Land and Freedom - Maa ja vapaus (1995)

Ohjannut Ken Loach

Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Italia & Espanja 1995, 109 min.

Sota, Draama, Historia

Pääosissa: Ian Hart, Rosana Pastor, Tom Gilroy

 

Join in the battle, wherein no man can fail.

Vuonna 1936 Espanjassa puhkesi verinen sisällissota, joka enteili tulevan suursodan vastakkainasetteluita. Vaaleilla valitun hallituksen joukkoja vastaan taisteli, muiden fasistimaiden tukemana, kenraali Francisco Franco joukkoineen. Työläiselokuvistaan tunnetun Ken Loachin elokuva seuraa brittimiestä, David Carria (Hart), joka liittyy hajanaisten punalippujen rintamaan. Davidin tarina on sinänsä fiktiota, mutta sodassa todella taisteli useita ulkomaalaisia, muutamia suomalaisiakin. Millainen todellisuus oli perillä ja kuinka se matkalaisia muokkasi?

 

Maa ja vapaus onnistuu osoittamaan taisteluiden ja joukkojen tuskallisen hajanaisuuden, tiedonkulun ongelmat ja sodan edetessä kasvavan kaaoksen. Lopputulos tiedetään: kapinakenraali Franco voitti ja teki raunioituneesta Espanjasta diktatuurin. Elokuvassa on kehystarina, jossa Davidin lapsenlapsi tutustuu sotakokemuksiin vanhoja kirjeitä lukemalla. Se tarina jää sopivasti taka-alalle, mutta rytmittää kerrontaa. Loppukohtauksella Loach halunnee osoittaa, ettei sisällissodassa annettuja uhrauksia pitäisi unohtaa. Se on sinänsä tärkeä tavoite, koska taistelu fasismia vastaan näemmä jatkuu edelleen.

Realistiselta tuntuva sotaelokuva on taattua Ken Loachia; aatteellista ja arkista. Rintaman pölyisillä tantereilla käydyt pitkät keskustelut aate-eroista ja kirjeisiin vuodatetut pohdinnat ovat tärkeämmässä osassa kuin taistelut, joita ei käydä megaluokan paukuin. Kerronnassa on jännitteitä mutta myös rauhaa. Maa ja vapaus palkittiin parhaana eurooppalaiselokuvana European Film Awardseissa ja Cannesistakin tuli muutama voitto, vaikka Kultainen palmu jäi saamatta.

Pisteytys: 7/10

2 yötä aamuun (2015)

Ohjannut Mikko Kuparinen

Suomi & Liettua 2015, 84 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Marie-Josée Croze, Mikko Nousiainen

 

I don't speak english.

 

Kaksi työmatkalaista kohtaa liettualaisessa hotellissa. Ranskalainen Caroline (Croze) pakenee arkensa ongelmia työntekoon ja irtosuhteisiin, kun taas suomalainen Jaakko (Nousiainen) takoo rahaa menestyvänä artistina. Yhden illan kohtaaminen muuttuu kahden päivän syvälliseksi tutustumiseksi, sillä tulivuoren sylkemä tuhkapilvi peittää Euroopan ilmatilan.

2 yötä aamuun avaa kerroksiaan hitaasti. Caroline ja Jaakko suhtautuvat toisiinsa uteliaasti, mutta olettavat enemmän kuin kuuntelevat. Lopulta ennakkoluulot väistyvät. Käsikirjoitus on kiinnostava ja paljastaa kaksikon tarinasta vain tarpeellisen. Parannettavaa olisi oikeastaan vain kömpelössä dialogissa ja pääparin keskinäisessä kemiassa, joka jää hieman puolitiehen. Vai onko sillä oikeastaan väliä? Pääasia on, että satunnainen kohtaaminen ja paikalleen pysähtyminen käynnistävät jotain uutta. Suureen rakkaustarinaan ei silti riitä rahkeita. Ehkä se ei ole tarkoituskaan. Lopulta hotellihuoneet siivotaan ja edellisöiden vieraat unohdetaan.

Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Kuparinen on työskennellyt urallaan pääosin tv-sarjojen parissa. Elokuvan vaatimaan tiiviimpään muotoon löytyisi näemmä rahkeita, sillä 2 yötä aamuun on vasta Kuparisen toinen kokopitkä filmi ja sellaisena varsin hallittu. Vähäeleinen draama jäi kyllä ilmestyessään hieman varjoihin, vaikka moni arvio olikin positiivinen. Sääli, ettei seuraavasta ohjaustyöstä ole vielä tietoa. Aki Ollikaisen Nälkävuosi-romaaniin (2012) pohjautuva filmatisointi on ilmeisesti jäissä, vaikka aihe olisi taatusti kertomisen väärti.

Pisteytys: 6/10

Hombre (1967)

Ohjannut Martin Ritt

USA 1967, 111 min.

Lännenelokuva, Draama

Pääosissa: Paul Newman, Richard Boone, Diane Cilento

 

Guess I brought my dirty laundry down by mistake.

 

Apassi-heimon parissa varttunut John Russel (Newman) joutuu palaamaan valkonaamojen pariin, sillä hänen on lunastettava kaupungissa perintöosuutensa. Nihkeä paluumatka taittuu postivaunussa erikoisessa seurueessa, jossa alkuperäiskansoihin suhtaudutaan karsaasti ja Russeliakin katsotaan vinoon. Lopulta seurue ryöstetään, mutta Russel on ainoa, joka uskaltaa tarttua aseisiin. Sankarin viittaa on turha odottaa, sillä moraalittomat matkalaiset eivät ole avuksi.

Asetelmasta tulee mieleen legendaarinen lännenklassikko Hyökkäys erämaassa (1939), mutta aika on toinen ja tarina paljon monisyisempi. Uuden ajan tunnelmaa alleviivaa sekin, että tämän elokuvan todellisuudessa rautatien aika on juuri tulossa ja tämä postivaunu on reittinsä viimeinen kulkija. Monien lännenelokuvien helmasynti on alkuperäiskansojen mustavalkoinen kuvaaminen. Tässä elokuvassa suhtautuminen on myötämielistä ja isottelevat valkoiset ovat pahisten puolella. Korkealla moraalilla ja syvällä epäluulolla varustettu John Russel on vaitelias hahmo, jota Paul Newman tulkitsee taitavasti. Elokuvan maailmankuva on kyyninen, eikä kytevä konflikti ratkea.

Paul Newman oli näytellyt 1960-luvulla useassa Martin Rittin elokuvassa, joista tämän elokuvan lisäksi tunnetuin on modernin ajan western Hud - lännen kapinallinen (1963); siinäkin pohditaan moraalikysymyksiä ja päähenkilön irrallisuutta häntä ympäröivästä yhteisöstä. Hombre jäi kaksikon viimeiseksi yhteistyöksi. Kassamagneetiksi kohonnut elokuva miellytti katsojia ja kriitikoita, mutta palkintosesongissa filmi jäi harmillisen näkymättömiin.

 

Pisteytys: 8/10

The Little Colonel - Pikku eversti (1935)

Ohjannut David Butler

USA 1935, 81 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Shirley Temple, Lionel Barrymore, Evelyn Venable, Bill Robinson

 

How can there be a new way to go upstairs?

 

Yhdysvaltain sisällissota jätti arpensa kansakuntaan ja perheisiin. Etelävaltioiden vanha eversti Lloyd (Barrymore) sydämistyy tyttärelleen (Venable), joka kehtaa avioitua pohjoisvaltioiden riveissä taistelleen nuorukaisen kanssa. Vuodet vierivät ja pariskunta saa lapsen, suloisen pikku-Lloydin (Temple). Ärhäkän mutta herttaisen lapsosen avulla vanhat kaunat lopulta hautautuvat!

Lapsitähti Shirley Templen näyttelijänura oli 1930-luvulla huipussaan. Vuosittain hän ehti tähdittää useampaa elokuvaa: vuonna 1935 sai ensi-iltansa kolme Temple-elokuvaa, joista Pikku eversti on tunnetuin. Maineikkainta elokuvassa on Templen ja kanssanäyttelijä Bill Robinsonin kuuluisa porrastanssi (kuvassa), sillä se oli kaikkien aikojen ensimmäinen mustan ja valkoisen näyttelijän yhteistanssi elokuvassa. Siitäpä päästäänkin elokuvan aihepiiriin, joka herttaisuuden alle kätkeytyy.

 

Pikku eversti pyrkii olemaan liennyttävä ja riitelijöitä yhdistävä lempeä elokuva. Eipä Temple-elokuva kovin vakavamielinen voisi ollakaan, ja lopulta kaikki käy hyvin. Nykymittapuulla filmi tuntuu ajoittain sangen kiusalliselta, sillä siinä on useita vaivaannuttavan rasistisia kohtauksia. Aikansa kuvaahan se tietenkin on ja sellaisena elokuvaan on suhtauduttava. Kokonaisuutta haittaa oikeastaan vielä enemmän hieman löperö tarina, jossa tuoksahtaa rahastuksen maku.

Pisteytys: 5/10

Get Shorty - hyvä pätkä (1995)

Ohjannut Barry Sonnenfeld

USA 1995, 105 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: John Travolta, Gene Hackman, Rene Russo

 

Rough business, this movie business.

Chili Palmer (Travolta) on piinkova koronkiskuri ja innokas elokuvafriikki, joka päättää vaihtaa alaa. Onneksi kiristämällä ja hiillostamalla pääsee pitkälle jopa Hollywoodissa! Los Angelesin auringon alla ei kuitenkaan ole pelkkiä elokuvamoguleita, vaan ärhäkkä mafiakoneisto on pian kiinni Palmerin nahkatakissa. Palmerin urahaaveet kietoutuvat törppöjen rikollisten juoniin, joten aiemmille väkivaltataidoille tulee rutkasti käyttöä.

Barry Sonnenfeldin (s. 1953) väkivaltainen gangsterikomedia ei säästele verta ja luoteja, mutta tekee mäjäyttelyn viihdyttävän kevyesti. Koska tarina sijoittuu showbisneksen kulisseihin, kertomukseen on ripoteltu hauskaksi lisäksi erilaisia elokuvaknoppeja ja filmiparodia-vitsejä. Omaperäinen gangsteritarina saa rikolliset näyttämään virkistävän hölmöiltä, vaikka toki tarina hyödyntää myös perinteisiä lajityypin asetelmia: sinänsä elokuva kelpaa gangsterisatiiriksi ja siksikin se on hauskaa kohellusta Chili Palmerin kaltaisille elokuvaintoilijoille.

 

Sonnenfeldin tunnetuimpia ohjaustöitä ovat Men in Black (1997) ja Addams Family (1991) jatko-osineen. Get Shortyn huumori on melko samaa lajia: räväkkää ja väkivaltaista! En voi luonnehtia elokuvaa vallattoman hauskaksi, mutta on se silti harvinaisen hymyilyttävää väkivaltaviihdettä. Ilmankos Get Shorty on Sonnenfeldin parhaiten menestyneiden elokuvien joukossa. John Travolta palkittiin Golden Globella roolisuorituksestaan, joka on toisaalta jäisen viileä ja, aina elokuvien tullessa puheeksi, poikamaisen innostunut ja lämmin. Jälkimmäiseen on helppo samaistua!

Pisteytys: 7/10

Kôkaku Kidôtai - Ghost in the Shell (1995)

Ohjannut Mamoru Oshii

Japani 1995, 83 min.

Animaatio, Scifi, Toiminta, Trilleri

Pääosissa: Atsuko Tanaka, Akio Ôtsuka, Kôichi Yamadera

 

 

I guess once you start doubting, there's no end to it.

Ghost in the Shell -mangasarjaan (1989─1991) perustuva anime-elokuva sijoittuu futuristiselle 2020-luvulle. Tietoverkot ovat tulleet kiinteäksi osaksi ihmiskehoja, joita osataan muokata kyberneettisin implantein. Nukkemestarina tunnettu vaarallinen kyberterroristi murtautuu ihmisten mieliin ja muokkaa heidän muistojaan, mutta turvallisuusosasto 9 on hänen jäljillään. Poliisiupseeri Motoko Kusanagin (Tanaka) keho on lähes sataprosenttisesti keinotekoinen ja hänen kollegansakin ovat osittain paranneltuja. Saako teknologian vahvistama yksikkö Nukkemestarin taltutettua?

Kylmänviileä scifitoiminta kuvaa komeasti tyylikkään harmaata mutta ankeaa maailmaa. Surullinen tulevaisuuskuva tuo mieleen Blade Runnerin (1982) sateisen kolkkouden, temaattisestikin elokuvissa on paljon samaa. Ghost in the Shell on hyvin rytmitettyä menoa, mutta siinä on runsaasti tilaa ihmisyyden filosofoinnille. Milloin ihmisyys katoaa kehosta? Onko ihmisyys tietoisuutta? Mikä on muistojen ja todellisuuden suhde? Tällä todellisella 2020-luvulla emme vielä ole aivan tässä pisteessä, mutta tekoälyaihe on polttavan ajankohtainen. Elokuvan kysymykset ovat hyviä.

Ghost in the Shell on teemaansa sopivasti animoitu sekä tietokoneella että käsin piirtämällä. Filmi näyttää tyylikkäältä ja tunnelman viimeistelee erinomainen musiikki. Katsoessa ei ihmetytä, että elokuvalla on laaja kulttimaine! Ghost in the Shell on vaikuttanut voimakkaasti eritoten Matrixiin (1999), jossa on lukuisia yhtymäkohtia animen esittelemiin teemoihin ja tunnelmiin. Cyberpunk-tarina on lisäksi jatkunut omassa universumissaan, jossa on suuri liuta sarjakuvia, elokuvia ja pelejä. Tuorein elokuva on tämän alkuperäisen tarinan Hollywood-remake Ghost in the Shell (2017), joka on saanut osakseen ristiriitaisen vastaanoton.

Pisteytys: 8/10

Maaliskuun elokuvat 2025

Beetlejuice Beetlejuice
Ohjannut Tim Burton

USA & Ranska 2024, 105 min.

Komedia, Fantasia, Kauhu

Pääosissa: Michael Keaton, Winona Ryder, Jenna Ortega

 

 

 

 

Tim Burtonin räväkän Beetlejuicen (1988) jatko-osa syöksyy jälleen tuttuun sekoiluun. Vuosikymmenten jälkeen Deetzien perhe palaa vanhaan kotitaloonsa ja vanhat hirviöt heräävät. Yllättävän hauska ja näyttävä kauhukomedia, mutta ei niin kekseliäs kuten edeltäjänsä. Beetlejuice Beetlejuice osuu samaan 1980-luvun nostalgiafilmien aaltoon kuin esimerkiksi Ghostbusters: Afterlife (2021) jatko-osineen, mutta Tim Burton onnistuu uusinnassaan Haamujengiä paremmin.

Pisteytys: 7/10

 

The Wild Robot - Villi robotti
Ohjannut Chris Sanders

USA & Japani 2024, 102 min.

Animaatio, Seikkailu

Pääosissa: Lupita Nyong'o, Pedro Pascal, Kit Connor

 

 

 

 

Haaksirikkoutunut robotti (Nyong'o) ryhtyy hanhenpojan (Connor) äidiksi. Teknologian ja luonnon kohtaamisesta rakentuu kiva tarina ja elokuva on hyväntahtoisen sympaattinen. Temaattisesti tarina käsittelee yksinäisyyttä ja joukkoon kuulumista, rehellisesti mutta ei liian raadollisesti. Animaatio-Oscarin ehdokkaaksi noussut Villi robotti on kauneimmillaan laajoissa maisemakuvissa.

Pisteytys: 7/10

 

Zielona granica - Green Border
Ohjannut Agnieszka Holland

Puola, Ranska, Tsekki & Belgia 2023, 152 min.

Draama

Pääosissa: Jalal Altawil, Maja Ostaszewska, Behi Djanati Atai

 

 

 

EU:n rajoilla velloo kipeä pakolaiskriisi. Agnieszka Hollandin tulenpalava draama tarpoo piikkilanka-aitojen kauhumaisemissa, eikä säästä katsojaa metsiin kätketyltä todellisuudelta. Elokuva on raadollinen ja rehellinen: katselu on tärkeällä tavalla kamalaa mutta myös kapinaan kannustavaa. Hieman ytimekkäämpi kesto tehostaisi sanomaa, mutta hyvä se on näinkin.

Pisteytys: 8/10

Songs My Brothers Taught Me
Ohjannut Chloé Zhao

USA 2015, 98 min.

Draama

Pääosissa: John Reddy, Jashaun St. John

 

 

 

Chloé Zhaon (mm. Nomadland, 2020) esikoiselokuva sijoittuu nykypäivän reservaattiin. Arki on päihteitä ja tuhkaksi palavia siteitä menneeseen: siksi nuori Joshua (Reddy) suunnittelee uutta elämää Los Angelesissa. Toisaalta reservaatissa on pikkusisar Jashaun (St. John), joka tarvitsee turvaa ympärilleen. Arkinen, vähäeleinen ja silti paljonpuhuva draama Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen nykytodellisuudesta.

Pisteytys: 7/10

Death at Funeral - Arvoituksia arkussa

Ohjannut Frank Oz

Iso-Britannia, Alankomaat, Saksa & USA 2007, 

Komedia

Pääosissa: Matthew Macfadyen, Ewen Bremner, Peter Dinklage

 

 

 

Perheen patriarkan arvokkaat hautajaiset tursuavat vääriä pillereitä, yllätysvieraita, kipunoivia perhesuhteita ─ ja farssi on valmis! Vitsit rakentuvat paikoitellen räävittömistä elementeistä, mutta huumori ei lipeä mauttomaksi. Arvoituksia arkussa ei kenties ole brittihuumorin suurin klassikko, mutta kelvollisen hauskaa hurvittelua yhtä kaikki. Tarinasta on sittemmin tehty muutama uudelleenfilmatisointi, tunnetuimpana Hollywood-versio Death at Funeral (2010).

Pisteytys: 7/10