä määrin Vertovinkaan ihannetta on mahdollista toteuttaa.
Louisiana Story sai ilmestymisvuonnaan positiivisen vastaanoton. Elokuva-akatemia asetti filmin ehdolle parhaasta käsikirjoituksesta ja muillakin elokuvajuhlilla dokumenttia muistettiin sekä ehdokkuuksin että palkinnoin. Viipyilevä maisemakuvaus ja musiikki ovat kieltämättä elokuvan parasta antia, joskin katsoin tästä version, jonka kuvanlaadussa ei ollut hurraamista. Muutoin elokuva ei suoranaisesti ollut kummoinenkaan elämys, mutta se herätti kieltämättä kiinnostavia pohdintoja dokumentti-genren historiasta ja nykypäivästä. Flaherty muuten toimi F.W. Murnaun viimeiseksi jääneen elokuvan, Tabun (1931) tuottajana. Enpä hoksannut tätä pohtia tuota elokuvaa aikoinani katsoessani, mutta kieltämättä siinäkin on hyvin Flaherty-henkisiä piirteitä!
Ohjaaja Robert Flaherty muistetaan erityisesti "maailman ensimmäisestä" dokumentista Nanook, pakkasen poika (1922), joka osui merkittävällä tavalla dokumentti-genren kehitysvaiheeseen. Todellisuuden ja realismin suhdeluku on eri aikoina vaihdellut ja nykypäivänä dokumentti käsitteenä ymmärretään joltaisenkin toisin, kuin vaikkapa 80 tai 60 vuotta sitten. 1001-listan tähänastisesta dokumenttilistasta löytyy aika kiinnostava katsaus genren kehitykseen. Esimerkiksi Nanookin kanssa samana vuonna ilmestynyt Noita (1922) on kiinnostava yhdistelmä tutkivaa näytelmää ja aikansa faktatietoa, joka välillä esitetään suorastaan luennoiden. Saman vuosikymmenen lopulla Dziga Vertov teki kaupunkikuvaelmansa Mies ja elokuvakamera (1929), jossa aspekti totuuden tarkasteluun on jälleen toinen. Vertov ei puhunut dokumenteista, mutta kino-pravdasta, elokuvan totuudesta, jossa draamalla ja näyttelemisellä ei ole sijaa. Herää toki kysymys, missä määrin Vertovinkaan ihannetta on mahdollista toteuttaa.
Louisiana Story sai ilmestymisvuonnaan positiivisen vastaanoton. Elokuva-akatemia asetti filmin ehdolle parhaasta käsikirjoituksesta ja muillakin elokuvajuhlilla dokumenttia muistettiin sekä ehdokkuuksin että palkinnoin. Viipyilevä maisemakuvaus ja musiikki ovat kieltämättä elokuvan parasta antia, joskin katsoin tästä version, jonka kuvanlaadussa ei ollut hurraamista. Muutoin elokuva ei suoranaisesti ollut kummoinenkaan elämys, mutta se herätti kieltämättä kiinnostavia pohdintoja dokumentti-genren historiasta ja nykypäivästä. Flaherty muuten toimi F.W. Murnaun viimeiseksi jääneen elokuvan, Tabun (1931) tuottajana. Enpä hoksannut tätä pohtia tuota elokuvaa aikoinani katsoessani, mutta kieltämättä siinäkin on hyvin Flaherty-henkisiä piirteitä!
Pisteytys:
6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti