 |
| What a lucky clown you are. |
Viime vuonna alkanut eli täten jo perinteeksi muodostunut 8 x Halloween -sarja palaa jälleen. Vuodenajan teemaan sopivia elokuvia esitellään kahdeksana päivänä ja elokuvat on valittu 1001-listan ulkopuolelta, siis ainakin tämänhetkisen listatiedon mukaisesti. Tekstit ilmestyvät jäljellä olevan lokakuun ajan aina maanantaisin ja keskiviikkoisin.
Ensimmäinen All Hallows' Even tunnelmiin vievä elokuva on Universalin kauhuklassikko 90 vuoden takaa. Nauruihminen ei ehkä ole mykkäkauhujen ikimuistoisin teos, mutta ainakin sen päähenkilö Gwynplaine on sittemmin inspiroinut Batmanin Jokeria!
Ensimmäinen All Hallows' Even tunnelmiin vievä elokuva on Universalin kauhuklassikko 90 vuoden takaa. Nauruihminen ei ehkä ole mykkäkauhujen ikimuistoisin teos, mutta ainakin sen päähenkilö Gwynplaine on sittemmin inspiroinut Batmanin Jokeria!
The Man Who Laughs - Nauruihminen
Ohjannut Paul Leni
USA 1928, 110 min.
Draama, Kauhu
Pääosissa: Conrad Veidt, Mary Philbin, Olga Baclanova, Cesare Gravina
Viktor Hugon samannimiseen romaaniin (1869) perustuva Nauruihminen sijoittuu 1600—1700-lukujen taitteen Englantiin. Kuningas James II on mestannut vastustajansa ja rangaissut myös tämän poikaa Gwynplainea (Veidt) antamalla kaiverruttaa hänen kasvoillensa ikuisen virneen. Vääristyneen hymyn takana piilee kuitenkin syvä murheellisuus ja pian myös pelko, sillä vuosia myöhemmin jalosukuiset ovat jälleen Gwynplainen perässä.
Saksalaissyntyisen ohjaajan Paul Lenin (1885─1929) lyhyeksi jääneet Hollywood-vuodet ehtivät tuottaa neljä elokuvaa, joista ensimmäinen oli kauhukomedia Kissa ja kanarialintu (1927). Hyvin alkanutta menestystarinaa täydensi ison budjetin Universal-kauhu Nauruihminen, vaikka siitä ei tullutkaan mittavien panostensa mukaista suurta hittiä. Yli puoli vuosisataa sai kulua, ennen kuin elokuva sai kriitikot puolelleen: Nauruihminen tunnetaan tätä nykyä yhtenä viimeisistä saksalaista ekspressionismia henkivistä elokuvista.
Saksalaissyntyisen ohjaajan Paul Lenin (1885─1929) lyhyeksi jääneet Hollywood-vuodet ehtivät tuottaa neljä elokuvaa, joista ensimmäinen oli kauhukomedia Kissa ja kanarialintu (1927). Hyvin alkanutta menestystarinaa täydensi ison budjetin Universal-kauhu Nauruihminen, vaikka siitä ei tullutkaan mittavien panostensa mukaista suurta hittiä. Yli puoli vuosisataa sai kulua, ennen kuin elokuva sai kriitikot puolelleen: Nauruihminen tunnetaan tätä nykyä yhtenä viimeisistä saksalaista ekspressionismia henkivistä elokuvista.
Nauruihminen asettuu temaattisesti samaan kategoriaan Oopperan kummituksen (1925), Frankensteinin (1931) ja The Freaksin (1932) kanssa ─ kaikki kertovat rakkautta ja hyväksyntää kaipaavista hylkiöistä, joista muut tekevät hirviöitä. Mainittujen elokuvien tapaan myös Nauruihminen on visuaalisesti vaikuttavan synkkä kuvaelma ja sen tunnelma sopii mainiosti syksyn tummuuteen. Harmi, että siihen isot onnistumiset oikeastaan jäävätkin: lupaavasti alkava tarina ei kanna loppuun asti ja Gwynplainen hahmossakin olisi hiomisen varaa.
Pisteytys: 7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti