Kauhukuu III: Verenpunainen kauhu (1975)

Something strange and sharp...

Kauhuvuosi 1975 viiltää ja vainoaa! Päivän elokuva on verinen giallo-klassikko Italiasta. Eteläisestä Euroopasta tulee myös kyseenalainen klassikko Sodoman 120 päivää (1975), jonka sadismi ja seksuaalisuuden kuvaus häkellyttävät edelleen. Hollywood-tunnelmia kaipaavan katselulistalle kelvannee Tappajahai (1975), joka sopii kesämeiningeistään huolimatta loppuvuoden pimeyteen. Viisikymppisten ehdoton ykkösteos on kuitenkin The Rocky Horror Picture Show (1975), jonka hirviömäiset sävelet sopivat synkän vuodenajan piristäjiksi.

Profondo Rosso - Verenpunainen kauhu

Ohjannut Dario Argento 

Italia 1975, 127 min.

Kauhu, Trilleri 

Pääosissa: David Hemmings, Daria Nicolodi, Gabriele Lavia

 

 

 

Pianisti Marcus Daly (Hemmings) todistaa verisen surmatyön, jonka yksityiskohdat eivät jätä häntä rauhaan. Daly ajautuu selvittämään, kuka mystinen puukonheiluttaja on ja minne hänen jättämänsä oudot vihjeet johtavat. Juoni tuo mieleen Dario Argenton aiemman elokuvan Kuoleman lintu (1970), mutta nyt tunnelma on kiihkeämpi ja hypnoottisempi.

Verenpunainen kauhu (engl. Deep Red) yhdistää tyylikkäästi giallo-verenroiskeen jännitystä, hienoista huumoria ja ihmisen psyykeen outoihin unikerroksiin sukeltavia kohtauksia. Goblin-yhtyeen progeraidat rokkaavat ja junnaavat täydellisesti, ja ne kiinnittyvät tiukasti elokuvan jättämiin visuaalisiin muistijälkiin. Jo pelkkä elokuvan soundtrack menestyi erinomaisesti.

Koko elokuva oli suosittu ilmestyessään, jolloin se keräsi valtavasti katsojia eritoten kotimaassaan Italiassa. Monessa maassa Verenpunainen kauhu ei kuitenkaan harmillisesti levinnyt valkokankaille, eivätkä paljon myöhemmin perässä seuranneet vhs-levitykset tuoneet teatterikierroksen veroista näkyvyyttä. Sittemmin maine on sentään kasvanut ja tätä nykyä Verenpunainen kauhu tunnustetaan giallo-legendaksi. Suomen teatteriensi-iltansa elokuva sai vasta vuonna 2018!

Pisteytys: 8/10

Kauhukuu II: Kuolema kulkee talossa (1965)

That's what I'm here for, to look after all of you.

Kauhukuu matkustaa ajassa vuoteen 1965. Päivän elokuva on mehevä jännäri, jossa päästään kuristavan ahdistaviin tunnelmiin. Muina vuoden kauhukuuluisuuksina mainittakoot ahdinkoa maalaileva, Roman Polanskin Inho (1965), joskin ohjaajan jälkimaine aiheuttaa vielä elokuvaakin suurempia puistatuksia. Hieman hilpeämpää camp-tunnelmaa kaipaaville sopii katsottavaksi Orgiat hautausmaalla (1965), joka huokuu omalaatuista ajankuvaa.

 

The Nanny - Kuolema kulkee talossa
Ohjannut Seth Holt

Iso-Britannia 1965, 91 min.

Trilleri, Mysteeri

Pääosissa: Bette Davis, William Dix, Jill Bennett

 

 

 

Pienen sisarensa murhasta epäilty Joey-poika (Dix) palaa kotiin vietettyään kaksi vuotta häiriintyneille lapsille tarkoitetussa sisäoppilaitoksessa. Kotiinpaluu on vaikea, sillä siellä odottaa perheen pitkäaikainen lastenhoitaja (Davis) ─ joka on Joeyn mielestä murhan todellinen syypää. Päivät kuluvat, uusi arki ei asetu uomiinsa ja lopulta jännitys sakenee sietämättömäksi...

Psykologiseen kauhuun luottava trilleri saa katsojan epäilevälle kannalle. Bette Davisin taidokkaasti tulkitsema nanny on herttainen rouva, jonka katseessa ja hellässä hymyssä häilähtää jo alun alkaen jotain omituista. Joey ei ole avuton poikanen, vaan kouluvuosien kovettama selviytyjä, ajoittain suorastaan julma ja ilkeä. Miten surmatyö todellisuudessa meni? Kun arvoitus lopussa ratkeaa, katharsis on värisyttävä ja riipaiseva.

Kuolema kulkee talossa tuo mieleen Bette Davisin mestariteoksen Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? (1962), joka kuitenkin on monella tapaa monisäikeisempi ja upeampi kauhutrilleri. Tämän elokuvan tapauksessa kokonaisuus sitä paitsi kärsii tehottomasta rytmistä, sillä mehukkaisiin lopputapahtumiin päästään turhan hitaasti. Varsinkin Davis-faneille tämä paranoiaa väläyttelevä nanny-filmi on silti ehdottomasti näkemisen väärti.

Pisteytys: 7/10

Kauhukuu I: Kuoleman jälkeen (1915)

Prove to me that it is you...

Kauhukuun kolea vuodenaika on jälleen saapunut. Luvassa on perinteikkääseen tapaan kahdeksan teemaan sopivaa elokuvatekstiä, joissa piisaa tasavuosikkaita filmejä. Avausosassa matkustetaan elämän ja kuoleman rajamaille ja 110 vuoden takaiseen aikaan. Mikäli tämä elokuva ei vielä täytä klassikonnälkää, syystunnelmiin sopii moni muukin varhaislegenda.

Mykkäelokuvien jatkumoon sopivat parhaiten rikoselokuva Les Vampires (1915) ja kauhudraama Suuren oopperan kummitus (1925). Universalin hirviökavalkadista viehtyneet voivat astella alttarille Frankensteinin morsiamen (1935) kanssa, eritoten, kun Guillermo del Toron Frankenstein (2025) on pian saamassa ensi-iltansa. Synkkää jännitystä maalailevat Noiduttu (1945), Pirulliset (1955) sekä Räsynukke (1955), ja niille kaivattua tasapainoa tuo kevyt mutta kuulaan syksyinen murhakomedia Mutta... kuka murhasi Harryn? (1955).

 

 

Posle smerti - Kuoleman jälkeen
Ohjannut Jevgeni Bauer

Venäjä 1915, 46 min.

Mykkäelokuva, Draama, Kauhu 

Pääosissa: Vitold Polonski, Vera Karalli

 

 

 

Nuorukainen nimeltä Andrei (Polonski) suree äitinsä kuolemaa, eikä tahtoisi osallistua tovereidensa iloisiin rientoihin. Lopulta Andrei tarttuu jälleen kiinni elämään, osallistuu urheasti juhlatunnelmaana ja rakastuu silmänräpäyksessä kauniiseen Zoiaan (Karalli). Mutta kun Zoiakin yllättäen menehtyy, Andrei katoaa kauas unen ja kuoleman houreiseen maailmaan.

Kuoleman jälkeen (engl. After Death) on hämyisen tunnelmallinen kauhudraama miehestä, joka vajoaa yhä syvemmälle sisäiseen ahdinkoonsa. Unenomaiset yliluonnolliset näyt on toteutettu taitavasti. Elokuva ei kuitenkaan nykykauhun tapaan pelottele vaan pikemminkin suree vääjäämätöntä kuolemaa, menetettyä elämää ja suurta toteutumatonta rakkautta. Andrein kohtaamat aaveet ovat lempeitä, ainoa piina ja riivaaja on rakkaisiin kohdistuva kaipaus.

Mieleenjäävästi toteutettu mykkäfilmi herättää kiinnostuksen ohjaaja Jevegni Bauerin (1965─1917) muuta tuotantoa kohtaan. Mikä mahtoi olla tuottoisan ohjaajan uran paras teos? Sitä on vaikea sanoa, sillä valtaosa tuotannosta on kadonnut tai takuuvarmasti tuhoutunut. Kuoleman jälkeen esittelee joka tapauksessa kiehtovasti varhaista venäläiselokuvaa. Samalla pääsee kurkistamaan Venäjän keisariajan viimeisiin ylellisiin juhliin, joiden loppu oli jo lähellä.

Pisteytys: 7/10

Sholay (1975)

Ohjannut Ramesh Sippy

Intia 1975, 204 min.

Toiminta, Musikaali, Komedia, Rikos, Draama

Pääosissa: Sanjeev Kumar, Amitabh Bachchan, Dharmendra

 

We die together!

 

Entinen poliisi herra Singh (Dharmendra) on saanut tarpeekseen kotiseutuaan terrorisoivista rikollisista. Hän värvää avukseen villin vekkulin roistokaksikon: Jai (Bachchan) ja Veeru (Kumar) ovat tarjouksesta ihmeissään, mutta mitäpä he eivät tekisi vapauden ja vaurauden eteen! Tehtävä osoittautuu haastavaksi, mutta matkan varrelle mahtuu monta iloista laulua ja kaunista neitoa.

Sholay on kiihkeä viihdemammutti ─ yli kolme tuntia toimintaa, draamaa, komediaa, romantiikkaa ja rytmikkään vietteleviä musikaalikohtauksia. Jostain olisi takuulla voinut vähän tiivistääkin, mutta pääasia on, että kokonaisuus toimii. Kertomukseen on otettu vaikutteita monesta elokuvasta: Sholayssa näkyy muun muassa Sergio Leonen dollaritrilogia ja Akira Kurosawan Seitsemän samuraita (1954). Ei lainkaan vaatimattomia esikuvia! Lopputulemana on vauhdikas curry-western, ainutlaatuinen yhdistelmä Bollywood-tuotantoa ja monen muun maan elokuvalegendoita. Maailmanelokuvaa!

Supersuosittu Sholay ei kasvanut hitiksi yhdessä yössä mutta kun mainetta hiljalleen tuli, kassakoneet lauloivat tauotta. Hyvä niin, sillä suurfilmin tuotanto ei ollut lainkaan vaatimatonta puuhaa. Megabudjetti saatiin paikattua: Sholay on edelleen suurimpia intialaisia elokuvahittejä, sekä kotimaassaan että kansainvälisesti. Kriitikoita omaperäinen teos ei alkuun innostanut, mutta klassikkomaine on kasvanut vähitellen. Maine on helppo ymmärtää, sillä monia lajityyppejä ja kerronnan rytmejä yhdistelevä elokuva on viihdyttävä kokonaisuus. Vuonna 2014 elokuva pääsi uudelle teatterikierrokselle muodinmukaisessa 3D-formaatissa. Viihdearvoa piisaa edelleen.

Pisteytys: 8/10

Syyskuun elokuvat 2025

Barbara 

Ohjannut Christian Petzold
Saksa 2012, 105 min. 

Draama 

Pääosissa: Nina Hoss, Ronald Zehrfeld

 

 

 

 

Pidättyväinen DDR-draama kertoo lääkäristä nimeltä Barbara Wolff (Hoss), joka haluaa loikata länteen. Haaveet tyrmätään ja Barbara lähetetään Berliinin sykkeestä pieneen maaseutukylään valvottavaksi. Elokuva tuntuu hidastempoiselta ja tapahtumat ovat vähäisiä, mutta itäsaksalainen epäilyksen ilmapiiri huokuu ilmeissä ja hiljaisuuksissa. Barbara palkittiin Berliinin hopeakarhulla.

Pisteytys: 7/10

The Machinist - Koneenkäyttäjä

Ohjannut Brad Anderson

USA & Espanja 2004, 101 min. 

Trilleri, Mysteeri 

Pääosissa: Christian Bale, John Sharian, Jennifer Jason

 

 

 

 

Kalsea trilleri kertoo unettomuudesta kärsivästä miehestä (Bale), joka saa oudon vainoajan kintereilleen. Alku usuttaa uskomaan Fight Club (1999) -tyylin juonenkäänteeseen, mutta katsojaa koijataan. Ankean elokuvan etenemistä on ihan kiinnostavaa seurata, mutta  lopputulema ei kuitenkaan ole tarpeeksi omaperäinen, yllättävä tai mieltä mylläävä. Elokuva muistetaan eritoten Christian Balen riutuneesta roolisuorituksesta.

Pisteytys: 6/10

Fright Night - Kauhun yö
Ohjannut Tom Holland

USA 1985, 106 min.

Kauhu

Pääosissa: William Ragsdale, Chris Sarandon, Amanda Bearse

 

 

 

Teini-ikäinen Charlie (Ragsdale) on varma siitä, että hänen naapurinsa (Sarandon) on vampyyri. Mutta kuinka saada lähipiiri uskomaan, ettei lipevää miestä ole syytä lähestyä ilman vaarnoja ja valkosipulia? Tarina kaipaisi aavistuksen potkua, mutta tällaisenaankin Kauhun yö on syystunnelmaan sointuvaa, kevyen humoristista kauhutunnelmointia. Visvaiset vampyyrit ovat filmin parasta antia! Elokuva oli aikanaan hitti: niinpä sille on tehty heikosti menestynyt jatko-osa (1988) ja kelvollisesti pärjännyt remake (2011), joka ei kuitenkaan taida vetää vertoja alkuperäisfilmille.

Pisteytys: 7/10

 

Go West - Lähde länteen
Ohjannut Buster Keaton

USA 1925, 83 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Draama 

Pääosissa: Buster Keaton, Howard Truesdale, Kathleen Myers

 

 

 

Sympaattinen klassikkokomedia kertoo kivikasvoisen miehen (Keaton) ja ruskeasilmäisen lehmän ystävyydestä. Lähde länteen on siitä erikoinen Buster Keaton -leffa, että tässä ei juuri nähdä kovaa vauhtia ja huimia stuntteja. Vaihtelun voisi arvella virkistävän ja homma toimii ihan hauskasti ilman suuria vaaroja, mutta muutama menevämpi kohtaus toisi lehmipojan eloon ryhtiä.

Pisteytys: 6/10

Commando (1985)

Ohjannut Mark L. Lester

USA 1985, 90. min.

Toiminta 

Pääosissa Arnold Schwarzenegger, Rae Dawn, Alyssa Milano, Dan Hedaya, Vernon Wells

 

I can't believe this macho bullshit...

 

Entinen erikoisjoukkojen sotilas John Matrix (Schwarzenegger) nauttii rauhallisista eläkepäivistä tyttärensä Jennyn (Milano) kanssa. Vanhat viholliset kuitenkin yllättävät Matrixin ja vaativat kostoa: Jenny kidnapataan ja Matrix joutuu kaivamaan vanhat taisteluvarusteensa esille. Yhden miehen sota kokonaista yksityisarmeijaa vastaan on valmis alkamaan!

 

Toimintalegenda Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä Commando on menevää ja mehevää rytinää. Maskuliininen muskelinpullistelu menee humoristisella tavalla ylettömäksi, varsinkin, kun John Matrix haluaisi vain silitellä peuroja tyttärensä kanssa. Elokuvan mestarillisin anti onkin se, ettei se ota itseään liian vakavasti vaan suorastaan tihkuu mustaa huumoria. Mitään ei silti lyödä täysin läskiksi. Tiukkaan toimintaan sukelletaan lähes välittömästi, eikä juoni tarvitse sen kummempaa pohjustusta: kyllähän tämä laji jo tiedetään, katsoja on valmis sähinään!

 

Commando menestyi ilmestyessään erittäin hyvin, vaikka siitä ei tullutkaan vuotensa ykköshittiä. Legendan maine on kasvanut vähitellen. Näin jälkeen päin arvioiden koko 1980-luvun action-genre, Schwarzenegger keulakuvanaan, voisi miltei tiivistyä tähän elokuvaan. Samalla Commando lienee verrattain tuntemattoman ohjaajansa Mark L. Lesterin (s. 1946) uran huippuhetki, jonka jälkeen suunta on ollut liukasta luisua b-elokuvien laarinpohjille. Commandon kaavailtu jatko-osakin jäi tekemättä ja ehkä hyvä niin, tämä täräytys on napakka juuri tällaisena.

 

Pisteytys: 8/10

Ryysyrannan Jooseppi (1955)

Ohjannut Roland af Hällström

Suomi 1955, 91 min.

Draama 

Pääosissa: Heimo Lepistö, Hilkka Helinä, Paavo Jännes

 

Mikäs tässä auttaa ─ mennään sakilla helevettiin!

 

Pienen kainuulaisen pirtinmurjun pihamaata räimii ankara lumituisku ja nurkkia kalisuttaa köyhyys. Talon isäntä, koiranleukainen Jooseppi Kenkkunen (Lepistö) rakastaa hellästi suurperhettään, mutta toimeentulo on pula-ajalla tiukassa. Jooseppi intoutuu lopulta kieltolakia uhmaten pontikankeittoon ja pian rankkitynnyrit tököttävät tunkiolla viranhaltijoita uhmaamassa! Kuinka miehen käy, kun viinantuoksu lopulta kantautuu poliisien sieraimiin?

Ryysyrannan Jooseppi perustuu Ilmari Kiannon samannimiseen romaaniin (1924), rehevään aikalaiskuvaukseen. Hauska knoppi on se, että Kianto itse pääsi elokuvaan cameo-rooliin. Vaikka Kiannon tuotanto on nimekästä, elokuvia hänen teoksistaan on tehty melko vähän. Ryysyrannan Joosepille seuraa pitävät vain kaksi Punainen viiva (1909) -filmatisointia (1959, 1984). Tässä elokuvassa päästään mainioon suomalaisuuden kuvaan: on tuiskuavaa lunta ja kansan syvien rivien rähjäisiä pirttejä, herroja ja rahvasta, liehuvia lippuja.

 

Aikalaisarvioissa kiitelty draama on saanut arvostusta myös jälkipolvilta. Draaman ja huumorin suhde toimii erinomaisesti: välillä sukelletaan liikuttavaan tragediaan, mutta sieltä noustaan kepeään tunnelmaan kujeilevan nenästävetohuumorin avulla. Suurimmat kehut ansaitsevat näyttelijät, joista eritoten Jussi-palkittu Heimo Lepistö taituroi nimikkoroolin eläväisesti ─ ainoaksi jääneessä pääroolissaan! Lieneepä Ryysyrannan Jooseppi myös ohjaaja Roland af Hällströmin (1905─1956) tuotannon kärkiteoksia, ja harmillisesti se jäi yhdeksi uran viimeisistä filmatisoinneista.

Pisteytys: 8/10

Welcome to the Dollhouse - Tervetuloa nukkekotiin (1995)

Ohjannut Todd Solondz

USA 1995, 88 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Heather Matarazzo, Brendan Sexton III, Matthew Faber

 

I don't mean to be a cunt.

 

Dawn Wiener (Matarazzo) on koulukiusattu varhaisteini, joka ei noin vain lannistu päälleen satavasta loasta. Eikä kiusaajissa, viiltävissä ihastuksissa ja vaivaannuttavissa kaverisuhteissa ole vielä kylliksi kärsittävää. Kotona nimittäin odottaa napiseva äiti, ärsyttävä nörtti-isoveli ja kaikkien lellimä pikkusisko ─ eikö missään saa olla rauhassa ja varttua omaksi itsekseen?

Todd Solondz tunnetaan tabuja rikkovista teoksistaan, nimekkäimpänä onnettomien ihmisten tarinoita yhteenkutova Onni (1998). Tervetuloa nukkekotiin ei koostu vielä yhtä revittelevistä piirteistä, mutta kyllä tässäkin tabujen rajoja koetellaan. Kummat perhesuhteet tulevat hauskasti esille molemmissa elokuvissa. Dawn Wienerin maailmassa kaikki on rajua mutta rehellistä, liioiteltua mutta aitoa. Räväkät musatehosteet ja kornin rajamailla häilyvät asut korostavat osuvasti varhaisnuoruuden jatkuvaa epäreiluutta ja piinallista kiusallisuutta.

Tervetuloa nukkekotiin oli ilmestyessään menestys, jonka musta huumori ja teiniyden terävä kuvaus miellytti kriitikoita. Sittemmin komedia on lisätty The New York Timesin 1001 -elokuvalistalle. Se on hyvä saavutus pienen budjetin indiefilmille, joka oli vasta Solondzin toinen kokopitkä ohjaustyö. Nuoruuden angstin ikiaikainen tunnelma tuntuu edelleen osuvalta, vaikka maailma ympärillä muuttuukin. Todd Solondzin ura jatkuu edelleen ja paraikaa työn alla on draamakomedia, jonka päärooliin nousee 11-vuotias poika ja hänen äitinsä. Päästäänkö jälleen perhesuhteiden ytimeen?

Pisteytys: 7/10

Grizzly Man (2005)

Ohjannut Werner Herzog

USA 2005, 103 min.

Dokumentti

 

The bear, Miss Chocolate, has left me her poop!

 

Timothy Treadwell (1957─2003) oli karhuja rakastava, itseoppinut dokumentaristi. Treadwell vietti useita kesiä Alaskassa Katmain kansallispuistossa, jossa hän eli rinta rinnan karhujen, kettujen ja muiden luonnonvaraisten eläinten parissa. Lopulta elämäntapa koitui kohtaloksi ja Treadwell menehtyi harmaakarhun hyökättyä hänen kimppuunsa. Grizzly Man tutkii taitavasti omalaatuisen Treadwellin mielenmaisemaa ja laajemminkin ihmisten luontosuhdetta. Herää ajatus: onko ihminen jo niin vieraantunut luonnosta, että sinne mennessään hän on enemmän haitaksi kuin hyödyksi?

 

Werner Herzog tunnetaan omaperäisistä fiktioelokuvistaan (esim. Nosferatu, 1979), mutta ohjaaja on urakoinut kattavasti myös dokumenttien parissa. Ihmisen ja luonnon suhde tulee esille jo esimerkiksi elokuvissa Aguirre - jumalan viha (1972) ja Fitzcarraldo (1982) ─ vivahde samaa tutkailua löytyy Grizzly Manin oudon upottavasta karhutarinasta. Dokumentti on koostettu valtavasta määrästä Timothy Treadwellin itse kuvaamaa kummaa videomateriaalia, jonka lisäksi kerronta syvenee erikoisilla haastattelupätkillä ja Herzogin omalla pohdiskelulla.

 

Treadwellista syntyvä kuva lienee erilainen kuin mitä hän itse olisi halunnut kertoa. Elokuva ei silti rienaa tai naura erikoisen persoonan kustannuksella, vaikka kiistämättä miehen äkkiväärät toilailut saavat välillä tyrskähtelemään. Toisinaan luonnon omalakisuus tuntuu tuskastuttavan jopa suurta eläinten ystävää, joka ei löydä kaipaamaansa yhteyttä mistään. Ajatukset kääntyvät ihmiseen nomadina ja vieraslajina, välillä taas yhteisöä kiivaasti etsivinä laumaeläjinä. Taidokas dokumentti saa ajatukset laukkaamaan Alaskan laajoilla mailla.

 

Pisteytys: 8/10

Elokuun elokuvat 2025

The Summer Book - Kesäkirja
Ohjannut Charlie McDowell

USA, Suomi & Iso-Britannia 2024, 90 min. 

Draama 

Pääosissa: Glenn Close, Emily Matthews, Anders Danielsen

 

 

 

Tove Janssonin Kesäkirjaan (1972) perustuva draama vie kesäiseen saaristoon. Vähäeleinen elokuva on kauniin viipyilevästi toteutettu ja painavasta surusta huolimatta tunnelma on raikas. Kolmen hahmon välinen dynamiikka toimii uskottavasti. Onnistumisista huolimatta kesäinen saaristo jää etäälle, yhtenä pinnallisena syynä lienee elokuvan vieraannuttava kieli. Vanhuuden ja kuoleman teemoja tutkiessaan elokuva on parhaimmillaan, mutta voisi siinäkin sukeltaa rohkeammin.

 

Pisteytys: 7/10

 

Dream Scenario

Ohjannut Kristoffer Borgli
USA & Kanada, 102 min. 

Fantasia, Komedia, Kauhu

Pääosissa: Nicholas Cage, Julianne Nicholson, Lily Bird

 

 

 

 

Pölyisen professorin (Cage) elämä mullistuu, kun hän yhtäkkiä ilmestyy ihmisten uniin. Satiiri muistuttaa Charlie Kaufmanin elokuvia, mutta lupaavasta alusta huolimatta filmi ei yllä Kaufmanin omaperäiselle tasolle. Silti Dream Scenario on hauska ja varsin piinaavaksi äityvä outoilu. Odotusarvoisesti Nicholas Cage vetää roolinsa riemukkaasti yli laidan.

Pisteytys: 7/10

 

Se rokh - Kolme naista
Ohjannut Jafar Panahi 

Iran & USA 2018, 100 min.

Draama 

Pääosissa: Behnaz Jafari, Jafar Panahi

 

 

 

Iranilainen ohjaaja Jafar Panahi tekee elokuvia, vaikka ei saisi. Filmit kritisoivat iranilaishallintoa mutta näyttävät myös paikallisen kulttuurin vieraanvaraisuuden ja kivisen maan karun kauneuden. Tässä filmissä Panahi päätyy syrjäkylään etsimään kuolemanvaarassa olevaa tyttöä, seuranaan näyttelijä Behnaz Jafari. Mitä kaikkea elokuvien avulla voidaankaan kertoa ja miten! Samaa sarjaa on esimerkiksi Panahin aiempi ohjaustyö, vielä hitusen terävämpi Taxi Teheran (2015).

Pisteytys: 7/10

En man som heter Ove - Mies, joka rakasti järjestystä

Ohjannut Hannes Holm

Ruotsi, Tanska & Norja 2015, 116 min.

Draama, Komedia 

Pääosissa: Rolf Lassgård, Bahar Pars, Filip Berg

 

 

 

Ruotsalaiskomedia huokuu tummaa huumoria ja sympaattista lähimmäisenrakkautta. Elämässään monia takaiskuja kokenut Ove (Lassgård) on saanut tarpeekseen kanssaihmisistä ja koko elämästä, mutta naapuruston uudet tulokkaat sulattavat äreän papansydämen. Suositusta elokuvasta on sittemmin tehty Hollywood-versio A Man Called Otto (2022), jonka on myös ohjannut Hannes Holm.

 

Pisteytys: 7/10

 

It's a Mad, Mad, Mad, Mad World - Mieletön, mieletön maailma
Ohjannut Stanley Kramer

USA 1963, 210 min.

Komedia 

Pääosissa: Spencer Tracy, Ethel Merman, Mickey Rooney, Sid Caesar

 

 

Joukko ohikulkijoita sattuu kuulemaan kuolevan miehen viimeisen tunnustuksen: valtava raha-aarre lepää määrätyssä paikassa ja odottaa noutajaansa. Villi kilpajuoksu aarrekätkölle alkakoon! Kuka ehtii ensin ja kuinka saisi pidettyä kanssatorvelot loitolla? Suurieleinen kohellus on täynnä näyttäviä stuntteja, hajoavia tönöjä ja viuhuvia nyrkkejä. Aikansa suuri hittikomedia kelpaa yhä viihteeksi, vaikka vähemmälläkin hullutuksella pärjäisi.

Pisteytys: 6/10

My Beautiful Laundrette - Poikien pesula (1985)

Ohjannut Stephen Frears

Iso-Britannia 1985, 97 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Gordon Warnecke, Daniel Day-Lewis

 

Just to get us through, Omo.

 

Nuori Omar (Warnecke) pääsee mukaan setänsä pesulabisnekseen. Kunnianhimoinen Omar saa työtoverikseen vetelehtijä-Johnnyn (Day-Lewis), lapsuudentoverinsa, jonka kanssa pesulapuuhat lipeävät pian lemmiskelyksi. Rakkaus ja bisnes lupaavat onnea, mutta pakistanilaistaustaisen Omarin vaivoina ovat Johnnyn skinhead-kaverit ja oman suvun pyrkyrit suurine odotuksineen.

Musta huumori ja saippuakuplina pulppuava musiikki keventävät raskaiden teemojen tarinaa. Rasismi kukoistaa, sukulaiset piinaavat ja nuoren yrittäjän taival on esteitä täynnä. Huolettomia hetkiä syntyy siitäkin, että Omarin ja Johnnyn romanssi on ihanan välitön ja kasuaali. Daniel Day-Lewisin rooli on kiinnostava: hän on riehuvan rasistijengin ykkösmies ja samalla Omarin rakastaja, kiihkeä ja mutkaton kaikissa toimissaan. Näyttelijän monipuolisuutta osoittaa osuvasti se, että Poikien pesulan kanssa saman ensi-iltapäivän jakoi Hotelli Firenzessä (1985). Day-Lewisin roolit ovat kuin yö ja päivä!

Poikien pesula ei ole yhtä nimekäs kuin Hotelli Firenzessä, mutta se on saanut silti osakseen poikkeavan paljon huomiota. Tv-elokuvaksi tehty draama sai ilmestyessään niin paljon kehuja, että se pääsi teatterikierrokselle ja oli jopa ehdolla käsikirjoitus-Oscarin saajaksi. Sittemmin elokuva on huomioitu esimerkiksi The New York Timesin tuhannen parhaan elokuvan listalla, ja filmi on jopa nostettu British Film Instituten sadan parhaan brittifilmin harvalukuiseen joukkoon. Poikien pesulan menestyksen ansiosta moni lupaava ura lähti nousuun: Daniel Day-Lewisin ohella elokuvan maine vauhditti säveltäjä Hans Zimmerin ja ohjaaja Stephen Frearsin uria. Tästä elokuvasta sai lisäksi alkunsa tunnettu tuotantoyhtiö Working Title. Yksi pieni pesula ja melko merkittävää elokuvahistoriaa!

Pisteytys: 7/10

A History of Violence (2005)

Ohjannut David Cronenberg 

USA, Kanada, Iso-Britannia & Saksa 2005, 96 min.

Rikos, Trilleri, Draama

Pääosissa: Viggo Mortensen, Maria Bello, Ed Harris, Ashton Holmes, William Hurt

 

Who's Joey?

 

Tom Stall (Mortensen) on rehti ja rauhallinen perheenisä, joka työskentelee pikkukaupungin dinerissä. Yllättäen Tom saa tahatonta mainetta paikallisena sankarina, sillä hän taltuttaa yksin kaksi aseistautunutta ryöstäjää. Mediahuomiota saanut tapaus poikii ikäviä jälkiseurauksia: pian Tomin kotikonnuille saapuu lisää kutsumattomia vieraita. Tomin ovelle saapuu philadelphialaisia gangstereita, jotka väittävät tuntevansa Tomin väkivaltaisena rikollisena nimeltään Joey Cusack.

Hämyisen tunnelmallinen rikoselokuva perustuu samannimiseen mafiasarjakuvaan (1997). Elokuvassa juoni tikittää tarkasti, eikä mysteeri avaudu yhtään liikaa. Gangstereiden ja Tomin tarinat saavat epäilemään, uskomaan ja vaikuttumaan. Kuka Joey on? Miksi gangsterit riivaavat Tomia? Voiko itsensä kadottaa? Epävarmuudella pelaaminen on taitavaa loppuun saakka, vaikka keskeinen juju lopulta paljastuukin. Katsoja saa täydentää aukkoja oman mielensä mukaan: toisella katselukerralla olisi varmasti mahdollista löytää vihjeitä, jotka ensinäkemältä jäävät huomiotta.

A History of Violence on noussut esille monilla listoilla, joilla hekumoidaan 2000-luvun parhaita elokuvia. Jo ilmestyessään filmi oli arvostelumenestys, vaikka suurten yleisöjen megahittiä elokuvasta ei tullutkaan. Taitavasti kerrottu tarina kiistämättä kuuluu vuotensa elokuvatapauksiin, eikä vain tasapainoisen tarinansa ansiosta. Viggo Mortensenin vaativa päärooli on onnistunut, Maria Bello hallitsee skaalan vihaa, pelkoa ja epävarmuutta, ja mieleen jää myös William Hurtin lyhyt mutta intensiivinen mafiosotulkinta. Yksi ontuva seksikohtaus on oikeastaan elokuvan ainoa outo töyssy, jossa ajan patina näkyy kiusallisesti. A History of Violence on silti valtaosin sangen onnistunut rikostrilleri. Tarina hyytää, vaan ei jätä kylmäksi.

Pisteytys: 8/10

The Bridges of Madison County - Hiljaiset sillat (1995)

Ohjannut Clint Eastwood 

USA 1995, 135 min.

Romantiikka, Draama

Pääosissa: Meryl Streep, Clint Eastwood, Annie Corley, Victor Slezak 

 

This kind of certainty comes but just once in a lifetime.

Kotirouva Francesca Johnson (Streep) valmistautuu viettämään yksinäisiä hellepäiviä, sillä hänen perheensä lähtee muutaman päivän matkalle. Äidin ja vaimon vapaapäivät saavat odottamattoman käänteen, sillä Francesca salamarakastuu paikkakunnalla vierailevaan valokuvaajaan, Robert Kincaidiin (Eastwood). Huumaavat päivät päättyvät liian nopeasti, mutta rakkaus ei unohdu. Vuosikymmeniä myöhemmin Francescan lapset Carolyn (Corley) ja Michael (Slezak) saavat lopulta kuulla äitinsä salaisesta rakkaudesta ja toteuttaa hänen viimeisen toiveensa.

Hiljaiset sillat on haikea ja realistinen draamaromanssi. Vaikka Francescan ja Robertin rakkaustarina on syvyydessään satumainen ja elämää sijoilleen nyrjäyttävä, kerronnassa pysyy tolkku ja uskottavuus. Surumielisyys voisi langeta turhaan sentimentaalisuuteen, mutta siltä onneksi vältytään. Nopeasti syvenevässä romanssissa on sopivassa suhteessa rakastumisen ihmeellisyyttä ja arjen realiteetteja. Francescan lapsia seuraava kehyskertomus katkaisee ajoittain pääparin välisen taian, mutta toisaalta juonilinja täydentää tarinaa taitavasti.

Maltillista sydämenläpätystä aiheuttava Hiljaiset sillat perustuu Robert James Wallerin samannimiseen bestseller-romaaniin (1992). Alkuperäisteoksen hittipotentiaali täyttyi elokuvassakin, joka oli lippuluukuilla sangen suosittu. Kriitikot kehuivat, mutta ainoa Oscar-ehdokkuus tuli Meryl Streepille. Ehdokkuus oli tuolloin jo rutiininomaisesti Streepin kymmenes. Roolisuorituksessa on näyttelijän taattuja elkeitä ja Clint Eastwood asettuu taitavasti elämäänsä pohtivan Francescan pariksi. Pätevästi rakennettu, rauhallinen romanssi rakkaudenkaipuisille.

Pisteytys: 8/10

The Freshman - Keltanokka (1925)

Ohjannut Fred C. Newmeyer & Sam Taylor

USA 1925, 77 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka, Draama

Pääosissa: Harold Lloyd, Jobyna Ralston, Brooks Benedict

 

There's the man to model yourselves after!

 

Harold Lamb (Lloyd) aloittaa college-opintonsa intoa puhkuen. Lukukauden ensimmäisinä päivinä yli-innokas nuorukainen saa huomata, ettei porukkaan pääsy olekaan aivan helppoa. Haroldista tulee tahtomattaan vuosikurssinsa klovni, jonka kommellukset ovat yleinen vitsailun aihe.  Sinnikkään asenteensa ansiosta Harold onnistuu kilvoittelemaan tovereidensa suosiosta juhlissa ja urheilukentällä, mutta tärkeintä on kuitenkin erään hurmaavan neidon (Ralston) rakkaus.

 

Vauhdikkaita opiskelijarientoja kuvaava Keltanokka on tasapainoinen komedia, jossa Harold Lloyd esiintyy itselleen tyypillisenä sympaattisena tohelona. Vaikka tarina ja sen lähtökohdat ovat tuttuja, kokonaisuus on raikas ja hauska. Mukana on rahtunen aika vakavaakin draamaa, sillä Haroldin yksinäisyys on pohjimmiltaan pakahduttavan surullista. Nuorukainen tekee mitä vain saadakseen suosiota ja ystäviä, mutta saa osakseen vain pilkkaa. Loppukohtaus kruunaa kaiken upealla katharsiksellaan, josta ei puutu huumoria ja urheiluotteluiden huimaa jännitystä.

Keltanokka oli valtava menestys ja näyttävä kassamagneetti. Elokuvan ohjaajina toimivat jo tuttuun tapaan Fred C. Newmayer ja Sam Taylor, jotka olivat ohjanneet useita Lloyd-elokuvia yhdessä ja erikseen. Tunnetumpina töinä Keltanokan ohella on mainittava Turvallisuus viimeiseksi (1923). Tämän elokuvan jälkeen Newmayer lähti kuitenkin uusien tuulien perään, mutta Lloydin menestys jatkui siitä huolimatta vielä useiden elokuvien verran. Vanhojen klassikoiden tenho kantaa edelleen: Keltanokka on mainio elokuva vaikkapa lukuvuodenaloittajaisiin ja opiskeluaikojen muisteluun. Mutta nähdäänkö elokuvassa aherrusta, kirjoja ja pänttäämistä? Ei lainkaan!

Pisteytys: 8/10

Heinäkuun elokuvat 2025

Matkalla sukulaisten luo Haminaan 

Ohjannut Juha Koiranen 

Suomi 2025, 11 min. 

Lyhytelokuva, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Tiina Pirhonen, Pertti Sveholm 

 

 

 

Arkinen mykkäkomedia käsittelee parisuhdekriisiä keskellä kukkeinta kesää. Lomamatkalla auto hyytyy, suklaa sulaa ja hermot kiristyvät. Miksi tämä on aina tämmöistä? Mutta onko ruoho vihreämpää muualla? Virkistävä ja kenties monille samaistuttava lyhytelokuva.

Pisteytys: 7/10

 

Wicked
Ohjannut Jon M. Chu

USA & Japani 2024, 160 min.

Musikaali, Fantasia 

Pääosissa: Cynthia Erivo, Ariana Grande

 

 

 

Ihmemaa Ozin noitien nuoruusvuosista on syntynyt värikäs musikaali, joka palkittiin jostain syystä lavaste-Oscarilla. Maailma on muovinen ja tarina ärsyttävän lepsu, mutta niin vain elokuvasta on tullut hitti. Jatko-osa on tietenkin jo tekeillä, vaikka tälläkin tarinalla on vähintään tunti liikaa kestoa. Jännite löytyy vasta loppukohtauksessa. Elokuva perustuu paitsi Oz-tarinaperinteeseen, myös Gregory Maguiren romaaniin Noita (1995) ja sen Broadway-versioon (2003). Ainakin elokuvaversion laulut ovat mitäänsanomattomia, mutta sentään päätähdet suoriutuvat niistä tyylipuhtaasti.

 

Pisteytys: 3/10

 

Ilveskuiskaaja
Ohjannut Juha Suonpää

Suomi 2023, 80 min.

Dokumentti 

 

 

 

 

 

Metsä on monelle suomalaiselle vieras maa. Toisin on laita Hannu Rantalan, joka on omistautunut ilvesten elämän seuraamiselle. Poikkeuksellisen tyylikkäästi toteutettu luontodokumentti tutkii kunnioittavaa kanssakulkijuutta. Äänessä ovat pääasiassa vain Rantala ilveksineen. Katsoja saa uppoutua kissaeläinten taikapiiriin ja metsän rauhoittavaan hämyyn.

Pisteytys: 7/10

 

Entre tinieblas - Yön sisaret
Ohjannut Pedro Almodóvar 

Espanja 1983, 114 min.

Komedia, Draama 

Pääosissa: Cristina Sánchez Pascual, Laura Cepeda, Julieta Serrano

 

 

Räävitöntä menoa nunnaluostarissa! Yön sisaret (engl. Dark Habits) astelee pyhyyden keskelle pakopaikkaa etsivän yökerholaulajan (Pascual) matkassa. Luostarissa himoitaan, päihdytään ja sekoillaan ilahduttavan estottomasti. Pedro Almodóvarin varhaisissa elokuvissa on hajanaisuutta mutta myös kihelmöivää anarkiaa. Tässä elokuvassa tutkitaan kujeilevasti uskontoa ja syntiä, jonka taakka tosin ei filmin riehakkaita nunnia paljoa paina.

Pisteytys: 8/10

Munich - München (2005)

Ohjannut Steven Spielberg

Ranska, Kanada & USA, 164 min. 

Trilleri, Historia

Pääosissa: Eric Bana, Daniel Craig, Ciarán Hinds

 

We can't afford to be that decent anymore.

 

Vuonna 1972 Münchenin kesäolympialaisten yhteydessä tapahtui terrori-isku. Yksitoista Israelin olympiatiimin jäsentä menehtyi ja jäljelle jäi suru sekä syvä kauna iskun suorittaneita palestiinalaisia kohtaan. Tapahtumasarja ei saanut alkuaan tyhjästä, vaan taustalla oli pitkällinen koston kierre. Verenvuodatukselle ei tule loppua, sillä Münchenin tapauksen seurauksena agentti Avner Kaufman (Bana) lähetetään tappoiskun tekijöiden jäljille. Kaufman joutuu punnitsemaan tarkasti tekojensa seurauksia ja sitä, mitä järkeä koko tehtävässä on. Loppuuko kosto kostamalla?

Tarina on kerrottu israelilaisten näkökulmasta, mutta elokuva ei lopulta asetu heidän puolelleen. München pyrkii neutraaliuteen ja tavoitteena on antaa ääni sekä israelilaisille ja palestiinalaisille, vaikka jälkimmäiset jäävät melko kasvottomiksi. Kukaan ei ole sankari tai konna, vaan tarinan henkilöt ovat tavallisia ihmisiä pitkittyneen konfliktin jaloissa ─ tai oikeastaan he vaikuttavat vain ajelehtivan virran mukana. Puolueeton ymmärtäminen on toki arvokasta, mutta voiko elokuva todella olla neutraali? Nykytapahtumien valossa tyyli tuntuu väistämättä melko lattealta. Jos kuitenkin unohdetaan hetkeksi elokuvan konteksti, trillerinä München kyllä toimii: Kaufmanin vainoharhaisuus ja pelko kasvavat tehokkaasti tapahtumien edetessä.

München on vakavinta Spielbergiä sitten Schindlerin listan (1993), aiheessakin on samoja kaikuja. Surumielinen trilleri kiinnosti katsojia ja se nousi monien kriitikoiden top-listoille vuoden 2005 elokuvasadosta. Kaikki kritiikki ei kuitenkaan ole ollut pelkkää ylistystä, vaan puolueetonta lähestymistapaa on myös karsastettu: soraääniä on tullut sekä israelilaisten että palestiinalaisten suunnalta. Tavallaan elokuvan vastaanotto heijastuu Oscar-kisailussa: München tienasi viisi ehdokkuutta (mm. paras elokuva, käsikirjoitus), mutta yhtäkään pystiä sille ei annettu.

Pisteytys: 6/10

Desperado (1995)

Ohjannut Robert Rodriguez

USA & Meksiko, 104 min.

Toiminta, Rikos, Lännenelokuva, Komedia 

Pääosissa: Antonio Banderas, Salma Hayek, Steve Buscemi, Joaquim de Almeida

 

It's easier to pull the trigger than play guitar.

Myyttinen El Mariachi (Banderas) on mies, jolla on kosto mielessään. Entinen kitaristi ja nykyinen asesankari jahtaa huumeparoni Buchoa (Almeida), joka on syypää moniin turhiin kuolemiin. Hikiset päivät muuttuvat yhä kuumemmiksi, kun tarinat El Mariachista saavuttavat erään pikkukaupungin Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalla. Siellä El Mariachille riittää töitä, sillä koko kaupunki on tavalla tai toisella kietoutunut Buchon huumebisnesten pyörittämiseen.

Vauhdikas Desperado on jatko-osa elokuvalle El Mariachi (1992). Tämä on kuitenkin elokuvista nimekkäämpi ja toimii vallan mainiosti myös itsenäisenä teoksena. Desperado yhdistelee reippaalla tavalla eri lajityyppejä: on lännenklassikkoa, kovaa toimintaa, ripaus romantiikkaa ja roimasti itseironista huumoria. Tarina ei sinänsä ole kummoinen, mutta eipä tällainen viihdetoiminta kovin syvällistä sisältöä vaadikaan. Terävästi leikattua ja taitavasti etenevää kostohupia!

 

Robert Rodriguezin Meksiko-teemaiset elokuvat jatkuvat vielä filmissä Once Upon a Time in Mexico (2003), jossa Antonio Banderas ja Salma Hayek saavat seurakseen Johnny Deppin. Arvioiden perusteella löyhän saagan päätösosa ei vedä vertoja Desperadolle, jonka tarina kiistämättä ei tunnu kaipaavan enää yhtään pidennystä. Yksi vauhdikas toimintafilmi riittää El Mariachin tarinalle erinomaisesti: onhan tässäkin jo aineksia toimintaklassikoksi.

Pisteytys: 7/10

The Diary of a Teenage Girl (2015)

Ohjannut Marielle Heller

USA 2015, 102 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Bel Powley, Alexander Skarsgård, Kristen Wiig

 

So, maybe nobody loves me.

 

Teini-ikäinen Minnie Goetze (Powley) piirtää rujoja sarjakuvia ja haaveilee kiihkeästä kosketuksesta. Onko hän ruma, haluaako hän liikaa rakkautta, ymmärtääkö kukaan? Kun Minnie aloittaa seksisuhteen äitinsä (Wiig) kolmekymppisen poikaystävän Monroen (Skarsgård) kanssa, rakkauden ja halun mahdottomuus saa elämän raiteiltaan. Ympärillä sykkii 1970-luvun San Francisco villeine bileineen: elämä kuohuu kaduilla ja klubeilla kiihkeänä, pelottavana ja kysymyksiä täynnä.

Marielle Hellerin esikoisohjaus on rehellisyyteen pyrkivä elokuva nuoren naisen heräävästä seksuaalisuudesta. On hyvä, ettei tarina ole hyssyttelyä ja sievistelyä! Kertomus väistää taitavasti kiusallisuuden tirkistelyn tunteen, vaikka Minnien ajatukset saavat liitää vapaina. Keveyttä tuo musta huumori, jonka avulla melko hurjaa kolmiodraamaa on helpompaa tarkastella. Käsikirjoitus pohjautuu samannimiseen autofiktiiviseen romaaniin (2002), joten osittainen tosipohja tuo kertomukseen aitoutta. Seksuaalisuuden ja yleisen teiniyden ohella tarinassa kulkee sivujuonteena kipeä äiti-tytär-suhde. 

 

The Diary of a Teenage Girl on tervetullutta vaihtelua useimmille teinikomedioille, eritoten raikkaan naisnäkökulmansa vuoksi. Jokin tarinassa jättää silti vielä kaipaamaan hieman enemmän. Ajankuva jää tuhnuiseksi taustakulissiksi, ehkä tarkoituksella, mutta maailma voisi näyttää upeammaltakin. Mikä Minnien tarinassa on ajatonta, mikä mennyttä maailmaa? Animaatiopätkät ovat hauskaa piristystä keskellä seitkytluvun-ruskeaa. Elokuva jättää joka tapauksessa mielenkiinnon Marielle Hellerin myöhempiä töitä kohtaan. Toistaiseksi olen nähnyt vain vain tyylillisesti samankaltaisen draamakomedian Can You Ever Forgive Me? (2019), joka sijoittuu 1990-luvun New Yorkiin.

Pisteytys: 7/10

Witness - Todistaja (1985)

Ohjannut Peter Weir 

USA 1985, 112 min.

Trilleri, Romantiikka 

Pääosissa: Harrison Ford, Kelly McGillis, Lukas Haas

 

You be careful out among them English!

Pennsylvanian amish-yhteisö tempautuu tahtomattaan mukaan suurkaupungin paheelliseen elämään. Nuori poika Samuel (Haas) joutuu vahingossa murhan ainoaksi silminnäkijäksi: käy ilmi, että murhamies on kaidalta polulta suistunut kyttä, joka haluaa peittää jälkensä. Samuelin ainoa luotettava suojelija on etsivä John Book (Ford), jonka omakin henki on pian vaarassa. Ainoa turvapaikka on Samuelin kotitila, jossa John kohtaa odottamattoman rakkauden.

 

Todistaja yhdistää kaksi hyvin erilaista lajityyppiä. Elokuva on trilleri ja rakkaustarina samassa sievässä paketissa: välillä murhajännitys miltei unohtuu, mutta lopussa on taas luvassa kovaa kyytiä. Rakkauden ja jännityksen tunnelmat vaihtelevat sulavasti. Amish-arki rauhoittaa suurkaupungin sykettä ja antaa perinteiseen tappotarinaan persoonallista sävyä. Avonainen rakkaustarina on tunnusteleva, sillä täysin eri taustoista tulevien Johnin ja Rachelin (McGillis) keskinäinen vetovoima vaatii sillanrakentamista. Voiko pari saada toisensa?

Jos romanssia ja rikostarinaa käsiteltäisiin erillisinä kokonaisuuksinaan, ne tuntuisivat melko tyypillisiltä tuulahduksilta 1980-luvun valkokankailta. Todistaja on riittävän tuttu ja omaperäinen helpoksi menestystarinaksi: kahdeksasta Oscar-ehdokkuudesta tuli kaksi voittoa (käsikirjoitus ja leikkaus) ja monessa muussakin filmigaalassa satoi suosiota. Käsikirjoituksen ja Harrison Fordin roolityön ohella ohella kehuja sai varsinkin Maurice Jarren sävellystyö. Elokuva ei ole Peter Weirin ikimuistoisin ohjaustyö, mutta pätevästi tehty ja persoonallinen viihde-elokuva.

Pisteytys: 7/10

Summertime - Kesäinen romanssi (1955)

Ohjannut David Lean

Iso-Britannia, USA & Italia 1955, 100 min.

Komedia, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Katharine Hepburn, Rossano Brazzi

 

My dear girl, you are hungry. Eat the ravioli.

 

Kauneutta rakastava Jane Hudson (Hepburn) saapuu unelmalomalleen Venetsiaan. Rakkaus ei ole kohdellut Janea silkkihansikkain, mutta onhan hänellä kameransa ja seikkailunhalunsa! Lemmenhuuma kuitenkin yllättää Janen, sillä muuan italialainen mies iskee häneen silmänsä. Kohtalokkaiden tapaamisien jälkeen Jane ei voi väistellä tunteitaan, joita Renato de Rossi (Brazzi) hänessä herättää. Mutta voiko lempeen luottaa?

Kesäinen romanssi edustaa heleästi aikanaan suosittua matkailuelokuvaa. Buumin aloitti romanttinen Loma Roomassa (1951) ja sen suosio on tainnut vaikuttaa tähänkin reissuun. Filmejä yhdistää komediallinen kepeys, valintoja täynnä oleva rakkaustarina ja ihana, ikuinen Italia. Kesäinen romanssi käyttää anteliaasti filmiä kuvatessaan kelluvan kaupungin nähtävyyksiä ja elämyksiä. Charmikkaan loman ohella elokuvan parasta antia on Katharine Hepburn, joka on tapansa mukaan hurmaavan karismaattinen. Vastanäyttelijä Rossano Brazzi ei yllä samaan vetovoimaan kuin Hepburn, mutta eipä hän tarinan päätähti olekaan.

Brittiläisen David Leanin ohjaustöistä muistetaan eritoten Kwai-joen silta (1957) ja Arabian Lawrence (1961). Kesäinen romanssi ei ole ohjaajan nimekkäin teos, mutta elokuva on silti merkkipaalu Leanin uralla. Tämä Leanin ensimmäinen Hollywood-filmi oli lähtölaukaus näkyvälle kansainväliselle uralle, jolla hittejä piisasi. Niistä huolimatta Kesäinen romanssi säilyi Leanin omana suosikkina ohjausuraltaan. Eipä siis lainkaan turha matka! Sitä paitsi Kesäinen romanssi mahdollistaa edelleen upealla tavalla Venetsian ihmeistä nauttimisen kotisohvalta käsin: nähtävästi melkoiset turistivirrat ovat olleet kaupungin riesana jo 1950-luvulla.

Pisteytys: 7/10

Kesäkuun elokuvat 2023

Máhccan - Kotiinpaluu
Ohjannut Anssi Kömi & Suvi West 

Suomi & Norja 2023, 76 min.

Dokumentti 

 

 

 

 

Vuonna 2021 Kansallismuseo palautti kokoelmansa saamelaisesineet alkuperäisille omistajilleen tai tässä tapauksessa saamelaismuseo Siidaan. Tunteikas dokumentti kuvaa kauniisti juurien ja kulttuuriperinnön merkitystä, mutta suru ei lopu. Valtaosa saamelaisten arvokkaimmasta kulttuuriperinnöstä on edelleen levällään museoissa ympäri maailmaa. Siten dokumentti kertoo myös siivun museoiden kolonialistista historiaa, johon on havahduttu hitaasti.

 

Pisteytys: 8/10

 

Naalin paluu
Ohjannut Kimmo Ohtonen 

Suomi 2023, 53 min. 

Dokumentti

 

 

 

 

 

Kauniisti kuvattu naali-dokumentti kunnioittaa pohjoista tunturiluontoa. Saadaanko naali vielä palautettua Suomen luontoon, kun ihmisen toiminnan seurauksena toiset lajit ovat vallanneet sen elinympäristön? Kuinka ihmisen pitäisi puuttua tilanteeseen? Lyhyessä ajassa elokuva osoittaa konkreettisesti, miten ihminen voi vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen hyvässä ja pahassa.

Pisteytys: 7/10
 

Summer of 85
Ohjannut François Ozon

Ranska & Belgia 2020, 101 min.

Draama, Romantiikka 

Pääosissa: Félix Lefebvre, Benjamin Voisin

 

 

 

 

Miksi söpöt poikarakkaudet aina päättyvät murheellisesti? Niin käy tälläkin kertaa tässä ranskalaisfilmissä, joka kertoo teinien kesäromanssista. Nuori Alex (Lefebvre) tapaa hurmaavan Davidin (Voisin) ja suuri rakkaus syttyy, kunnes tragedia päättää juuri heränneen onnen. Lemmellä on synkkä loppu mutta kerronnassa on kesäistä kepeyttä. Tarinaltaan vähän kökkö mutta muuten välttävä filmi nuoren rakkauden ehdottomuudesta.

Pisteytys: 6/10

 

Supernova

Ohjannut Harry Macqueen

Iso-Britannia 2020, 95 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Colin Firth, Stanley Tucci

 

 

 

 

Pariskunta kiertelee matkailuautolla jättämässä jäähyväisiä yhteiselle tarinalleen. Toinen miehistä (Tucci) on sairastunut dementiaan, eikä onnen aika voi jatkua ikuisesti. Lempeä elokuva on liikuttava mutta ei liian sentimentaalinen. Kuitenkaan tarina ei mene niin syvälle kipeisiin kysymyksiin kuin todella voisi, vaikka vellookin surussa ja jäähyväisissä. Katkeransuloiset jäähyväiset kauniissa maisemissa, mutta suurta muistijälkeä elokuva ei lopulta jätä.

Pisteytys: 7/10

También la lluvia - Sade kuuluu meille

Ohjannut Icíar Bollaín

Espanja, Meksiko & Ranska 2010, 103 min.

Draama, Historia

Pääosissa: Gael García Bernal, Luis Tosar, Juan Carlos Aduviri

 

 

 

Joukko elokuvantekijöitä saapuu Boliviaan halpojen tuotantokustannusten perässä. Historiallista Kolumbus-tarinaa kuvatessa paljastuvat kolonialismin jäljet: alkuperäisväestön sortaminen ei jäänytkään 1600-luvulle vaan on yhä tätä päivää. Eri kerrontatasot limittyvät taitavasti, eikä elokuva alleviivaa liikaa tärkeää sanomaansa.

Pisteytys: 8/10

Mädchen in Uniform - Murrosiässä
Ohjannut Leontine Sagan & Carl Froelich

Saksa 1931, 87 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Dorothea Wieck, Hertha Thiele, Emilia Unda

 

 

 

 

Lesborakkaus kukoistaa sisäoppilaitoksessa, vaikka konservatiiviset voimat yrittävät nitistää lemmen kaikin keinoin. Murrosiässä on hieno queer-klassikko, jossa pysäyttävintä on sen kylmäävä synnyinaika ja -paikka: nousevan fasismin Saksa. On tärkeää muistaa, että natsien kirjaroviot alkoivat Hirschfeldin seksologian tutkimuslaitoksesta, joka oli turvasatama seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Elokuva ei kuvaa ainoastaan naisten välistä rakkautta vaan toimii myös kommentaarina fasismin ankaruudelle. Eipä ihme, että elokuva oli pitkään kielletty.

Pisteytys: 8/10

The New World (2005)

Ohjannut Terrence Malick

USA & Iso-Britannia 2005, 135 min.

Draama, Historia, Romantiikka

Pääosissa: Colin Farrell, Q'orianka Kilcher, Christian Bale

 

Did you find your Indies, John? You shall.

 

Valkopurjeiset englantilaisalukset saapuvat uuden mantereen rannoille. Vuosi on 1607 ja pian vehreille rannoille nousee Jamestownin siirtokunta. Kapteeni John Smith (Farrell) on joutua hirtetyksi kapina-aikeistaan, mutta säästää henkikultansa ja pääsee tekemään tuttavuutta paikalliseen alkuperäisväestöön. Läheisen heimon nuori prinsessa (Kilcher) vetää Smithin sydäntä puoleensa. Metsien siimeksestä ja naisen syleilystä löytyy aito paratiisi, jonka retkikunta olemassaolollaan myrkyttää yhä pysyvämmin. The New World perustuu Pocahontaksen tuttuun tarinaan, vaikka muuttaakin tapahtumat aikuisten väliseksi rakkaustarinaksi.

Terrence Malickin ura alkoi kolmella harvakseltaan ilmestyneellä mestariteoksella. Tällä vuosituhannella elokuvia on tullut aiempaan verraten nopeaa tahtia, mutta filmien laatua on pidetty heikkona. The New World ja sitä seurannut The Tree of Life (2011) jakoivat vielä mielipiteet: osa puolustaa Malickin filosofista visiota intohimoisesti, toisia verkkainen haahuilu tuskastuttaa. Minun mielestäni The Tree of Life menee jo valtaosin tyhjänpäiväiseksi hourailuksi, eikä tämä elokuva ole kaukana samasta kiusallisen uljaasta lätinästä. Miksi niin? Aloitetaan kuitenkin kehuilla.

The New Worldin pikkutarkka luontokuvaus on Malickille tuttuun tapaan kaunista ja äänisuunnittelu on tehty pieteetillä. Esteettisyys viiltää: tällaisesta maailmastako olemme luopuneet ja yhä luovumme? Ylipäätään elokuva on enemmän tunnetta kuin klassista Hollywood-draamaa ja se on kiistämättä kaunista itsessään. The New World onnistuu rakentamaan tunteisiinvetoavan kuvauksen kolonialismista ja uuden mantereen valloituksesta. Vanhaa maailmaakin onnistutaan lopussa katsomaan uusin silmin. Alkuperäisväestöä kuvataan sinänsä kunnioitukseen pyrkien, mutta silti he jäävät tarinassa oudon romantisoituun osaan. Q'orianka Kilcher tulkitsee kauniisti Pocahontasiin perustuvaa hahmoa, mutta hänen äänensä peittyy. John Smithin valjusta hahmosta ei saa lainkaan otetta ja Colin Farrelin roolisuoritus on onttoa kulmienkurtistelua. Romanssi ainoastaan oudoksuttaa; tarina ei toimi ja ajatusäänet alkavat ärsyttää. Lopputekstien alkaessa mietin: onneksi ei tarvinnut rypeä läpi 150 minuutin mittaista harvinaisversiota. Vai olisivatko hahmot siinä saaneet paremman mahdollisuuden?

Pisteytys: 6/10