Love & Friendship (2016)

Ohjannut Whit Stillman

Iso-Britannia, Irlanti, Ranska & Hollanti 2016, 90 min. 

Romantiikka, Komedia, Draama

Pääosissa: Kate Beckinsale, Morfydd Clark, Xavier Samuel, Tom Bennett

 

Facts are horrid things.

Jane Austenin Lady Susan -kirjeromaaniin (n. 1794, julk. 1871) perustuva elokuva on sanailevaa säätyläissatiiria romanttisilla höystöillä. Love & Friendship kertoo leskestä, lady Susan Vernonista (Beckinsale), joka pyrkii naittamaan itsensä ja tyttärensä Frederican (Clark). Perheen alati hupenevat vauraudet on turvattava, vaikka sitten tyytymällä rikkaisiin mutta hömelöihin sulhaskandidaatteihin! Mutta mitä käy, kun tosirakkaus astuu vauraiden naimakauppojen tielle?

Love & Friendship on on viehättävästi tyyliteltyä periodielokuvaa. En ole lukenut alkuperäiskertomusta, mutta elokuvasta syntyy vaikutelma, että adaptaatiossa on onnistuttu hyvin. Austenille ominainen viiltävän älykäs sanailu ja rivien välistä tehtävät nasevat tulkinnat ovat filmin parasta antia. Rakkaustarinan ystävätkään tuskin joutuvat pettymään, kun lopulta koittaa klassinen valinta oikean ja väärän puolisokandidaatin välillä. Koomiset sivuhahmot luovat aviokiemuroihin omanlaistaan huumoria, mutta kiinnostavimpia ovat viekkaat ja viisaat naiset.

Ilahtuneita arvioita saanut elokuva lukeutuu Austen-filmatisointien parhaimmistoon, sillä se tuo taitavasti esille Austenin kyvyn humoristiseen yhteiskuntakritiikkiin. Tarina tuntuu samaan aikaan tutulta ja tuoreelta. Uutuudenviehätys syntyy siitä, ettei tätä nimenomaista kertomusta ole filmatisoitu kertaakaan aiemmin, eikä postuumisti julkaistu kirjakaan ole erityisen tunnettu. Toisaalta tuntuu, että Susan Vernonissa ja hänen seurapiireissään olisi aineksia enempäänkin. Love & Friendship jättää samaan tunnelmaan kuin ohjaaja Whit Stillmanin menestysteos Metropolitan (1990). Elokuvat ovat hieman eri maailmasta, mutta molemmissa piikitellään yläluokkaa ja seilataan laajan hahmokaartin kanssa vauraissa pidoissa. Kelpo draamoja molemmat, mutta vielä ripaus sitä jotain...

Pisteytys: 7/10

Letters from Iwo Jima - Kirjeitä Iwo Jimalta (2006)

Ohjannut Clint Eastwood 

USA 2006, 141 min.

Sota, Historia

Pääosissa: Ken Watanabe, Kazunari Ninomiya, Tsuyoshi Ihara

 

We can die here, or we can continue fighting.

 

Pienellä Iwo Jiman saarella käytiin tuhoisa taistelu helmi-maaliskuussa 1945. Japanin ja Yhdysvaltain joukkojen verisessä kohtaamisessa yli 20 000 sotilasta kuoli ja tuhansia haavoittui. Clint Eastwoodin sotaelokuva seuraa taistelutapahtumia japanilaisten näkökulmasta. Joukossa on isänmaallisia ja kunniantuntoisia miehiä, mutta myös heitä, jotka haluaisivat kotiin perheensä luo harjoittamaan ammattiaan. Kuka muka haluaa kaivaa omaa hautaansa hylätyllä saarella, kun oma elämä odottaa toisaalla? Kosmopoliitin kenraali Kuribayashin (Watanabe) kautta avautuu näkökulma yhdysvaltalaisten ja japanilaisten suhteisiin.
 

Kirjeitä Iwo Jimalta on poikkeava sotakuvaus, koska se pyrkii paikkaamaan sodassa syntyneitä haavoja. Ymmärtävä japanilaisnäkökulma on uutta, sillä Japani ei ole pelkkä vihollinen: asetelma on sodanvastainen ja hahmot inhimillisiä. Kerronta ei ole kuitenkaan erityisen hienovaraista ja oivaltavaa (vrt. Veteen piirretty viiva, 1998), vaan pikemminkin rautalangasta vääntelyä. Ehkäpä sitäkin tarvitaan, jotta sanoma menee perille. Clint Eastwood ohjasi elokuvalle parin, Isiemme liput (2006), joka kertoo samasta taistelusta yhdysvaltalaisten sotilaiden näkökulmasta. Olin aikeissa katsoa senkin, mutta tähtilippujen kohoaminen sotatantereilla tuntuu juuri nyt aiheena uuvuttavalta, oli kyseessä sitten ensimmäinen, toinen tai kolmas maailmansota.

Eastwoodin sotakaksikko sai positiivisen vastaanoton, joskin tämä japanilaisversio kohosi parivaljakosta hieman kehutummaksi. Ylipäätään molemmat elokuvat noteerattiin monien kriitikoiden top-listoilla, usein nimenomaan yhdessä, toisiaan täydentävinä teoksina. Kirjeitä Iwo Jimalta menestyi erityisen hyvin Japanissa, jossa elokuva sai kiitosta lähestymistavastaan ja autenttisesta toteutuksestaan. Japanilaiset näyttelijät, kieli ja maan oloihin perehtyminen eivät ole vieläkään itsestäänselvyyksiä Hollywood-tuotannoissa.

Pisteytys: 6/10

Fantastic Voyage - Fantastinen matka (1966)

Ohjannut Richard Fleischer

USA 1966, 100 min.

Scifi, Seikkailu 

Pääosissa: Stephen Boyd, Raquel Welch, Edmond O'Brien

 

But I don't want to be miniaturized!

Muuan tutkija joutuu salamurhayrityksen kohteeksi ja nyt vaarallinen verihyytymä uhkaa tehdä miehestä lopun. Mutta kiitos ja ylistys tieteen, jotain on sittenkin tehtävissä! Kutistettu pelastuspartio sukeltaa aluksellaan potilaan elimistöön ja matkaa kohti tuhottavaa hyytymää. Ensimmäinen matka ihmiskehon sisälle on vaarallinne ja kaiken lisäksi joku yrittää sabotoida sen etenemistä. Onko vihollinen soluttautunut vastapuolen verenkiertoon?

Fantastinen matka on herttaisen naiivia scifiä, jonka mahdottomuuksia on turha ryhtyä erittelemään. Leikkiin heittäytyminen on usein hauskempaa kuin virheiden erittely, mutta tämän elokuvan tapauksessa hölmöyksille ei voi olla nauramatta hyväntahtoisesti. Se on oikeastaan tarinan ainoa hupi, sillä seikkailu verisuonistossa on melko pitkäpiimäistä seurattavaa. Tarinan jännitteet ovat ennalta-arvattavia ja maisemat yksipuolisia, vaikka välillä Oscar-palkitut lavasteet viehättävätkin. Edistyksellisesti seikkailuryhmässä on naisjäsen (Welch), jonka taitoja tosin ajanmukaisesti epäillään. Lopulta tämäkin edistysasetelma sortuu, kun kaunis assistentti joutuu hengenvaaraan ja miesten pelastustaitoja koetellaan.

Nahkeasta suhtautumisestani huolimatta olen sitä mieltä, että Fantastinen matka on kiinnostava scifi-merkkipaalu. Elokuva nimittäin sai aikanaan hyvän vastaanoton ja sille on riittänyt faneja myöhemminkin. Elokuvantekijöiden pyynnöstä suosittu tieteiskirjailija Isaac Asimov julkaisi elokuvaan pohjautuvan kirjan (1966), joka sekin keräsi lukijoita. Elokuvan vaikutus näkyy monissa myöhemmissä scifikertomuksissa, sillä kutistumisideaa on hyödynnetty muun muassa Marvel-universumin sarjakuvissa ja elokuvissa (esim. Ant-Man, 2015). Ehkäpä ranskalainen animaatiosarja Olipa kerran elämä (1986) on niin ikään vaikuttunut Fantastisen matkan ihmeistä.

 

Pisteytys: 5/10

Jerry Maguire - elämä on peliä (1996)

Ohjannut Cameron Crowe

USA 1996, 139 min.

Draama, Romantiikka, Komedia 

Pääosissa: Tom Cruise, Renée Zellweger, Cuba Gooding Jr.

 

Show me the money!

 

Urheilumanageri Jerry Maguire (Cruise) kyseenalaistaa alansa ongelmat. Onko raha tärkeämpää kuin asiakkaat? Jerryn eettinen herätys kuitenkin johtaa potkuihin, eikä miehen auta kuin perustaa oma firma ja viedä mukanaan ainoa asiakas, joka jää jäljelle. Nouseva jalkapallotähti Rod Tidwell (Gooding Jr.) ja lempeä sihteeri Dorothy Boyd (Zellweger) tukenaan Jerry Maguire saa uudenlaisen bisneksen pyörimään ─ siinä samalla syntyy yksi ystävyys ja kaunis rakkaustarina.

Jerry Maguire hellii juppienjälkeisen ajan pehmeitä arvoja. Rakkaus on tärkeämpää kuin raha mutta ei elokuvassa menestystäkään kaihdeta. Kiistämättä tuntuu jo lähtökohtaisesti hupsulta, että kapitalistinen manageribisnes voisi olla muutakin kuin tuotesijoittelua ja dollarinkuvia. Lopulta tarina kertookin tutusta amerikkalaisesta unelmasta, jonka sentään voi Maguire-opeilla saavuttaa vähemmälläkin huutamisella ja rahassa piehtaroinnilla. Yksilön pärjäämisen eetos ydinperhearvoineen ei silti unohdu kokonaan.
 

Kassamagneetiksi kasvanut elokuva keräsi positiivisia arvioita ja nappasi viisi Oscar-ehdokkuutta.  Cuba Gooding Jr. sai voiton räväkästä sivuosastaan, Tom Cruisekin oli ehdolla ja Renée Zellwegerille filmi merkitsi läpimurtoa Hollywoodin tähtitaivaalle. Alun perin Jerry Maguiren pääroolia oli kaavailtu Tom Hanksille, mutta ehkäpä Cruisen tähdittämänä elokuva sai vähän toisenlaista särmää. Lopulta elokuvasta taidetaan muistaa lähinnä muutamat onelinerit, mutta pehmeää ysärielokuvaa kaipaaville filmi tuonee herttaista optimismia ja menneen ajan lämpimiä sävyjä.

Pisteytys: 6/10

One Battle After Another (2025)

Ohjannut Paul Thomas Anderson

USA 2025, 161 min.

Trilleri, Toiminta

Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Sean Penn, Chase Infiniti, Teana Taylor

 

You know what freedom is?

 

Vallankumousryhmä French 75 kylvää pommeja ja vapautta. Ryhmän entinen aktiivi Bob (DiCaprio) on tätä nykyä päätoiminen pössyttelijä ja yksinhuoltajaisä, joka on unohtanut vanhat tunnuslauseet ja kiivaan toiminnan. Kun rauhallinen perhe-elämä on yllättäen uhattuna, Bob joutuu herättelemään uinuvat aivosolunsa. Vastassa on Willa-tyttären (Infiniti) kidnapannut häikäilemätön eversti Lockjaw (Penn), jonka menneisyydessä muhii mojovia salaisuuksia.

 

One Battle After Another on melkoinen pommi. Kiivaan toiminnan ja pikimustan satiirin keinoin elokuva jysäyttää estradille rehevän kuvauksen Yhdysvaltojen nykyfasismista. Rinnalla kulkee ajaton kertomus vanhemman ja lapsen suhteesta, erillisyyden hakemisesta ja toista kohden hapuilusta. Aiheita ja lajityyppejä on paljon yhteen elokuvaan mutta kokonaisuus pysyy ehyenä. Kestoakin toki on reilusti, kuten Paul Thomas Andersonin elokuville on tyypillistä, mutta ohjaaja hallitsee pidemmän mitan moitteetta. Andersonin paras elokuva tämä ei kuitenkaan ole.

 

Ylistävän vastaanoton saanut toimintatykitys saa nyökyttelemään myötämielisenä, jännittämään läkähdyttäviä takaa-ajoja ja ylipäätään uppoutumaan hulluun maailmaansa. Räikeät vastakkainasettelut tosin tuntuvat välillä laiskalta alleviivailulta ja pääosassa huuruileva Leonardo DiCaprio ei ole uransa parhaassa vireessä. Sean Penn sen sijaan tekee huikean roolityön monisärmäisenä pahiksena. Elokuvan ajankohtaisuus joka tapauksessa puree ja hyvä niin. One Battle After Another on paraikaa valokeilassa, sillä se on kahminut peräti kolmetoista Oscar-ehdokkuutta. Tilillä on jo pari parhaan elokuvan titteliä (Golden Globe, Bafta) sekä liuta muita pystejä ja ehdokkuuksia. Eiköhän Oscareissakin kuulla muutama kiitospuhe.

 

Pisteytys: 7/10

37°2 le matin - Betty Blue (1986)

Ohjannut Jean-Jacques Beineix

Ranska 1986, 120 / 185 min.

Draama, Romantiikka 

Pääosissa: Jean-Hugues Anglade, Béatrice Dalle

 

It's beautiful but it's not real.

Pöytälaatikkokirjailija Zorg (Anglade) aloittaa lemmensuhteen nuoren Bettyn (Dalle) kanssa. Intohimo muuttuu rakkaudeksi, jossa on omat haasteensa: Bettyn impulsiivisuus ja Zorgin rauhallisuus kuitenkin täydentävät toisiaan. Köyhä mutta vapaa parivaljakko kiertää ympäri Ranskaa töiden, asuinpaikkojen ja haaveiden perässä, kunnes onnellisuuden aika on vääjäämättä ohitse.

Betty Blue on visuaalisesti vastustamattoman kaunis elokuva. Auringonpaahteiset kuvat ja iltahetkessä soiva saksofoni saavat haaveelliseksi, vaikka tarinassa on tasapainona ankaraa realismia. Bettyn kokemat pettymykset ja mielen horjuminen syvenevät elokuvan edetessä. Käänne on kiinnostava, sillä alkuun epäilin filmin kuvaavan naishahmoja vain kulahtaneen mieskatseen kautta. Mukana lienee ripaus sitäkin, ajan patinan hengessä, mutta myös paljon muuta. Hahmojen kehitys ja pariskunnan yhteys syvenevät eritoten pidemmässä ohjaajan versiossa, joka ei kestostaan ja ajoittaisesta ajelehtimisestaan huolimatta tunnu ylipitkältä.

 

Jean-Jacques Beineixin omalaatuinen postmodernismi tunnetaan eritoten upeasta trilleristä Diiva (1981). Betty Blue on toista lajityyppiä, mutta filmeissä on samanlaista hetkien taikaa ja vuosikymmenensä sykkivää tunnelmaa. Betty Blue menestyi aikanaan Diivaa näyttävämmin: elokuva oli ehdolla parhaan vieraskielisen Oscarin ja Baftan saajaksi, ja Cesareissakin tuli monta ehdokkuutta. Suosiosta huolimatta elokuva on saanut osakseen hyvin ristiriitaisia arvioita. Osin se johtunee siitä, ettei Zorgin ja Bettyn suhdetta, matkantekoa saati mielenliikkeitä selitetä puhki. Beineix siirtyi myöhemmällä urallaan pääasiassa dokumenttien pariin, joten harvassa ovat Betty Bluen ja Diivan kaltaiset salaperäiset fiktiot.

Pisteytys: 7/10

Assault on Precinct 13 - Hyökkäys poliisiasemalle 13 (1976)

Ohjannut John Carpenter

USA 1976, 91 min.

Toiminta, Rikos, Trilleri

Pääosissa: Austin Stoker, Darwin Joston, Laurie Zimmer 

Can't argue with a confident man.

Pahamaineiset rikosjengit vaeltavat Los Angelesin kaduilla, eivätkä säästä viattomia ohikulkijoita verenjanoltaan. Taistelut yltyvät täydeksi kaupunkisodaksi eräällä suljetulla poliisiasemalla, jonka sisälle lukittautuu sekalainen joukko selviytyjiä: poliisi, vanki ja pari sivullista taistelevat lopulta hengestään. Sähköt ja puhelinyhteydet ovat poikki, joten piileskelijät ovat oman onnensa nojassa.

John Carpenterin ura lähti nousukiitoon Halloweenin (1978) myötä. Slasher-kauhua edelsi jo kaksi kokopitkää elokuvaa, scifielokuva Dark Star (1974) ja tämä räväkkä eksploitaatiofilmi. Hyökkäys poliisiasemalle 13 on vielä pienen budjetin teos, mutta taidolla tehty. Musiikit, kuvakulmat ja rytmi ovat kaikki kohdillaan, eikä sykkivä jännitys herpaannu hetkeksikään. Tarinan vaikutteina näkyvät selvästi kauhuelokuva Elävien kuolleiden yö (1968) ja lännenklassikko Rio Bravo (1959).

 

Hyökkäys poliisiasemalle 13 edustaa näyttävästi 1970-luvun toimintafilmien tyyliä. Hahmoilla on merkitystä ja tarinan alussa henkilöitä pohjustetaan kaikessa rauhassa. Loppukamppailussa isot paukut eivät ratkaise, vaan selviytyjien taidot. Aikanaan elokuva ei kuitenkaan ollut erityinen menestys ja sen raa'at kohtaukset aiheuttivat paheksuntaa. Vankka kulttimaine on rakentunut myöhemmin. Tarinasta on sittemmin tehty samanniminen uusintaversio (2005), joka ei kuitenkaan ole yhtä kehuttu saati nimekäs kuin Carpenterin hikinen tykittely.

Pisteytys: 7/10

Jadesoturi (2006)

Ohjannut Antti-Jussi Annila

Suomi & Kiina 2006, 104 min.

Fantasia, Toiminta

Pääosissa: Tommi Eronen, Markku Peltola, Jingchu Zhang, Krista Kosonen

 

Rauta tahtoi olla tulen kanssa, mutta tuli poltti sitä...

 

Toistaitoinen seppä Kai Pelkonen (Eronen) joutuu elämänsä seikkailuun, kun Kalevala-tutkija Olavi Berg (Peltola) saapuu hänen ovelleen mystisen rautaesineen kanssa. Kai on unohtanut entisen elämänsä sepän poikana ja taitavana soturina, joka kahlitsi demonin rautalippaaseen, Sampoon. Samalla menneisyyden suuri rakkaustarina jäi odottamaan täyttymystään. Vuosisatoja uinunut rakkaus ja pahuus etsivät nyt tietään vapauteen.

Antti-Jussi Annilan (s. 1977) kunnianhimoinen esikoisohjaus yhdistää Kalevalan wuxia-elokuvaan. Kiinan ja Suomen kohtaaminen tuntuu ensi alkuun uskaliaan hölmöltä, mutta lajityyppi toimii. Wuxia-filmeille tyypillinen näyttävyys ja suurentelu sopii suurtarinaan mainiosti. Elokuva kuitenkin kärsii kokemuksen puutteesta: eri osat ja aikatasot rönsyävät, eikä kokonaisuus oikein keity kasaan. Tarinaa leimaa vakavuus, kun se pikemminkin kaipaisi ripausta vallatonta leikkiä ja hentoa huumoria. Rentous puuttuu, vaikka ideassa onkin ilahduttavaa lennokkuutta.

 

Jadesoturi ilmestyi suuren markkinoinnin ja oheistuotteiden suitsuttamana. Kiinassa elokuva oli ensimmäinen suomalaiselokuvan ensi-ilta kautta aikojen, mutta kiinalaisyleisöt eivät oikein ymmärtäneet elokuvaa. Suomessa vastaanotto oli parempi, vaikka lajityyppi on poikkeuksellinen. Arviot jakautuivat ilahtuneisiin ja varovaisiin, lyttääviin ja ylistäviin. Valtaisaa menestystarinaa Jadesoturista ei tullut ja kokonaisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta rohkeuden puutteesta filmiä ei voi moittia! Nytpä elokuva sopii oivaksi katselupariksi tuoreemman Kalevala-aiheisen ensi-illan, Kullervon tarinan (2026), rinnalle.

Pisteytys: 5/10

La noire de... - Black Girl (1966)

Ohjannut Ousmane Sembène

Senegal & Ranska 1966, 65 min. 

Draama 

Pääosissa: Mbisine Thérèse Diop, Anne-Marie Jelinek, Robert Fontaine

 

She wanted to keep me here as her slave.

 

Senegalilainen Ousmane Sembène tunnetaan paitsi kirjailijana, myös afrikkalaisen elokuvan merkittävänä kehittäjänä. Senegaliin ja Ranskaan sijoittuva Black Girl on Sembènen ensimmäinen kokopitkä elokuva, joka lisäksi perustuu hänen omaan novelliinsa. Elokuva kertoo nuoresta senegalilaisesta Diouanasta (Diop), joka lähtee suurten toiveiden täyttämänä kotiapulaiseksi Ranskaan. Perillä todellisuus on kaukana kuvitelmista ja epätoivo valtaa Diouanan. Lopulta nuori nainen ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ainoalla keinolla, joka käytettävissä on. Hän ei ole orja!

Black Girl käsittelee suoraviivaisesti kolonialismin perintöä. Diouanaan kohdistuu pöyristyttäviä ennakkoluuloja, eikä hänen asemaansa osata asettua lainkaan. Musta nainen on vain työvoimaa, eksotiikkaa ja sivistämisen kohde, jotain mitä voidaan ostaa rahalla; eikä tästä ajatusmallista olla vieläkään päästy täysin eroon. Tarina on yksinkertainen mutta väkevä. Mukana kulkee symbolien taso: Diouanan yksinäinen naamio ranskalaiskodin seinällä on voimakas kerronnallinen elementti. Naamiossa on voimaa myös aivan tarinan lopussa, kun tilanne on jo toinen.
 

Elokuvan aikalaismenestys jäi maltilliseksi ja monen kriitikon vastaanotto oli suorastaan penseä, onhan tyyli toki aika kaukana Hollywoodista. Sittemmin Black Girl on nostettu esiin afrikkalaisklassikkona, vaikka voisipa elokuva olla vielä tunnetumpikin. Ylipäätään Ousmane Sembène lienee edelleen parhaiten tunnettuja afrikkalaisohjaajia, jonka filmeistä mainetta on niittänyt esimerkiksi Ceddo (1977). Afrikkalaiselokuvien saatavuus ei ole parasta laatua, mutta kirjoitushetkellä Black Girl löytyy katsottavaksi ainakin kirjastoiden ilmaisesta Cineast-palvelusta.

Pisteytys: 8/10

Bus Stop - Bussipysäkki (1956)

Ohjannut Joshua Logan 

USA 1956, 96 min.

Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Marilyn Monroe, Don Murray, Arthur O'Connell

 

I hate you and I despise you!

 

Maalaispoika Beau (Murray) lähtee ensi kertaa suureen kaupunkiin. Kovaäänisen ja ylettömän itsevarman Beaun tavoitteena on voittaa suuri rodeokilpailu ja ehkäpä siinä sivussa tavata ensi kertaa tyttöjä, kenties löytää vaimo kotiinviemisiksi. Kapakkalaulaja Cherié (Monroe) osoittautuu Beaun silmissä enkeliksi, mutta mitäpä laulaja tuumaa Beaun emännänottoaikeista?

Omalaatuinen slapstick-komedia on kepeää katsottavaa, vaikka tarina ei ihan ole kestänyt aikaa. Karsea cowboy-hahmo on viiltävää alfauros-parodiaa. Pahinta on se, että juntti saa rellestää ja kaikki vain seuraavat naisen kokemaa nöyryytystä sivusta! Beaun hahmo toki on tarkoituksellisen korostettu tollo ja hänestä leivotaan katsojien naurun kohdetta. Lopussa möykkääjä saa onneksi tilaisuuden kasvaa ihmisenä. Bussipysäkin katselu ei varsinaisesti luo romanttista tunnelmaa, vaikka huumorissa onkin vinksahtaneella tavalla toimiva tasonsa.

 

Joshua Loganin romanttinen komedia ylsi aikanaan mukaviin lipputuloihin ja nappasi muutamia palkintoehdokkuuksia. Kriitikot pitivät eritoten päätähtien roolisuorituksista. Niitä voikin hieman kehaista: Don Murrayn osa on tarkoituksella räiskyvän yliampuva ja Marilyn Monroe tasapainottaa kokonaisuutta taitavasti hienovaraisemmalla tunneilmaisulla. Bussipysäkin jälkimaine on kantanut sen verran, että sittemmin se on lisätty The New York Timesin tuhannen parhaan elokuvan listalle.

Pisteytys: 6/10

Szegénylegények - Miehet ilman toivoa (1966)

Ohjannut Miklós Jancsó

Unkari 1966, 90 min.

Draama, Historia

Pääosissa: János Görbe, Zoltán Latinovits, Tibor Molnár

 

The regime is pitiless.

Avaralla unkarilaispustalla seisoo ankara vankila, jonne on tuotu suuri kapinallisten joukko. Vangit ovat sankarillisen Lajos Kossuthin kannattajia, joiden tavoitteena on irroittaa Unkari Itävallan hallinnasta. Vankilassa aatteet pyritään riisumaan ja miehet yritetään kääntää toisiaan vastaan. Elokuva on terävä kuvaus vallasta ja vapauden hinnasta, ja kertomus osuu kiinnostavaan kuohunnan aikaan Euroopan historiassa. Tapahtumat sijoittuvat hullun vuoden 1848 jälkeiseen aikaan, mutta silti vuosiin ennen Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian syntyä.

Miehet ilman toivoa (engl. The Round-Up), tai toisinaan Kapinalliset, on unkarilaisohjaaja Miklós Jancsón kansainvälinen läpimurto. Elokuvassa on yhtymäkohtia Jancsón muuhun tuotantoon, kuten Punaiseen psalmiin (1972). Molemmat elokuvat sijoittuvat avoimelle pustalle ja 1800-luvun jälkipuolelle, teematkin ovat samankaltaisia. Tämän elokuvan mieleenpainuvinta antia ovat pitkät otokset avarassa miljöössä. Tarina on vaitonainen ja jättää paljon katsojan ymmärrettäväksi tai tulkittavaksi. Liikaa vaikeaselkoisuutta ei silti tarvitse pelätä.

 

Kriitikoiden arvostama historiadraama oli menestys varsinkin Cannesissa, jossa elokuva oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Kaikkiaan Jancsón uralle tuli peräti viisi Kultaisen palmun ehdokkuutta, mutta yhdestäkään ei tullut voittoa. Kultaisen leijonan ehdokkuuksiakin ehti kertyä jopa kolme ja lopulta vuonna 1990 Jancsó sai kunnialeijonan arvostetusta urastaan. Näin runsas ehdokkuuslistakin on jo arvostettava saavutus. Pitkien otosten ja eurooppalaisen elokuvahistorian ystäville Jancsón teokset ovat ehdottomasti tutustumisen väärtejä.

Pisteytys: 7/10

Sing Street (2016)

Ohjannut John Carney

Irlanti, Iso-Britannia & USA 2016, 106 min.

Draama, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Ferdia Walsh-Peelo, Lucy Boynton, Jack Reynor

 

This is life, Conor. Drive it like you stole it.

 

Nuori Conor Lalor (Walsh-Peelo) kamppailee teini-iän tuskien kanssa 1980-luvun Dublinissa. Perheriitoja, jatkuvaa rahapulaa ja ankaraa koulukuria pakeneva Conor perustaa bändin, joka tähtää tähtiin. Musiikillinen linja hakee muotoaan, mutta yhteissoitto toimii. Bänditouhujensa ansiosta lauluja rustaava Conor onnistuu lähestymään ihanaa, tavoittamatonta Rafinaa (Boynton), jonka katse tähyää jo parempaa elämää kaukana Lontoossa.

Sing Streetin teinitarina ei ole ennenkuulumaton: nuorukainen kapinoi (lempeästi) auktoriteetteja vastaan ja kokee kaihoisia sydänsuruja. Kuitenkin Sing Street laulaa tutun veisun sydämeenkäyvällä sympatialla. Kevyesti kulkevaa tarinaa seuraa mielellään, eikä vaikeuksiin jäädä jankkaamaan liikaa. Pohjavire on positiivinen ja iloinen, vaikka vaikeuksia riittää joka nurkalla: tavallaan tyylilaji on kitchen sink -realismia, jossa on kitkeryyden sijaan roimasti toivoa.

Irlantilaisohjaaja John Carney muistetaan eritoten läpimurtofilmistään Once (2007), joka kertoo köyhien muusikoiden haaveista Dublinin koleilla kaduilla. Sing Streetissä on samaa kotikutoista tunnelmaa ja lämpöä. Sundancessa ensi-iltansa saanut elokuva otettiin vastaan kehuen, vaikka filmistä ei tullutkaan Oncen kaltaista hittiä. Näiden elokuvien ystäviä ilahduttanee tieto siitä, että tänä vuonna ensi-iltansa on määrä saada Carneyn seuraava musiikkielokuva Power Ballad (2026).

Pisteytys: 7/10

Zwartboek - Black Book (2006)

Ohjannut Paul Verhoeven

Alankomaat, Saksa, Iso-Britannia & Belgia 2006, 145 min.

Sota, Draama, Trilleri

Pääosissa: Carice van Houten, Sebastian Koch, Thom Hoffman

 

Work is work, right?

Juutalainen laulajatähti Rachel Stein (van Houten) joutuu jättämään parrasvalot natsimiehityksen vuoksi. Alankomaissa kytee kapina ja kovia kokenut Stein osallistuu päättäväisesti vastarintaliikkeen toimintaan. Edessä on kovia uhrauksia, sillä Stein soluttautuu käärmeenpesään ja aloittaa lemmensuhteen kapteeni Ludwig Müntzen (Koch) kanssa. Sota ei ole mustavalkoista: vaikeita valintoja, pahuutta, itsekkyyttä on kaikkialla, mutta niin myös pyyteettömyyttä ja avunantoa.

Black Book on pohjimmiltaan vakoojajännäri, jota on Paul Verhoevenin tapaan maustettu hienoisella erotiikalla. Onneksi pahimmalta kiusallisuudelta vältytään ja fokus on enemmän vastarintaliikkeen toiminnassa. Elokuvalla on kestoa, mutta intensiteetti säilyy hyvin loppuun saakka. Verhoeven on aiemminkin käsitellyt kotimaansa vaiheita toisessa maailmansodassa: Gestapon vihollinen numero 1 (1977) on niin ikään pitkä mutta hyvin rytmitetty sotatrilleri, joka kertoo vastarintaliikkeestä.

Venetsiassa ensi-iltansa saanut Black Book vastaanotettiin pääosin positiivisesti ja elokuva oli jopa ehdolla Kultaisen leijonan saajaksi. Verhoevenin paluu Hollywoodista kotimaahansa oli onnistunut, ja sittemmin ura on jatkunut Euroopan kamaralla muutaman filmin voimin (mm. Elle, 2016). Suomessa Black Book ei tainnut saada laajaa teatterikierrosta, vaikka filmi menestyikin maailmalla hyvin. Näinä eurooppalaisen vastarinnan aikoina Black Book sopii mainiosti katsottavaksi, jos kaipaa terävää poikkiteloin asettautumista. Tyyli ammentaa Hollywoodista, mutta on kuitenkin leimallisen eurooppalaista ja monisävyistä tarinankerrontaa.

 

Pisteytys: 7/10

The Color of Money - Suuret setelit (1986)

Ohjannut Martin Scorsese

USA 1986, 119 min.

Draama 

Pääosissa: Paul Newman, Tom Cruise, Mary Elizabeth Mastrantonio

 

You gotta have brains and you gotta have balls.

Eddie "Fast Eddie" Nelson (Newman) on eläköitynyt biljardimestari, joka ei kuitenkaan ole hylännyt tuttuja pelikuppiloitaan. Eddie ottaa oppilaakseen nuoren ja itsevarman Vincentin (Cruise), jonka näyttämisenhalu seisoo menestyksen tiellä. Eddien suoraviivaisessa biljardikoulussa Vincent etenee aina vain suurempiin ja rahakkaampiin pelipöytiin, mutta myös Eddiellä on matkan varrella paljon opittavaa. Kuka lopulta vie suurimman turnauksen jättipotin?

Suuret setelit on jatko-osa Robert Rossenin jännittävälle biljardi-draamalle Suurkaupungin hait (1961). Paul Newman uusii roolinsa takavuosien biljardihaina, joka nyt on kohonnut mentoroitavasta mentoriksi. Ekasta elokuvasta Newman sai Oscar-ehdokkuuden ja Suuret setelit toi lopulta voiton, pitkän ja taitavan uran ainoan akatemiapystin. Elokuva sai myös kolme muuta Oscar-ehdokkuutta ja varsin kiitettävän vastaanoton. Suuret setelit ei aivan yllä esiosansa tasolle maineessa tai laadussa, mutta se on silti taitava jatko-osa.

Erityisen hyvin Suuret setelit onnistuu siinä, että sen kasvutarina on moniulotteinen. Eddie ei jää taustalle hymisteleväksi papaksi, vaan hän on edelleen tiukasti pääosassa, vahvana ja vahvistuvana, sopivissa hetkissä hauraana. Hahmon tarina jatkuu. Kokonaisuutena elokuva ei silti ole parasta ja iskevintä Martin Scorsesea; ehkäpä 1980-luku ei ollut ohjaajan parasta kulta-aikaa, vaikka syntyneet filmit eivät missään nimessä ole huonoja. Suuret setelit on joka tapauksessa vetävä sporttileffa intohimosta ja itsensä etsimisestä, rehellinen ja viskinmakuinen tarina pölyisistä kuppiloista ja lumisilta takakujilta.

Pisteytys: 7/10

Beyond a Reasonable Doubt - Sähkötuoli odottaa (1956)

Ohjannut Fritz Lang

USA 1956, 80 min.

Rikos, Draama 

Pääosissa: Dana Andrews, Joan Fontaine, Sidney Blackmer

 

What about the risks?

Voiko syytön joutua sähkötuoliin? Kuolemanrangaistusta vastustava Austin Spencer (Blackmer) haluaa paljastaa Yhdysvaltain oikeusjärjestelmän aukot. Sanomalehden omistava Spencer innostaa toimittaja Tom Garretin (Andrews) pistämään likoon itsensä ja maineensa: Garrett lavastaa itsensä syylliseksi ratkaisemattomaan murhaan ja Spencer dokumentoi projektin tarkasti. Aivan kaikkea nokkelat toimittajatkaan eivät osaa ottaa huomioon ja pian Garrett on pahassa pulassa.

Sähkötuoli odottaa on tarinaltaan jännittävä, mutta toteutukseltaan innoton elokuva. Sitä selittää elokuvan tuotantovaihe. Ohjaaja Fritz Lang oli ajautunut kärhämään Hollywood-studioiden kanssa, Joan Fontainen ura oli hiipumassa ja päätähti Dana Andrews kärsi vaikeasta alkoholismista. Lang ohjasi film noirinsa loppuun pitkin hampain, muutti pikimmiten takaisin Saksaan ja ilmoitti vihaavansa viimeiseksi jäänyttä Hollywood-teostaan. Saksassa syntyi vielä muutama heikosti menestynyt filmi, mutta aiemman mestariohjaajan ura oli jo vääjäämättä saapunut ehtoopuolelle.

 

Onnettomista tuontanto-oloistaan huolimatta Sähkötuoli odottaa on ihan kelvollinen rikosdraama, jossa on myös hyvät hetkensä. Armoton loppuratkaisu tosin tuntuu henkivän Langin ärtymystä ja piittaamattomuutta; toisenlainen suunta olisi voinut kasvattaa kokonaisuudesta kiinnostavamman ja ennen muuta uskottavamman. Saman käsikirjoituksen pohjalta on sittemmin tehty uusintafilmatisointi Väärä alibi (2009), joka tosin on menestynyt vielä Langin versiotakin heikommin.

 

Pisteytys: 6/10

Highlander - kuolematon (1986)

Ohjannut Russell Mulcahy

Iso-Britannia & USA 1986, 116 min.

Fantasia, Toiminta

Pääosissa: Christopher Lambert, Sean Connery, Clancy Brown, Roxanne Hart

 

There can be only one!

 

Connor MacLeod (Lambert) saa poliisit peräänsä, sillä häntä epäillään oudosta murhasta. Mies on syytön tapahtumaan, mutta hänen menneisyyteensä kuuluu vuosisatojen verran verenvuodatusta. MacLeod nimittäin lukeutuu harvalukuisten kuolemattomien joukkoon, joiden päiviä ei päätä mikään muu kuin kaulan katkaisu. Lopulta kuolemattomia on määrä jäädä henkiin vain yksi, ja nyt vuosisatoja jatkunut taistelu on jälleen käynnissä...

Hervotonta fantasiatoimintaa luritteleva Highlander on juoneltaan niin pöljä, ettei sen parissa voi olla viihtymättä. Elokuva alkaa mehevästi parkkihallissa käydyllä kankealla miekkailunäytöksellä ja siirtyy takaumien kautta 1500-luvun Skotlantiin, jossa MacLeod saa tietää erikoiskyvystään. Kuolemattomien olemassaolon syytä, tai mitään muutakaan, ei hirveästi selitellä: tämä tarina täytyy vain ottaa annettuna ja koittaa nauttia sen kömpelöstä viehätysvoimasta. Yksi mieleenpainuva ja sinänsä aivan toimiva elementti on Queenin musiikki, joka tahdittaa kummaa tarinaa.

Highlander ei saanut suurta suosiota ilmestyessään, mutta vähitellen elokuvalle on kertynyt kulttimainetta. Sen innoittamana tarina on saanut jatkoa peräti neljän elokuvan verran (1991, 1994, 2000, 2007). Tarinasta on niin ikään syntynyt animaatioita, pari tv-sarjaa ja aivan viime vuosina on kuhistu mahdollisesta uudelleenfilmatisoinnista. Kun tähän lisätään vielä sarjakuvat ja pelit, Highlander alkaakin vaikuttaa lopulta melko suositulta kasariviihteeltä. Tuskinpa vuosikymmenensä parasta toimintaa, mutta silti yllättävän ikimuistoista miekankalistelua.

Pisteytys: 6/10

Ostre sledované vlaky - Tarkoin vartioidut junat (1966)

Ohjannut Jirí Menzel

Tsekkoslovakia 1966, 92 min.

Draama, Komedia, Sota 

Pääosissa: Václav Neckár, Josef Somr, Vlastimil Brodský, Jitka Bendová

 

The curse of an erotic century! Armageddon!

 

Eletään toisen maailmansodan lopun aikoja ja sodan ratkaisua odotetaan kiihkeästi. Nuori Milos (Neckár) ajattelee jo kaikkea muuta kuin jatkuvia taisteluita, kurjuutta ja ties mitä attentaatteja: hänen mielensä on vallannut rautateillä työskentelevä kaunis Mása (Bendová). Milos pääsee ihastuksensa lähelle aloittaessaan työt pienellä rautatieasemalla, mutta nuoruuden epävarmuus on hauraan lemmen tiellä.

 

Tsekkoslovakian uuden aallon merkkiteos kertoo täyteläisesti ajasta nuoruuden ja aikuisuuden rajamailla. Sodan vakavuus on Milosin kokemusmaailman reunamilla, sillä hänen huomionsa kohteina ovat vain orastava rakkauselämä, seksuaalisesti kokeneemmat, irstailevat työtoverit ja pelko omasta huonommuudesta petipuuhissa. Miehisyyttä tarkastellaan ensisijaisesti humoristisessa valossa. Kaksinaismoralismi tulee esille mustana huumorina esimerkiksi kohdassa, jossa siveyttä vartioivat ukkomiehet kuulostelevat nuorelta naiselta tämän osallisuutta lemmenleikkeihin.

Aiheiltaan herkkä, hauska ja rohkea elokuva herättää suurta sympatiaa. Vaikka sota jää tavallaan kulissiksi, se on myös tarinan ytimessä: miten paljon heleää ja orastavaa ihmiselämää sota tuhoaa tieltään! Elokuvan loppu on järisyttävä. Tarkoin vartioidut junat (engl. Closely Watched Trains) on tätä nykyä klassikko, mutta oivaa menestystä tuli jo teoksen ilmestyessä. Elokuva palkittiin muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Häkellyttävää on sekin, että filmi on ohjaaja-käsikirjoittaja Jirí Menzelin (1938─2020) ensimmäinen kokopitkä ohjaus. Elokuva tosin lopulta jäi Menzelin tunnetuimmaksi teokseksi, vaikka muitakin onnistumisia mahtui pitkälle uralle.

 

Pisteytys: 

9/10 

Marraskuun ja joulukuun elokuvat 2025

The Helsinki Effect
Ohjannut Arthur Franck

Suomi, Norja & Saksa 2025, 88 min.

Dokumentti, Historia 

 

 

 

 

 

Onko diplomatian historia tylsää?  Sitä tutkii Etyk-konferenssia (1975) ja sen perintöä tutkiva dokumentti, jonka viihdyttävä tyyli onnistuu tempaamaan mukaansa. Monille Etyk näyttäytyy taatusti pintapuolisesti pitkäveteisenä jorinana, joten ehkäpä räväkkää tyyliä tarvitaan. Väitteet Etykin vaikutuksista ovat ehkä tyyliltään hieman suoraviivaisia ja kärkkäitä, mutta ne ovat silti kiinnostavia. The Helsinki Effect tuntuu sangen ajankohtaiselta nykypäivänä, kun Euroopan asema maailmanpolitiikassa on kysymysmerkki ja uudet uhat häilyvät maanosamme reunamilla.

 

Pisteytys: 7/10 

 

Warfare
Ohjannut Alex Garland & Ray Mendoza

USA & Iso-Britannia 2025, 95 min. 

Sota, Historia 

Pääosissa: D'Pharaoh Woon-A-Tai, Will Poulter, Cosmo Jarvis

 

 

 

Uudistaako Warfare sotaelokuvaa? Ei, vaikka filmi viekin sotarealismia totuttua pidemmälle. Elokuvassa nähdään reaaliaikainen muisto yhdestä Irakin sodan turhasta taistelusta. Näkökulma on yhdysvaltalaisissa erikoisjoukkojen sotilaissa, jotka joutuvat pelottavaan pattitilanteeseen. Katsojalle ei selitetä mitään, mutta jännitteisiin pääsee silti helposti mukaan, vaikka sotilassanastosta ja tekniikasta ei mitään älyäisikään. Kaaos on teknisesti hienosti toteutettu, mutta lopulta vain sieluttomaksi etäännytetty raportti. Henkilöt ja paikat eivät juuri herätä tunteita tai jätä muistijälkeä.

 

Pisteytys: 6/10 

 

Twisters
Ohjannut Lee Isaac Chung 

USA & Japani 2024, 122 min. 

Toiminta, Trilleri

Pääosissa: Daisy Edgar-Jones, Glen Powell 

 

 

 

 

Twisterin (1996) itsenäisessä jatko-osassa tornadonmetsästäjien uusi sukupolvi kaahailee jälleen myrskyjahdissa Oklahomassa. Tarina on sopivassa suhteessa tuttu ja uudistettu, mutta valtaosa elokuvasta on toisteista kohellusta. Jännitteet eivät kasva hurrikaaneiksi vaan jäävät kepeiksi tuulenlöyhähdyksiksi. Keskinkertaista katastrofiviihdettä.

Pisteytys: 5/10

 

Competencia ofical - Kilpailusarjaa
Ohjannut Mariano Cohn & Gastón Duprat

Espanja & Argentiina 2021, 115 min. 

Komedia, Draama

Pääosissa: Penélope Cruz, Antonio Banderas, Oscar Martínez

 

 

 

Elokuvakulisseissa kuohuu, kun kaksi erilaista näyttelijälegendaa (Banderas & Martínez) ja mestariohjaaja (Cruz) kiinnitetään samaan suurtuotantoon. Syntyykö tästä sotkusta koskaan valmista elokuvaa, joka tyydyttäisi kaikkia? Espanjalais-argentiinalainen satiiri tutkii taiteentekoa ja sen ulkoisia puitteita. Teräviä vitsinaiheita on paljon, mutta homma jää monien piikittelyiden osalta vähän puolitiehen. Silti aivan viihdyttävää diivailua konkarinäyttelijöiltä.

 

Pisteytys: 7/10 

 

Happy New Year, Colin Burstead
Ohjannut Ben Wheatley

Iso-Britannia 2018, 95 min.

Draama, Komedia 

Pääosissa: Neil Maskell, Sura Dohnke, Sam Riley

 

 

 

 

Colin järjestää perheelleen uudenvuodenjuhlat, mutta Bursteadin suvussa yhteiselo ei ota sujuakseen. Elokuva on tutun tummapaahtoista brittihuumoria ja mukana on monia hyviä yksittäisiä kohtauksia. Kokonaisuus kuitenkin jättää liian etäälle, enkä aivan päässyt kiinni vinksahtaneiden kemujen tunnelmaan saati hahmojen mielenmaisemaan.

Pisteytys: 6/10

 

Saawariya
Ohjannut Sanjay Leela Bhansali 

Intia 2007, 142 min. 

Romantiikka, Draama 

Pääosissa: Rabir Kapoor, Sonam Kapoor

 

 

 

Fjodor Dostojevskin kertomus taipuu omaperäiseksi Bollywood-elokuvaksi, ja kummallinen rakkaustarina sijoittuu oudon siniseen kulissimaailmaan. Laulut ovat meneviä ja lyriikoiden suomennoksissa on hilpeää Euroviisu-tunnelmaa. Saawariya on silti vähän joka mittapuulla heikko kokonaisuus, vaikka kömpelyytensä vuoksi elokuva toisaalta on aavistuksen viihdyttävä. Minkä ihmeen takia tämä on saanut niin laajan levityksen ympäri maailmaa?

 

Pisteytys: 4/10 

 

8 femmes - 8 naista
Ohjannut François Ozon

Ranska & Italia 2002, 111 min.

Mysteeri, Komedia, Musikaali 

Pääosissa: Catherine Deneuve, Isabelle Huppert, Fanny Ardant

 

 

 

Kahdeksan naista jää jumiin lumen saartamaan kartanoon, jossa on tapahtunut murha. Kuka on syyllinen, kun kaikilla tuntuu oleva jotain salattavaa? Nyt kaivetaan esille vanhat kaunat ja perhejoulujen patoumat! Kevyt ja herkullisen värikäs elokuva sopii mainiosti jouluisen murhamysteerin kaipuuseen. Lisäiloa tulee hauska yllättävistä queer-juonenkäänteistä.

 

Pisteytys: 7/10 

 

Ghost World
Ohjannut Terry Zwigoff

USA, Iso-Britannia & Saksa 2001, 111 min.  

Draama, Komedia

Pääosissa: Thora Birch, Scarlett Johansson, Steve Buscemi

 

 

 

Daniel Glowesin samannimiseen underground-sarjikseen perustuvassa elokuvassa nähdään tympääntyneitä teinejä. High schoolista valmistuvat ystävykset Enid (Birch) ja Rebecca (Johansson) ovat uuden elämänvaiheen edessä, mutta tappavat aikaa kujeilemalla seuranhakupalstoilla. Angstin kuvaus on osuvaa sekä sarjakuvassa että filmissä, mutta jokin tässä lakonisuudessa ei iske minuun. Molempien kulttisuosion silti ymmärtää. 

 

Pisteytys: 6/10