keskiviikko 13. joulukuuta 2017

LUUKKU #13 - 50 vuotta sitten (Arvaa kuka tulee päivälliselle, 1967)

When the hell are we gonna get some dinner?
Vuoden 1967 ikimuistoisimpiin elokuviin lukeutuvat muun muassa Bonnie ja Clyde, Viidakkokirja sekä Likainen tusina. Päivän elokuvana on eräs sittemmin hieman unohdettu menestys, joka oli kuitenkin ilmestymisvuonnaan Yhdysvaltojen kolmanneksi katsotuin filmi ja peräti kahdeksan Oscarin ehdokas. Palkintoja tuli lopulta käsikirjoituksesta ja Katharine Hepburnille naispääosasta.


Guess Who's Coming to Dinner -
Arvaa kuka tulee päivälliselle
Ohjannut Stanley Kramer
USA 1967, 108 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Spencer Tracy, Katharine Hepburn, Sidney Poitier, Katharine Houghton


Joanna Drayton (Houghton) ja John Prentice (Poitier) ovat uunituore nuoripari, aikeissa seilata avioliiton satamaan. Kaikki appivanhemmat ovat vielä tapaamatta, joten pariskunta aloittaa urakan Joannan vanhempien (Tracy & Hepburn) luota. Matkassa on kuitenkin yksi mutka: John on musta mies, eikä hän ole aivan vakuuttunut Joannan vanhempien reaktion positiivisuudesta.

Elokuvan teeman toivoisi jo vanhentuneen, mutta viidessä vuosikymmenessäkään kuka-saa-naida-ja-kenet -kysymys ei ole maailmasta kadonnut. Mustien ja valkoisten väliset avioliitot sentään ovat jo kaikkialla Yhdysvalloissa lainvoimaisia, toisin kuin elokuvan ilmestyessä. Täysin ei rotusorto ole silti kadonnut. 2010-luvun loistava versio samankaltaisesta tarinasta on vinksahtanut kauhukomedia Get Out (2017). Nykypäivänä elokuvan teeman voisi liittää myös esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoihin. Kiinnostava seikka elokuvassa on muuten vielä se, ettei kymmenen päivää tunteneen parin reipas pikamarssi alttarille hätkähdytä vanhempia lainkaan!

Pienellä tiivistämisellä Arvaa kuka tulee päivälliselle voisi olla vieläkin toimivampi draama, mutta tällaisenaankin se käsittelee hankalaa teemaa diplomaattisesti ja lempeästi. Hahmot ovat mitä rakastettavimpia, omine oikkuineenkin. Valovoimaisimmat tähdet ovat tietenkin Katharine Hepburn ja Spencer Tracy yhdeksännessä ja viimeisessä yhteisessä elokuvassaan. Rakastettava parivaljakko oli kulissien takana pitkässä lemmensuhteessa, ja rooleissaankin he esiintyivät pariskuntina. 1001-listan filmeistä kyyhkyläisten torailua seurataan komediassa Aatamin kylkiluu (1949). Murheellista kyllä, Tracy menehtyi juuri kuvausten päätyttyä, puoli vuotta ennen elokuvan ensi-iltaa ─ joka muuten oli lähes tasan 50 vuotta sitten, 12. joulukuuta. Hepburn ei koskaan katsonut valmista elokuvaa muistojen tuskallisuuden vuoksi, eikä hän myöskään astellut yleisön eteen hakemaan akatemiapalkintoaan.

Pisteytys: 8/10

2 kommenttia:

  1. Hepburnhan oli kunnon kapinallinen aikoinaan, eikä käynyt nostamassa yhtäkään voittamastaan neljästä pystistä. Hän inhosi kaikkea pinnallisuutta ja Hollywoodin seurapiirejä. Yhden kerran hän kylläkin Oscar-lavalle nousi ja se oli muistaakseni kunnioittaakseen jotain elokuva-alan merkkihenkilöä. Mahtava nainen, että neljä kertaa olisi mahdollisuus käydä ottamassa kehut itselleen, mutta vasta kun pääsee antamaan jollekin toiselle kunniaa - suostuu hän tulemaan paikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä tosiaan, Hepburn oli kyllä kiehtova persoona ja kertakaikkisen loistava näyttelijä!

      Poista