torstai 6. joulukuuta 2018

6. LUUKKU - 90 vuotta sitten (Höyrylaiva Ville, 1928)

Mouse on board!
Äänielokuva tärähti valkokankalle ja tärykalvoille vuonna 1927, mutta aivan välittömästi uusi muoti ei maailmaa muuttanut. Ikimuistoisimmat filmit vuodelta 1928 ovat yhä mykkäelokuvia, vaikka uuden ajan tuulet kenties tuntuivatkin joko intona tai tulospaineina elokuvien parissa työskentelevien mielissä. Vuoden 1928 ikimuistoisista elokuvista mainittakoot tässä yhteydessä Buster Keatonin Laivakalle nuorempi, jonka tunnelmat välittyvät myös päivän elokuvassa.


Steamboat Willie - Höyrylaiva Ville
Ohjannut Ub Iwerks & Walt Disney
USA 1928, 8 min.
Lyhytelokuva, Animaatio, Komedia
Pääosissa: Walt Disney




Höyrylaiva Ville tanssittaa kenties maailman kuuluisimman hiirulaisen Mikki Hiiren valkokankaalle ja maailmanmaineeseen. Tunnetussa animaatiolyhärissä Mikki (Disney) työskentelee höyrylaivalla epämiellyttävän pomonsa Mustan Pekan alaisuudessa. Pelkkää työntekoa matka ei sentään ole, sillä eläinorkesteri ja kyytiin kipittänyt Minni Hiiri laittavat paatin laulamaan.

Lyhytelokuva on jäänyt maailmanmaineeseen, sillä sitä pidetään yleisesti Mikki Hiiren ensiesiintymisenä. Jos tarkkoja ollaan, hahmo oli jo animoitu aiemminkin testifilmiin, mutta Höyrylaiva Ville oli ensimmäinen yleisölle tuotettu Mikki-elokuva. Tekijöiden inspiraationa oli ensimmäinen äänielokuva Jazz-laulaja (1927). Höyrylaiva Ville tunnetaankin Mikin lisäksi ensimmäisestä synkronoidusta ääniraidasta animaatioelokuvassa.

Kekseliäs äänimaisema on elokuvan valttikortti, ja orkesterikaaos enteilee jo lukuisia tulevia Disney-lyhäreitä. Itse teos ei välttämättä vielä ole nerouden huippu, mutta aivan kiva pätkä kuitenkin. Vastaavat vanhat musiikkianimaatiot ilahduttavat aina luovuudellaan, jota nykypäivän valtavirta-animaatioissa ei enää tavoiteta. Onneksi vanhojen äärelle voi aina palata! Mikäli tekee mieli vertailla samojen elementtien toistoa (jos toki kehitystäkin), verrokeiksi Höyrylaiva Villen oheen nostettakoon vaikkapa Luurankotanssi (1929), The Band Concert (1935), Fantasia (1940) ja tuoreimpana uus-vanha Get a Horse! (2013).

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti