keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Luukku #23 - A Christmas Carol

Aatonaaton riemuksi luukusta paljastuu Charles Dickensin vuonna 1843 julkaistun kuuluisan joulusadun A Christmas Carolin, suomalaisittain Joulutarinan tai Saiturin joulun, erilaiset elokuvaversiot. Tuo tunnettu tarina sijoittuu jouluaattoon, jouluyöhön ja joulupäivään - mutta koska meillä Suomessa se varsinainen juhlinta sijoittuu aattoon, sopii tämäkin teksti mainiosti jo tälle päivälle.

Joulutarina kertoo itarasta ja ihmisiä vihaavasta Ebenezer Scroogesta, joka jouluyönä kohtaa liudan aaveita. Kummitukset ohjaavat Scroogea tekemään parannuksen ja ajattelemaan rahan sijasta lähimmäisiään. Tarina on poikinut reilut parikymmentä elokuvaversiota ja vähintäänkin saman verran tv-elokuvia tai -spesiaaleja. Lisäksi Joulutarinasta on tehty valtava määrä teatteriversioita, kuunnelmia ja ties mitä mukaelmia. Tästä kalenteriluukusta löytyy neljä elokuva-arviota, jotka esittelevät hieman Dickensin tarinan kaanonia.

A Christmas Carol - Saiturin uni
Ohjannut Edwin L. Marin
USA 1938, 69 min.
Fantasia, Draama
Pääosissa: Reginald Owen, Gene Lockhart, Terry Kilburn, Barry MacKay





Viehättävän hyväntahtoinen, tulkinnaltaan klassisen charmantti Saiturin uni on täynnä lämmintä joulumieltä! Elokuvassa on aitoutta ja ajattomuutta, mutta ei liikaa sentimentaalista yliyrittämistä. Tarinaa on tiivistetty sopivasti, ja vaikka joitain keskeisiä hahmoja puuttuukin, ei se tunnu olevan haitaksi. Liekö yksi parhaita Dickens-tulkintoja? Ellei joulumieli ole herännyt täyteen kukoistukseensa, saattaa Saiturin uni tuntua hivenen liian sieväksi siloitellulta ja jopa pikku Timin (Kilburn) sympaattisuus saattaa läikähtää yli äyräiden.

Pisteytys: 8/10

Mickey's Christmas Carol - Mikin jouluaatto
Ohjannut Burny Mattinson
USA 1983, 26 min.
Animaatio, Fantasia, Lyhytelokuva
Pääosissa: Alan Young, Wayne Allwine, Will Ryan, Clarence Nash



Disneyn joulutarinassa edetään klassisilla linjoilla, joskaan kertomuksessa ei arvatenkaan mennä kovin syville vesille. Päähenkilönä on itseoikeutetusti skottiaksentilla ärisevä Scrooge (Young) ja sivurooleissa nähdään niin Mikki (Allwine) kuin Akukin (Nash). On hyvä, ettei tarina mene ihan täydeksi koheltamiseksi ja tunnelma pysyy kohtalaisen rauhallisena, joskin pari slapstick-henkistä kompurointikohtausta on täytynyt sulloa mukaan. Ihan kiva, mutta jokseenkin mitäänsanomaton versio.

Pisteytys: 6/10

A Christmas Carol - Saiturin joulu
Ohjannut Robert Zemeckis
USA 2009, 96 min.
Animaatio, Draama, Fantasia
Pääosissa: Jim Carrey, Gary Oldman, Colin Firth




Toistaiseksi tuorein Joulutarina-tulkinta Saiturin joulu on suoranaista yliyrittämisen ilotulitusta. Robert Zemeckis on uskaliaasti jatkanut animaatiolinjalla (ks. Napapiirin pikajuna, 2004), joka kyllä pitkissä kamera-ajoissa ja maisemakuvastoissa näyttää hienolta. Elävien olentojen animointi on silti edelleen typerän tönkköä, ja niinpä koko animointi tuntuu turhalta rasitteelta ja ylimääräiseltä muovikääreeltä. Koko elokuva on huisista panostuksesta, nimekkäistä näyttelijöistä ja mahtipontisesta kummittelusta huolimatta tylsä ja ennen kaikkea tuskaisen ruma.

Pisteytys: 3/10

Yhden adaptaation ehätin jo katsomaan vuosi sitten, tässä linkki sen arvioon: Muppetien joulu (1992). Muppetit nappaavat koomisella, mutta myös klassisella meiningillään kakkossijan näistä kaikista neljästä filmistä. Loppuun vielä Kermitin ja kavereiden joululaulu kyseisestä elokuvasta, One More Sleep Til Christmas!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti