The Freshman - Keltanokka (1925)

Ohjannut Fred C. Newmeyer & Sam Taylor

USA 1925, 77 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka, Draama

Pääosissa: Harold Lloyd, Jobyna Ralston, Brooks Benedict

 

There's the man to model yourselves after!

 

Harold Lamb (Lloyd) aloittaa college-opintonsa intoa puhkuen. Lukukauden ensimmäisinä päivinä yli-innokas nuorukainen saa huomata, ettei porukkaan pääsy olekaan aivan helppoa. Haroldista tulee tahtomattaan vuosikurssinsa klovni, jonka kommellukset ovat yleinen vitsailun aihe.  Sinnikkään asenteensa ansiosta Harold onnistuu kilvoittelemaan tovereidensa suosiosta juhlissa ja urheilukentällä, mutta tärkeintä on kuitenkin erään hurmaavan neidon (Ralston) rakkaus.

 

Vauhdikkaita opiskelijarientoja kuvaava Keltanokka on tasapainoinen komedia, jossa Harold Lloyd esiintyy itselleen tyypillisenä sympaattisena tohelona. Vaikka tarina ja sen lähtökohdat ovat tuttuja, kokonaisuus on raikas ja hauska. Mukana on rahtunen aika vakavaakin draamaa, sillä Haroldin yksinäisyys on pohjimmiltaan pakahduttavan surullista. Nuorukainen tekee mitä vain saadakseen suosiota ja ystäviä, mutta saa osakseen vain pilkkaa. Loppukohtaus kruunaa kaiken upealla katharsiksellaan, josta ei puutu huumoria ja urheiluotteluiden huimaa jännitystä.

Keltanokka oli valtava menestys ja näyttävä kassamagneetti. Elokuvan ohjaajina toimivat jo tuttuun tapaan Fred C. Newmayer ja Sam Taylor, jotka olivat ohjanneet useita Lloyd-elokuvia yhdessä ja erikseen. Tunnetumpina töinä Keltanokan ohella on mainittava Turvallisuus viimeiseksi (1923). Tämän elokuvan jälkeen Newmayer lähti kuitenkin uusien tuulien perään, mutta Lloydin menestys jatkui siitä huolimatta vielä useiden elokuvien verran. Vanhojen klassikoiden tenho kantaa edelleen: Keltanokka on mainio elokuva vaikkapa lukuvuodenaloittajaisiin ja opiskeluaikojen muisteluun. Mutta nähdäänkö elokuvassa aherrusta, kirjoja ja pänttäämistä? Ei lainkaan!

Pisteytys: 8/10

Heinäkuun elokuvat 2025

Matkalla sukulaisten luo Haminaan 

Ohjannut Juha Koiranen 

Suomi 2025, 11 min. 

Lyhytelokuva, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Tiina Pirhonen, Pertti Sveholm 

 

 

 

Arkinen mykkäkomedia käsittelee parisuhdekriisiä keskellä kukkeinta kesää. Lomamatkalla auto hyytyy, suklaa sulaa ja hermot kiristyvät. Miksi tämä on aina tämmöistä? Mutta onko ruoho vihreämpää muualla? Virkistävä ja kenties monille samaistuttava lyhytelokuva.

Pisteytys: 7/10

 

Wicked
Ohjannut Jon M. Chu

USA & Japani 2024, 160 min.

Musikaali, Fantasia 

Pääosissa: Cynthia Erivo, Ariana Grande

 

 

 

Ihmemaa Ozin noitien nuoruusvuosista on syntynyt värikäs musikaali, joka palkittiin jostain syystä lavaste-Oscarilla. Maailma on muovinen ja tarina ärsyttävän lepsu, mutta niin vain elokuvasta on tullut hitti. Jatko-osa on tietenkin jo tekeillä, vaikka tälläkin tarinalla on vähintään tunti liikaa kestoa. Jännite löytyy vasta loppukohtauksessa. Elokuva perustuu paitsi Oz-tarinaperinteeseen, myös Gregory Maguiren romaaniin Noita (1995) ja sen Broadway-versioon (2003). Ainakin elokuvaversion laulut ovat mitäänsanomattomia, mutta sentään päätähdet suoriutuvat niistä tyylipuhtaasti.

 

Pisteytys: 3/10

 

Ilveskuiskaaja
Ohjannut Juha Suonpää

Suomi 2023, 80 min.

Dokumentti 

 

 

 

 

 

Metsä on monelle suomalaiselle vieras maa. Toisin on laita Hannu Rantalan, joka on omistautunut ilvesten elämän seuraamiselle. Poikkeuksellisen tyylikkäästi toteutettu luontodokumentti tutkii kunnioittavaa kanssakulkijuutta. Äänessä ovat pääasiassa vain Rantala ilveksineen. Katsoja saa uppoutua kissaeläinten taikapiiriin ja metsän rauhoittavaan hämyyn.

Pisteytys: 7/10

 

Entre tinieblas - Yön sisaret
Ohjannut Pedro Almodóvar 

Espanja 1983, 114 min.

Komedia, Draama 

Pääosissa: Cristina Sánchez Pascual, Laura Cepeda, Julieta Serrano

 

 

Räävitöntä menoa nunnaluostarissa! Yön sisaret (engl. Dark Habits) astelee pyhyyden keskelle pakopaikkaa etsivän yökerholaulajan (Pascual) matkassa. Luostarissa himoitaan, päihdytään ja sekoillaan ilahduttavan estottomasti. Pedro Almodóvarin varhaisissa elokuvissa on hajanaisuutta mutta myös kihelmöivää anarkiaa. Tässä elokuvassa tutkitaan kujeilevasti uskontoa ja syntiä, jonka taakka tosin ei filmin riehakkaita nunnia paljoa paina.

Pisteytys: 8/10

Munich - München (2005)

Ohjannut Steven Spielberg

Ranska, Kanada & USA, 164 min. 

Trilleri, Historia

Pääosissa: Eric Bana, Daniel Craig, Ciarán Hinds

 

We can't afford to be that decent anymore.

 

Vuonna 1972 Münchenin kesäolympialaisten yhteydessä tapahtui terrori-isku. Yksitoista Israelin olympiatiimin jäsentä menehtyi ja jäljelle jäi suru sekä syvä kauna iskun suorittaneita palestiinalaisia kohtaan. Tapahtumasarja ei saanut alkuaan tyhjästä, vaan taustalla oli pitkällinen koston kierre. Verenvuodatukselle ei tule loppua, sillä Münchenin tapauksen seurauksena agentti Avner Kaufman (Bana) lähetetään tappoiskun tekijöiden jäljille. Kaufman joutuu punnitsemaan tarkasti tekojensa seurauksia ja sitä, mitä järkeä koko tehtävässä on. Loppuuko kosto kostamalla?

Tarina on kerrottu israelilaisten näkökulmasta, mutta elokuva ei lopulta asetu heidän puolelleen. München pyrkii neutraaliuteen ja tavoitteena on antaa ääni sekä israelilaisille ja palestiinalaisille, vaikka jälkimmäiset jäävät melko kasvottomiksi. Kukaan ei ole sankari tai konna, vaan tarinan henkilöt ovat tavallisia ihmisiä pitkittyneen konfliktin jaloissa ─ tai oikeastaan he vaikuttavat vain ajelehtivan virran mukana. Puolueeton ymmärtäminen on toki arvokasta, mutta voiko elokuva todella olla neutraali? Nykytapahtumien valossa tyyli tuntuu väistämättä melko lattealta. Jos kuitenkin unohdetaan hetkeksi elokuvan konteksti, trillerinä München kyllä toimii: Kaufmanin vainoharhaisuus ja pelko kasvavat tehokkaasti tapahtumien edetessä.

München on vakavinta Spielbergiä sitten Schindlerin listan (1993), aiheessakin on samoja kaikuja. Surumielinen trilleri kiinnosti katsojia ja se nousi monien kriitikoiden top-listoille vuoden 2005 elokuvasadosta. Kaikki kritiikki ei kuitenkaan ole ollut pelkkää ylistystä, vaan puolueetonta lähestymistapaa on myös karsastettu: soraääniä on tullut sekä israelilaisten että palestiinalaisten suunnalta. Tavallaan elokuvan vastaanotto heijastuu Oscar-kisailussa: München tienasi viisi ehdokkuutta (mm. paras elokuva, käsikirjoitus), mutta yhtäkään pystiä sille ei annettu.

Pisteytys: 6/10

Desperado (1995)

Ohjannut Robert Rodriguez

USA & Meksiko, 104 min.

Toiminta, Rikos, Lännenelokuva, Komedia 

Pääosissa: Antonio Banderas, Salma Hayek, Steve Buscemi, Joaquim de Almeida

 

It's easier to pull the trigger than play guitar.

Myyttinen El Mariachi (Banderas) on mies, jolla on kosto mielessään. Entinen kitaristi ja nykyinen asesankari jahtaa huumeparoni Buchoa (Almeida), joka on syypää moniin turhiin kuolemiin. Hikiset päivät muuttuvat yhä kuumemmiksi, kun tarinat El Mariachista saavuttavat erään pikkukaupungin Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalla. Siellä El Mariachille riittää töitä, sillä koko kaupunki on tavalla tai toisella kietoutunut Buchon huumebisnesten pyörittämiseen.

Vauhdikas Desperado on jatko-osa elokuvalle El Mariachi (1992). Tämä on kuitenkin elokuvista nimekkäämpi ja toimii vallan mainiosti myös itsenäisenä teoksena. Desperado yhdistelee reippaalla tavalla eri lajityyppejä: on lännenklassikkoa, kovaa toimintaa, ripaus romantiikkaa ja roimasti itseironista huumoria. Tarina ei sinänsä ole kummoinen, mutta eipä tällainen viihdetoiminta kovin syvällistä sisältöä vaadikaan. Terävästi leikattua ja taitavasti etenevää kostohupia!

 

Robert Rodriguezin Meksiko-teemaiset elokuvat jatkuvat vielä filmissä Once Upon a Time in Mexico (2003), jossa Antonio Banderas ja Salma Hayek saavat seurakseen Johnny Deppin. Arvioiden perusteella löyhän saagan päätösosa ei vedä vertoja Desperadolle, jonka tarina kiistämättä ei tunnu kaipaavan enää yhtään pidennystä. Yksi vauhdikas toimintafilmi riittää El Mariachin tarinalle erinomaisesti: onhan tässäkin jo aineksia toimintaklassikoksi.

Pisteytys: 7/10

The Diary of a Teenage Girl (2015)

Ohjannut Marielle Heller

USA 2015, 102 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Bel Powley, Alexander Skarsgård, Kristen Wiig

 

So, maybe nobody loves me.

 

Teini-ikäinen Minnie Goetze (Powley) piirtää rujoja sarjakuvia ja haaveilee kiihkeästä kosketuksesta. Onko hän ruma, haluaako hän liikaa rakkautta, ymmärtääkö kukaan? Kun Minnie aloittaa seksisuhteen äitinsä (Wiig) kolmekymppisen poikaystävän Monroen (Skarsgård) kanssa, rakkauden ja halun mahdottomuus saa elämän raiteiltaan. Ympärillä sykkii 1970-luvun San Francisco villeine bileineen: elämä kuohuu kaduilla ja klubeilla kiihkeänä, pelottavana ja kysymyksiä täynnä.

Marielle Hellerin esikoisohjaus on rehellisyyteen pyrkivä elokuva nuoren naisen heräävästä seksuaalisuudesta. On hyvä, ettei tarina ole hyssyttelyä ja sievistelyä! Kertomus väistää taitavasti kiusallisuuden tirkistelyn tunteen, vaikka Minnien ajatukset saavat liitää vapaina. Keveyttä tuo musta huumori, jonka avulla melko hurjaa kolmiodraamaa on helpompaa tarkastella. Käsikirjoitus pohjautuu samannimiseen autofiktiiviseen romaaniin (2002), joten osittainen tosipohja tuo kertomukseen aitoutta. Seksuaalisuuden ja yleisen teiniyden ohella tarinassa kulkee sivujuonteena kipeä äiti-tytär-suhde. 

 

The Diary of a Teenage Girl on tervetullutta vaihtelua useimmille teinikomedioille, eritoten raikkaan naisnäkökulmansa vuoksi. Jokin tarinassa jättää silti vielä kaipaamaan hieman enemmän. Ajankuva jää tuhnuiseksi taustakulissiksi, ehkä tarkoituksella, mutta maailma voisi näyttää upeammaltakin. Mikä Minnien tarinassa on ajatonta, mikä mennyttä maailmaa? Animaatiopätkät ovat hauskaa piristystä keskellä seitkytluvun-ruskeaa. Elokuva jättää joka tapauksessa mielenkiinnon Marielle Hellerin myöhempiä töitä kohtaan. Toistaiseksi olen nähnyt vain vain tyylillisesti samankaltaisen draamakomedian Can You Ever Forgive Me? (2019), joka sijoittuu 1990-luvun New Yorkiin.

Pisteytys: 7/10

Witness - Todistaja (1985)

Ohjannut Peter Weir 

USA 1985, 112 min.

Trilleri, Romantiikka 

Pääosissa: Harrison Ford, Kelly McGillis, Lukas Haas

 

You be careful out among them English!

Pennsylvanian amish-yhteisö tempautuu tahtomattaan mukaan suurkaupungin paheelliseen elämään. Nuori poika Samuel (Haas) joutuu vahingossa murhan ainoaksi silminnäkijäksi: käy ilmi, että murhamies on kaidalta polulta suistunut kyttä, joka haluaa peittää jälkensä. Samuelin ainoa luotettava suojelija on etsivä John Book (Ford), jonka omakin henki on pian vaarassa. Ainoa turvapaikka on Samuelin kotitila, jossa John kohtaa odottamattoman rakkauden.

 

Todistaja yhdistää kaksi hyvin erilaista lajityyppiä. Elokuva on trilleri ja rakkaustarina samassa sievässä paketissa: välillä murhajännitys miltei unohtuu, mutta lopussa on taas luvassa kovaa kyytiä. Rakkauden ja jännityksen tunnelmat vaihtelevat sulavasti. Amish-arki rauhoittaa suurkaupungin sykettä ja antaa perinteiseen tappotarinaan persoonallista sävyä. Avonainen rakkaustarina on tunnusteleva, sillä täysin eri taustoista tulevien Johnin ja Rachelin (McGillis) keskinäinen vetovoima vaatii sillanrakentamista. Voiko pari saada toisensa?

Jos romanssia ja rikostarinaa käsiteltäisiin erillisinä kokonaisuuksinaan, ne tuntuisivat melko tyypillisiltä tuulahduksilta 1980-luvun valkokankailta. Todistaja on riittävän tuttu ja omaperäinen helpoksi menestystarinaksi: kahdeksasta Oscar-ehdokkuudesta tuli kaksi voittoa (käsikirjoitus ja leikkaus) ja monessa muussakin filmigaalassa satoi suosiota. Käsikirjoituksen ja Harrison Fordin roolityön ohella ohella kehuja sai varsinkin Maurice Jarren sävellystyö. Elokuva ei ole Peter Weirin ikimuistoisin ohjaustyö, mutta pätevästi tehty ja persoonallinen viihde-elokuva.

Pisteytys: 7/10

Summertime - Kesäinen romanssi (1955)

Ohjannut David Lean

Iso-Britannia, USA & Italia 1955, 100 min.

Komedia, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Katharine Hepburn, Rossano Brazzi

 

My dear girl, you are hungry. Eat the ravioli.

 

Kauneutta rakastava Jane Hudson (Hepburn) saapuu unelmalomalleen Venetsiaan. Rakkaus ei ole kohdellut Janea silkkihansikkain, mutta onhan hänellä kameransa ja seikkailunhalunsa! Lemmenhuuma kuitenkin yllättää Janen, sillä muuan italialainen mies iskee häneen silmänsä. Kohtalokkaiden tapaamisien jälkeen Jane ei voi väistellä tunteitaan, joita Renato de Rossi (Brazzi) hänessä herättää. Mutta voiko lempeen luottaa?

Kesäinen romanssi edustaa heleästi aikanaan suosittua matkailuelokuvaa. Buumin aloitti romanttinen Loma Roomassa (1951) ja sen suosio on tainnut vaikuttaa tähänkin reissuun. Filmejä yhdistää komediallinen kepeys, valintoja täynnä oleva rakkaustarina ja ihana, ikuinen Italia. Kesäinen romanssi käyttää anteliaasti filmiä kuvatessaan kelluvan kaupungin nähtävyyksiä ja elämyksiä. Charmikkaan loman ohella elokuvan parasta antia on Katharine Hepburn, joka on tapansa mukaan hurmaavan karismaattinen. Vastanäyttelijä Rossano Brazzi ei yllä samaan vetovoimaan kuin Hepburn, mutta eipä hän tarinan päätähti olekaan.

Brittiläisen David Leanin ohjaustöistä muistetaan eritoten Kwai-joen silta (1957) ja Arabian Lawrence (1961). Kesäinen romanssi ei ole ohjaajan nimekkäin teos, mutta elokuva on silti merkkipaalu Leanin uralla. Tämä Leanin ensimmäinen Hollywood-filmi oli lähtölaukaus näkyvälle kansainväliselle uralle, jolla hittejä piisasi. Niistä huolimatta Kesäinen romanssi säilyi Leanin omana suosikkina ohjausuraltaan. Eipä siis lainkaan turha matka! Sitä paitsi Kesäinen romanssi mahdollistaa edelleen upealla tavalla Venetsian ihmeistä nauttimisen kotisohvalta käsin: nähtävästi melkoiset turistivirrat ovat olleet kaupungin riesana jo 1950-luvulla.

Pisteytys: 7/10

Kesäkuun elokuvat 2023

Máhccan - Kotiinpaluu
Ohjannut Anssi Kömi & Suvi West 

Suomi & Norja 2023, 76 min.

Dokumentti 

 

 

 

 

Vuonna 2021 Kansallismuseo palautti kokoelmansa saamelaisesineet alkuperäisille omistajilleen tai tässä tapauksessa saamelaismuseo Siidaan. Tunteikas dokumentti kuvaa kauniisti juurien ja kulttuuriperinnön merkitystä, mutta suru ei lopu. Valtaosa saamelaisten arvokkaimmasta kulttuuriperinnöstä on edelleen levällään museoissa ympäri maailmaa. Siten dokumentti kertoo myös siivun museoiden kolonialistista historiaa, johon on havahduttu hitaasti.

 

Pisteytys: 8/10

 

Naalin paluu
Ohjannut Kimmo Ohtonen 

Suomi 2023, 53 min. 

Dokumentti

 

 

 

 

 

Kauniisti kuvattu naali-dokumentti kunnioittaa pohjoista tunturiluontoa. Saadaanko naali vielä palautettua Suomen luontoon, kun ihmisen toiminnan seurauksena toiset lajit ovat vallanneet sen elinympäristön? Kuinka ihmisen pitäisi puuttua tilanteeseen? Lyhyessä ajassa elokuva osoittaa konkreettisesti, miten ihminen voi vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen hyvässä ja pahassa.

Pisteytys: 7/10
 

Summer of 85
Ohjannut François Ozon

Ranska & Belgia 2020, 101 min.

Draama, Romantiikka 

Pääosissa: Félix Lefebvre, Benjamin Voisin

 

 

 

 

Miksi söpöt poikarakkaudet aina päättyvät murheellisesti? Niin käy tälläkin kertaa tässä ranskalaisfilmissä, joka kertoo teinien kesäromanssista. Nuori Alex (Lefebvre) tapaa hurmaavan Davidin (Voisin) ja suuri rakkaus syttyy, kunnes tragedia päättää juuri heränneen onnen. Lemmellä on synkkä loppu mutta kerronnassa on kesäistä kepeyttä. Tarinaltaan vähän kökkö mutta muuten välttävä filmi nuoren rakkauden ehdottomuudesta.

Pisteytys: 6/10

 

Supernova

Ohjannut Harry Macqueen

Iso-Britannia 2020, 95 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Colin Firth, Stanley Tucci

 

 

 

 

Pariskunta kiertelee matkailuautolla jättämässä jäähyväisiä yhteiselle tarinalleen. Toinen miehistä (Tucci) on sairastunut dementiaan, eikä onnen aika voi jatkua ikuisesti. Lempeä elokuva on liikuttava mutta ei liian sentimentaalinen. Kuitenkaan tarina ei mene niin syvälle kipeisiin kysymyksiin kuin todella voisi, vaikka vellookin surussa ja jäähyväisissä. Katkeransuloiset jäähyväiset kauniissa maisemissa, mutta suurta muistijälkeä elokuva ei lopulta jätä.

Pisteytys: 7/10

También la lluvia - Sade kuuluu meille

Ohjannut Icíar Bollaín

Espanja, Meksiko & Ranska 2010, 103 min.

Draama, Historia

Pääosissa: Gael García Bernal, Luis Tosar, Juan Carlos Aduviri

 

 

 

Joukko elokuvantekijöitä saapuu Boliviaan halpojen tuotantokustannusten perässä. Historiallista Kolumbus-tarinaa kuvatessa paljastuvat kolonialismin jäljet: alkuperäisväestön sortaminen ei jäänytkään 1600-luvulle vaan on yhä tätä päivää. Eri kerrontatasot limittyvät taitavasti, eikä elokuva alleviivaa liikaa tärkeää sanomaansa.

Pisteytys: 8/10

Mädchen in Uniform - Murrosiässä
Ohjannut Leontine Sagan & Carl Froelich

Saksa 1931, 87 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Dorothea Wieck, Hertha Thiele, Emilia Unda

 

 

 

 

Lesborakkaus kukoistaa sisäoppilaitoksessa, vaikka konservatiiviset voimat yrittävät nitistää lemmen kaikin keinoin. Murrosiässä on hieno queer-klassikko, jossa pysäyttävintä on sen kylmäävä synnyinaika ja -paikka: nousevan fasismin Saksa. On tärkeää muistaa, että natsien kirjaroviot alkoivat Hirschfeldin seksologian tutkimuslaitoksesta, joka oli turvasatama seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Elokuva ei kuvaa ainoastaan naisten välistä rakkautta vaan toimii myös kommentaarina fasismin ankaruudelle. Eipä ihme, että elokuva oli pitkään kielletty.

Pisteytys: 8/10

The New World (2005)

Ohjannut Terrence Malick

USA & Iso-Britannia 2005, 135 min.

Draama, Historia, Romantiikka

Pääosissa: Colin Farrell, Q'orianka Kilcher, Christian Bale

 

Did you find your Indies, John? You shall.

 

Valkopurjeiset englantilaisalukset saapuvat uuden mantereen rannoille. Vuosi on 1607 ja pian vehreille rannoille nousee Jamestownin siirtokunta. Kapteeni John Smith (Farrell) on joutua hirtetyksi kapina-aikeistaan, mutta säästää henkikultansa ja pääsee tekemään tuttavuutta paikalliseen alkuperäisväestöön. Läheisen heimon nuori prinsessa (Kilcher) vetää Smithin sydäntä puoleensa. Metsien siimeksestä ja naisen syleilystä löytyy aito paratiisi, jonka retkikunta olemassaolollaan myrkyttää yhä pysyvämmin. The New World perustuu Pocahontaksen tuttuun tarinaan, vaikka muuttaakin tapahtumat aikuisten väliseksi rakkaustarinaksi.

Terrence Malickin ura alkoi kolmella harvakseltaan ilmestyneellä mestariteoksella. Tällä vuosituhannella elokuvia on tullut aiempaan verraten nopeaa tahtia, mutta filmien laatua on pidetty heikkona. The New World ja sitä seurannut The Tree of Life (2011) jakoivat vielä mielipiteet: osa puolustaa Malickin filosofista visiota intohimoisesti, toisia verkkainen haahuilu tuskastuttaa. Minun mielestäni The Tree of Life menee jo valtaosin tyhjänpäiväiseksi hourailuksi, eikä tämä elokuva ole kaukana samasta kiusallisen uljaasta lätinästä. Miksi niin? Aloitetaan kuitenkin kehuilla.

The New Worldin pikkutarkka luontokuvaus on Malickille tuttuun tapaan kaunista ja äänisuunnittelu on tehty pieteetillä. Esteettisyys viiltää: tällaisesta maailmastako olemme luopuneet ja yhä luovumme? Ylipäätään elokuva on enemmän tunnetta kuin klassista Hollywood-draamaa ja se on kiistämättä kaunista itsessään. The New World onnistuu rakentamaan tunteisiinvetoavan kuvauksen kolonialismista ja uuden mantereen valloituksesta. Vanhaa maailmaakin onnistutaan lopussa katsomaan uusin silmin. Alkuperäisväestöä kuvataan sinänsä kunnioitukseen pyrkien, mutta silti he jäävät tarinassa oudon romantisoituun osaan. Q'orianka Kilcher tulkitsee kauniisti Pocahontasiin perustuvaa hahmoa, mutta hänen äänensä peittyy. John Smithin valjusta hahmosta ei saa lainkaan otetta ja Colin Farrelin roolisuoritus on onttoa kulmienkurtistelua. Romanssi ainoastaan oudoksuttaa; tarina ei toimi ja ajatusäänet alkavat ärsyttää. Lopputekstien alkaessa mietin: onneksi ei tarvinnut rypeä läpi 150 minuutin mittaista harvinaisversiota. Vai olisivatko hahmot siinä saaneet paremman mahdollisuuden?

Pisteytys: 6/10

Här börjar äventyret - Täällä alkaa seikkailu (1965)

Ohjannut Jörn Donner 

Suomi & Ruotsi 1965, 84 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Harriet Andersson, Matti Oravisto, Claude Titre

 

Olen väsynyt sinuun ja tähän pikkukaupunkiin.

 

Keskikesän kukkeassa Helsingissä kaivataan, rakastetaan ja riudutaan. Ruotsalainen muotisuunnittelija Anna Englund (Andersson) on saapunut kaupunkiin tapaamaan rakastettuaan, arkkitehti Toivo Pajusta (Oravisto). On aika asettaa piste lyhyelle mutta kiihkeälle suhteelle, sillä Annan kintereillä kulkee pitkäaikainen heila, ranskalainen liikemies Jacques (Titre). Intohimot vetävät puoleensa ja jättävät silti etäälle ─ kenet Anna valitsee?

Täällä alkaa seikkailu kuvaa tyylikkäästi aikakautensa Helsinkiä kansainvälisyyden ja suomalaisuuden ristipaineessa. Elokuvassa puhutaan monia kieliä ja Helsinki toimii kohtaamispaikkana, mutta juro suomalaisuus pilkistää muutamissa hetkissä taka-alalta. Elokuva on kiinnostava pari toiselle saman vuoden Helsinki-filmille Onnenpeli (1965): molemmat teokset kuvaavat rakkautta kesäisessä pääkaupungissa, jolla on tarinassa keskeinen rooli. Yhteistä on myös vaikuttuminen ranskalaisesta uudesta aallosta, joskin tunnelma on aivan erilainen. Onnenpeli on kepeä ja Donnerin visio puolestaan raskas, täynnä Michelangelo Antonionin elokuvien vieraantuneisuutta (esim. Yö, 1961)

 

Vaikka Jörn Donnerin Helsinki-kuvaelmassa on hienot hetkensä, tarinana elokuva ei ole erityisen mieleenjäävä. Tympeintä on dialogi, joka on toisinaan lähes koomisen kömpelöä. Moni kriitikko on kiinnittänyt huomion samaan kiusallisuuteen ja osa aikalaiskommentaattoreista piti elokuvaa pitkäveteisenä. Elokuva sai toki kehujakin, ja Täällä alkaa seikkailu palkittiin muun muassa valtion elokuvapalkinnolla sekä käsikirjoitus-Jussilla. Kansainvälisyyttä korostava elokuva pääsi levitykseen maailmalle, vaikka kansainvälistä hittiä siitä ei tullutkaan. Kotimaassa lippuluukuilla kuitenkin kävi iloinen kassakoneen kilkatus ja haikeasta kaupunkiromanssista tuli varsin suosittu.

Pisteytys: 6/10

The Cheat (1915)

Ohjannut Cecil B. DeMille

USA 1915, 59 min.

Mykkäelokuva, Draama 

Pääosissa: Fannie Ward, Sessue Hayakawa, Jack Dean

 

You cannot cheat me twice.

 

Ahnas hienostorouva Edith Hardy (Ward) janoaa uusia vaatteita ja elää yli varojensa. Akuutissa rahapulassa Wardy anastaa Punaisen ristin hyväntekeväisyysvarat, sillä yhdistyksen rahastonhoitajana hänellä on helppo pääsy pullealle kassakaapille. Wardy sijoittaa potin osakkeisiin ja häviää kaiken ─ mikä skandaali! Muuan japanilainen norsunluukauppias Hishuru Tori (Hayakawa) lupaa lainata Wardylle kadonneen summan, mutta lainalla onkin lihallinen korkovaatimuksensa...

Ohjaaja Cecil B. DeMille (1881─1959) teki pitkän uran Hollywoodissa. Jälkipolville tunnetuin teos lienee viimeiseksi jäänyt näyttävä ohjaustyö Kymmenen käskyä (1956), joka edustaa aikansa tyypillisiä Hollywood-megatuotantoja. Sen sijaan tämä uran alkuvaiheita edustava The Cheat on tarinana pienimuotoisempi mutta omaperäisempi. Draama säilyttää taitavasti jännitteen, joka tihenee halki tarinan. Loppuratkaisu tosin ei ole järin kiehtova, mutta ehkäpä se huojensi aikalaisyleisöjä. Elokuva oli suuri menestys, vuotensa katsotuimpia ja tuottoisimpia teoksia.

The Cheatin antagonistina julmistelee kylmänviileästi japanilainen Sessue Hayakawa (1886─1973). Aikanaan elokuva sai osakseen kritiikkiä siitä, millaisen kuvan se antoi japanilaisista. Kritiikki huomioitiin: kun elokuva julkaistiin uudelleen vuonna 1918, hahmo muutettiin burmalaiseksi ja nimi vaihdettiin. Kiistämättä kuva ei ole järin mairitteleva vaan suoraan sanottuna rasistinen. Hayakawan roolisuoritus on joka tapauksessa loistava. Sen ansiosta miehestä tuli tähti, jonka myöhemmistä töistä muistetaan eritoten rooli eversti Saitona sotaklassikossa Kwai-joen silta (1957).

Pisteytys: 7/10

Rollerball (1975)

Ohjannut Norman Jewison

Iso-Britannia, Kanada & USA 1975, 125 min. 

Scifi, Toiminta

Pääosissa: James Caan, John Beck, John Houseman

 

This wasn't meant to be a game! Never!

 

On vuosi 2018 ja valtioiden sijaan maailmaa johtavat suuryritykset. Kilpailullisen ja kovan maailman symbolina loistaa armoton urheilulaji, jonka tähtenä säteilee vahva ja vikkelä Jonathan E. (Caan). Lajin tavoitteena ei kuitenkaan ole leipoa sankareita: siksipä yleisön suosikiksi noussutta Jonathania vaaditaan eläköitymään, ennen kuin hänet sysätään syrjään väkivalloin.

Rollerball on omalaatuinen urheiludystopia. Tarina on idealtaan kiinnostavan kantaaottava ja Kummisetä-elokuvan (1972) tähti James Caan kamppailee mestaruushaaveidensa kanssa rehellisesti. Katselun suurin riesa on kuitenkin elokuvan liiallinen kesto. Moni kohtaus on venytetty piinallisen pitkäksi ja filmi tuntuu muutenkin ottavan itsensä hieman turhan vakavasti. Dystopia on lähtökohtaisesti synkkää, mutta Rollerball maustuu väkisinkin tahattomalla koomisuudella.

Melko keskinkertaiset aikalaisarviot saanut Rollerball on sittemmin saanut osakseen hieman suopeamman suhtautumisen. Tarinassa on nähty sen verran potentiaalia, että elokuvasta on jopa tehty uusintaversio vuonna 2002, mutta moderni teos oli täysi floppi. Rollerballin aikalainen, vain pari kuukautta aiemmin ensi-iltansa saanut Kalmanralli 2000 (1975) on myös urheiludystopiaa. Aikalaissilmin Rollerball vastaanotettiin positiivisemmin, mutta jälkimaineeltaan Kalmanralli on ikonisempi kulttiklassikko.

Pisteytys: 6/10

Toukokuun elokuvat 2025

Robot Dreams
Ohjannut Pablo Berger

Espanja & Ranska 2023, 103 min.

Animaatio, Draama, Komedia

 

 

 

 

 

Sanaton animaatio sijoittuu 1980-luvun Manhattanille. Robotin ja koiran toveruudesta kertova tarina tutkii herttaisesti erilaisia ystävyyksiä. Siinä sivussa filmi viljelee muodinmukaisella tavalla popkulttuuriviitteitä, sopivan säännöstellysti toki. Hienoinen tiivistys olisi sinänsä terävöittänyt tarinaa, vaikka eipä näiden robottiunien parissa tylsää tule. Robot Dreams oli parhaan animaatioelokuvan Oscar-ehdokkaana, mutta hävisi Hayao Miyazakin unenomaiselle Poika ja haikara (2023) -fantasiaseikkailulle.

Pisteytys: 7/10

Tatami

Ohjannut Zar Amir Ebrahimi & Guy Nattiv

Georgia, USA, Iso-Britannia & Israel 2023, 105 min.

Draama, Trilleri 

Pääosissa: Arienne Mandi, Zar Amir Ebrahimi

 

 

 

 

Iranilaisesta judokasta (Mandi) kertova draama kasvaa poliittiseksi trilleriksi ja lisäjännitystä tuovat taitavalta vaikuttavat judo-ottelut. Iranin uskonnollinen hallinto painostaa urheilijaa luopumaan mitalihaaveistaan, sillä hän ei saa kamppailla Israelin edustajaa vastaan uskonnollisista syistä. Taistellako ja minkä vuoksi? Aihe ja käsittelytapa ovat kyllä varsin hyviä ja taitavasti hallittuja, mutta kivi hiertää kengässä: Israelia ei suljeta tatameilta, vaikka todellakin syytä olisi. Iran ei ole ainoa valtio, joka rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia. Noh, sepä seikka selittyi, kun elokuvan katsottuani perehdyin tarkemmin elokuvan tuotantotaustoihin. Plääh, hyvä jännite vesittyi.

Pisteytys: 6/10 

 

Âya to majo - Aya ja noita

Ohjannut Goro Miyazaki 

Japani 2020, 82 min. 

Animaatio, Fantasia 

Pääosissa: Kokoru Hirasawa, Shinobu Terajima, Etsushi Toyokawa

 

 

 

Studio Ghiblin elokuvien joukossa on vain kaksi aidosti huonoa teosta: Maameren tarinat (2006) ja tämä kammottava digipökäle. Elokuvia yhdistää ohjaajapolo Goro Miyazaki, jota käy jo miltei sääliksi. Mutta ei auta ─ Aya ja noita (engl. Earwig and the Witch) on tarinaltaan täysin päätön elokuva, joka näyttää karsealta. Brittiläiseen lastenkirjaan (2011) perustuva filmi seuraa kipakkaa ja pohjattoman ärsyttävää noitalasta (Hirasawa), mutta juttu ei oikein käynnisty missään vaiheessa. Animaatio onnistuu joissakin taustakulisseissa. Laiha lohtu, kun hahmot ovat kammottavia muovinaamareita. Katselun jälkeen täytyy pestä silmät saippualla.

Pisteytys: 1/10

Last Action Hero

Ohjannut John McTiernan 

USA 1993, 130 min.

Toiminta, Komedia, Fantasia

Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Austin O'Brien

 

 

 

 

Toimintaleffoja ahmiva nuori Danny (O'Brien) tempautuu valkokankaan toiselle puolen. Toimintasankari Jack Slaterin (Schwarzenegger) matkassa sattuu ja tapahtuu, mutta kuinka väkivahva Slater osaisi tuoda pojankoltiaisen takaisin tosimaailmaan? Last Action Hero on huomattavasti mainettaan parempi toimintaparodia! Aikanaan filmi floppasi pahasti, mutta jälkimaine on sentään ollut hieman suopeampaa. Katselusuositus metavitsailun ystäville & Arskan toimintafilmejä katselleille.

Pisteytys: 7/10

Witness for the Prosecution - Todistaja
Ohjannut Billy Wilder 

USA 1957, 116 min. 

Mysteeri, Rikos, Draama

Pääosissa: Charles Laughton, Marlene Dietrich, Tyrone Power

 

 

 

Agatha Christien murhatarina, karismaattisia tähtinäyttelijöitä ja legendaarinen Billy Wilder ─ mehevä jännitysnäytelmä on taattu! Todistaja seuraa murhaoikeudenkäyntiä, jonka loppukäänteet ovat vertaansa vailla. Konkariasianajaja (Laughton) saa tehtäväkseen puolustaa herra Volenia (Power), jota epäillään naisystävänsä murhasta. Mitä tapaukseen sanoo rouva Volen? Aihe on mitä vakavin, mutta käsittelytapa on taitavan kevyt ja jopa humoristinen. Oikeussalidraamojen aatelia.

Pisteytys: 8/10

Bad Boys - Pahat pojat (1995)

Ohjannut Michael Bay

USA 1995, 119 min.

Toiminta, Komedia, Rikos

Pääosissa: Will Smith, Martin Lawrence, Téa Leoni

 

My shit always works sometimes!

Kyttäkaverukset Mike Lowrey (Smith) ja Marcus Burnett (Lawrence) päätyvät tutkimaan mehevää mafiajuttua. Homma menee likaiseksi, kun valtava heroiinilasti varastetaan, luodit laulavat ja kello tikittää armottomasti. Kaksikko päätyy suojelemaan jutun avaintodistajaa, viehättävää Julie Mottia (Leoni), joka herättää raavaissa katujen sankareissa helliä tunteita.

 

Bad Boys -toimintakohellus on samanaikaisesti tuttu ja tuore. Elokuva toistaa monia Hongkongin ja Hollywoodin toimintakliseitä, joskin ilmestyessään Bad Boys onnistui uudistamaan lajityyppiä nopeatempoisuudellaan. Vauhtia sinänsä jaksaa seurata, mutta huumori on kulahtanutta vänkäämistä menneiden vuosikymmenten testosteronihuuruissa. Sille on sentään annettava arvoa, että moni sanailu syntyi improvisaationa. Spontaanius sopii filmin vauhdikkaaseen tyyliin.

Kassamagneetiksi ampaissut Bad Boys oli ilmestyessään varsin suosittu, joskaan ei kriitikoiden keskuudessa. Tämä jakolinja on määrittänyt ohjaaja Michael Bayn myöhempää uraa; Bad Boys oli räjähtävä esikoinen, joka teki mainoksia ja musavideoita ohjanneesta Baysta hetkessä tunnetun. Samoin elokuva oli läpimurto sen päätähdille, räppäri Will Smithille ja näyttelijänuraansa aloitelleelle Martin Lawrencelle. Sittemmin Bayn hitteihin ovat lukeutuneet muun muassa Armageddon (1998), Pearl Harbor (2001) ja Transformers (2007) ─ unohtamatta pahispoikien jatkista Bad Boys II (2003). Elokuvasarjaan on sittemmin tullut vielä kaksi osaa (2020, 2022) uusien ohjaajien voimin. Tämä ja muutama muu aiemmin näkemäni Bay-filmi eivät suoranaisesti kasvata intoa ohjaajan muun tuotannon koluamiseen. Elokuvia on tulossa edelleen: tällä hetkellä tuotannossa on muun muassa "Skibidi Toilet" -filmi. Kriitikoiden suosikkia tuskin tulee siitäkään, mutta katsojia riittää varmasti.

Pisteytys: 4/10

The Hitchhiker's Guide to the Galaxy - Linnunradan käsikirja liftareille (2005)

Ohjannut Garth Jennings

Iso-Britannia & USA 2005, 109 min.

Scifi, Seikkailu, Komedia

Pääosissa: Martin Freeman, Yasiin Bey, Zooey Deschanel, Sam Rockwell, Stephen Fry

 

A cup of tea would restore my normality.

Douglas Adamsin legendaarinen kuunnelmasarja Linnunradan käsikirja liftareille (1978) kääntyi ensin kirjamuotoon (1979) ja sittemmin moniksi muiksi kulttuurituotteiksi. Avaruuteen sinkoutuva tarina alkaa maapallon tuhosta, sillä planeettamme sattuu olemaan hyperavaruuden moottoritien rakennustyömaalla. Muuan Arthur Dent (Freeman) onnistuu liftaamaan ohikiitävään avaruusalukseen alienystävänsä Fordin (Bey) avustuksella. Alkaa seikkailu halki universumin!

 

Elokuvan pulppuilevasta juonesta pääsee jotenkuten jyvälle, vaikka ei olisi tutustunut kirjaan tai kuunnelmaan. Toki ne syventävät elokuvaelämystä ja auttavat vauhdissa pysymistä. Menevä scifiparodia toimii silti ehdottomasti parhaiten kuunnelmana tai kirjana, sillä verbaliikka ei pääse elokuvassa oikeuksiinsa. Sinänsä filmi on ihan hyväntuulisen hauska, vaikka jääkin hyvin pintapuoliseksi esittelyksi Adamsin maailmankaikkeudesta. Muutamat kohtaukset ovat komeita: eritoten loppuvaiheessa esiteltävä maailmanluominen on valloittavaa seurattavaa.

 

Linnunradan käsikirja liftareille lunasti korkeat odotuksensa jotenkuten ja sen arviot ovat vaihdelleet myötäsukaisista keskinkertaisiin. Suurta megahittiä elokuvasta ei tullut, sillä tarina lienee hieman liian omaperäistä kulttikamaa ollakseen jättisuosittua valtavirtaviihdettä. Ja toisaalta tarina taipuu elokuvamuotoon hankalasti, vaikkei tehtävä olekaan mahdoton. Kohtalaiset lipputulot jäivät sen verran mataliksi, ettei jatko-osan tekoon ryhdytty. Ehkei olisi ollut tarvekaan, mutta Linnunrata kiehtoo yhä uusia tekijöitä. Adamsin kertomuksesta on toistaiseksi tehty yksi tv-sarja (1981) ja toista on viime vuosina odoteltu, ilmeisesti turhaan. Vieläkö uusia adaptaatioita on luvassa?

 

Pisteytys: 6/10

Dheepan (2015)

Ohjannut Jacques Audiard

Ranska & Intia 2015, 115 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Jesuthasan Antonythasan, Kalieaswari Srinivasan, Claudine Vinasithamby

 

The war is not over, but for me... it's over.

Sri Lankan sisällissota repii maata kappaleiksi. Perheensä menettänyt mies (Antonythasan) etsii pakolaisleiriltä itselleen uuden perheen: orvoksi jääneen lapsen (Vinasithamby) ja nuoren naisen (Srinivasan), jolla on palava halu päästä turvaan Eurooppaan sisarensa luo. Valeperhe pakenee Ranskaan, jossa alkaa uusi elämä. On totuttava uuden maan tavoille, opittava kieli, tehtävä työtä ─ ja tultava toimeen keinotekoisena perheenä. Elämään vyöryy uusia vaaroja, kun paikallinen huumeliiga ottaa yhteen naapurustossa. Loppuuko sota ja selviytyminen koskaan?

Jacques Audiardin (s. 1952) pakolaiselokuva alkaa draamana, mutta puolivälin jälkeen filmi sävyttyy rikoksilla ja rakkaudella. Lajityypit sulautuvat toisiinsa hyvin, mutta elokuva jää silti hieman hajanaisen tuntuiseksi ja kuitenkin tarina tuntuu aavistuksen liian pitkältä. Esimerkiksi lapsen vaiheiden kuvaus alkaa kiinnostavasti, mutta sitten koko mukula unohtuu. Dheepan pääsee silti hyvin kiinni pakolaiskokemuksiin ja sotatraumoihin, vaikka kerronta ei olekaan aivan ehyttä.

Dheepan sai ensi-iltansa näyttävästi Cannesissa, jossa filmi palkittiin Kultaisella palmulla. Hieno saavutus, vaikka tuntuu hieman liioitellulta. Tähän mennessä Dheepan lienee Jacques Audiardin kehutuin elokuva, mutta ei välttämättä enää tunnetuin. Tuorein ohjaustyö Emilia Pérez (2024) nimittäin oli näkyvästi esillä Cannesissa ja Oscareissa. Parhaan elokuvan palkinto ja Kultainen palmu jäivät haaveeksi, sillä loppumetreillä elokuva aiheutti rasismikohun ja ylipäätään puhutti aihevalinnoillaan. Audiardista varmasti kuullaan vielä, sillä hänellä on tilillään jo viisi Kultaisen palmun ehdokkuutta ja Dheepanin tuoma voitto. Minne päin maailmaa tie vienee seuraavaksi?

Pisteytys: 7/10

The Southerner - Etelän mies (1945)

Ohjannut Jean Renoir

USA 1945, 92 min.

Draama

Pääosissa: Zachary Scott, Betty Field, Beulah Bondi, J. Carrol Naish

 

I reckon we oughta stay.

 

Paahteiset päivät lämmittävät Texasin puuvillapeltoja. Tuckerien köyhä perhe kärvistelee pienillä tuloilla, joita saadaan ankarasta puuvillanpoiminnasta. Vastoinkäymisten yllyttämänä perheen isä Sam Tucker (Scott) sisuuntuu ja päättää hankkia oman farmin. Alku on vaikea ja naapuri vihamielinen, mutta vähitellen Tuckerien perhe raivaa sijansa uudelle asuinseudulle.

Vaikka kertomuksessa kuvataan kovia aikoja, tarinassa säilyy lempeys ja toivo. Tämän tästä löytyy aikaa pienelle huumorille, jota tarinaan tuo eritoten perheen kärtty mutta rakas isoäiti (Bondi). Kertomus itsessään on periamerikkalainen kuvaus suuren laman jälkiaalloista ja siitä selviämisestä. Elokuvan ohjaaja on kuitenkin ranskalainen legenda Jean Renoir, joka asui Yhdysvalloissa halki 1940-luvun ja työskenteli Hollywoodissa. Renoirmainen, ranskalainen sävy näkyy tiettynä kauneutena, joka kuitenkaan ei anna periksi sentimentaalisuudelle. Sievää realismia?

Vaikka The Southerner on viehättävä elokuva, se ei ole samalla tavalla ikimuistoinen kuin moni muu Renoirin merkkiteos. Elokuvaa on kuitenkin pidetty Hollywood-kauden kärkiteoksena ja se menestyi suhteellisen hyvin jo ilmestyessään. Kolmen Oscarin ehdokas ei lopulta voittanut pystejä, mutta Renoirille myönnettiin Oscar-kunniapalkinto uransa saavutuksista. Hyväntahtoinen lamaelokuva sai ensi-iltansa muutamia kuukausia Saksan antautumisen ja toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Luottavainen suhtautuminen tulevaan tuntuu nykyisessä kriisien ajassa jopa hieman naiivilta, mutta täytyykö sen olla niin? Toivoakin tarvitaan.

Pisteytys: 7/10

Huhtikuun elokuvat 2025

American Fiction
Ohjannut Cord Jefferson

USA 2023, 117 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Jeffrey Wright, Issa Rae, Sterling K. Brown

 

 

 

 

Kirjailija (Wright) kyllästyy mustien representaatioon ja rakentaa mehevän satiirin, josta tuleekin väärinymmärretty hitti. Persoonallinen ja terävä draamakomedia haastaa hauskasti mustista kerrottuja tarinoita. Päähenkilö ei ole mikään lähiögangsta, vaan perhearjessa luoviva vauraahko jäykkis. Tavallaan teemat tuntuvat rönsyävän ihan liikaa, mutta toisaalta koko käsikirjoitus haastaa osuvasti stereotypioita. Viidestä Oscar-ehdokkuudesta napsahti käsikirjoitus-pysti.

Pisteytys: 7/10

Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One
Ohjannut Christopher McQuarrie

USA 2023, 163 min.

Toiminta, Trilleri

Pääosissa: Tom Cruise, Hayley Atwell, Ving Rhames, Simon Pegg

 

 

 

Maapallon tulevaisuus on vaakalaudalla! Taistelu uhkaavan tekoälyn herruudesta käy kiivaana ja niin massiivisena, että juttu jatkuu kakkososassa (2025). Reipasta toimintaa ja klassista mahdotonta tehtävää ─ eli justiinsa hyvää ja mehevää todellisuuspakoa tosimaailman ahdingosta, vaikka melko tuskaisa on elokuvankin taustatarina. Lieneekö tämä koko sarjan paras osa? Kallein ainakin. Tom Cruisen stunteissa ja elokuvan efekteissä ei olla jarruteltu.

Pisteytys: 8/10

 

Il Postino - Posteljooni
Ohjannut Michael Radford & Massimo Troisi

Italia, Ranska & Belgia 1994, 108 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Massimo Troisi, Philippe Noiret, Maria Grazia Cucinotta

 

 

 

Fiktiivinen draama kertoo runoilija Pablo Nerudan (Noiret) ja hänen postinkantajansa Mario Ruoppolon (Troisi) ystävyydestä. Voisiko runoilija auttaa tavallista köyhää tallaajaa, joka on armottoman rakastunut ihanaan Beatriceen (Cucinotta)? Lämminhenkinen elokuva menestyi Baftoissa ja Oscareissa, vaikka saikin surullista lisänäkyvyyttä ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Massimo Troisin menehdyttyä yllättäen ennen elokuvan ensi-iltaa. Herttainen matka 1950-luvun italialaiseen pikkukaupunkiin, aikaan entiseen.

Pisteytys: 7/10
 

The Prime of Miss Jean Brodie - Jean Brodien parhaat vuodet
Ohjannut Ronald Neame

Iso-Britannia 1969, 116 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Maggie Smith, Pamela Franklin, Gordon Jackson

 

 

 

Veikeä tarina 1930-luvun Edinburghista, jossa eksentrinen tyttökoulun opettaja Jean Brodie (Smith) aiheuttaa kasapäin ihastusta ja pahennusta. Tarinassa tutkitaan yllättävin tavoin seksuaalisuutta, jonka varttuneemmat osaavat kätkeä ja jonka heräämisen kanssa nuoret painiskelevat. Taitava Maggie Smith palkittiin omaperäisestä roolistaan Oscarilla ja Baftalla.

Pisteytys: 7/10

Land and Freedom - Maa ja vapaus (1995)

Ohjannut Ken Loach

Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Italia & Espanja 1995, 109 min.

Sota, Draama, Historia

Pääosissa: Ian Hart, Rosana Pastor, Tom Gilroy

 

Join in the battle, wherein no man can fail.

Vuonna 1936 Espanjassa puhkesi verinen sisällissota, joka enteili tulevan suursodan vastakkainasetteluita. Vaaleilla valitun hallituksen joukkoja vastaan taisteli, muiden fasistimaiden tukemana, kenraali Francisco Franco joukkoineen. Työläiselokuvistaan tunnetun Ken Loachin elokuva seuraa brittimiestä, David Carria (Hart), joka liittyy hajanaisten punalippujen rintamaan. Davidin tarina on sinänsä fiktiota, mutta sodassa todella taisteli useita ulkomaalaisia, muutamia suomalaisiakin. Millainen todellisuus oli perillä ja kuinka se matkalaisia muokkasi?

 

Maa ja vapaus onnistuu osoittamaan taisteluiden ja joukkojen tuskallisen hajanaisuuden, tiedonkulun ongelmat ja sodan edetessä kasvavan kaaoksen. Lopputulos tiedetään: kapinakenraali Franco voitti ja teki raunioituneesta Espanjasta diktatuurin. Elokuvassa on kehystarina, jossa Davidin lapsenlapsi tutustuu sotakokemuksiin vanhoja kirjeitä lukemalla. Se tarina jää sopivasti taka-alalle, mutta rytmittää kerrontaa. Loppukohtauksella Loach halunnee osoittaa, ettei sisällissodassa annettuja uhrauksia pitäisi unohtaa. Se on sinänsä tärkeä tavoite, koska taistelu fasismia vastaan näemmä jatkuu edelleen.

Realistiselta tuntuva sotaelokuva on taattua Ken Loachia; aatteellista ja arkista. Rintaman pölyisillä tantereilla käydyt pitkät keskustelut aate-eroista ja kirjeisiin vuodatetut pohdinnat ovat tärkeämmässä osassa kuin taistelut, joita ei käydä megaluokan paukuin. Kerronnassa on jännitteitä mutta myös rauhaa. Maa ja vapaus palkittiin parhaana eurooppalaiselokuvana European Film Awardseissa ja Cannesistakin tuli muutama voitto, vaikka Kultainen palmu jäi saamatta.

Pisteytys: 7/10

2 yötä aamuun (2015)

Ohjannut Mikko Kuparinen

Suomi & Liettua 2015, 84 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Marie-Josée Croze, Mikko Nousiainen

 

I don't speak english.

 

Kaksi työmatkalaista kohtaa liettualaisessa hotellissa. Ranskalainen Caroline (Croze) pakenee arkensa ongelmia työntekoon ja irtosuhteisiin, kun taas suomalainen Jaakko (Nousiainen) takoo rahaa menestyvänä artistina. Yhden illan kohtaaminen muuttuu kahden päivän syvälliseksi tutustumiseksi, sillä tulivuoren sylkemä tuhkapilvi peittää Euroopan ilmatilan.

2 yötä aamuun avaa kerroksiaan hitaasti. Caroline ja Jaakko suhtautuvat toisiinsa uteliaasti, mutta olettavat enemmän kuin kuuntelevat. Lopulta ennakkoluulot väistyvät. Käsikirjoitus on kiinnostava ja paljastaa kaksikon tarinasta vain tarpeellisen. Parannettavaa olisi oikeastaan vain kömpelössä dialogissa ja pääparin keskinäisessä kemiassa, joka jää hieman puolitiehen. Vai onko sillä oikeastaan väliä? Pääasia on, että satunnainen kohtaaminen ja paikalleen pysähtyminen käynnistävät jotain uutta. Suureen rakkaustarinaan ei silti riitä rahkeita. Ehkä se ei ole tarkoituskaan. Lopulta hotellihuoneet siivotaan ja edellisöiden vieraat unohdetaan.

Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Kuparinen on työskennellyt urallaan pääosin tv-sarjojen parissa. Elokuvan vaatimaan tiiviimpään muotoon löytyisi näemmä rahkeita, sillä 2 yötä aamuun on vasta Kuparisen toinen kokopitkä filmi ja sellaisena varsin hallittu. Vähäeleinen draama jäi kyllä ilmestyessään hieman varjoihin, vaikka moni arvio olikin positiivinen. Sääli, ettei seuraavasta ohjaustyöstä ole vielä tietoa. Aki Ollikaisen Nälkävuosi-romaaniin (2012) pohjautuva filmatisointi on ilmeisesti jäissä, vaikka aihe olisi taatusti kertomisen väärti.

Pisteytys: 6/10

Hombre (1967)

Ohjannut Martin Ritt

USA 1967, 111 min.

Lännenelokuva, Draama

Pääosissa: Paul Newman, Richard Boone, Diane Cilento

 

Guess I brought my dirty laundry down by mistake.

 

Apassi-heimon parissa varttunut John Russel (Newman) joutuu palaamaan valkonaamojen pariin, sillä hänen on lunastettava kaupungissa perintöosuutensa. Nihkeä paluumatka taittuu postivaunussa erikoisessa seurueessa, jossa alkuperäiskansoihin suhtaudutaan karsaasti ja Russeliakin katsotaan vinoon. Lopulta seurue ryöstetään, mutta Russel on ainoa, joka uskaltaa tarttua aseisiin. Sankarin viittaa on turha odottaa, sillä moraalittomat matkalaiset eivät ole avuksi.

Asetelmasta tulee mieleen legendaarinen lännenklassikko Hyökkäys erämaassa (1939), mutta aika on toinen ja tarina paljon monisyisempi. Uuden ajan tunnelmaa alleviivaa sekin, että tämän elokuvan todellisuudessa rautatien aika on juuri tulossa ja tämä postivaunu on reittinsä viimeinen kulkija. Monien lännenelokuvien helmasynti on alkuperäiskansojen mustavalkoinen kuvaaminen. Tässä elokuvassa suhtautuminen on myötämielistä ja isottelevat valkoiset ovat pahisten puolella. Korkealla moraalilla ja syvällä epäluulolla varustettu John Russel on vaitelias hahmo, jota Paul Newman tulkitsee taitavasti. Elokuvan maailmankuva on kyyninen, eikä kytevä konflikti ratkea.

Paul Newman oli näytellyt 1960-luvulla useassa Martin Rittin elokuvassa, joista tämän elokuvan lisäksi tunnetuin on modernin ajan western Hud - lännen kapinallinen (1963); siinäkin pohditaan moraalikysymyksiä ja päähenkilön irrallisuutta häntä ympäröivästä yhteisöstä. Hombre jäi kaksikon viimeiseksi yhteistyöksi. Kassamagneetiksi kohonnut elokuva miellytti katsojia ja kriitikoita, mutta palkintosesongissa filmi jäi harmillisen näkymättömiin.

 

Pisteytys: 8/10

The Little Colonel - Pikku eversti (1935)

Ohjannut David Butler

USA 1935, 81 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Shirley Temple, Lionel Barrymore, Evelyn Venable, Bill Robinson

 

How can there be a new way to go upstairs?

 

Yhdysvaltain sisällissota jätti arpensa kansakuntaan ja perheisiin. Etelävaltioiden vanha eversti Lloyd (Barrymore) sydämistyy tyttärelleen (Venable), joka kehtaa avioitua pohjoisvaltioiden riveissä taistelleen nuorukaisen kanssa. Vuodet vierivät ja pariskunta saa lapsen, suloisen pikku-Lloydin (Temple). Ärhäkän mutta herttaisen lapsosen avulla vanhat kaunat lopulta hautautuvat!

Lapsitähti Shirley Templen näyttelijänura oli 1930-luvulla huipussaan. Vuosittain hän ehti tähdittää useampaa elokuvaa: vuonna 1935 sai ensi-iltansa kolme Temple-elokuvaa, joista Pikku eversti on tunnetuin. Maineikkainta elokuvassa on Templen ja kanssanäyttelijä Bill Robinsonin kuuluisa porrastanssi (kuvassa), sillä se oli kaikkien aikojen ensimmäinen mustan ja valkoisen näyttelijän yhteistanssi elokuvassa. Siitäpä päästäänkin elokuvan aihepiiriin, joka herttaisuuden alle kätkeytyy.

 

Pikku eversti pyrkii olemaan liennyttävä ja riitelijöitä yhdistävä lempeä elokuva. Eipä Temple-elokuva kovin vakavamielinen voisi ollakaan, ja lopulta kaikki käy hyvin. Nykymittapuulla filmi tuntuu ajoittain sangen kiusalliselta, sillä siinä on useita vaivaannuttavan rasistisia kohtauksia. Aikansa kuvaahan se tietenkin on ja sellaisena elokuvaan on suhtauduttava. Kokonaisuutta haittaa oikeastaan vielä enemmän hieman löperö tarina, jossa tuoksahtaa rahastuksen maku.

Pisteytys: 5/10

Get Shorty - hyvä pätkä (1995)

Ohjannut Barry Sonnenfeld

USA 1995, 105 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: John Travolta, Gene Hackman, Rene Russo

 

Rough business, this movie business.

Chili Palmer (Travolta) on piinkova koronkiskuri ja innokas elokuvafriikki, joka päättää vaihtaa alaa. Onneksi kiristämällä ja hiillostamalla pääsee pitkälle jopa Hollywoodissa! Los Angelesin auringon alla ei kuitenkaan ole pelkkiä elokuvamoguleita, vaan ärhäkkä mafiakoneisto on pian kiinni Palmerin nahkatakissa. Palmerin urahaaveet kietoutuvat törppöjen rikollisten juoniin, joten aiemmille väkivaltataidoille tulee rutkasti käyttöä.

Barry Sonnenfeldin (s. 1953) väkivaltainen gangsterikomedia ei säästele verta ja luoteja, mutta tekee mäjäyttelyn viihdyttävän kevyesti. Koska tarina sijoittuu showbisneksen kulisseihin, kertomukseen on ripoteltu hauskaksi lisäksi erilaisia elokuvaknoppeja ja filmiparodia-vitsejä. Omaperäinen gangsteritarina saa rikolliset näyttämään virkistävän hölmöiltä, vaikka toki tarina hyödyntää myös perinteisiä lajityypin asetelmia: sinänsä elokuva kelpaa gangsterisatiiriksi ja siksikin se on hauskaa kohellusta Chili Palmerin kaltaisille elokuvaintoilijoille.

 

Sonnenfeldin tunnetuimpia ohjaustöitä ovat Men in Black (1997) ja Addams Family (1991) jatko-osineen. Get Shortyn huumori on melko samaa lajia: räväkkää ja väkivaltaista! En voi luonnehtia elokuvaa vallattoman hauskaksi, mutta on se silti harvinaisen hymyilyttävää väkivaltaviihdettä. Ilmankos Get Shorty on Sonnenfeldin parhaiten menestyneiden elokuvien joukossa. John Travolta palkittiin Golden Globella roolisuorituksestaan, joka on toisaalta jäisen viileä ja, aina elokuvien tullessa puheeksi, poikamaisen innostunut ja lämmin. Jälkimmäiseen on helppo samaistua!

Pisteytys: 7/10