Rosso (1985)

Ohjannut Mika Kaurismäki 

Suomi 1985, 76 min.

Rikos, Draama 

Pääosissa: Kari Väänänen, Martti Syrjä

 

Sono un italiano, olen suomalainen.

Giancarlo Rosso (Väänänen) on saanut tarpeekseen rikollisesta elämästään Italian auringon alla, sillä hänen rakastamansa nainen on kadonnut kauas Suomeen. Rosso ottaa auton alleen ja lähtee kohti Pohjolaa, jossa hän vaeltaa eksyksissä. Avukseen Rosso saa Martin (Syrjä), joka auttaa onnetonta italialaista löytämään rakastettunsa. Matkan varrella aseet laulavat ja kuilu syvenee.

Mika Kaurismäen tie-elokuvaa sävyttää musta huumori. Linssin alla ovat ainakin maskuliinisuus ja suomalaisuus, joita tutkitaan lähettämällä italiaano-mafioso Pohjanmaan tulviville lakeuksille. Tyyli ja miljöö tuovat mieleen muutamaa vuotta vanhemman elokuvan Arvottomat (1982), joka on koruttomassa nuhjuisuudessaan kenties Kaurismäen paras elokuva. Rosso ei ole tunnelmassaan yhtä täyteläinen, mutta silti kiehtova ja kekseliäs rikosdraama 1980-luvun Suomesta.

 

Rosson suomalais-italialainen sävy on oivaltava ja oman hupinsa siihen lisää tieto siitä, että idea syntyi suomalaisessa italialaisessa ravintolassa Rossossa. Tietysti! Elokuvan maine ja arvostus on kasvanut vuosien saatossa, vaikka kyllä filmi jo aikanaan keräsi roimasti kehuja ja ihan kohtalaisesti katsojiakin. Hienoista kritiikkiä, jo aikanaan, sai elokuvan ohut naiskuva. Sitä ei käy kiistäminen, sillä naishahmot ovat väsyttävän tuttuun tapaan vain miesten halujen ja vaatimusten kohteita, vailla omaa toimijuutta. Elokuvaa katsoessani tosin tulkitsin sitä ironiana, mutta olikohan tulkintani liian moderni? Ehkäpä nykypäivän Rossossa päähenkilön rakas Marja saisi uudenlaisen roolin.

 

Pisteytys: 8/10

Good Night, and Good Luck (2005)

Ohjannut George Clooney

Iso-Britannia, Ranska, Japani & USA 2005, 93 min. 

Draama, Historia, Biografia

Pääosissa: David Strathairn, Patricia Clarkson, Robert Downey Jr., George Clooney

 

I could use a scotch.

 

Senaattori Joe McCarthy nousi 1950-luvulla Yhdysvaltain kommunistivainojen nokkamieheksi. Kommunismihysterian vuoksi moni menetti työnsä, ystävänsä ja enemmänkin, usein syyttä suotta. Yksi avoimesti McCarthya ja mccarthyismia vastustanut julkisuuden henkilö oli uutistoimittaja Edward R. Murrow (Strathairn), joka ryhtyi ruotimaan perusteettomia kommunistivainoja ajankohtaisohjelmassaan. Uutisstudioihin ja takahuoneisiin keskittyvä historiaelokuva tutkii merkittävää käännettä televisiojournalismin historiassa ja samalla kommentoi ilmaisunvapautta.

 

George Clooneyn toinen ohjaustyö on ulkoasultaan tyylikäs kuin klassinen puku ja vanha jazz. Rytmissä ja näkökulmassa ei ole mitään vikaa, mutta elokuva on silti auttamattoman kuivakka. Studioilma alkaa nopeasti tuntumaan unettavan raskaalta. Kannattaa silti kärvistellä, koska aihe on todella kiinnostava ja tuntuu edelleen suorastaan pelottavan ajankohtaiselta. Hätäisesti sohitut kommunistivainot osuivat harvoin maaliinsa ja nykypäivänäkin mediaa ja viihdettä uhkaavat vallanpitäjien sensuurihalut. Yhdysvalloissa liukastellaan jo todella kaltevalla pinnalla.

 

Good Night, and Good Luck oli arvostelumenestys, jonka tyyliä ja aihepiirin merkittävyyttä kiiteltiin. Elokuva sai muun muassa kuusi Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva) ja Venetsiassa sille myönnettiin parhaan elokuvan FIPRESCI-palkinto. Maine on kantanut ja ajankohtaisuus säilynyt: George Clooneyn ja Grant Heslovin käsikirjoitukseen pohjautuva Broadway-versio sai ensi-iltansa maaliskuussa 2025. Aiheen päivänpolttavuudesta kannattaakin pitää ääntä.

 

Pisteytys: 6/10

Leaving Las Vegas (1995)

Ohjannut Mike Figgis

USA 1995, 111 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Nicolas Cage, Elisabeth Shue, Julian Sands

 

We both know that I'm a drunk.

 

Alkoholisoitunut elokuvakäsikirjoittaja Ben Sanders (Cage) päättää ryypätä itsensä hengiltä. Perhe ja työpaikka ovat jo menneet, eikä jäljellä ole muuta kuin iso kasa tuohta. Paksut seteliniput lompakossaan Sanders kaahaa kohti Las Vegasia, jossa hän tapaa elämän kolhiman prostituoidun, Seran (Shue). Kaksikko löytää yhteyden ja rakkauden, jossa kumpikaan ei tuomitse toista. Vääjäämätön luisu kohti tuhoa ei kuitenkaan pysähdy edes suuren rakkauden edessä.

 

Surumielinen addiktiodraama perustuu John O'Brienin samannimiseen romaaniin (1990). Tarinan inspiraationa on kirjailijan oma alkoholismi, joka lopulta johti itsemurhaan: elokuvan teko oli juuri aloitettu, kun suruviesti saavutti filmiryhmän. Alkoholismin, menetyksen ja yksinäisyyden painolasti tuntuu todelliselta, vaikka rakkaustarinan myötä suru saa Hollywood-hopeareunuksensa. Elokuva ei toimisi ilman sitä, mutta romanssi voisi olla erilainen. Eritoten sentimentaalinen loppu pilaa pakahduttavan syöksykierteen. Näyttelijät antavat silti kaikkensa ja kannattelevat tarinaa heikoillakin hetkillä. Varsinkin Nicolas Cage paneutui rooliinsa antaumuksella, maksaansa säästelemättä.

 

Leaving Las Vegas on, heikkouksineenkin, piinavan raadollinen kuvaus elämän aallonpohjilta. Alkoholia ja ryyppyreissuja ei glorifioida missään vaiheessa, eikä elokuvaa katsellessaan todellakaan tee mieli kulauttaa viskipaukkua. Vaikka elokuvan synkkä tarina ei innostanut Hollywood-studioita ja rahoituksen saanti oli tiukassa, valmistuneen elokuvan vastaanotto oli lopulta erittäin positiivinen. Nicolas Cage voitti taitavasta viinanhuuruisesta roolistaan Oscarin, joka ainakin toistaiseksi on jäänyt Cagen ainoaksi akatemiapystiksi.

 

Pisteytys: 7/10

Schaste - Onni (1935)

Ohjannut Aleksandr Medvedkin

Neuvostoliitto 1935, 95 min.

Mykkäelokuva, Komedia 

Pääosissa: Pjotr Zinovjev, Jelene Jegorova

 

Here is happiness!

 

Köyhä ja kurja talonpoika Hmyr (Zinovjev) tavoittelee onnea ─ eli rahaa, vaurautta ja leveää elämää! Kun Hmyr sattumalta saa hyppysiinsä paksun tukon rahaa, seuraavat onnettomuudet toisiaan. Mitä iloa on hevosen hankkimisesta, jos kaakki on niin ahne, että hotkii jopa talonpojan kattoheinät? Loputkin rahat katoavat verottajien taskuun ja pian on kuin rikastumista ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Vai voisiko jossain kuitenkin odottaa uusi oikotie onneen?

Onni (engl. Happiness) on Aleksandr Medvedkinin (1900─1989) tunnetuin teos, mutta silti verrattain tuntematon. Hieman unohdettu neuvostoklassikko toki saikin aikoinaan pölyttyä rauhassa, sillä Stalinin aikana filmi oli kielletty kolhoosien rienaajana. Tuskinpa Medvedkin kuitenkaan halusi yksinomaan parjata (sinänsä ongelmalliseksi osoittautunutta) kollektiivijärjestelmää, mutta Stalinin oikut tiedetään. Pikemminkin rahantavoittelu ja vaurauden tuomasta onnesta haaveilu tuntuvat universaaleilta teemoilta, edelleen ymmärrettäviltä ja komedia-arvonsa ajattomasti säilyttäneiltä.

 

Omalaatuinen ja silti kansantajuinen Onni ansaitsisi edelleen näkyvyyttä, sillä huumori on herkullisen mustanpuhuvaa. Kansanomaisesta kerrontaperinteestä ammentava satiiri lyö ällikällä, eikä vastaavaa tapausta tule mieleen. Kerronnassa on jopa hiven surrealismia ja ylipäätään roimasti vapaata kokeilunhalua. Neuvostoliiton viimeinen mykkäelokuva kestäisi aika montakin katselukertaa, jotka varmasti veisivät Hmyr-paran toikkarointia uusiin ulottuvuuksiin.

Pisteytys: 7/10

Lokakuun elokuvat 2025

Nosferatu
Ohjannut Robert Eggers 

USA 2024, 132 min 

Kauhu

Pääosissa: Lily-Rose Depp, Nicholas Hoult, Bill Skarsgård

 

 

 

 

Vampyyriklassikon (Nosferatu, 1922 ja Nosferatu, 1979) uljas uusintaversio on esteettinen ilo. Kameratyöskentely, eli eritoten rajaukset ja suunnannäytöt, rakentavat hyytävää tunnelmaa. Harmi, että itse kreivi Orlok (Skarsgård) jää tylsän ontoksi mörisijäksi ja varjoista katoaa paras terä. Tarinan teema on vampyyritarinoille tyypillisesti (naisen) seksuaalisuuden syntiinlankeemus: ihan ajanmukaista tulkintaa tutusta aiheesta, mutta voisi olla vielä terävämpääkin. Hyvä silti näinkin ─ jospa Robert Eggersin laatutuotanto jatkuu taas hyvällä sykkeellä The Northmanin (2022) notkahduksen jälkeen.

Pisteytys: 7/10

Asteroid City
Ohjannut Wes Anderson

USA 2023, 105 min.

Scifi, Draama, Komedia 

Pääosissa: Jason Schwartzman, Jake Ryan, Scarlett Johansson

 

 

 

Joukko nuoria tähtitieteilijöitä kokoontuu Asteroid Cityn kulissikaupunkiin. Värikäs 1950-luvun pastissi on taattua Wes Andersonia, mutta kaukana ohjaajan parhaista töistä. Toisiinsa limittyvien tarinatasojen ja piiruntarkan estetiikan rakentelu on sinänsä viehättävää, mutta huolella pystytettyjen kulissien takaa ei paljastu lopulta oikein mitään mieleenjäävää.

Pisteytys: 6/10
 

Late Night with the Devil
Ohjannut Cameron Cairnes & Colin Cairnes

Australia, Arabiemiraatit & USA 2023, 93 min. 

Kauhu, Komedia

Pääosissa: David Dastmalchian, Laura Gordon, Ingrid Torelli

 

 

 

Talk shown Halloween-spesiaali lähtee yliluonnolliselle laukalle, kun lavalle tuodaan riivattu lapsi. Piru on irti! Hauska idea, mutta toteutus voisi olla hiotumpi: joko selvästi koomisempi tai karmeampi. Nyt jäädään keikkumaan puoliväliin. Tällaisenaankin myöhäisillan indie kelpaa viihteeksi, mutta yhdestä jutusta täytyy silti nalkuttaa ja vähentää pisteitä. Tv-ohjelma on muuten mainion 1970-lukulainen, mutta muutamat välikuvat pistävät silmään. Katsomisen jälkeen selvisi, että ne ovat tekoälytuotoksia. Masentava ratkaisu, joka jättää muuten kelvosta elokuvasta tuhnuisen jälkimaun.

Pisteytys: 6/10

Anna and the Apocalypse
Ohjannut John McPhail

Iso-Britannia 2017, 93 min. 

Musikaali, Kauhu, Komedia 

Pääosissa: Ella Hunt, Malcolm Cumming

 

 

 

 

Jos haluaa samaan aikaan viettää joulua ja halloweenia, elokuvailtaan sopii joulukauhumusikaali. Kevyt teinikomedia muuttuu aika synkäksi ja veriseksi, mutta ontuvia vitsejä ja keskinkertaisia lauluja riittää loppuun asti. Kivuton mutta innoton katseluelämys. Todettakoon silti, että olen pahemman lajin musikaalikranttu: moni on tykännyt apokalypsi-Annan vinksahtaneesta tunnelmasta ja musiikeista minua enemmän, vaikka lajinsa klassikoksi filmi tuskin kuunaan nouseekaan.

Pisteytys: 4/10

Micmacs à tire-larigot - Micmacs
Ohjannut Jean-Pierre Jeunet 

Ranska 2009, 105 min. 

Komedia, Rikos

Pääosissa: Dany Boon, Marie-Julie Baup, Dominique Pinon

 

 

 

 

Elämän kolhima romujengi päättää kostaa eräälle asetehtailijalle. Luvassa on läjäpäin kepposia, joiden ideat poimitaan elokuvaklassikoista. Elokuvaklassikoiden faneille riittää monenlaista bongattavaa: viittaus tulee esimerkiksi Jean-Pierre Jeunetin aiempaan teokseen Delicatessen (1991), jonka tunnelmassa on aimo annos samaa kummallisuutta kuin tässäkin filmissä. Hauskoja yksittäisiä hetkiä ja yhteiskunnallista kulmaa, mutta kokonaisuus jää silti vähän valjuksi.

Pisteytys: 6/10