Italia 1943, 140 min.
Draama, Rikos, Romantiikka
Pääosissa: Massimo Girotti, Clara Calamai, Juan de Landa
 |
| Lust. |
Rutiköyhä kulkuri Gino (Girotti) matkaa Italian maaseudulla ja saapuu nuhjuiselle huoltoasemalle, josta hän saa töitä mekaanikkona. Paikan omistajan (de Landa) vaimo Giovanna (Calamai) vihaa miestään ja rakastuu komeaan Ginoon. Pian toisiaan himoava kaksikko ryhtyy juonimaan Giovannan aviomiehen murhaa. Haaveissa häilyy parempi elämä, mutta piinaava syyllisyys ei anna armoa. Rikostarina pohjautuu James M. Cainin tunnettuun rikosromaaniin Vahinko kello kaulassa (1934), joka on 1990-luvulla suomennettu myös nimellä Postimies soittaa aina kahdesti.
Luchino Viscontin Riivaajia on pidetty italialaisen neorealistisen tyylisuunnan esiteoksena. Neorealismilla tarkoitetaan 1940-1950-luvuilla Italiassa ilmennyttä yhteiskuntakriittistä suuntausta, joka kuvasi erityisesti arjen muutosta ja köyhyyttä sodanjälkeisessä fasistisessa Italiassa. Neorealistisille teoksille leimallisia piirteitä ovat esimerkiksi amatöörinäyttelijät sekä aitojen kuvauspaikkojen käyttö. Arvata voi, etteivät antifasistiset elokuvat olleet ajan Italiassa valtavirtaa. Kahden vuosikymmenen aikana neorealistisina pidettyjä elokuvia ilmestyikin vain alle sata.
Köyhälle maaseudulle sijoittuva Riivaajat on riipivän tarkkanäköinen analyysi Mussolinin ajasta ja sodanjälkeisestä tuskasta. Rähjäisen huoltoaseman takahuone, rasvankäry ja pölyiset maantiet tulevat lähelle ja tarinan seuraaminen tuntuu miltei ahdistavan todelliselta. Samoin elokuvan teemat tuntuvat kaunistelemattomilta ja lohduttoman realistisilta. Köyhyyden ja epätoivon keskellä jäljellä ovat vain himo ja unelmat, joiden kohteita tavoitellessa ainoana vaihtoehtona on astua rikoksen poluille.
Pisteytys:
10/10
Erinomainen elokuva, rosoisuuden ansiosta parempi kuin tyylikäs amerikkalaisversio Garfieldeineen ja Turnereineen.
VastaaPoista